Tänään vietetään isänpäivää. Se on pitkään ollut minulle vähän surullinenkin päivä, koska oma isäni kuoli reilu kymmenen vuotta sitten. Siispä isänpäivänä meillä ei ole nostettu kakkua pöytään, vaan olemme veljeni kanssa vieneet kynttilän isämme haudalle. Mutta nyt tänä isänpäivänä nostetaan taas pitkän ajan jälkeen kakku pöytään. ❤️

Tasan viikko sitten syntyi maailmaan ihana, rakas, suloinen tyttäremme. Viikko on mennyt silmänräpäyksessä. On opeteltu uutta ihmeellistä elämänrytmiä pienen tytön kanssa. On ollut vastoinkäymisiä, mutta enimmäkseen vain kaikkea ihanaa. Tyttö on vahva ja sitkeä tapaus jo nyt.

Ensimmäinen viikko on tuntunut oikeastaan kolmelta päivältä. Niin, että ensimmäinen päivä oli synnytys. Toinen päivä oli sairaalassa perhehuoneessa olo ja kolmas päivä on ollut tämä loppuviikko kotona vauvan kanssa. Aika on hämärtynyt näiden päivien sisällä. Tosiaan ne perhehuoneessa vietetyt päivät tuntuvat kaikki aika samalta, vähän sellaiselta yhdeltä pötköltä. Samoin nämä päivät keskiviikosta sunnuntaihin täällä kotona. Hyvällä tavalla ei ole mitään merkitystä sillä, onko nyt perjantai vai lauantai, on vain päiviä. Ja niiden sisällä tehdään asioita vauvan kanssa. ❤️

Kun vauva nukkuu, tekee mieli seistä sängyn vieressä ja tuijottaa ihanaa pientä lastamme. Tai tarkkailla, että hengittäähän se. Tai toivoa salaa, että se jo heräisi, niin pääsisi taas ottamaan sen syliin.

Tyttömme on nukkunut mielestämme hyvin. Yön aikana on vain yksi tai kaksi herätystä tällä hetkellä. Riippuen siitä monelta itse menee nukkumaan, on herättävä kerran tai kahdesti syöttämään ja vaihtamaan vaipat. Vauva nukkuu n. 3 – 3,5 tuntia aina kerrallaan. Päivällä saattaa olla lyhyempiä pätkiä. Mutta olen ymmärtänyt, että tämä unirytmi saattaa vielä vaihtua parin kuukauden iässä.

Viime yö oli suoraan sanottuna kamala. Vauva nukkui n. 20min kerrallaan ja sitten heräsi taas itkemään. Kun vihdoin klo 05.30 saimme unen päästä kiinni, heräsimme naapurin miehen avunhuutoihin. Oli pakko nousta ylös, vaikka kuinka teki mieli jäädä vihdoin rauhallisen vauvan viereen nukkumaan. Soitimme hätäkeskukseen ja sitten alkoi härdelli. Tuukka odotti rapussa poliisia ja minä vauvan kanssa kotona, koirat hämillään ja peloissaan. Minä kovissa vatsakivuissa samalla Kättärille soittaen jne.. Kun poliisit saapuivat, lähdin Kättärille ja Tuukka jäi kotiin koirien ja vauvan kanssa. Täytyy sanoa, että olin ihan hieman eri tavalla suunnitellut tämän ensimmäisen isänpäivän aamun. ❤️

Joka tapauksessa elämä on ihan parasta nyt. Tiedän jo tässä vaiheessa, että Tuukka on maailman parhain isä. Ja sitä hän on ollutkin vauvallemme 100%. Me olemme nyt ihan erilainen tiimi, koska meillä on yksi äärettömän suloinen ja rakas prinsessa ruokittavana, kasvatettavana, hoidettavana ja rakastettavana. Meidän koiraperhe on muuttunut nyt lapsiperheeksi ja tämä kaikki on niin kovin uutta ja ihmeellistä meille kaikille. Niin myös Gerelle ja Pimulle. Koirat on ottaneet pikkusiskonsa mahtavasti elämäänsä. Pimu käy usein tarkastamassa vauvan nukkuessa, että hengittäähän se. Gere putsailee vauvan sormia ja nuuskuttaa päätä. ❤️

