Oi, tuo ihana imetys!
24
Imetys – tuo maailman ihmeellisin asia. Tai ainakin toiseksi ihmeellisin. Asia, joka herättää jokaisessa äidissä suuria tunteita. Se herättää tunteita myös muissakin kuin äideissä, esimerkiksi kanssakulkijoissa – onko ok imettää julkisesti vai mitenkä se nyt meni?
Kun itse olin vielä raskaana, mietin imetyksen olevan asia, joka tulee onnistumaan tai ei tule onnistumaan. Olin sitä kohtaan hyvin neutraali. Itselleni imetys ei ollut ennen vauvan syntymää mikään THE THING, joka määrittäisi äitiyden. Ajattelin, että aion ihan 100% sitä yrittää ja olen erittäin onnellinen jos se onnistuu. Mietin kuitenkin jo raskausaikana, että minä en ole sellainen äiti, joka tulee imettämään lastaan vielä silloinkin kun lapsi osaa itse kävellä tissin luo ja sanoa, että anna tissiä. Ei siinä, en aliarvio tai arvostele tällaisia äitejä, kukin tyylillään. ❤️
***
Jo heräämössä vauva tuotiin ensimmäisen kerran rinnalleni. Imemisote oli heti oikea, näin sanoi henkilökunta. Vauvaa siirreltiin tissiltä toiselle koko sen ajan, kun Kätilöopistolla olimme. Maitoa alkoi tulemaan heti ja vauva sai napaansa apetta. Mutta jo siellä vauvalle myös annettiin korviketta pullosta. Tämä johtui siitä, että minulla meni rinnanpäät täysin rikki. Imetys sattui niin paljon, että itku ja huulen pureminenkaan ei auttanut. Oli pakko antaa tisseille lepoa ja pistää ruokaa vauvan masuun pullosta.
Kätilöopiston henkilökunta oli ihanan armollinen tässä asiassa. He antoivat muitta mukisematta korviketta. Olin nimittäin valmistautunut jo perustelamaan asiaa vahvoin argumentein. Niitä ei kuitenkaan tarvinnut. Oli myös aivan ihanaa, että synnytyksessä mukana ollut vanhempi kätilö tullessaan moikkaamaan meitä, sanoi ettei imetys ole äitiyden määre.
Kotona jatkoin imetystä. Rintakumit käytössä ja Facebookn Imetyksen tuki RY:n sivut sellanneena. Ystäväni lainasi imetystyynynkin ja homma alkoi sujumaan ainakin silloin tällöin kivutta. Maitoa tuli paljon ja kävimmekin ostamassa sähkökäyttöisen rintapumpun. Pumppasin maitoa jääkaappiin ja niitä syötimme vauvalle pullosta aina kun rinnanpäät kaipasivat lepotaukoa ja/tai isä oli syöttövuorossa.
Kun tuli niitä päiviä tai hetkiä ettei imetys ottanut sujuakseen, olin ihan hajalla. Itkin pää punaisena, kovempaa kuin vauva. Ajattelin olevani maailman paskin äiti. Sanoin sen myös Tuukalle. Että minkälainen äiti minä olen, kun en osaa edes avutonta pientä lastani ruokkia.
Tuukka koitti minua rauhotella ja tukea imetyksen kanssa ja rohkaisi vain jatkamaan. Minä jatkoin ja taas tuli onnistuneita imetyksiä vaikka millä mitalla. Mutta myös niitä epäonnistuneita.
Olin ihan äimänä siitä, miten suuret tunteet imetys herätti minussa. Minussa, joka oli ajatellut raskausaikana, että ei se ole niin suuri juttu jos se ei sitten jostain syystä onnistukaan. Mutta se tunne, kun oma lapsi on rinnalla ja niin tyytyväisenä syö mahaansa täyteen – se on jotain ihmeellistä. Sitä tunnetta ei tule pulloruokinnan kautta. Mikä onkin ihan älytöntä. Samalla tapaahan vauva ravintoa saa, tulee se sitten tissistä tai pullosta. Ja tällä tarkoitan sitä, että vauva kasvaa ihan aikuiseksi ihmiseksi niin korvikkeella kuin rintamaidollakin.
Minä itse olen syönyt vain korviketta. Synnyin keskosena, jonka vuoksi imetys ei päässyt käyntiin syntymän jälkeen. Olin keskoskaapissa reilun viikon, jonka jälkeen äitini yritti kyllä imetystä, mutta olin jo niin tottunut pulloon, etten enää oppinut rinnalle. 100% korvikkeella kasvanut tyttö ja silti en tämän hullummaksi ole tullut! 😉 Minulla ei myöskään ole mitään perussairauksia, eikä mitään allergioita.
