Hae
Monna Pursiainen

Asia, jota en ymmärrä.

Mä pyrin tekemään elämässäni asioita, joista tuun iloiseks ja onnelliseks. Asioita, joita tehden voin tehdä lähimmäisteni olon iloiseks ja onnelliseks. Mä oon oppinut ikäni ja elämäni myötä, että tähän maailmaan mahtuu niin paljon pahaa, mutta kuitenkin myös niin paljon hyvää. Koska elämässä tapahtuu joka tapauksessa ikäviä asioita, on ”ei-niin-mukavia” velvotteita, on huonoja päiviä, sattuu tapaturmia, sattuu pahempaa – niin miksi sitten sen ajan minkä voin käyttää itse valitsemalla tavalla, haluais käyttää asioihin, jotka tuo vaan lisää pahaa mieltä tai negatiivisuutta?

Mä olin päättänyt, että en tänä viikonloppuna tee töitä yhtään. Mutta tehtyäni IG:ssä sellaisen kivan kysely-jutun, mun teki tosi paljon mieli kirjoittaa tää postaus. Kun se kirjoittamisen palo tulee, silloin ei voi olla kirjoittamatta.

Seuraan somessa jonkun verran eri vaikuttajia. Jos vaikuttajan kiinnostuksen kohteet tai arvot tai joku muu hänessä aiheuttaa mussa ”huonoja viboja” – en seuraa häntä. Luen aika vähän blogeja ja sitäkin vähemmän katson youtube-videoita. IG on mulla se kanava, jonka kautta ite seuraan eniten ihmisiä. Niin vaikuttajia, kuin mun ystäviä tai ystävävaikuttajia. 😉 Joskus jos törmään kiinnostavaan otsikkoon tai luen IG:n kuvasta mielenkiintoisen linkityksen blogipostaukseen, meen sen lukemaan.

Mun mielestä on ihana seurata inspiroivia, motivoiva, hyvää energiaa tuovia ihmisiä somessa. Mä tykkään todella paljon katsoa mun ystävien tai tuntemattomien vaikuttajien kuvia ja storyja, joissa kerrotaan elämästä, perheestä, treenistä, hyvinvoinnista. Juttuja, joissa ollaan aitoja ja suhtaudutaan asioihin avoimin mielin ja positiivisesti. Tykkään myös siitä, että he keitä seuraan on aitoja tyyppejä. Jos heillä on p*ska päivä tai joku juttu harmittaa, he kertovat sen.

Näin mä toimin somessa itsekin. Ihanaa on se, että suurin osa mun seuraajista sen tietää. <3 Se on oikeasti suuri ilo, että mun persoona välittyy sinne ruudun toiselle puolelle. Se on mahtavaa, että voin antaa vertaistukea, piristää päivää ja kertoa välillä niistä p*skoista päivistä. Se on parasta, että te mun seuraajat tiedätte mun arvot ja aitouden!! <3

Tein lauantaina Storyn puolelle kyselyn: ”Mitä olettamuksia sulla on musta?” Sain hurjan määrän vastauksia. KIITOS!! Aivan käsittämättömän paljon kauniita sanoja ja sitä viestiä, että te oikeasti tiedätte minkälainen mä oon. <3 Oon siitä niin kiitollinen oikeasti!! Tässä muutamia niistä, en kaikkia voi jakaa, kun niitä tuli niin paljon! Mutta kiitos silti jokaisesta!!

Se, mitä en ymmärrä on se, että miksi ihmiset seuraa jotain henkilöä somessa, joka aina vaan ärsyttää heitä? Miksi ihmiset haluaa tehdä itselleen p*skan fiiliksen ja huonon mielen? Mä tiedän, että se on yleistä. Halutaan mennä oikein ärsyyntymään ja saada sellaista angstia aikaan omaan päähän. Mutta mä en oikeasti ymmärrä sitä. 😀 Mä en hauku heitä tai kerro, että he tekisivät väärin tehdessään näin, mutta ihan puhtaasti vaan kerron etten ymmärrä sen käyttäytymisen periaatetta.

Kuten postauksen alussa kirjoitin, mä itse teen asioita joista mulle tai jollekin mun läheiselle ihmiselle tulee hyvämieli. Se vaan antaa paljon enemmän mulle kuin se, että pyörii menemään vihapäissään. 😀

Tämä postaus sai siis kipinänsä erään naisen vastauksesta tuohon mun kysymykseen. Tämä nainen on seurannut mua jo kauan. Hänen vastauksensa oli AINOA negatiivinen. Hän vastasi kysymykseen ”Mitä olettamuksia sulla on musta?” – Ärsyttävä ja pinnallinen.

