Mehumuija!
* Kaupallinen yhteistyö: Marli Vital

Oi kuulkaa, mä olen ollut aina sellainen mehumuija, että oksat pois! Pienenä rakastin mummun tekemää marjamehua, sitä piti olla aina pöydässä mummun ja vaarin luona ollessani. Kotona kittasin Mehukattia ja Juissia. 😀
Juissi jäi mukaan elämään ihan aikuiseksi saakka. Muutama vuosi sitten kun päätin muuttaa ruokailutottumuksiani ja elämäntapojani, jäi päivittäinen Juissin kittaaminen pois.
Vaikka olinkin vannottanut kotona, että Juissi on kyllä sellanen juttu, jota en ikinä jätä pois!! 😉 😀

Harvemmin tulee enää nykyään kannettua mehua kotiin. Mutta nyt sain Marlilta maisteluun monia uusia makuja. Yllätyksekseni huomasin, että moni näistä mehuista ei ollut ”ällömakeaa” sokerilitkua, vaan hyvän ja raikkaan makuista. Marli on nyt myös tuonut markkinoille mehut, joissa on on 50% vähemmän lisättyä sokeria ja niissä on käytetty makeutukseen steviakasvista valmistettua makeutusta. Marli Vital juomat sisältävät mm. vitamiineja, kalsiumia, sinkkiä, flavonoideja, kuituja ja magnesiumia.

Ihan uutena juttuna tuli nämä palautusjuomat! Ne oli erittäin positiivinen yllätys! Katseltuani ravintosisältöä näissä palautusjuomissa, huomasin ilokseni niissä olevan vain 5g/100ml sokeria. Sekin sokeri vain hedelmän omasta takaa, ei siis lisättyä. Ja sekä tuo sitruuna, että omena maistuivat todella hyviltä. <3
Ehkä edelleen pidättäydyn juomasta päivittäin mehua, mutta jos joskus tekee mieli juoda lasillinen mehua, tiedän minkä tuotteen kaupan hyllystä valitsen. 🙂

***
Onko siellä joku, jolle mehu maistuu usein? 🙂
Näitä Marli Vital juomia kannattaa kyllä maistaa.
Makunsa puolesta kyllä ihan supereita! <3
Yksi kommentti
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


1


Mä olin yhdessä vaiheessa aivan varma, että tarvitsen joka aamu tuoremehulasillsen 😀 Nykyään puristelen oman tuoremehulasillisen sitrushedelmistä. Kuitenkin erilaiset tuoremehua maistuvat edelleen, mutta ei enää aamuittain. Viimeksi viime viikonloppuna ystispäivän brunssilla tuli mehua juotua ja nyt sitä on vähän jääkaapissa ja tänään hörppäsin aamusta lasillisen kun vatsan kramppaillessa en juuri muuhun pystynyt… Noi alimman kuvan mehut alkoi kovasti houkuttaa 😀