Meillä on vielä paljon oppimista, niin vanhemmuudesta, lapsiperheenä elämisestä kuin rakkaasta lapsestamme. Ja joka ikinen päivä opimme uutta. Mutta avoimin mielin ja toisiamme tukien ja auttaen tälle opintielle on maailman ihaninta lähteä. ❤️

TÄSTÄ pääsette lukemaan Tuukan kirjoituksen synnytyksestä. Itkulta ja naurulta en ainakaan itse välttynyt. 😉 Oli ihana lukea Tuukan ajatukset ja kokemukset synnytyksestä. Vaikka ollaankin paljon siitä keskusteltu, on kirjoitettuna ajatukset usrin vielä selkeämpiä ja yksityiskohtaisempia.

Super ihanaa isänpäivää kaikille isille!! ❤️❤️

Sisältää kaunistelematonta tekstiä synnytyksestä. Älä lue, jos et halua tietää.
Sisältää myös otteita sairaalan virallisesta synnytyskertomuksesta.

Kaikki lähti käyntiin perjantaina 4.marraskuuta. Olin varannut itselleni ajan vyöhyketerapiaan Lauttasaareen, Organic Spirit -hoitolaan. Olin kuullut paljon hyvää vyöhyketerapian hyödyistä synnytyksen käynnistämisessä. Viikkojahan minulla oli tuossa vaiheessa 40+6 ja olin aivan loppu, henkisesti ja fyysisesti.

Menin hoitoon ja se oli ihana. Hoidon jälkeen juteltiin hoitajan kanssa ja hänen sanoistaan sain ahaa-elämyksen. Hän sanoi minulle, että kroppani on valmis synnyttämään, myös vauva on valmis tulemaan ulos, mutta pää haraa vielä vastaan. Tajusin, että vaikka olin luullut päässeeni synnytyspelosta pois, jarrutti se henkisesti vielä pitämään supistukset ja muut kurissa. Hoidon jälkeen otin kädellä vatsan päältä kiinni ja sanoin vauvalle ääneen; äiti on nyt valmis, saat tulla.

Perjantaina klo 22.40 tunsin ensimmäisen kovemman supistuksen. Ajattelin, että JES!! Nytkö se oikeasti alkaa! Aloin kellottamaan supistuksia, luin kirjaa ja istuskelin olkkarin sohvalla hiljakseen. Annoin Tuukan nukkua.
Klo 24 supistukset kuitenkin oli alkaneet tiheentymään jo 6min välisiksi ja myös kipu oli kasvanut. Soitin Kätilöopistolle ja he kehottivat pakkaamaan sairaalakassin valmiiksi ja lähtemään synnytysosastolle. Herätin Tuukan.

Lauantaina 5.pvä, klo 04.00 olimme Kätilöopiston ovella, äitini matkalla meille koirien luokse ja me matkalla synnyttämään. Jännitti.

Meidät siirrettiin heti synnytyssaliin ja minulle laitettiin käyrät. (toinen seuraamaan supistuksia, toinen vauvan sykkeitä) Supistukset olivat alkuun n.6-7min välein ja vauvan syke pysyi kauniisti 130-140 välillä. Kivut kuitenkin jokaisella supistuksella kasvoi ja sain pakaralihakseen pistoksen oxynormia (vahvaa kipulääkettä). Lääke toi oudon olon, vähän laskuhumalaisen. Eikä se oikein auttanut kipuihin, nukahdin kuitenkin hetkeksi. Tuukka nukahti samaksi hetkeksi keinutuoliin viereeni.

Noin klo 12 lauantaina meidät kotiutettiin, koska synnytys ei käynnistynyt kunnolla.

Lähdimme allapäin kotiin. Että eikö vieläkään, vaikka supistuksetkin jo voimakkaita. Päätimme kuitenkin rauhallisin mielin odottaa. Olisihan käynnistys seuraavalla viikolla sitten.
Muutaman tunnin päästä, klo 16 alkoi kovat kivut. Myös verenvuotoa oli yhtäkkiä alkanut erittymään. Soitin taas Kätilöopistolle. Lähdimme takaisin. Tällä kertaa meidät otettiin ensin päivystykseen seurantaan.

