Vesikuvaukset!
Viime viikolla astelin ystäväni Sennin kanssa hieman pelonsekaisin tuntein kohti kuvausstudiota. Innoissani, mutta samalla vähän jännitti. Kuvauksiin meno ei sinällään jännittänyt, mutta se, että siellä heitettääisiin vettä niskaan – se jännitti.
Senni kysyi muutama viikko sitten minulta, josko lähtisin hänen kanssaan tällaisiin kuvauksiin. No idea oli niin hauska ja itselleni ennenkokematon, joten suostuin tottakai. Kuten tässä jokunen aika sitten kirjoitin, viihdyn kameran edessä nykyään.Tällaiset jutut on hauskoja kokemuksia ja vielä kaverin kanssa.

Otettiin sekä kaverikuvia, että yhdessä. Minä olin ensimmäineä vuorossa, joten sain ensimmäisenä vettä niskaan – kastelukannusta. 😀 Onneksi avustajamme oli pistänyt kannuun lämmintä vettä, niin se ei tuntunutkaan yhtään pahalta. Vaikka vettä menikin korviin ja silmiin ja joka paikkaan. Haha.

Voi että, kyllä oli hauskaa kuvauksissa ja nämä valmiit kuvat on mielestäni todella hienoja! <3
Pari tuntia kuvauksissa vierähti nopeasti ja ennätti siinä vähän kylmäkin tulla välissä. 😀 Kun yksilökuvat oli otettu, avustajamme piirsi meille ”soturiviivat” poskiin ja sitten vettä heitettiin molempien päälle.

Näiden upeiden otosten takana on loistava kuvaaja Ave Telkinen.
Oletteko te olleet koskaan kuvattavana? Kiinnostaisiko jonkinlaisen omakuvan, vauvakuvan, perhepotretin tms. kuvan ottaminen? Nyt voin suositella 100% Avea!! 🙂 Ave lupasi vielä kaiken kukkuraksi teille lukijoilleni kuvauksista alennusta! <3
Maaliskuun ajan kuvaukset Ave Telkisellä teille lukijoilleni -20% !!
Voit ottaa yhteyttä Aven TÄMÄN lomakkeen kautta, tai pistää meiliä osoitteeseen:
ave.telkinen@gmail.com
Kertokaa varausta tehdessänne, että olette blogini lukijoita – jotta saatte alennuksen! 🙂

Kuvausten jälkeen asiakkaat vastaanotti soturi-PT! 😉 😀
***
Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille! <3
7 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


7


Mä olen aina haaveillu että musta otettais tollaset hienot sporttiset kuvat, mutta ei tällä ruholla kehtaa edes harkita. Unelmissa se silti on ja pysyy ja unelmathan on tehty toteutettaviksi 🙂
Unelmat on todella tehty toteutettaviksi! 🙂 Tällaisista minäkin joskus unelmoin ja silloin en vielä kameran eteen rohjennut kroppani enkä mieleni puolesta.
Ihan sikahienoja kuvia!!!
Kiitos Outi! <3
Hei Monna. Oon monesti jo tätä toivonut mutta ajattelin vielä kerran yrittää. Eli voisitko tehdä postaustoiveen treenivaatteista? ?
Voi ei! Anteeksi, oon unohtanut tämän. 🙁 Laitan sen nyt heti luonnoksiin ja teen pikimmiten!
Hienoja kuvia!