Mä en pahastunut tuosta vastauksesta. Varmasti moniakin ärsyttää mun jutut tai se, että saatan olla perusperttiä positiivisempi ihminen. Mutta sellainen mä oon, enkä jaksa tai osaa esittää muuta. Kun mulla sitten on niitä huonoja päiviä, näytän ja kerron senkin. 🙂 Mutta haluan oikeasti sydämestäni antaa neuvon, joka on kokeilemisen väärti: Jos seuraat somessa jotain sellaista henkilöä, jonka päivitykset kerta toisensa jälkeen ärsyttää – lopeta seuraaminen. Se on kokeilemisen arvoinen juttu, että tuleeko siitä hetken päästä parempi olo ja mieli, kun ei päivittäin näe omaa mieltä häiritseviä ja ärsyttäviä asioita silmissään. <3

Kaikkea ihanaa sunnuntaihin! <3

Monna

Pidennysten huolto

sis.mainoslinkkejä

Mulla on ollut nyt reilu pari kuukautta pidennykset. Oon viihtynyt ne päässä niin hyvin, että tällä kertaa kun piti päättää joko pois ottaminen tai pidennysten huolto, valitsin huollon! 🙂 En nimittäin halua näistä vielä luopua!! Aiemmin kun mulla on ollut pidennykset, oon aina halunnut ottaa ne tässä vaiheessa pois. Nyt ne on jotenkin niin laadukasta hiusta (BPhairin slaavipidennyshiusta) ja muutenkin ne vaan näyttää ja tuntuu niin kivoilta, että halusin ne vielä huollon jälkeen takaisin.

Tässä mun omat hiukset tän viikon tiistaina, kun otettiin pidennykset pois ja värjättiin oma hius.

 

Pidennyksiä pitää siis aina huoltaa välissä, jos niitä haluaa pitää pitkään. Kun oma hius kasvaa, kasvaa samalla se pidennyksen kiinnistyskohta tyvestä. Mitä pidempi se väli on, sen paremmin pidennyksen kiinnityskohta erottuu ja sitähän tietysti ei kukaan halua. 😀

Huollon yhteydessä värjätään omat hiukset ja myös pidennyshius, jos siihen on tarvetta. Kun ne laitetaan takaisin, pistetään se kiinnityskohta taas siihen tyveen lähes kiinni. Ei kuitenkaan ihan kiinni, että se pidennys ei kiristä tai tunnu pahalta. Hyvin laitetut pidennykset ei nimittäin satu tai tunnu millään tavalla ahdistavalta päässä. 🙂

Mun omat hiukset on myös aika pitkät jo!! Puhuttiin mun kampaajan Jennan kanssa, että annetaan nyt pidennysten olla vielä sen toiset pari kuukautta ja sen jälkeen sitten oma hius saa olla ihan itekseen! 🙂 Mulla ei varmaan oo koskaan ollut omasta takaa kovin pitkiä hiuksia, joten ihan jännä nähdä minkä pituiset ne sitten on joskus tammikuussa. Mulla siis kasvaa tosi nopeesti hiukset ja esim. tyviväriä pitäis olla parin kolmen viikon välein laittamassa, jos ei haluais sitä tummaa tyvikasvua. 😀

Torstaina laitettiin sitten pidennykset takaisin. Pidennysten ”nostohuolto” voidaan tehdä siis samalta istumalta, että ei tarvitse tällaista parin päivän väliä, joka mulla oli. Mutta me päätettiin Jennan kanssa, että on kivempi istua tiistaina pari tuntia ja torstaina pari tuntia kampaajan penkissä, kuin kerralla useampi. Samalla Jennakin sai vähän lepoa pidennysten laitosta välissä! 😉

Me päätettiin ihan extempore siinä sitten pidennysten kiinnittämisen jälkeen, että piru vie leikataan mulle otsis takas!! Ja voi jee mä tykkään nyt mun lookista!!! <3

Sain Jennalta ja Sim:ltä muutaman tuotteen, jolla voin hoitaa mun ajoittain kuivuvaa hiuspohjaa nyt pidennysten aikana. Mm. tällä Scalp Tonicilla mä hoidan sitä päänahkaa ja hiuspohjaa. Ja tällä Shale Oil Shampoolla pesen joka toisen pesun, jotta mun hiukset ja hiuspohja pysyis hyvänä. Mulla on aina ollut sellainen hiuspohja, että ilmojen viiletessä se alkaa kutisemaan ja myös hilseilemään aika ajoin. 🙁 Näiden tuotteiden avulla sen pitäis pysyä kunnossa ja kutinan aisoissa.

pidennysten huolto

Jos joku on kiinnostunut pidennyksistä, niin Jennalle voi varata ilmaisen konsultaatio-ajan. Jenna on myös tätä nykyä BPhairin pidennyskouluttaja, joten tietoa ja taitoa löytyy. 😉

Mun IG:hen tulee myös arvonta tän viikon sunnuntaina, jossa voi voittaa pikkujoulukampauksen itselleen ja ystävälleen Jennan käsittelyssä. 🙂 Käykäähän kurkkaamassa sieltä sitten sunnuntaina!

Monna