Olen edelleen sitä mieltä, että korvike ei ole maailmojen synti. Ihan täyspäisiä ja terveitä lapsia kasvaa pelkällä korvikkeellakin. Toki äidinmaidossa on super paljon hyvää, en sitä kiellä. Jokainen onnistunut imetyskerta tai pumppauksen kautta syötetty rintamaitokerta tuo jonkinlaisen tyydytyksen tunteen itsellekin. Että taas sai vauva sitä ihmejuomaa. 😉 Silti meillä on ja tulee olemaan korvikkeet osana vauvan ravintoa. ❤️
***
Miten siellä suhtaudutaan tähän asiaan? ?
Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille! ❤️
24 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Huomenta!
Mulla oli samankaltaiset ajatukset kuin sulla ennen esikoisen syntymää. Ja yllätyin todella miten suuri asia imetys sitten olikin! Tai sen onnistuminen ja hetkittäiset epäonnistumiset. Rintakumi oli käytössä melkein ekan puoli vuotta. Ja sen kanssa julkisella paikalla imettäminen oli aivan hanurista! Kuvittelin myös etten jaksa imettää kovin pitkään, mut lopulta imetin esikoista vähän reilu vuosi ja kuopusta reilu puolitoista. Kumpikaan ei nassuttanut tuttia, joten minä toimin tuttina, ja se oli melko väsyttävää. Mahtavaa jos teijän ihana murunen kelpuuttaa tutin! ?
Joo, tosiaan ihan yllätyksenä tuli tuo miten suuri asia siitä imetyksestä on tullut.
Ja juu, meillä on maistunut tutti hyvin. Tosin aina tyttö sitä ei halua ja nukahtaessaan pulauttaa sen suustaan pois. 😀
Täällä suhtaudutaan niin, että kukin tehköön kuten parhaaksi on itselle, vauvalle ja omalle perheelle! <3 Oma imetystaipale jatkuu edelleen, vaikka ennen raskautta ajattelin ettei minusta tule kuuna päivänä taaperoimettäjää, mutta niin se vain tapahtui ja tuntuu luonnolliselta, etenkin kun tyttö on melkoinen äidinmaidon fani eikä pullo ole koskaan maistunut. Toki imetyskerrat ovat vähentyneet paljon siitä mitä ne olivat kuin täysimetin, sillä kiinteitä menee niin paljon ja hyvä niin. Ihanaa itsenäisyyspäivää! 🙂
Näinhän se pitäiskin suhtautua! 🙂 Kukin tehköön kuten parhaaksi näkee omalle perheelle ja vauvalle. <3
Olipa ihana nähdä eilen ihan irl! 😉
Ensimmäistä lastani imetin 6 viikkoa. Tuo nelivuotias on kehittynyt täysin normaalisti ja onkin ihana, tietävä ja taitava nuori neiti. Koin lyhyestä imetyksestä kuitenkin kovaa syyllisyyttä, vaikka samalla paasasinkin, että kyllä pullovauvoistakin ihan hyviä ihmisiä kasvaa. Ja kasvaahan toki! Toisen lapsen raskausaikana imin itseeni kaiken tiedon imetyksestä. Selasin laktivistiäidin sivut, imetystuki foorumit ja mitä-näitä-nyt-on. Synnytyksen jälkeen vuodeosastolla oli mahtava kätilö, joka kertoi paljon imetyksestä ja sairaalan imetystuki-hoitajasta. Kotiin päästyäni otin yhteyttä tähän mystiseen hoitajaan ja saimmekin ajan hänelle. 1,5 h hän opasti meitä kädestä pitäen ajan kanssa ja meitä kuunnellen ja kysellen. Kertoi paljon faktoja imetyksestä ja kannusti valtavasti. Tämän käynnin jälkeen ymmärsin, että imetys on laji, jota voi harjoitella. Harjoittelemalla ja tarvittaessa oikealla valmennuksella voi imetyksen taidon oppia. Toista lasta täysimetin 6kk ja jatkoin imetystä myös kuukausia tämän jälkeenkin.
