Meillä bloggaajilla on varmasti kolminkertainen määrä kuvia koneella, kännykällä, ulkoisella kovalevyllä, muistitikulla jne.. kuin ”ei bloggaavalla” ihmisellä. Toki erikseen on valokuvaajat ja toimittajat. 😉

Itselläni on hassu tapa jättää vanhoja kuvia niin kameralle, kuin koneelle, kuin siirtää niitä jollekin ulkoiselle muistivälineelle. En koskaan raaski poistaa kaikkia kuvia. Jos otan kuvia jotain postausta varten, käytän niistä kymmenistä ehkä viisi siihen postaukseen – mutta poistan kuitenkin vain osan. Jätän ”varalle” kuvia, jos joskus vielä käytän.

Mutta lähes koskaan en käytä ns. vanhoja kuvia. Vaikka ne olisivat sellaisia, mitä en ole aiemmin blogissa käyttänyt. Ellei sitten kyseessä ole jonkinlainen muistelupostaus.

Tässä asiassa on hyvä ja huono puoli. Huono puoli on se, että kännykän muisti täyttyy todella nopeasti. Samoin kameran muistikortti on lähes aina täysi. Mutta hyvä puoli on se, että välillä on tosi kiva selailla niitä kuvia ja muistella mitä on tapahtunut vaikka vuosi sitten.

Olen aina rakastanut kuvia. On ne sitten maisemakuvia, eläinkuvia tai kuvia joistain ihmisistä. Tykkään katsella kuvia, niin omiani kuin muiden. Ja omilla en tarkoita siis vain kuvia minusta, vaan niitä, jotka joko minä tai Tuukka olemme ottaneet.

Tykkään myös kovasti katsella kauniita maisemakuvia tai kuvia jostain kaupungista. Tai sitten ihmisistä. On ihana kuulla tarinoita kuvien takaa.

Vaikka en ihan hirveästi ole taidenäyttelyiden ystävä, valokuvanäyttelyissä tykkään silloin tällöin käydä. Niissä monesti kiinnostavimpia on kuvat joistain ihmisistä. Ihan tuntemattomia kasvoja ja persoonia niiden potrettien takana. Mutta se juuri niistä tekeekin kiinnostavia.

Rakastan myös kuvien ottamista ja käsittelyä. Saatan käyttää montakin tuntia päivässä siihen, että otan kuvia ja muokkaan niitä. Lisään valoja, varjoja jne.. Olenkin miettinyt ihan vakavissani, että pitäisikö sitä pt:n ja bloggaajan työn rinnalle opiskella valokuvaajan ammatti.

Se on nimittäin intohimoni. Voisin kävellä tuntitolkulla ympäriinsä ottamassa kuvia. Näen usein joka paikassa hyviä kuvakulmia ja ihania rakennuksia tai kauniita puita. Minusta on myös ihana ottaa kuvia ihmisistä.

Ja sekin on ihanaa, että Tuukka tykkää ottaa kuvia ja yhdessä kuvaamme niin ruokia, toisiamme kuin koiriammekin. 🙂 Se on meidän yhteinen harrastus.

Olen miettinyt paljon nyt varsinkin mammalomalla päiviäni kuluttaessa, että pitäisikö ihan oikeasti opiskella valokuvaajan ammatti. Nykyään valokuvaajia on paljon, itseoppineita äärimmäisen taitavia ja sitten jonkun koulutuksen käyneitä.

Valokuvaajaksi voi opiskella yliopistossa, ammattikorkeakoulussa, ammattikoulussa, kansanopistossa, erilaisilla kursseilla. Mahdollisuuksia on monia. Mutta ehkä otan niistä monista mahdollisuuksista selvää ja katson, opiskelenko tämän pt:n työni rinnalle toisen ammatin. 🙂

Olen muutenkin miettinyt tulevaisuutta työn saralla. En näe, että viimeinen työpäiväni ennen eläkkeelle jäämistä sisältää kuntosalilla asiakkaiden treenauttamista. Mutta en myöskään näe, että todellakaan haluaisin jättää liikunta- ja hyvinvointialan kokonaan.
Koska olen muutenkin vähän ”lyhytjänteinen” ihminen, tällainen työmaailma sopii minulle parhaiten. Vaihtelevia projekteja erilaisten juttujen tiimoilta. Yhtenä lisänä siihen sopisi hyvin mukaan valokuvaus. <3

***

Eilen ilmestyneessä viikonlopun Iltalehdessä on juttu meistä. Meidän kodista, koirista, raskaudestani, työstäni ja parisuhteestamme.
”Viikon nainen” – personal trainer, bloggaaja, Monna Pursiainen.

