Höpöhöpöpohdintoja ja pari vinkkiä!
- sisältää mainoslinkin
Kivaa ja pirtsakkaa Loppiasta! 🙂
Kuinka moni meinaa tänään siivota joulun pois? Mä tein sen jo pari päivää sitten, kun oli hyvää aikaa siihen. Parit valot kyllä jätin, tuomaan vähän lisävaloa tähän pimeyteen. 😉
Mä ajattelin kirjotella teille pitkästä aikaa tällaista ihan höpöhöpö-juttua. Pohdintoja kaikenlaisista turhuuksista ja sitä rataa. 😀

Mä näin viime yönä sellaista unta, että mulla oli taas lyhyet hiukset ja ne oli sellaiset ihanan persikkaiset, mitä ne oli viime kesänä. Mietin tässä juuri, että mitä tekisin hiuksilleni nyt.
Ens viikolla oon mukana yhdessä hiusnäytöksessä ja en kyllä tiedä yhtään mitä mun hiuksille tehdään. Näytöstä edeltävänä päivänä meen ”ennakkokäsittelyyn” ja sitten näytöspäivänä laitetaan vaan jokin kampaus. Sanoinkin, että saavat vapaat kädet ja halutessaan myös poistaa pidennykset. 🙂

Toinen mitä oon pohtinut on ripsipidennykset. Ne on kyllä ihan super kauniit ja helpottaa todella mun arkea, mutta nyt meinaan pitää niistä pari kuukautta taukoa.
Kävin viime viikolla taas huollattamassa ripset ihanalla ja niin super taitavalla Anniinalla Beauty Anniinassa. Yhdessä päätettiin, että nyt on hyvä pitää pieni tauko. Omat ripset saa vähän aikaa kasvaa rauhassa ja hengittää.
Mulla on tällä hetkellä muutenkin sellainen ”kaikesta ylimääräisestä pois”-fiilis. Ja puhun nyt vain ulkonäköseikoista.

Kynsiin kävin viimeksi eilen laittamassa geelilakkauksen Bio Sculpture Helsingissä. Siellä mun kynsiä on laittanut jo reilun puoli vuotta ihana ja super taitava Marianne. Nää geelilakkaukset on sellanen, minkä oon ajatellut vielä pitäväni mukana. 🙂 Ne on niin luonnolliset, ensinnäkin pituus on oma, eikä siis häiritse treenaamista. Ja toiseksi nuo Bio Sculpturen geelilakat ei vahingoita omaa kynttä.
Joo, nyt mä tiedän jonkun siellä oikein innoissaan hyppivän, että onpas nyt ristiriitaista ajattelua. Mutta sittenpähän on. Ylimääräisestä pois tarkoitan sellaisia asioita, jotka on jotenkin enemmän tai lisää näihin ääriviivoihin mitä itsellä on ihan luonnostaan. 😀 Eli ripsipidennykset ja hiuspidennykset. Nyt ainakin toistaiseksi.
Voin luvata, että parin kuukauden päästä haluan ripset takaisin ja varmaan viimeistään ensi syksynä otan taas pidennykset.. 😉
***
Sitten mä ajattelin antaa teille pari vinkkiä. 🙂
Ootteko kuulleet Solgarin Thermogenic Complexista? Se on hyvä apu laihduttajille ja painonhallinnassa hyvä lisä siistin ruokavalion rinnalla.
Kehon lämmöntuotannon tiedetään olevan erittäin tärkeä tekijä aineenvaihdunnan säätelyssä. Tän Themogenic Complexin ainesosat auttavat mm. pilkomaan varastoitunutta rasvaa ja lisäämään energiankulutusta.
Sen on sanottu myös hillitsevän makeanhimoa ja siksi onkin hyvä pieni lisä laihduttajille ja painonhallintaan keskittyville.
Vaikuttavia ainesosia tässä on Svetol® vihreä kahvi, vihreä tee, cayenne ja kromi.
Tutkimuksissa on havaittu, että punaista cayennepippuria sisältävän aterian jälkeen energiakulutus lisääntyy merkittävästi. Kromin taasen on tutkittu lisäävän kehon sokeriaineenvaihduntaa.
Tuota saa mm. Ruohonjuuresta ja varmaankin myös Life-kaupoista.
***

Toinen mitä suosittelen, on Biancaneven korsetti.
Olenkin tästä jo aiemminkin teille vouhottanut! 🙂
Mulla noista korseteista on tuo Esbelt Ipanema-malli. Korsetti mm. auttaa synnytyksen jälkeisessä palautumisessa. Sitä voi käyttää myös vaikkapa jalkatreenissä antamaan lisätukea core-seudulle. Sitä käyttämällä moni on päässyt myös alaselkäkivuista irti. Ja kuulinpa myös huhua, että se saattaa säännöllisesti käytettynä hyvän treenin ohella kutistaa vyötäröltä pari ekstrasenttiä.
Korsetti on siis oiva hankinta tähän alkuvuoteen! 🙂 Sitä ei kannata käyttää kuitenkaan ihan jokaisessa treenissä, koska sitten ne vatsalihakset ei joudu tekemään itse niin paljon hommia.
***
Kivaa pakkaspäivän jatkoa kaikille!! <3
Mulla on tänään työpäivä. Mutta sitten ennen meen tekemään pikkutreenin ja pitkät venyttelyt Rosannan kanssa. 🙂
70 kiloa ehtaa tavaraa!
Hah! Kuulkaa näin on näppylät! Puntari näytti 2.tammikuuta 70,6kg.