Ihana kuulla! 🙂 Erilaisia imetystaipaleita voi tosiaan olla ihan saman perheen sisälläkin. 🙂
Tuttuja tunteita! Pakko kommentoida ja kertoa meidän tarina. Imetys oli minulle kaikki kaikessa. 6kk ikään asti poika ei saanut korviketta lainkaan, pullosta kylläkin äidinmaitoa sai isin vahtivuorolla. Paitsi sairaalassa sai kerran korviketta koska olin itse niin väsynyt 3 vuorokauden valvomisen jälkeen. Jälkeenpäin ajateltuna oman jaksamiseni vuoksi olisin voinut hellittää aikasemmin ja antaa sillontällöin korviketta. 6kk alkaen sai korviketta aina julkisella paikalla koska imetys ei onnistunut enää muualla kuin kotona, vauva ei vaan syönyt jos ei ollut tuttu ympäristö. Tunsin itseni niin huonoksi äidiksi kun annoin korviketta! Jälkeenpäin nämäkin ajatukset tuntuvat ihan hullulta! Imetys sitten loppui itsestään 11kk iässä luonnollisesti. Olen äärimmäisen ylpeä tässä imetystaipaleesta, koska suhtautuminen minullakin oli raskausaikana todella neutraali enkä kuvitellut imettäväni pitkään.
4kk on nyt kulunut kun lopetin imetyksen, sitä asiaa en enää oikeastaan mieti, luulen että ne imetyshormonit ja väsymys on isona osallisena siihen neuroottiseen ajatteluun imetyksestä, ainakin näin oli omalla kohdalla 😀
Mielestäni sillä ei ole merkitystä saako vauva korviketta vai äidinmaitoa. Kunhan kasvaa ja voi hyvin, myös äidin hyvinvointi on äärimmäisen tärkeää. Olet hyvä äiti juuri tuollaisena! Älä murehdi korvikkeen antamisesta! Ihanaa joulun odotusta teidän perheelle <3
Se on nimenomaan pääasia, että lapsi kasvaa ja voi hyvin. Ja todellakin, myös äidin hyvinvointi on tärkeää. Jos imetyksestä tulee kova stressi, ei sekään ole hyväksi. 🙁
Voi, niin tuttuja ajatuksia. Luovutin imetyksen kanssa kun vauva oli 3 kk. Siihen asti imetin ja pumppasin ja itkin vauvan kanssa yhdessä jokaisen imetysyrityksen jälkeen. Pettymys oli todella kova ja huono äiti fiilis kesti noin kuukauden. Päätös kuitenkin muutti elämämme paljon mielekkäämmäksi kun koko elämä ei enää pyörinyt tissien ympärillä.
Nyt tekisin imetyksen suhteen kaikki eri tavalla. En tiennyt imetyksestä mitään, olin vain nähnyt kuinka äiti laittaa tissin pikkusisaruksen suuhun ja siinä kaikki ? eihän se ihan niin mennyt..
No nyt odotellaan pikkusisarusta rv 12+1 ja uskon että tästä kerrasta tulee aivan erilainen kun tietoa ja kokemusta on niin paljon enemmän ?
Oih.. 🙁 Kuulostaa tutulta. Ja nimenomaan tuo pettymyksen tunne. Olen kuullut todella monta kokemusta siitä, että sitten kun teki päätöksen imetyksen lopettamisesta – loppui stressi ja äitiyskin tuntui paremmalta. 🙂
Kahta ensimmäistä imetin n.4kk, imetys taisi loppua järkyttävien rintaraivareiden ja oman tietämättömyyden takia. Varsinkin esikoisen kanssa homma oli alusta saakka hankalaa: skidi ei malttanut yhtään odotella, imuote huono, rintakumin kanssa säätäminen jne.
Nyt kolmannen(3kk) kanssa imetys on alusta saakka sujunut hyvin, mutta luulen että aiemmat hankaluudet ovat tässä auttaneet. Osaa ottaa iisimmin ja juurikin se että jos ei imetys ei sujukaan, korvike on ok ja lapset kasvaa silläkin.
Ihanaa joulun odotusta teidän perheelle! ?