Iltalehden toimittaja Riitta Heiskanen otti minuun yhteyttä reilu kuukausi sitten ja kysyi, saisiko tehdä minun päivästäni jutun lehteen. Hän kulkisi päivän ajan mukanani ja kuvaisi sekä haastattelisi samalla.

Päivämme alkoi Kampin Motivuksesta, jossa minulla oli töitä. Motivuksesta tulimme meille kotiin, jossa teimme Tuukan kanssa töitä, kävimme koirien kanssa ulkona jne.. Sitä kaikkea mitä meidän normaaliin arkeemme kuuluu. Riitta tuli kameran kanssa mukana.

Oli hauska lukea juttu lehdestä, mitä kaikkea Riitta oli aukeaman juttuun minusta ja meistä kasannut. Ja kyllä täytyy sanoa, että hienosti oli kyllä tekstissä juuri se mitä meidän arkemme on.

”Perustin blogini, jotta saisin vertaistukea muutokselleni. Olen aina ilmaissut tunteitani paremmin kirjoittamalla kuin puhumalla. Jatkan elämästäni kirjoittamista myös vauvan syntymän jälkeen. Lukijat voivat seurata, miten vauva-arki sujuu ja mitä haasteita se tuo tullessaan.
Kirjoitan jatkossakin omasta elämästäni, en kiiltokuvamaailmasta.”

Juttelimme eilen Tuukan kanssa lehteä luettuamme, että minkälaisia me olemme persoonina. Kun tosiaan pian jo kymmenen vuotta yhdessä olemme olleet, on meidän todella helppo puhua keskenämme oikeastaan mistä vain.

Tuukka sanoi, että kerrotaan toisillemme nyt yksi hallitseva huono puoli toisen luonteesta ja yksi hallitseva hyvä puoli toisen luonteesta. Molemmat mietimme hetken ja sitten kerroimme.

Tuukka kertoi, että minun hallitseva huono puoleni on lusmurointi. 😀 Että kun on kyseessä joku asia, mikä minua ei oikein kiinnosta – osaan hyvin hienosti lusmuilla sen asian tekemisessä. Olen Tuukan mielestä tulinen taiteiljasielu, joka ei niinkään jaksa kiinnostua mistään ”taustahommista”, kuten raha-asioista ja muista järkevistä jutuista.. 😀
Hallitseva hyvä puoleni Tuukan mielestä on taasen ennakkoluulottomuus ja avoimuus kaikkia uusia asioita kohtaan. Se, että innostun kaikesta uudesta ja lähden mukaan lähes mihin vain. Olen temperamentiltani nopea ja innostun helposti.

Ja kyllä, voin allekirjoittaa täysin nämä molemmat puoleni. 😉

Minä sanoin Tuukalle, että hänen hallitseva huono puolensa on äärimmäinen itsepäisyys. Jos hän jotain päättää, sitä on todella vaikea kääntää. Tavallaan tämä itsepäisyys on myös hyvä asia, koska jos Tuukka jotain tahtoo tehdä, ei ole kovin montaa kiveä mitä hän ei saisi käännettyä matkan tieltä pois.
Hallitseva hyvä puoli Tuukassa on mielestäni se, että hän itsepäisyytensä rinnalla kuitenkin välittää ihan älyttömän paljon läheisistä ihmisistään. Ja olisi valmis tekemään aika paljonkin heidän eteensä. Nyt raskauden myötä olen huomannut tämän asian taas oikein korostetusti omalla kohdallani. Tuukka tekee monet asiat niin, että minun olisi helpompi toimia ison mahani ja väsymykseni kanssa.

***

Käykää ihmeessä ostamassa tänään vielä tuo Iltalehti. 🙂 Hauska juttu kokonaisuudessaan!

Kivaa sunnuntaita! <3

Kaikki kuvat: Riitta Heiskanen / Iltalehti