Nyt on kaksi viikkoa takana terveellisempiä elämäntapoja. Sitä, että joka päivä en osta karkkia ja syön säännöllisesti.  Yleensä tässä ajassa on tapahtunut kohdallani jo jotain – turvotus on laskenut, väsymys on kaikonnut, tummat silmänaluset on vaalentunut, kilo tai pari on tippunut pois. Nyt ei mitään. EI MITÄÄN!

Mulla on aina ollut herkkä maha. Se reagoi stressiin, jännitykseen ja suruun helposti. Se on kipeä ja turvonnut. Myös moni raaka-aine tekee sille hallaa. Fodmap-ruokavaliosta on ollut mulle hyötyä aikoinaan, nyt oon sitä vähän laiskasti noudattanu.

Joka tapauksessa nyt vähän ihmetyttää. Miksi turvotus ei laske, kilot ei liiku mihinkään suuntaan? Mietin jopa yhtenä iltana, että olenko mä raskaana. No raskaustesti sanoi kuitenkin toista. Niin ja ne säännölliset kuukautiset myös. Silti mietin jopa sitä vaihtoehtoa, kun oon jopa turhautunut tähän tilanteeseen.

Tää on se fiilis, jonka kohdatessa tekis mieli heittää hanskat tiskiin. Kun kerta mitään ei kropassa tapahdu suuntaan eikä toiseen, on varmaan ihan sama jos jatkan joulukuista karkkia päivittäin -linjaa. No, eihän se tietysti ole! Aina on hyvä jos vähentää sokerin määrää ruokavaliosta.

Kuten täällä kerroin, päätin tammikuun alusta taas pitää herkuttelut kurissa ja sallin itselleni tammikuun aikana vain kaksi karkkipäivää. Joulukuussa karkkia / suklaata tms. meni lähes päivittäin. Ei suuria määriä, mutta kuitenkin. Yleensä jo se, että oon pitänyt herkkupäivästä kiinni on parissa viikossa näkynyt turvotuksen laskemisena ja jopa siellä vaa’assa.

Mistä tää johtuu? Ehkä stressistä, jota en nyt tunnista. Tai ehkä en oo syönyt riittävästi. Tai sitten mulla on jotain ”vikaa” aineenvaihdunnassa, hormonitoiminnassa tai jossain muussa. Oon ajatellut, että kunhan muutosta selvitään, varaan itelleni ajan perusteelliseen terveystarkastukseen.

Täytyy myös myöntää, että mä en ihan 100% intensiteetillä oo päässyt käynnistämään omalla kohdalla meiän Muutos-valmennusta. Treenaamaan oon ehtinyt pari kertaa kahden viikon aikana. 🙁 Eikä ihan kaikki ruokavalinnatkaan oo olleet parhaasta päästä. Tai sanotaan niin, että mä tiedän muutamana päivänä syöneeni todellakin liian vähän kulutukseen nähden.

Plääh. No en kuitenkaan aio jatkaa joulukuista linjaa.. 😉 Vaan pysyttäydyn tällä lähes karkittomalla linjalla. Lauantaina söin karkkia n.250g ja seuraavan kerran (eli sen tammikuun toisen kerran) meinaan syödä muuttopäivän iltana.

Mites siellä menee ja sujuu? 🙂

Lue myös: Miten Muutos-valmennus on kohdallani sujunut?

* Kuvista kiitos Noora! <3

Edelleen puhutaan paljon läsnäolosta. Siitä miten tärkeä olis olla läsnä hetkessä, nauttia siitä mitä on just nyt tapahtumassa – eikä haahuilla ympäriinsä puolivaloilla.

Läsnäoloa on monenlaista. Mun mielestä läsnäoloa on esimerkiksi se, että koittaa keskittyä siihen mitä tapahtuu sillä hetkellä. Laittaa kännykän pois, kun joku puhuu sulle ja kuuntelee mitä asiaa hänellä oikeasti on. Läsnäolo on mun mielestä myös sitä, että jos menee vaikka katsomaan lapsen kanssa lampaita, keskittyy siinä hetkessä niihin lampaisiin. 😀 Ettei koko ajan vaan stressaa siitä, mitä kaikkea vielä pitää ehtiä tänään tekemään ja noniin nyt mennään jo eteenpäin…

Mun mielestä on tärkeetä tehdä arkeen ja viikonloppuun niitä hetkiä, kun ihan ”pitää” olla läsnä. Ne hetket rauhoittaa ja saa edes hetkeksi pysähtymään. Tää tapa on tärkeää mulle ja mun mielenrauhan säilymiselle. Se ei tarkoita sitä, että se toimisi kaikilla.

Mä oon jo pitkään yrittänyt harjoittaa tietoista läsnäoloa. Sitä, että ihan oikeasti pyrkisi olemaan mukana koko sielun ja ruumin voimin aina siinä hetkessä mitä just silloin tapahtuu. Kuuntelisi omaa fiilistä, miltä tuntuu kehossa ja miltä tuntuu mielessä ja sydämessä. Miltä missäkin näyttää, tuoksuu ja kuulostaa.

Se ei todellakaan aina onnistu!! 😀 Ei ei. Mutta kun mun ystävä, Tuukka, mun veli, kuka vaan rakas ihminen puhuu mulle, haluan kuunnella. Olla siinä, kysellä lisää. En halua näpyttää silloin kännykkää ja miettiä, että mitähän asioita olikaan siellä to do-listalla ens viikolla.

Oltiin sunnuntaina käymässä koko perheen voimin Haltialan maatilalla. Kun ajettiin sinne, tuntui kuin kaikki autot olis ajaneet tuhatta ja sataa sivulta ja takaa. Talla pohjassa, aivan tuskassa. Mietin silloin, että kuinka moni oikeasti rentoutuu viikonloppuisin tai edes yhtenä päivänä viikossa? Vai meneekö monilla vapaapäivätkin aivan ahdistuneena miettien jo seuraavan päivän työasioita?

Läsnäolo ja sen tuoma rauhallisuus on ollut mulle itelleni tosi tärkeä oppi. Vaikka kotona odottais miljoonan metrin pyykkivuori ja kalenteri olis minuutilleen täyteen suunniteltu seuraavan viikon ajan, yritän edes yhtenä päivänä viikossa relata. 😀 Sulkea hetkeksi pois ”to do” -asiat ja pällistellä vaikka niitä kikkarakarvaisia lampaita. 😉

Sunnuntaina aamulla mietin, että huhhahhei.. viikko on pulkassa ja huomenna alkaa uus. Mietin, että viikon aikana oon tuntenut hurjaa energiamäärää, endorfiinia ja hyvää mieltä. Mutta tuntenut myös väsymystä, pahaa mieltä ja ihan sellaista ”pää räjähtää kohta” -fiilistä. Silti sunnuntaina illalla sängyssä mieitin, että nyt on levännyt olo. Lähden innolla uuden viikon pyörteisiin ja sydän ja silmät auki kaikelle mahtavalle!

***

Mitä läsnäolo on teille?