Kirjoituksesi on kuin omasta suustani 🙂 Mulla oli ihan samanlaiset ajatukset raskauden aikana. Imetys ei oikein herättänyt minkäänlaisia ajatuksia, ”imetän kyllä, jos vain tulee maitoa”-meiningillä. Ja nyt se herättää suuriakin tunteita <3 on ihmeellistä että pieni lapseni saa ainoastaan multa maitoa ja sillä elää ja hengittää. Meilläkin saatiin ekan vuorokauden aikana pullosta sairaalassa, kun pieni oli keskolassa eikä päässyt synnytyksessä rinnalle. Kysyinkin että oliko se ajatus imetyksestä nyt siinä… johon muistan ihanan hoitajan sanoneen "kyllä uskon tästä hyvän tissivauvan vielä tulevan" <3 rintakumi meilläkin ekat viikot käytössä. 🙂 Meillä aletaan olla siinä vaiheessa, että pikkuhiljaa saa alkaa kiinteitä antamaan tai sitten jatkaa imetystä. Itsekkään en vielä tiedä mitä aijotaan.. katsotaan viikko kerrallaan 🙂 tuntuu haikealta ottaa seuraava askel ja antaa muutakin kuin maitoa, mutta myös sitäkin odotan innolla. Siihen myös ehkä "ulkopuoliset" painostaa jonkun verran, joka puolelta sanotaan että "kohta teilläkin ssitten syödään perunaa" ja vähän vaikeana vastaa että "niiin… katsotaan nyt millon" 😀 parin kuukauden sisällä joka tapauksessa. Ehkä ensimmäisen joulun kunniaksi voisi maistella?! 😉
Määrä oon kans molempien kohdalla tiennyt etten tule imettämään taaperoa. Esikoisen imetyksen lopetin 8-9kk iässä koska silloin tuntui siltä ja kiinteät aloitettiin 4kk iässä. Tän toisen kohdalla pyrin 6kk täysimetykseen ja siirrytään suoraan sormiruokaan, eli haluaisin skipata soseet kokonaan. Katsotaan mitä käy.
Molempien imetystaipaleen alussa imetys sattui niin maan perkeleesti että nyt meinasin lopettaa tykkänään jo synnärillä. Olen onnellinen että jatkoin koska onhan tää helppoa kun tavara kulkee kokoajan mukana. En myöskään katso kieroon korviketta syöttäviä äitejä, jokaisella on syynsä siihen miten lapsensa kanssa toimii.
Julki-imetyksestä sen verran että esikoista kävin imettämässä vessassa mutta kypsiin siihen. En mäkään syö vessassa! Nyt imetän missä mua huvittaa ja jos jollain on siihen sanomista niin tervetuloa sanomaan vain. Ostin myös söpö imetyssuojan joka ontosi kätevä ??
Minä olen itse kasvanut rintamaidolla. Minulla on silti perussairauksia ja allergioita.
Oman kehon kurjasta kunnosta huolimatta (vaikea perussairaus) sain kokea lopulta raskauden ja sain tulla äidiksi maailman ihanimmalle lapsellemme <3.
Raskaus oli jännittävä ja loppusuoralla tulikin mutkia matkaan oman vointini kanssa. Kun lapsi syntyi, sain extralääkettä oman sairauteni hoitoon, että kehoni kestäisi sektion tuoman stressin kehossa. Lapsi syntyi terveenä, kaikki oli hyvin, paitsi minun oma kuntoni. Olin aika heikossa hapessa vielä lapseni täyttäessä vuoden.
Siellä sitten sairaalassa sektiosta toipuessani halusin imettää. Mutta se ei onnistunut kovin hyvin. Maito ei noussut, lapsi ei jaksanut syödä jne. Yritin mieheni kanssa pyytää lapselle korviketta, koska oma kehoni voi huonosti, voimat olivat moppu ja lapsen paino putosi. Selitin, että joka tapauksessa lapseni joutuu pian korvikkeelle, kun jatkan muita lääkityksiä mitkä eivät salli imetystä. Yritin myös sanoa, ettei korvikemaito voi olla niin huono vaihtoehto sille äidinmaidolle, mitö minun rinnoistani tuli, koska minulla menee vahvoja lääkkeitä.
Mutta ei. Kävimme noin 4-5 vakavaa keskustelua hoitajien kanssa ja lopulta suostuttiin antamaan vähän korviketta ja tissiä siinä rinnalla. Kukaan hoitajista ei jaksanut perehtyä oman lääkärini tekemiin papereihin sairaudestani/lääkityksistäni, vaikka samassa sairaalassa olin hoidossa. Voin sanoa, että olisin sata kertaa mieluummin terve ja imettäisin, mutta kun kaikkea ei voi valita. Harmitti todella tämä henkilökunta.
Minä olisin halunnut imettää ja pidän imetystä hienona juttuna. Mutta minusta on hienoa, että meillä on olemassa myös korvikkeet ja uskon, että niilläkin kasvetaan terveiksi aikuisiksi. Jos lapseni sairastuu myöhemmin, ei syy ole ehkä korvikkeen vaan vaikka perinnöllisyyden. Siitä on turva syyllistää.