Meidät vastaanotti ihana kätilö, joka teki sisätutkimuksen ja lapsivesitestin. Lapsivesitesti oli negatiivinen, mutta kätilö sanoi tunteneensa vauvan hiukset. Hän epäili siis, että kalvoissa kuitenkin oli reikä. Pelästyin, koska olin ajatellut vesien menneen keskiviikkona. Silloin lapsivesitesti kuitenkin oli myös negatiivinen.
Nyt kätilö siirsi meidät lääkärin vastaanotolle ja lääkäri totesi saman. Kohdunkaulaa ei ollut juurikaan jäljellä ja hän tunsi vauvan hiukset. Kalvot olivat siis totta tosiaan puhjenneet, silti kolmaskin lapsivesitesti näytti negatiivista.

Klo 21.30 minut siirrettiin osastolle seurantaan. Supistuskivut olivat tässä vaiheessa jo niin kovia, että oksensin kolme kertaa kipujen vuoksi. Sain uuden annoksen oxynormia. Klo 22 Tuukka joutui lähtemään kotiin odottelemaan, koska osastolta joutui poistumaan yöksi muut kuin potilaat. Jäin hieman peloissani sinne yksin, mutta päätin pärjätä. Olihan minulla ihana ja ammattitaitoinen henkilökunta vieressä. Nukahdin.

Sillä aikaa kun nukuin noin tunnin, oli vauvan syke alkanut laskemaan jokaisella supistuksella kovin alas. Minut herätettiin ja sanottiin, että soitapas miehellesi, että tulee takaisin. Tällä välin Tuukka oli ehtinyt ajaa kotiin, syödä iltapalaa ja saanut itsensä juuri suoristettua sänkyyn ja otettua kirjan käteen, kun minä soitin. Soitin siis klo 23, että nyt minut siirretään synnytyssaliin, lähde takaisin. Tuukka lähti ja oli hetkessä luonani.

Kivut oli todella kovat. Oksensin vielä kerran. Kätilö päätti, että minulle annetaan nyt spinaalipuudutus. Supistukset olivat niin voimakkaita ja kivuliaita ja vauvan syke laski edelleen 70:n tienoille jokaisella supistuksella. Spinaalipuudutusta laitettaessa oli varmasti yksi pahimmista hetkistä. Tärisin kivusta holtittomasti kauttaaltaan. En pystynyt hallitsemaan kroppaani yhtään. Tuukka piteli minua kaksin käsin ja kätilö paijasi kättäni. Anestesialääkäri yritti saada spinaalipuudutuksen selkäytimeen ja minä itkin. Kivun kannalta tuo hetki oli koko synnytyksen pahin.

Spinaalipuudutus auttoi nopeasti ja kivut hävisivät suurimmaksi osaksi, supistukset tuntuivat edelleen, mutta ei enää sietämättömän kovina. Supistukset tihenivät ja kohdunkaula avautui. Kätilö antoi ensimmäisen epiduraalin joskus klo 02.00 sunnuntain aamuyönä. Epiduraali ei pettänyt odotuksia, se vei kaikki kivut. Siis ihan kaikki. Nukuimme Tuukan kanssa monta tuntia. Välillä kätilö kävi tekemässä sisätutkimusta ja kertomassa tilannetta. Edelleen vauvan sykkeet tippuivat jokaisella supistuksella. Välillä jopa 60:n tienoille.

09.00 sunnuntaina aamusta olin auennut jo 9cm, ponnistusvaihe olisi pian edessä. Tai niin luulin. Olin iloinen ja huojentunut, kuinka ihanasti yö oli mennyt ja synnytys edennyt. Kätilö pyysi lääkärin paikalle tekemään sisätutkimuksen, vauvan sykkeiden vuoksi. Lääkäri teki laktaattitestin vauvan päästä, jotta näkisi mikä on vauvan vointi. Arvo oli huono ja jo puolen tunnin päästä meidät jo siirrettiin leikkaussaliin.

