Hae
Monna Pursiainen

Energisiä tunnelmia!

Mä en tiedä johtuuko tämä mun hyvä fiilis ja energian määrä nyt auringosta vai rautainfuusiosta!! Mutta eipä sen niin väliä! 😀 Joka tapauksessa nyt musta on tuntunut pari päivää, että hitsi vie mähän taidan herätä eloon taas! 🙂

Tällä viikolla oon käynyt treenamassa pari kertaa salilla ja yhden kehonpainotreenin. Joogaa en oo ”ehtinyt” tekemään. Viikonloppuna on myös tarkoitus tehdä vielä yksi salitreeni. 🙂

Tällä viikolla oon syönyt karkkia vähän miten sattuu. 😀 Eli nyt on lipsuttu yhdestä herkkupäivästä! Mutta ei sen niin väliä, koska olo on tosi hyvä ja päätin etten edelleenkään halua stressata mistään tän #kohtiterveempääminää -projektin suhteen. Tällä viikolla meni vähän enempi herkkuja, mutta ens viikolla otan taas sen yhden päivän käyttöön!

Alkuviikosta olin vähän väsynyt, se johtui lauantain synttärijuhlista. 😀 Kuten joku olikin kirjoittanut Jodelissa, että me mammabloggaajat ollaan niin raskaita, kun aina jos käydään kerran puolessa vuodessa baarissa, ni joko A) kerrotaan siitä, että meillä oli koko illan ikävä meidän pieniä mussukoita tai B) meiän krapulat kestää kaks viikkoa ja valitetaan niistä myös sen koko ajan. 😀 Hahahahahah!!! Muhun toi kohta A ei enää päde, silloin joskus kun Emma oli pienempi, niin se kyllä päti. Mutta  ton kohdan B mä allekirjoitan. Toki kaks viikkoa mulla kääntyi kolmeksi päiväksi, mutta eihän se oo niin justiinsa.. 😉

Samaan aikaan nyt kun maidoton ja gluteeniton ruokavalio on toiminut, auringon valo on lisääntynyt ja infuusio on luultavasti alkanut vaikuttamaan, on vaikea sanoa mikä johtuu mistäkin – mutta kaiken kaikkiaan on parempi fiilis kropassa. Ei turvotusta, ei näppylöitä otsa täys, ei kipuilevaa mahaa, eikä ihan niin mustia silmänalusia. 😉

Vaa’alla en oo nyt käynyt, eikä se mua niin kiinnostakaan. Edelleen paras juttu on se, että ei oo maha kipee turvotuksesta ja on sellanen keyvempi olo, mistä kirjoitin viime viikolla.

Kuten haasteen alkaessa kuukausi sitten lupasin, jaan haasteeseen osallistuvien kesken (eli #kohtiterveempääminää -hashtagin kuviin lisänneiden kesken) 50€ lahjakortin Foodinin nettikauppaan kerran kuussa! 🙂

Nyt on aika julkaista ensimmäinen voittaja!! 🙂 Hän on @susanna.lilja ja hänen kuvansa on ottanut @studiomimietnode
ONNEKSI OLKOON Susanna!! <3 Olethan muhun yhteydessä!!

Haasteeseen voi lähteä koska tahansa mukaan! 🙂 Haaste ei ole mikään painonpudotushaaste, mutta se voi olla sitä jos niin joku haluaa. Jokainen määrittelee oman terveemmän minänsä.

IHANAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!!

Monna

Tämän kuun voittaja! <3

Maailman kamalin asia.

Tää on asia, joka puistattaa, itkettää, raivostuttaa, oksettaa, suututtaa eniten maailmassa ja ahdistaa niin mielettömän paljon!! Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö! Se on asia, jota en IKINÄ en IKINÄ tule hyväksymään tai ymmärtämään!! En ikinä, en missään muodossa, en millään selityksillä! 

Suurimmassa osassa seksuaalirikoksia, uhri ja tekijä tuntevat toisensa.

”Lapsi tuli syliin istumaan. Lapsi ei vastustellut, joten hän halusi sitä itse. Me halusimme sitä.”

Näin pedofiili tyypillisesti selittää itselleen tekoaan. Hän tietää tekevänsä väärin ja toimivansa laittomasti. Jollain tavoin hän löytää kuitenkin perustelut teolleen.Hän selittää ne oikeiksi.

Lainaus tästä artikkelista.

Harva on voinut välttyä näkemästä uutisia viime päivinä otsikoissa pyörineeseen pedofiilirinkiin, jossa kuutta alaikäistä pientä poikaa on käytetty raa’asti hyväksi, kuvattu toiminta ja myös huumattu uhrit. Tämä on niin kamala asia, että ahdistaa jopa kirjoittaa tätä tekstiä! En ole itse pystynyt lukemaan läheskään kaikkia juttuja aiheesta.

Multa puuttuu päästä se palanen, jolla voisin ymmärtää sitä miten kukaan aikuinen ihminen pystyy elämään itsensä kanssa, jos hän on vahingoittanut pientä lasta niin henkisesti kuin fyysisesti pakottamalla hänet seksuaalisen kanssakäymiseen. Mä en voi ymmärtää mitä sellainen ihminen kokee päässään sillä hetkellä, kun se näkee sen avuttoman ja niin peloissaan olevan lapsen kasvot?! Miten se on mahdollista??

Mä katsoin myös eilen dokumenttia Leaving Neverland. Vaikka puhutaankin, että dokumentti ei olis totta, on Michael Jacksonia jo eläessäänkin syytetty pedofiliasta. Mä oon aina jotenkin uskonut MJ:n syyttömyyteen, mutta dokumentin nähtyäni mietin kuitenkin, onko siinä joku pieni osa kuitenkin totta? Ainakin se, että pojat olivat MJ:n elämässä todella isossa roolissa ja viettivät aikaa Neverlandissa paljon.

Niin tai näin, lasten hyväksikäyttö on niin kamala asia ettei sitä voi ymmärtää!! On ihan hirveetä miettiä, kuinka paljon sitä tapahtuu kodeissa ja kukaan ei saa koskaan sitä tietää. Ei kaikista tapauksista ilmoiteta poliisille. Ei ne lapsiraukat uskalla puhua edes aikuisena siitä, mitä ovat joutuneet pienenä kärsimään.

En edes tiedä miksi kirjoitan tästä blogiin, eihän tämä postaus ketään auta. Mutta jotenkin vaan lapsellisesti haluaisin, että tämä kauheus loppuisi maapallolta. 🙁 Toivon koko sydämestäni, että tämä Suomessa toiminut rinki saa todella kovat rangaistukset. Ei mitään 1v4kk ehdollista… Toivon todella, että Suomen oikeuslaitos tällä kertaa antaa tuomiot, jotka tällaiset maailman pahimmat rikolliset ansaitsee!!!

Monna