Minusta on turha tuomita ketään näissä asioissa, koska ovat niin herkkiä asioita ja harvoinpa tiedetään toisten elämästä kaikkea. Jos korvikkeella esim. säästää äidin voimia ja masentumisen, niin eikö se kannatakin? Ja koska moni äiti syyllistää itseään, jos imetys ei onnistu, miksi me muut syyllistäisimme lisää? Ei äidin tarvitsisi itsekään syyllistää.
Kunhan lapsi saa ravintoa, huolta, läheisyyttä ja rakkautta. Kaikki on silloin hyvin.
Samoja alkuajatuksia täälläkin.Alussa itkin ja imetin, monen tunnin imetysmaratoneja ja luulin ettei tää ikuinen imetysmarton lopu ikinä. Vauva sai välillä pullosta ämmää,mutta totaalikieltäytyminen tuli n.3 kk iässä ja omat menot sitten sen mukaan oli järkättävä ,:) toki kerrat harveni ja kesto lyhenu aina kun vauva kasvoi.
Nyt imetän 1v4kk taaperoa, en tiedä milloin lopetan, lapsen tahtiin mennään nyt. Tässä iässä onnistuu myös jo äidin tahdistaminen eli ihan joka kerta kun tyttö sanoo, että mämmää niin ei tule 😉
Mulla täysin samat fiilikset. Ihmettelin jopa raskausaikana miten paljon siitä imetyksestä paasataan joka paikassa ja itse ajattelin, että en ota mitään stressiä. Onnistuu tai ei. Nyt kuitenkin, kun poika on 2,5kk ja osittaisimetyksellä mennään, niin silti on tullut huono omatunto korvikkeen antamisesta. Uskon, että tuo johtuu ulkopuolelta tulevasta paineesta. Ainakin anoppi otti kovin raskaasti, kun poika saa kaksi kertaa vuorokaudessa korviketta (kun itse täysimettänyt omansa puolivuotiaaksi) ja sain siitä kuulla. Monet tutut myös heti ensimmäisenä kysyy, että kuinkas imetys sujuu ja kuinka kauan ajattelit imettää. Nyt taas päätin, että annan muiden mielipiteiden olla ja keskityn itse siihen mikä itsestä ja vauvasta tuntuu hyvältä. Vauva ansaitsee onnellisen äidin ?
Niin tutun kuuloista ! Meidän 4kk poika voi ja kasvaa hyvin korvikkeella, nyt jo myös vähän kiinteiden maistelulla ja erittäin reipas ja terve tyyppi. ? odotusaikana olin samoilla ajatuksilla kuin sinä; imetys ei herättänyt mitään ihmeempiä, oli luonnollinen asia ja ns yritän ja kokeilen, haluan tietää mitä se on. Mutta jossei toimi niin ei toimi. Lapsi ei nälkää siltikään näe.
Kuinkas kävikään… imetys ei lähtenyt rullaamaan ja pikkuhiljaa siirryttiin pulloon ja korvikkeisiin. Ja voi sitä turhautumisen ja epäonnen, ehkäpä häpeänkin määrää kun ei imetäkään, kun se mukamas jokin kummempikin juttu olisi!
Mutta kyllä se pikkuhiljaa ohi sitten meni ja siihen hormoonihuuruiset äidin ajatukset tottui 😀
Tsemppiä Monna, kyllä se ajatus tasaantuu, ratkaiset miten hyvänsä tuon ratkaiset ❤
Raskausaikana imetystä ei tullut pahemmin mietittyä, pumppu tuli hankittua, kun tiedossa oli, että palaisin osittain töihin äitiysloman alettua ja suunnitelmissa oli antaa lapselle pumpattua maitoa pullosta. Imetyksen kestoa ei ollut ajatellut missään vaiheessa sen kummemmin. Poika täyttää 15. päivä 1,5v , olen imettänyt edelleen, vaikkakin vain pari kertaa päivässä. Jos meille ei olisi tulossa toinen, niin tuskin miettisin sen kummemmin imetyksen lopettamista, mutta raskaushormonien myötä imettäminen on tehnyt jo pitkään tosi kipeää JA onhan se hyvä antaa itselle vähän lepoa ennen kuin toinen tulee rinnalle.
