Kun on kirjoittanut vuosia blogia, tulee välillä ajanjaksoja jolloin tuntuu ettei ole mitään sanottavaa. Miettii, että mitä enää voin kirjoittaa, enkö ole jo sanonut kaiken? Onko se vain itsensä toistamista?

Tällaisia fiiliksiä mullakin on usein ollut ja ne on aina mennyt ohi. Nyt kuitenkin tuntuu, että se ei mene ohi. Mietin, että onko mulla enää mitään annettavaa? Oonko ihan oikeasti jo sanonut kaiken ja nyt vain toistan?

Mun on ollut aina tosi helppo keksiä kirjoitettavia aiheita. Niitä on ilmaantunut päähän kuin sieniä sateella ja hyvä kun oon kaikesta edes ehtinyt kirjoittaa. Aina on ollut jokin idea päässä tai työn kautta tullut jokin hyvä esimerkkitapaus tai idea, josta kirjoittaa. Nyt kuitenkin tuntuu, että jo pidemmän aikaa oon saanut kaivaa ja kaivaa niitä jutun aiheita, eikä ne siltikään kirjoittamisen jälkeen oo tuntuneet siltä, että voi vitsit kun tuli hyvä postaus.

No ehkä pari postausta on viime aikoina olleet sellaisia, joiden kirjoittamisen jälkeen on ylpeydellä painanut ”julkaise”-nappia. Ainakin Pienen pieni kupla ja Viisivuotissuunnitelma. Ja olihan eilinenkin postaus ihan hyvä ja se tabata-treeni. Niin, no onhan niitä hyviäkin juttuja tullut. Mutta silti jostain syystä nyt tökkii. Ja ihan isolla kädellä. Niin kovasti, että ensimmäistä kertaa mietin vakavissani pitäisikö pistää vain blogipillit pussiin.

Paita ja housut Lorna Jane. <3

Mulla on nyt muutenkin vähentynyt erilaisissa tilaisuuksissa käyminen. Monet kivat ja kiinnostavat pr-tilaisuudet, hyväntekeväisyys-illat ym. on olleet sellaisina aikoina kun olen jo sopinut asiakkaiden kanssa treenejä, enkä sitten ole viitsinyt säätää asiakkaiden jo sovittuja aikatauluja. Ennen tykkäsin paljon käydä näissä tilalisuuksissa verkostoitumassa, tutustumassa uusiin ihmisiin ja näkemässä tuttuja. Ja useinhan niissä toki myös kumpusi uusia yhteistyökumppanuuksia. Nyt kutsuja tulee, mutta moniin olen päätynyt vastaamaan kiitos, mutta ei kiitos.

Kuitenkin toivoisin, että jostain se kipinä tulisi takaisin. Tykkään niin kovasti bloggaamisesta ja kaikesta siitä mitä se on tuonut minulle. Ja siitä, miten olen saanut motivoitua lukijoita elämään terveellisemmin, mutta suhtautumaan itseensä rakastavasti ja armollisesti.

Ehkä ja toivottavasti tämä on vain ohimenevää ajatusvirtaa, koska ihan rehellisesti bloggaamisesta on tullut mulle tärkeä juttu ja rakastan kirjoittamista, sekä sitä vuorovaikutusta teidän lukijoiden kanssa.

Monna <3

Kehonpainotreeni. Se on edelleen in. Varmasti vielä lisääntyvissä määrin. Se on hieno juttu. Ihmiset saa treenattua kotona, ulkona, mökillä, missä vain. Ei tarvitse välineitä. Mutta! Sanoisin, että kehityksen avain on kuitenkin monipuollisessa treenissä.

Monesti saattaa käydä niin, että kehonpainotreeni jää liian ”kevyeksi”. Halutaan kasvattaa lihasmassaa ja polttaa rasvaa. Saada kroppa voimaan paremmin ja lisätä samalla energiatasoja ihan jokapäiväiseen elämään. Kuitenkin saattaa käydä niin, että kyykkääminen ja vatsarutistukset omalla painolla ei riitä. Toistot ei meinaa tuntua, hiki ei irtoa, junttaa toistoa toiston perään ja vihdoin viidennenkymmenen kyykyn kohdalla kolmannessa sarjassa alkaa hieman etureisissä polttamaan. Kuinka se pakara ei kuitenkaan sitten kasva, eikä läski pala keskivartalosta?

Kehonpainotreeni on mielestäni erittäin hyvä ja monipuolinen treenimuoto. Mutta jos toiveissa on kropan muokkaaminen rasvattomampaan suuntaan ja lihaksiston kasvattaminen, suosittelen kehopainotreenin ohelle ottamaan pari kertaa viikossa ihan rehellistä kuntosaliharjoittelua. Isompia painoja, pienempiä toistomääriä.

Ylipäätään treenien monipuolisuus olisi hyvästä. Usein viikon urheilusuoritukset rakennetaan sinne maksimitehoille. Kova salitreeni, raskas spinningtunti, pitkä juoksulenkki, kovasykkeinen potkunyrkkeilytunti jnejne.. Näitä tehdän neljästä viiteen kertaan viikossa ja sitten ihmetellään kun kroppa ei palaudu, eikä kehitystä tapahdu.

Harva meistä jaksaa huoltaa kehoa tarpeeksi, harva meistä muistaa, että matalatehoiset treenit ovat tärkeä osa kehitystä. Kuinka moni käy viikon aikana esimerkiksi pitkällä rauhallisella kävelylenkillä? Kuinka moni ajattelee treeniksi venyttelyä? Kuinka moni ajattelee, että kunnon treeni on vain se treeni, jossa hiki lentää ja maitohapot jyllää?

Viikkoliikuntasuunnitelma ihan tällaisella peruspirkolla- tai petterillä olisi hyvä rakentaa niin, että viikon sisällä on sekä kovatehoisia suorituksia, että niitä matalatehoisia. Sekä sen lisäksi kehonhuoltoa. Pelkkää lihasvoimaa ei myöskään kannata harjoitella, vaan myös kestävyyttä ja aerobista kuntoa, sekä liikkuvuutta. Viikon sisällä pitäisi myös muistaa antaa kropan levätä. Olisi hyvä jos viikon sisään mahtuisi 1-2 lepopäivää, tällöin ei tulisi tehdä mitään. Ei edes lyhyttä aamuaerobista tai vain pikkusettiä salilla. Levossa tapahtuu kehitys – varmasti tuttu lause monille.

Kun aloitetaan liikunta pitkän tauon jälkeen, aloitetaan usein täysillä. Että nyt sitten jumankauta treenataan. Sitä tahtia kroppa ja pää kestää noin kaksi viikkoa. Onko se hyvä aika kehityksen kannalta? Tai entäs se, että siitä piti tulla elämäntapa?
Jos jo monta kuukautta on harrastanut kehonpainotreeniä tai kuntosalia, eikä mitään muutoksia näy kropassa tai energiatasoissa, on luultavasti harjoittelussa, rytmityksessä tai ravintopuolella jotain pielessä. Niistä kannattaa ottaa selvää ja olla rehellinen itselleen, että onko tässä nyt junnattu paikallaan jo vuosi ja ne ainaiset askelkyykytkin alkaa jo tulemaan korvista. Vai onko kehitystä tapahtunut jossain? Onko energiatasot lisääntyneet ja vireystila parantunut? Onko mieli kirkas ja positiivisempi, onko painot kasvaneet kuntosalilla ja onko se oma peilikuva muokkaantunut johonkin suuntaan?

***

Sellaisia ajatuksia tähän alkavaan viikkoon! 🙂

Energistä ja huippua viikkoa kaikille! <3