…kun on oma lapsi. 😉

Nyt on taas muutama asia, joiden kohdalla voin sanoa joutuneeni syömään sanani. Sellaisia juttuja, joita olen aika naivistikin luullut voivani jotenkin edelleen tehdä ihan samalla tapaa kuin ennenkin.

Se on fakta, että perheessä, jossa on pieni vauva ja kaksi koiraa – jää omat hommat kyllä ihan viimeiseksi tärkeysjärjestyksessä.

Yksi juttu minkä olen ymmärtänyt on se, että aikaa treenaamiselle ei meinaa löytyä. Muistan ajatelleeni raskausaikana, että kyllähän sitä nyt tunnin löytää helposti sieltä täältä monta kertaa viikossa treenaamiseen. Käytännössä se ei sitten ihan mennytkään niin yksinkertaisesti.. 😉 On oikeastaan kaksi vaihtoehtoa, jolloin treenaamisen luulisi onnistuvan. Joko silloin, kun lapsi nukkuu – voi tehdä kotitreenin tai sitten kun isä on vauvan kanssa – voi lähteä jopa salille.

Mutta kun näitä hetkiä sitten on, pitäisi tehdä aika monta asiaa. Valmistaa ruokaa, tiskata tiskit ja laittaa pyykit. Ehkä kirjoittaa pari sanaa blogiakin. Tai kerätä voimia ja ottaa päikkärit samaan aikaan vauvan kanssa. Koirienkin kanssa on löydyttävä aikaa käydä pitkillä lenkeillä. Kun on nälkä, koti on ihan pommin jäljiltä ja väsyttääkin – jää treeni sitten ihan viimeiseksi vaihtoehdoksi. Vaikka meitä on kaksi näitä kaikkia kotitöitä ja koiria hoitamassa, tuntuu silti ettei treenaamiselle meinaa riittää aikaa. Ja on pakko myöntää, että ainakin itselleni on tullut monta kertaa jopa sellainen olo, että se treeni on ihan mitätöntä hommaa. Silti kun treenaamaan pääsee, (nyt edellisestä treenistä reilu viikko.. 😀 ) muistaa sen tekevän hyvää ja tuovan lisäenergiaa muun arjen pyörittämiseen.

Odotan kovasti, että muuttorumba on ohi, kaikki laatikot on purettu ja pääsen taas treenin pariin. Nyt kun meillä on yksi huone enemmän, aion tehdä kotitreenejä Emman päikkärien aikana enemmänkin. 🙂

Toinen juttu mistä myös meuhkasin raskausaikana on kauneudenhoito. Mietin, että miten sitä ei muka riitä aikaa laittamaan vähän pärstää kuntoon joka päivä ja hiukset kivasti ja katsoa jotkut kivat vaatteet päälle.

No, nyt huomaan olevani yhä useammin ilman meikin meikkiä, hiukset nopeasti vain ponnarille sutaistuna ja samat rönttöleggarit jalassa päivä toisensa jälkeen. En mitenkään jaksa käyttää aikaa itseni laittamiseen, jos olen vain kotona Emman kanssa tai lähden koirien kanssa lenkille. Toki sitten, kun lähdetään käymään Emman ja Tuukan kanssa vaikka kaupungilla tai näen jotain ystävääni jossain kodin ulkopuolella, toki laitan jotain kivaa päälle ja ihan jopa bb-voidettakin sutaisen nassuun. 😉

Myös sen olen huomannut, että kirjoja tulee luettua vähemmän. Illalla kun Emma nukahtaa yöunille, sitä haluaa itsekin mennä mahdollisimman pian nukkumaan, jotta saa nukuttua hetken ennen ensimmäistä yösyöttöä. Tällöin ei tule mieleenkään avata kirjaa ja alkaa lukemaan, vaan usein tulee selattua pari minuuttia jotain tyhjänpäiväistä hömppää kännykällä ja sitten unta palloon.

Myös sen ymmärtää vasta sitten, kun on oma lapsi, että kun lapsi nukkuu pidempiä päikkäreitä – tekee mieli mennä herättämään pieni kullannuppu, koska meinaa tulla ikävä.

***

Kiusaaminen. Se on aina väärin. AINA.

Sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa pyörii paljon trolleja. Siellä pyörii ihmisiä, jotka tahallaan haluavat satuttaa toisia. Nettikiusaaminen on nykypäivän kiusaamista. Sen tekee liian helpoksi kasvottomuus. Sen tekee helpoksi se, että kuka tahansa voi kasvottomana, nimettömänä, anonyyminä käydä laukomassa mitä sylki suuhun tuo.

Äitiyden myötä minut on pistetty koville näiden kasvottomien tyhjäpäiden suunnalta. Monta kertaa. Olen joutunut trollaajien uhriksi. Olen joutunut nettikiusaamisen uhriksi. Ja se ei ole mukavaa, ei todella. Voin kertoa, että pahimmat näistä kiusaajista ovat saaneet kyyneleet vierimään poskillani.

Mikään muu ei satuta niin paljon, kuin äitiyden arvostelu. Minulle on mm. kerrottu kuinka huono äiti olen. Kuinka itsekäs olen, enkä osaa asettaa lastani etusijalle. Minulle tuntemattomat ihmiset ovat kertoneet kommenttiboksissa monta muutakin ”faktaa” elämästäni ja äitiydestäni.

Näiden ala-arvoisten ja asiattomien kommenttien vuoksi olen joutunut miettimään koko blogin tulevaisuutta. Olen vakavasti harkinnut lopettavani, koska en halua ottaa enää yhtään paskaa niskaani. Koska haluan suojella perhettäni mielipahalta ja ihan kaikelta. En halua enää lukea yhtään kommenttia, jossa arvostellaan minua äitinä ja jopa sitä kun lapsen isä haluaa puuhata asioita lapsensa kanssa kahdestaan, käydä vaunulenkeillä ja syöttää omaa lastaan.

Mutta ei, minä en halua lopettaa! Rakastan kirjoittamista! Minulla on aivan ihania lukijoita! Lukijoista 99% on normaaleja, viisaita ihmisiä. Prosentti on niitä tyhjäpäitä, kiusaajia. En todellakaan halua antaa tälle yhdelle prosentille sitä iloa, että he saisivat minut poljettua maanrakoon. Haluan jatkaa kirjoittamista ja nauttia bloggaamisen parhaista puolista; vertaistuesta, kokemusten jakamisesta ja kommunikoinnista ihanien lukijoitteni kanssa.

Olen paras äiti Emmalle. Teen KAIKKENI hänen vuokseen ja niin tekee myös mieheni, Emman isä Tuukka.

Koska rakastan tytärtämme enemmän kuin mitään tässä maailmassa, enkä todella aio sitä joutua todistelemaan tai rautalangasta vääntämään ihmisille, jotka eivät minua tai elämäämme tunne – aion tehdä tälle minuun kohdistuneelle nettikiusaamiselle stopin.

Blogin kommentointia valvoo tästä lähtien ulkopuolinen moderaattori, joka poistaa suoraan kaiken asiattoman ja vain ilkeilyn vuoksi kirjoitetun kommentoinnin. Minä luen vain seulan läpäisseet kommentit.