Itselle tuo imetys on ollut yllättävä tärkeää, olen kovasti potenut huonoa omaatuntoa siitä, että tein jo alusta alkaen paljon töitä (vaikka eihän pojalla ollut mikään hätä olla kotona isänsä kanssa vuoropäivin), imetys oli sellainen tapa paikata huonoa omaatuntoa, myöskin sitten kun poika alkoi konttailla, niin imetys oli se hetki milloin sain pikkutyypin rauhassa vierelle. Nyt pojalla on ikää vähän enemmän, läheisyyttä tulee ilmankin imetystä, joten siltä kannalta itselle lopettaminen ei tunnu enää niin pahalta ajatukselta.
imetystaipaleeni: ensimmäiset viikot verta ja kyyneliä, sitten pari kuukautta ihanuutta. sen jälkeen noin puoli vuotta raivareita, kieltäytymiskausia ja hampaita (eli puremiskausia). sitten kieltäytyjästä tulikin tissitakiainen. erityisesti öisin – eli yömaratonimetyskausi kunnes 1v2kk lopetettiin yöimetys ja poika oppii nukkumaan yönsä kokonaisina. siitä lähtikin sitten käyntiin ihana imetyskausi mikä jatkuu vieläkin (poika 1v9kk). äiti saa silityksia poskelle, saa kuulla oman lapsen suusta että maito on nam ja ison hymyn ja halin tissittelyn lopuksi. imetys saa loppua luonnollisesti silloin kun lasta ei enää huvita. kohta se aika on tulossa.
ennen raskautta ja ennen synnytystä ajattelin, että hyvä jos 6 kk jaksan imettää 😀 ja ihmettelin taaperoimettäjiä kummallisiksi kukkahattutädeiksi. nyt näen sitä kummastusta toisten silmissä mutta ei se mua haittaa. mun oma pikkumies on aina vaan sen päivän vanhempi ja niin ohimenevän hetken tissivauva <3
Kirjoitan asiasta nyt kätilön näkökulmasta. Ymmärrän ihan täysin äitien ajatukset. Kätilönäkin on joskus paineita imetyksen suhteen.. nyt toitotetaan paljon sitä, että riittävällä ohjauksella pitäisi jokaisen imetyksen onnistua. On siis mahtavaa, että ohjaukseen panostetaan ja henkilökunnalta vaaditaan osaamista! Mutta.
Imetys todellakin on joskus haastavaa! On pakko joskus todeta, että nyt olen kokeillut kaikki temput mitä tiedän ja vauva ei vaan lähde imemään kunnolla. Vanhemmat ihan ymmällään onko vika heissä ja samalla itse miettii kaikkia mahdollisia seuraavia suunnitelmia miten voisi auttaa..itsekin jo vähän epätoivon kourissa. Tottakai vanhempien kanssa keskustellaan ja normalisoidaan tilanne, alussa imetyshän on harjoittelua ja normaalia, että on haastavaa. Itseasiassa harvemmin näkee varsinkin ensisynnyttäjällä, että imetys lähtisi ”tuosta noin” vain käyntiin.
Tämä kaikki on vaan saanut itse ajattelemaan uusien, hormonien kourissa olevien äitien asemaa. Ja on tosi varovainen, ettei painosta imettämisessä. Sitä miettii missä menee tietyllä imetyskerralla raja, että peli vihelletään poikki ja yritetään seuraavan kerran muutaman tunnin päästä uudestaan. Onko liian aikaista ”luovuttaa”, vai onko oikea hetki vasta sitten kun vauva kirjaimellisesti karjuu ja äiti tihrustaa itkua..
Äidit helposti syyllistävät itseään, vaikka uusi äitiys ei saisi olla sellaista, että valtavat paineet harteilla ja kokee epäonnistuvansa <3 puhuit, että miten imetys on tunteita herättävä asia. No niin on! Myös ammattilaisesta.