Tuukka pääsi mukaan leikkaukseen. Se tehtiin paikallispuudutuksessa verhon takana, emme siis onneksi nähneet mitään. Mitään kipua en tuntenut, mutta tunsin toimenpiteen niin voimakkaasti, että taas oli oksennus lähellä. Tärisin kauttaaltani, Tuukka silitti päätäni. Tunsin kun vauva nostettiin auki leikatusta mahastani pois. Kuului parkaisu. 6.marraskuuta, klo 10.14 tyttömme syntyi maailmaan.

Tuukka lähti kätilön ja vauvan kanssa alas takaisin synnytyssaliin. Minä jäin leikkauspöydälle kiinniommeltavaksi. Siitä minut vietiin heräämöön, jossa makoilin reilun tunnin odottamassa puudutuksen lakkaamista. Sillä aikaa Tuukka oli kahdestaan vauvan kanssa. Vauva laitettiin hänen iholle ja siellä hän istui pienen, alle puolituntia vanhan tyttäremme kanssa synnytyssalin kiikkustuolissa ja mietti, että mitä tässä juuri tapahtui.

Vähän ennen puoltapäivää Tuukka ja kätilö toivat vauvan luokseni heräämöön. Silloin minä näin hänet ensimmäistä kertaa. ❤️

Syy miksi vauvan sykkeet olivat laskeneet supistuksien aikana niin rajusti, oli yksi pahimmista peloistani synnytystä ja loppuraskautta kohden. Napanuora oli kiertynyt kaksi kertaa kaulan ympärille. Oli siis tapahtunut se yksi pahimmista peloistani ja vielä kaksi kertaa!
Onneksi olimme ammattitaitoisissa ja erittäin hyvissä käsissä.

Heräämöstä pääsimme perhehuoneeseen. Jos tässä vaiheessa olisi selvinnyt, että saisimme vain tavallisen osastohuoneen, olisin varmasti katkennut keskeltä kahtia. En olisi kestänyt siinä tilassa sairaalaan yksin jäämistä, edes yöksi.

Perhehuone oli mukava ja henkilökunta osastolla oli aivan ihanaa. Haluan kiittää suuresti meitä hoitaneita henkilöitä ja aiommekin Tuukan kanssa lähettää vielä kiitokset erikseen postilla. Erityis kiitokset haluan antaa meitä maanantain ja tiistain hoitaneelle naiselle, jonka nimeä en muista. Kunpa hän jotenkin saisi viestini perille, jospa maailma olisi pieni tässä kohtaa.
Haluan myös kiittää meitä la-su välisenä yönä hoitanutta kätilöä, sekä sunnuntaina aamuna – leikkauksen aikaan hoitanutta kätilöä. Ilman teitä emme olisi pärjänneet! Ja tietysti haluan myös kiittää leikkaussalin ja heräämön henkilökuntaa. Saimme parasta hoitoa ikinä.

Kotiin pääsimme keskiviikkona, kolme päivää synnytyksen jälkeen. Silloin pystyin jo kävelemään hitaasti, mutta varmasti. Nyt toivun synnytyksestä rauhassa. Kuten yksi hoitajista osastolla sanoi, keisarileikkaus on tänäpäivänä yksi suurimmista leikkauksista mitä tehdään. Niin moni leikkaus kun pystytään nykyään tekemään tähystyksellä. Siispä, nyt täytyy antaa itselle aikaa ja paljon.

Onneksi mulla on maailman parhain tukijoukko paranemiseen. ❤️

Tämä alla oleva kohta synnytyskertomuksesta hymyilytti kovasti, varsinkin siis tuo ensimmäinen lause.

***

Tämän synnytyskokemuksen jälkeen olemme nyt viisihenkinen perhe. Meillä on maailman suloisin ja ihanin tyttölapsi, kahden karvaisen lapsen lisäksi. Elämä on aika ihanaa, vaikka juuri tällä hetkellä vielä kipuja onkin vähän joka paikassa. Nyt opetellaan kotona elämistä perheenä. ❤️