4.1.2016
Mutta tiedättekö miksi tästä kirjoitan? Sain kimmokkeen eilen, kun mittailin asiakkaitteni ja lukijoitteni kehonkoostumuksia. Paljon eri painoisia ja eri ikäisiä ihmisiä kävi mitattavana. Niin naisia kuin miehiä ja niin treenaavia kuin ei niin aktiivisesti treenaavia. Otin mittausten päätteeksi myös omasta kehostani tuloksen.

Kehoni koostumus on muuttunut syksyn aikana. Tiesin sen.
Armoton työtahti ja siitä johtuva väsymys sekä stressi painoivat päälle. Ruokailutottumukset meni kohti joulua koko ajan tasaisesti huonommaksi. En myöskään ehtinyt treenaamaan yhtä paljon kuin normaalisti.
Kehoni keräsi itseensä 3 kiloa rasvaa lisää ja lihasmassasta putosi 1,5kg pois.
Nyt näytän tältä. 70,6kg ja kroppa on pehmeämmän näköinen kuin vaikkapa syyskuussa 2015. Mutta tiedättekö mitä, en ole siitä pahoillani.
Jojoilu ei ole tietenkään hyväksi kenenkään vartalolle, ei hormoonitoiminnalle eikä oikeastaan yhtään millekään. Mutta jojoilusta puhutaan silloin kun kilomäärät vaihtelee 10kg tai sen yli.
Parin kilon painonvaihtelu ei taasen oikeastaan merkitse yhtään mitään. Se ei kovastikaan näy ulospäin, mutta sen huomaa kyllä itse.
Vaan mitä sen on väliä pitkällä tähtäimellä? Ei mitään.
Eri asia on tietysti se, jos tahti jatkuisi kasvavana ja lihasmassa hupenisi hupenemistaan rasvamassan täyttäessä kropan ääriään myöten.

70,6kg täyttä tavaraa heti mittauksen jälkeen. 😉
Se miksi tästä kirjoitan on nimenomaan se painoasia.
Puhuttiin mittauksen aikana ja tuloksia läpikäydessä siitä, kuinka monesti varsinkin naisilla on jokin tietty painotavoite kirkkaana mielessä. Ei ajatella niinkään, että treenatessa se kehonkoostumus saattaa muuttua. Mietitään vaan, että kunhan painan alle 65kg niin oon hyvä.
Mittauksesta haluan nostaa oman esimerkkini lisäksi kolme naista.
Yksi naisisista painoi n.75kg, hän oli huikeassa kunnossa. Lihasmassaa oli paljon ja hän näytti todella hyvältä. Hänellä oli käynnissä massankasvatuskausi ja hän oli äärimmäisen tyytyväinen tuloksiinsa.
Yksi naisista oli pudottanut kiloja viime syksyn aikana mm. meidän yhdessä valmennuksessa. Hän oli ensimmäistä kertaa mittauksessa ja häntä jännitti kovasti tulos. Myös hänellä oli mielessään jokin tietty kilomäärä tai ainakin se yksi numero millä painon olisi kiva alkaa. Kun tulos sitten tuli koneesta ulos, se pysäytti meidän molemmat. Lihasmassaa oli todella runsaasti naiselle. Hänen kroppansa voi todella hienosti ja mikä parasta, olo oli energisempi kuin koskaan.
Kolmas naisista oli huolestunut, koska hänen painonsa oli laskenut. Hän on entinen asiakkaani ja muistan kuinka hänellä oli alkuun aina tavoite se 65kg tai alle. Eilen mittauksessa hän painoi 63kg, mutta enää se ei ole hänen tavoitteensa. Hän katsoi tuloksesta sitä miten lihasmassan määrä oli kasvanut ja rasvamassan määrä oli pudonnut. Rasvaprosentti oli alhaisin mitä hänellä on ollut. Mutta nyt hän haluaa painoa lisää. 🙂

Minä olen innoissani siitä, että päivät alkavat pitenemään ja valoa on taas lisää. Aion pitää työtahdin vähäisempänä ja saada taas treenimäärän ennalleen. Samat hyvät ruokailutottumukset jatkuvat ja herkuille en anna tilaa päivittäin. 😉
On ihan normaalia, että paino heittelee pari kiloa sinne tänne. On ihan normaalia, että ihan joka ikinen päivä vuodesta ei jaksa miettiä jokaisen ruuan makroja. On äärimmäisen terveellistä ottaa välillä rennommin.
Paino ei siis yksin ole kovinkaan hyvä mittari. Aina on syytä miettiä kokonaisuutta. 65-kiloinen nainen saattaa olla erittäin huonossa fyysisessä kunnossa. Hänellä saattaa olla todella paljon rasvamassaa kropastaan ja lihasmassaa vähän. Hänellä saattaa olla viskeraalinen rasva-arvo koholla. Taasen vaikkapa 67-kiloinen nainen saattaa olla äärimmäisen hyvässä kunnossa. Hänellä on lihasmassaa enemmän kuin rasvamassaa, hänen rasvaprosenttinsa on viitearvojen sisäpuolella ja hänen kehonsa voi hyvin.
Vaikka ulkoinen habitus voikin toimia tavoitteena, on hyvä muistaa sen kehonkoostumuksen olevan kuitenkin tärkeämpää. Kun kroppa voi hyvin sisältä, se myös näyttää hyvältä. Jos se vain näyttää laihalta, se ei välttämättä voi kovin hyvin.
PUS! <3


12