Kun kerran kysy, saat pitkän vastauksen koska monta lasta. Esikoiseni sai korviketta ihan syntymästä saakka ja oli käytännössä osittaisimetetty koko ajan (vaikka yritin monta kertaa ”päästä” täysimetykselle). Se otti todella koville ja hänen kaksi pikkusisarustaan ei varmaankin juuri siitä syystä kumpikaan ole syönyt pullosta eikä korviketta ihan omasta päätöksestäni. Kolmonen ei tuttiakaan, Meillä on kovin allergiset geenit (siitepöly, eläin,hedelmät, astma mulla) ja mun esikoinen on ehdottomasti kaikista sairain. Paha atopia talvisin ja siitepölyaikaan aivan tukossa. Tytöillä ehkä 1/100 näistä oireista (toki nuorimmalla ei vielä pitäisikään näkyä). Tytöt ei ole saanet korviketta, keskimmäinen kävi rinnalla 2v8kk ja lopetti kun odotin kolmatta. Juo nykyään vähän lehmänmaitoa. Nuorimmainen on kohta 2 ja juo pelkästään tissimaitoa (toki syö jogurttia, juustoa mutta lehmis ei maistu). Tyttöjen kohdalla ehdottomasti yksi imetyksen onnistumisen taannut juttu oli ihokontakti, heti syntymästä saakka ja imetin sairaalassa ihan koko ajan (rinnat meni mullakin rakkuloille, Buranaa sain siihen) ja koko ajan yötäpäivää lapsentahtisesti kotona kantoliinassa paljon iholla. Kakkonen söi päivin öin 2 tunnin välein täsmällisesti kunnes aloittikin kiinteät ja kolmosella oli refluksia eli huusi illat ja yöt ekat puoli vuotta. Jostain sitä repi kuitenkin voimaa, perhepeti on yösyöttämisen pelastus ja kantoliina päivien, nykyäänkin havahdun ja käännän oikean tissin esille ja jatkan unia (havahdun ehkä tunnin päästä irrottamaan itseni). Tästä voi meidän kohdalla tehdä sen johtopäätöksen, mitä tutkimuksetkin aika pitkälle kertoo. Riskiperheissä täysimetys ja pitkä imetys antaa paljon suojaa niin allergioita kuin muitakin sairauksia vastaan. Jos uskaltaa sanoa, olen ylpeä siitä että olen pysynyt ruokkimaan lapseni ja tekemään parhaani terveydellisestä mielessä. Korvikkeellahan on todettu tutkimuksissa myös yhteys myöhemmän iän ylipainoon ja diabetekseen, lasten äidillä eli minulla juuri nämä geenit ovat joten toivottavasti nekään ei periydy. Ainakin tähän mennessä kaikki ovat solakoita ja terveitä.
Kätilöillä terkkuja, että ensimmäistä lasta lukuunottamatta olen todella tyytyväinen kokemuksiini Tyksissä. Mua on kehuttu ja neuvottu tarvittaessa, uskottu siihen että itse tiedän mitä teen. Neuvolassa on sitten puututtu lasten kasvukäyriin (olivat ja ovat edelleen hoikkia ja pieniä) joka kerralla ja ikävällä sävyllä kommentoitu täysimetystä, vielä vuosi sitten lääkäri käski antaa velliä vaikkei sitä suositella enää ollenkaan. Esikoisen kohdalla taisin kokea juuri ne kaikki ongelmat, miksi esikoisen imetys useimmiten menee pieleen enkä saanut mistään apua ennenkuin liian myöhään osasin imetyksen tuesta pyytää. Korvikkeen antamisen vuoksi maidon nouseminen aikaikkuna oli auttamattomasti mennyt ja sitä ei vaan riittänyt tarpeeksi. Sääli, jos esikoinen nyt joutuu siitä kärsimään koko ikänsä, mutta en vaan osannut paremmin. Mutta elämä on. Yleisesti ottaen minusta imetysasenteet on muuttuneet tämän 7 vuoden aikana positiivisemmaksi. Silloin esikoisen aikana varmaan 8/10 äidistä syötti vauvan pullosta, nykyään näkee pääasiassa imetystä, tosi harvoin pulloa (vedän perhekerhot jossa paljon pieniä). Ja imeytetään taaperoitakin aikaisempaa julkisemmin. Siitä olen iloinen.
Ai että niin hyvässä että pahassa, tuo imetys ❤ Mulla ei onneksi se tuottanut paineita, mutta ajattelin toki raskausaikana että imetyksellä sitten mennään koska ajattelin sen olevan kaikista luonnollisin tapa ruokkia omaa pikkuista ❤ No alku oli melko häslinkiä, mä itkin ja huusin ja purin huultani siitä kuinka paljon se sattui! En ollut varautunut siihen ollenkaan, mutta onneksi instagrami pelasti myös minut siinä tilanteessa ja ystävät osasivat rauhoittaa ja antaa apua ❤ No mulla taas tyttö oli ihan nimetty tissityttö ?, eeeei puhettakaan että millään pulloilla olisit häntä syöttänyt tai ottanut taukoja millään tuteilla. Pää meinasi hajota kahtia siitä syystä. Ajan kanssa sekin asia helpottui kun tissitysvälit harvenivat, niin osasi myös itse niistä hetkistä nauttia paljon enemmän. Olihan se ihanaa aikaa, vähän kateeksi käy kun äitini selvittänyt kuinka minä vielä 1.5 vuotiaana hivuttaiduin hänen paidan alle imppaamaan ? En tiedä, mutta vastustuskyky mulla on aivan liiankin hyvä, johtuneeko siitä, mutta pattiin käy välissä kun saa paiskia duunia enemmän kun kaikki muut kun ei tarvi/”saa” olla koskaan pois…ärsyttävää ? Omalla tyttärellä kävi niin 11 kk ikäisenä, että kaikki muu alkoi kiinnostamaan enemmän kuin tissit, ei malttanut enään keskittyä rinnalle. Siinä mä sitten ajattelin, että kaikista helpoimmalla pääsee molemmat kun vähän ”hänen ehdoilla” lopeteltiin se homma ?
