Perjantaina 16.joulukuuta, tyttäremme kastettiin Temppeliaukion kirkossa. Kasteessa hän sai nimekseen:

Emma Kristiina Pursiainen

Paikalla olivat meille tärkeimmät ystävät, sekä perheemme. Olimme kutsuneet ristiäisiin vain meille ihan lähimmät ystävät ja pienen perheemme. Kuten olen aiemminkin kertonut, meidän perheeseen kuuluu minun ja Tuukan ja tyttäremme Emman lisäksi äitini, veljeni, tätini ja serkkuni, appivanhempani, äitini miesystävä, sekä meidän kaikkien koirat. ❤️ No koirat ei tietysti kirkossa olleet mukana. 😉 Perheemme lisäksi meillä ei kummallakaan Tuukan kanssa ole täällä Helsingissä ”suurta sukua”, vaan meidän sukua on ystävämme. Heistä kaikista tärkeistä ja rakkaista paikalle oli pyydetty ne kaikista tärkeimmät ja rakkaimmat.

Tyttömme nimi päätettiin vasta viikkoa ennen ristiäisiä. Meillä oli kaikkiaan kymmenen nimeä ensin pohdinnassa, niistä karsimme TOP5:seen nimet: Inka, Mimi, Sofia, Emma ja Viivi. Näistä viidestä päädyimme ensin Inkaan. Kutsuimme tyttöä Inkaksi pari viikkoa, mutta nimi ei vain jotenkin tuntunut sopivan. Vain viikkoa ennen ristiäisiä päätimme vaihtaa Emmaan. Emma tuntuikin heti oikealta. ❤️ Toinen nimi Kristiina tulee taasen perintönä minun äidiltäni ja minulta, eli nimi kulkee toisena nimenä meillä kaikilla.

Ristiäisiin tarjoiltavat teki rakas veljeni Jussi, joka on ammatiltaan kokki. Hän oli vastuussa siis kaiksita syötävistä, sekä toisesta herkullisesta kakusta (täytekakku). Raakakakun tilasimme ystävältämme Tiialta, joka tekee Onnenrusina -yrityksensä nimissä super kauniita ja maistuvia kakkuja.

Kummeja Emmalle valitsimme neljä. Veljeni Jussi, ystäväni Sara ja ystäväni Annukka, sekä Tuukan ystävä Antti. Halusimme lapselle neljä kummia, jotka jokainen on yhtä tärkeä lapsen elämässä. Emme halunneet nimetä ketään sylikummiksi, vaan halusimme pitää jokaisen kummin yhtä tärkeässä roolissa.

Kasteen jälkeen juhla jatkui kirkkosalissa vielä pari tuntia kahvia juoden, rupatellen ja naurun raikuessa. Emma kiersi sylistä toiseen ja oli niin kiltti enkeli koko tilaisuuden ajan. Myös kasteen aikana Emma vain nukkui tyytyväisenä. ❤️

***

Päivä oli ikimuistoinen ja ihana. ❤️ Kiitos kaikille teille rakkaille, jotka olitte sitä meidän kanssa juhlimassa. Kiitos Jussille tarjoiluista ja äidille kaikesta avusta. Kiitos Tiialle kakusta ja Lauralle super ihanasta kampauksesta. ❤️ Kiitos mahtavalle papille. Kiitos teille seuraajille kauniista viesteistä ja kommenteista. Kiitos kaikki rakkaat kummit, te olette niin tärkeitä! Kiitos Tuukalle kaikesta. 😉 ❤️ Ja kiitos sinä pieni ihana Emma, että olet tullut elämäämme. ❤️ 

Kello on 03.15. Olen nukkunut kolme tuntia katkeamatonta unta, olen siihen hurjan tyytyväinen. Olen juuri herännyt vauvan liikkeisiin ja silmät ristissä tuijotan vauvan pieniä sormia ja nenää, kun hän tuhisee tyytyväisenä untansa kainolossani. Olen hetkellisesti niin väsynyt, että uni ei tule takaisin ja tekee mieli vain ihastella nukkuvaa pientä prinsessaa. Haistan, että pöksyissä on jotain muutakin kuin sileä peppu (enkä puhu omistani..). Olen älyttömän onnellinen.

Muistan, kuinka todella monesti ja monesta suusta kuulin ennen raskautta ja vauvan syntymää lauseen; ”vasta äidiksi tultua tietää mitä onni oikeasti on”. Lause kalskahti tällöin korvaani erittäin kovaa. Olin nimittäin oikein onnellinen, kahden koiralapsen äiti ja yhden ihanan miehen vaimo. Kaikki oli älyttömän hyvin ja onnellisesti. Rakastin työtäni ja elämää ylipäänsä. Olin kokenut jo aiemmin elämäni aikana todella monta onnen tunnetta ja onnellisuuden hetkeä. Koin olevani onnellinen, vaikka meillä ei ihmislasta ollutkaan.

Nyt, maailman ihanimman tyttölapsen äitinä, olen todella onnellinen. Tuo ihana pieni pallero, rakkaista rakkain lapsemme on saapunut tähän maailmaan. En osaisi kuvitellakaan mitään parempaa. En voisi olla onnellisempi. (tai no ehkä vähän pidemmillä yöunilla juu.. 😉 )

Kuitenkin olen sitä mieltä, että kukaan ei voi määritellä toisen onnea. En ikinä sanoisi kenellekään tuttavalleni tai edes (tai varsinkaan) hyvälle ystävälleni, jolla ei lapsia ole, että onnen tietää vasta kun on oma lapsi. Sehän olisi toisen elämän ja onnellisuuden aliarvioimista. En ikinä arvostelisi toisen onnea tai onnellisuutta.

Eihän kukaan muu voi tietää mikä tekee jonkun toisen onnelliseksi. Tiedän ja tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat omasta tahdostaan lapsettomia ja ovat silti (tai heidän kohdallaan juurikin siitä syystä) erittäin onnellisia. Tiedän monia, joille työ tai vaikkapa matkustelu ovat asioita onnellisuuden tekijöinä. Monille koirat tai kissat ovat niitä rakkaita lapsia, niitä, jotka tuovat onnen heidän elämäänsä.

Mielestäni tärkeintä on löytää ne asiat, jotka tekee itsensä onnelliseksi ja elää sitten sen mukaan. Ei kukaan muu ole sanomaan, mikä asia on se, mikä tässä maailmassa tekee tai pitäisi tehdä kaikki onnelliseksi. Tärkeintä on nauttia elämästään, antaa ja saada rakkautta.

Juuri minut tekee onnelliseksi meidän pieni perheemme. Pienen prinsessamme syntymän myötä tuntuu, että meidän perheemme on nyt kokonainen. Rakas mieheni, kaksi rakasta koiraamme ja pieni rakas tyttäremme, sekä minä – siinä on meidän perheemme. <3 En voisi olla onnellisempi, en oikeasti edes niillä pidemmillä yöunilla. Olen onnellinen näin. 

***

PS. Jos olet menossa Itäkeskuksen suuntaan tänään torstaina (15.pvä) tai pe tai la, niin käy Hope Ry:n pisteellä osallistumassa vähävaraisten lahjakeräykseen! Me käytiin tänään Tuukan ja vauvan kanssa ostamassa kolmelle lapselle lahjat. <3