Gere, tähti taivaalla.
Meidän rakas rakas perheenjäsenemme, Gere-koira lähti koirien taivaaseen maanantaina 26.8. Meidän perhe on ollut surun murtama. Itku on ollut loputonta ja suru raastavaa ja raskasta.
Koiran poismeno on ihan erilainen, kuin ihmisen. Se suru on tosi erilaista. Oman isäni kuoleman (ja isovanhempien kuolemat) kokeneena, pystyn vähän vertaamaan. Vaikka ei siihen ole tarvetta. Sitä silti olen omassa pienessä päässäni tehnyt. Se on jotenkin myös helpottanut. Oon voinut verrata sitä surua ja ikävää, mitä koin isäni poismenon jälkeen ja nyt Geren lähdön jälkeen.
Koiran kuolemaan liittyy usein ihmisen tekemä päätös siitä. Kun koiralla (tai kissalla tai hevosella jne) on joku sairaus, joka aiheuttaa kovaa kipua ja kärsimystä, on omistaja se, joka joutuu tekemään sen päätöksen, että nyt on aika päästää kivuista. Eläin ei itse pysty sitä päätöstä tekemään.
Se tekee (ainakin omalla kohdalla) siitä kaikesta jotenkin vielä kauheampaa. Että sinä itse olet se, joka päättää toisen elämän.

Äkillinen poismeno
Gerellä alkoi reilu pari viikkoa sitten virtsaamisvaikeudet. Vietiin Gere eläinlääkäriin. Ensin epäiltiin virtsatieinfektiota. Saatiin siihen antibiootit ja kipulääkettä. Tämä kombo jostain syystä auttoi Gereä muutaman päivän ja pissaaminen helpotttui. Kuitenkin noin kolmen päivän päästä vaikeudet alkoi uudestaan.
Mentiin taas eläinlääkäriin. Tutkittiin röntgenillä, otettiin verikokeet jne.. Mutta mitään ei löytynyt. Pissa ei kuitenkaan tullut. 🙁 Virtsarakko täyttyi päivän välein ja oltiin sitä tyhjentämässä lääkärissä. Se oli tietysti Gerelle raskasta ja meillä epätietoisuus vaan kasvoi.
Viime viikon sunnuntaina aamusta Gere oli taas tosi levoton ja vaiva oli kestänyt jo 1,5 viikkoa, Tuukka lähti viemään Gereä Viikin Pieneläinklinikan päivystykseen lisätutkimuksiin. Sieltä Tuukka & Gere tuli vielä kotiin takaisin, mutta maanantaille oli aamuksi varattu jo lisätutkimus-aika.
Maanantaina aamusta lähdin viemään Gereä sinne. Sitten kaikki tapahtui liian nopeasti. 🙁 Geren koko vatsalaukku ja virtsarakko ultrattiin ja sieltä löytyi pahanlaatuinen syöpä. Soitin Tuukalle töihin ja itkin niin paljon, että Tuukka ei varmasti saanut sanoista selvää, mutta arvasi itkun määrästä, että nyt on vakava juttu.
Tuukka tuli Viikkiin ja sitten meidän piti tehdä raskain päätös. Gerellä oli kipuja ja syöpäkasvain esti virtsaamisen.

Gerellä on nyt hyvä olla.
Lohtua tässä tuo se, että Gerellä on nyt hyvä olla. Ei enää kipuja. Toisena lohtuna on se, että Gere sai elää hyvän pitkän elämän. Gere oli jo 11 vuotta. Labbiksen iässä jo siellä ehtoopuolella. Gere sai kokea elämänsä aikana niin paljon rakkautta ja kaikenlaista ihanaa. Oli mukana reissuissa ja toimi apuvalmentajana treenivideoissa. Gere sai ihanan pikkusiskon Pimusta ja sitten vielä toisen ihanan pikkusiskon Emmasta.
Emma sai kasvaa Geren kanssa 7,5 vuotta. Gere oli aina Emmalle kiltti. Ihan vauvasta asti.
Maanantaina, kun Gere oli lentänyt taivaaseen, me katsottiin illalla taivaalle, joka oli täysin pilvetön. Tuukka sanoi, että se ensimmäinen ja kirkkain tähti joka taivaalle nyt syttyy, on Geren tähti. Se tähti on ihan meidän uuden kodin yläpuolella ja joka ilta lähetetään Gerelle hyvän yön toivotukset sinne.

Gere oli meille niin paljon!
Suuri ikävä on Gereä. Se lopullisuus, minkä kuolema tuo tullessaan on kamala. Se tunne ja tieto siitä, että me ei enää ikinä saada olla yhdessä. Ettei me saada lisää yhteisiä kokemuksia. Eikä lisää yhteisiä arkipäiviä.
Nyt Gere on siellä koirien nakkitaivaassa. Toivottavasti hän sieltä meitä katselee alas ja muistaa ja tietää sen, että me rakastetaan sitä ikuisesti ja aina. Niin paljon.


0