Tsemppiä imetykseen, on se vaan niin ihanaa ❤???
Meillä ei aluksi tahtonut imetys onnistua..minä imetin ja imetin ja kaikki vippaskonstit käytössä, mutta maito ei noussut. Ja vauvan paino ei noussut. Itkin ja murehdin ekat viikot kunnes isäntä oikeasti hermostui ja sanoi, että ei tästä näin mitään tule ja antoi korviketta. Varmasti pelasti mun mielenterveyden ja äiti-lapsi-suhteen. Osittaisimetyksellä mentiin puoli vuotta ja nyt toisen lapsen kanssa en enää stressaa asiaa. Oikeasti lapsen loppuelämään suhteutettuna se imetys (tai sen puute) on kissanpieru maailmankaikkeudessa. On niin paljon muutakin ja mieluummin nautin kylläisestä korvikevauvasta kuin nälkäänsä huutavasta tissilapsesta. ?
Muistan kyllä oman imetystaipaleeni hankalan alun. Vauva ei jaksanut syödä rinnasta tai pullosta ensimmäisten elinpäiviensä aikana ollessansa sairaana keskoskaapissa. Syöttäminen tapahtui nenämahaletkun kautta. Itse olin myös sairas ja jouduin pumppailemaan maidon nousemiseksi sähköisellä rintapumpulla kaikenmaailman letkuissa ja nekin maidot jouduttiin laittamaan viemäriin, ettei käyttämäni lääkkeet menisi vauvaan. Kun sain luvan viedä ensimmäiset tilkat omaa maitoa vauvalle, muistan miten osastolla jääkaapissa oli toiset äidit saaneet pullot puolilleen tai melkein täyteen omaa maitoaan pumpattua ja minä katsoin ja vein pipetillä muutamaa säälittävää tippaa vauvalle keskolaan. Nenämahaletkun jälkeen, kun vauva jaksoi syödä, sai luovutettua maitoa pullosta useamman päivän ajan. Minä edelleen omaa maitoa pumppaillen ja pipetillä syöttäen. Otin ihokontaktiin, mutta vauva ei vaan osannut syödä rinnasta, saati saanut siitä otetta vetäytyvien nännien takia. Muistan kuinka hoitajat kävivät vauvan päästessä kanssani osastolle repimässä rintaani vauvan suuhun. Siitä huolimatta imetys ei sujunut. Kokeilin avuksi rintakumia, että vauva saisi rinnan paremmin suuhun. Mutta opittuaan saamaan helposti pullosta, ei rintakumillinenkaan rinta kelvannut ja asiahan stressasi kovasti. Olin jo siinä vaiheessa päättänyt, että jos molemmat ollaan terveitä, seuraavana päivänä lähdetään kotiin. Ja niin tehtiin, vaikka korvikkeen uhalla. Sitähän kävin kotimatkalla ostamassa ja olin jo sitä päättänyt antaa kotiin päästyä. Kotimatkalla kuitenkin stressi alkoi laukeamaan ja kotiin päästyä päätin, että no.. kokeillaan imetystä vielä kerran. Ja kuin napista painamalla, vauva rupesi imemään. Rintakumilla ja muutama viikko tuosta ilman rintakumia. Siitä lähin on imetelty täysimeryksellä ja korvikepaketti kaapissa avaamattomana muistona vaikeuksista kaapissa. Että vaikka itse imettelen, ymmärrän kyllä jos et sinä niin tee. Kaikki vaikeudet kun eivät ole ylitettävissä. Parhaiten pärjää kun kuuntelee itseään. Itsehän sitä on tilanteensa tasalla, sitä ei voi kukaan ulkopuolinen sanella. Meillä vaan kävi onni tässä asiassa, että stressin hälvetessä imetys otti onnistuakseen. Tästä oppineena tajuan että helpolla ei pidä luovuttaa, mutta joskus on vaan tajuttava päästää asiasta irti. Tsemppiä tulevaan! ♡