Kuka osaa vääntää itseään parhaaseen s-kirjaimen muotoiseen asentoon kuvissa? Kuka osaa vetää vatsaa parhaiten sisäänpäin, niin ettei kasvoilta näy hengityksen pidättäminen? Kuka osaa pyllistää juuri sopivasti, mutta ei liikaa?

Olen miettinyt nyt lähiaikoina todella paljon sitä, kuinka ulkonäkökeskeistä tämä elämä on. Ulkonäkö on käyntikortti. Eikä sen käyntikortin kiillottamiseen riitä se, että pukeutuu siististi ja on ystävällinen ja kohtelias. Kiiltävin kortti on sillä, jolla on niin älyttömän upea kroppa ja niin kalliita outfittejä, että ei niihin ihan peruspertit ja pirkot pysty. Ei rahallisesti, eikä vain kuntosalilla kyykkäämällä.

Minua on alkanut myös todella kovasti mietityttämään se, haluanko oikeasti tehdä töitä enää personal trainerina. Ehkä haluan. Mutta haluanko valmentaa ihmisiä ulkonäkö edellä? En halua. Toisaalta, en ole koskaan halunnut kannustaa asiakkaitani pelkästään ulkonäkötavoitteisiin. Ulkonäöstä saa ja pitää välittää. On hienoa, että halutaan kropan olevan sellainen, jota itsellään on kiva kantaa. Sellainen, jota ei häpeile. Mutta jos ainoa tavoite on ulkonäkö ja koko elämä pyörii sen ympärillä miltä näyttää missäkin ig-kuvassa, on mielestäni jotain ehkä vähän pielessä. Mutta tietysti tämä on vain minun mielipiteeni.

Luin viime viikolla kirjoituksen, kuinka nuorten itsemurhatilastot ovat nousseet. Kuinka paljon nuoret kokevat ahdistusta ja sairastavat masennusta. Olen varma, että osa näistä ahdistuksista johtuu todella kovista ulkonäköpaineista ja siitä, että nuoria ei osata auttaa näissä asioissa. Tai kuulla heidän ahdistustaan. En oikein tykkää niistä sellaisista ”tältä näyttää nainen (tai mies) oikeasti” -kuvapostauksista, koska on olemassa ihan oikeastikin hyväkuntoisia ja hyvännäköisiä ihmisiä. Mutta se mikä pitäisi jollain tapaa terottaa nuorille on se, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Kaikki ig-kuvien takana olevat upeakroppaiset mimmit eivät elä unelmaansa, eivätkä he pysty olemaan pidättämättä hengitystään, kuin sen kuvan oton verran. Kaikki muskelimiehet ig-kuvissa ei ole hankkineet hauiksiaan pelkällä heraproteiinilla.

Tiedän, että ääneni ei tästä asiasta kanna tarpeeksi kauas. Mutta kirjoitan, koska tiedän siellä lukijoissa olevan äitejä, joiden lapset nyt miettivät tai tulevat tulevaisuudessa miettimään näitä asioita. Tiedän siellä lukijoissa olevan nuoria, jotka kamppailee juuri tällä hetkellä ulkonäköpaineista. En vain tiedä, kuka olisi oikea ihminen puhumaan näistä niille yläaste-ikäisille, jotka katsovat joka aamu itseään peilistä ja miettivät olenko minä tarpeeksi. Tai niille parikymppisille neidoille, jotka katsovat julkisuudessakin pyörivien naisten kuvia ihaillen. Unelmoiden siitä kropasta ja ajatellen, että kun tuollaisen kropan minäkin saan, olen onnellinen. Sitten kun se peppu ei kasva ja hauis ei pullistele liian kovalla treenillä ja pelkällä parsakaalilla ja kanalla, onkin suru puserossa – olenko minä huono, kun en onnistunut?

Tiedättekö mistä puhun?

En tiedä… Jotenkin vain tulen kovin surulliseksi siitä miten se voi olla mahdollista, että ulkonäöllä on niin suuri merkitys. Edelleenkään en kiellä sitä, etteikö ulkonäöstä saisi välittää ja vaikka tavoitellakin sitä pyöreää peppua. Mutta jos ulkonäkö määrittää sinut ihmisenä ja vain sillä on merkitystä kenen uuma on kapein ja peppu pyörein, niin miten ihmeessä se on mahdollista?! Ihan oikeasti. Kuinka moni oikeasti liikkuu liikunnan riemusta? Kuinka moni treenaa sen vuoksi, että viihtyisi omassa kropassaan, mutta kuitenkin pilke silmäkulmassa ja jotain sellaista lajia mikä innostaa joka ikinen kerta liikkumaan? Ja kun ihan oikeasti siinä omassa kropassaan voi  ja saa viihtyä myös vaikkei olisikaan sitä pyöreää peppua ja kapeaa vyötäröä. Itseensä voi olla pirun tyytyväinen, vaikka olisi minkä näköinen tai kokoinen. Painokiloilla ei ole merkitystä, kunhan ne eivät ole terveydelle vaarallisen suuria.

Minusta tuntuu, että olen välillä niin kovin sinisilmäinen. Ja sitten kun kuulen asioita ja luen juttuja, joissa ollaan valmiita tekemään aivan päättömiä asioita vain ulkonäön vuoksi, tulen surulliseksi.

***

Meillä käy jonkin verran vieraita kylässä. Melkeinpä joka viikko joku. Ainakin mun äiti tai veli. 😉 Tykkään, että olis aina jotain tarjottavaa kahvin kanssa. Edes jotain pientä. Mutta kun vieraita käy useamman kerran viikossa, ei ole hirveän houkuttelevaa tarjota (ja syödä itse) montaa kertaa viikossa sokerilla ja kermalla höystettyjä jälkkäreitä. 😀

Tein viime viikolla vieraille kaurajogurtti-herkut. Ne maistuivat niin hyviltä, että päätin tehdä niitä jo toistamiseen toisille vieraille. Tämä resepti on yksinkertainen ja äärimmäisen helppo ja nopea tehdä. Eikä se sisällä överimäärää sokeria. 😀

• 4 kpl Elovena -välipalakeksejä
• Oatly:n maustamatonta kaurajogurttia
• rusinoita, mulperimarjoja tms.
• Foodinin Agave-siirappia (tai juoksevaa hunajaa)

1. Murenna välipalakeksit murskaksi, joko tehosekoittimessa tai jossain kulhossa esim. haarukalla. Murskan ei tarvitse olla hienointa hienoa. Laita keksimurska lasien pohjalle.
2. Kaada keksimurskan päälle kaurajogurttia melkein piripintaan.
3. Lorauta vähän siirappia tai hunajaa päälle ja ripottele vielä joukkoon muutama rusina tai mulperimarja tai mitä itse haluat.

Ja näin herkku on valmis! 🙂 Kannattaa kokeilla! <3 Toimii myös välipalana ja jos haluaa vielä terveellisemmän version – jätä hunaja/siirappi pois! 😉

***