Hae
Monna Pursiainen

Kohtuus kaikessa.

Ihana Steffi kirjoitti omassa blogissaan loistavan kirjoituksen. Ja lähipäivinä taas negatiivisten kommenttien laulaessa blogissani päätin kirjoittaa itsekin vähän tätä aihetta sivuavan tekstin.

946384_10151898189977278_1932276366_n-001
Turha nipotus ja negatiivisuus tuntuu puuttuvan susta ihan täysin.
Tämä lause oli erään lukijan kommentissa pari päivää sitten. Kiitos siitä. <3
Näin yritän ja haluan elää. Ja ihanaa jos se välittyy tekstieni kautta teille lukijoille.

Vaikka treeni on lähes jokapäivästä elämääni joko oman treenin tai asiakkaideni treenin muodossa, on silti päiviä jolloin en ajattele treenaamista tai sitä tee.
Samoin ruokailu. Vaikka pyrin syömään mahdollisimman puhtaasti ja hyvistä raaka-aineista, on silti hetkiä jolloin chillaan ja nautin lasillisen alkoholia, otan karkkia ja saatanpa polttaa jopa tupakin.  Näitä hetkiä on niin harvoin, että suon ne itselleni.
68663_10151898189932278_1019410475_n
Sain vähän aikaa sitten tällaisen kommentin:
Miten voit liputtaa terveellisen elämän ja oman kehon arvostamisen puolesta jos vedät keuhkoihisi tuhansia myrkkyjä päivitäin, lyhennät elinaikaasi vapaaehtoisesti? Urheilu ja tupakka on ehkä älyvajain yhdistelmä ikinä. Luulisi sinun tietävän paremmin. Aika pettymys.
En ikinä ole kieltänyt, että saatan joskus juhliessani polttaa tupakan jos toisenkin. En silti polta päivittäin, en viikottain, enkä edes kuukausittain.
Tiedän hyvin, että se on vaarallista. Mutta niin on kyllä moni muukin asia mitä kehoomme laitamme päivittäin. Ihan vaikkapa fluorista lähtien.

Jos ihminen elää 97% ajastaan terveellisesti ja omaa kehoaan kunnioittaen, niin eikö pienet paheet sallita hänelle?
On mielestäni ihan kohtuutonta syyttää ja haukkua aivan mitättömin perustein ketään. Ja varsinkin kun koko totuus ei ole selvillä.

Kaikessa, ihan kaikessa elämässä pitäisi muistaa kohtuus.
Monet vetävät asiat ihan ääripäihin. Ollaan joko täysin fanaattisia kaikesta mitä suuhun laitetaan tai sitten siitä ei välitetä ollenkaan. Molemmat tiet päättyvät usein huonosti.
Liian helposti nykypäivänä myös aikuiset ihmiset sairastuvat syömishäiriöihin liian tiukan ruokakontrollin ja  treenifanaattisuuden vuoksi.
Ihan liikaa myös sairaalloinen ylipaino ja ala-aste-ikäisten keskivartalolihavuus on lisääntynyt Suomessa lähivuosina.

16-1
Miksi ihmiset unohtavatkin kohtuuden niin helposti?

Kohtuuden raja näyttää hämärtyvän hyvin usein myös muissa kuin terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Sain eilen taas aivan poskettoman huorittelukommentin blogiini. Voitten lukea sen eilisestä postauksestani. En sitä tähän halua nostaa.
Eräs ihana lukijani instagrammissa kommentoi tätä huorittelua näin:
Mut onneks et saa näitä paljoa? 🙂 ainakin oon huomannu että sulla on aika ihana lukijakunta kun ei kauheesti negatiivisia juttuja tuu kommentteihin.
Voi kunpa se olisikin näin. Toki teitä ihania lukijoita on suurin osa. Mutta valitettavan paljon mukaan mahtuu negatiivista ja kuten tämä eilinen, jopa kunnianloukkausta lähentelevää tekstiä. En vain halua julkaista kaikkea. Haluan pitää blogini positiivisena ja jakaa sitä positiivisuutta ihmisille mitä itse haluan korostaa ja mikä on mun tyylini elää.

Valitettavasti en ole ainoa joka tällaista sontaa saa kommenttiboksiin. Pari bloggaajaa on tehnyt kunnianloukkauksesta jutun poliisille. Tai siis parista bloggaajasta olen tietoinen. Luultavasti (valitettavasti) niitäkin on enemmän.

Voi kun tässäkin asiassa muistettaisiin kohtuus.
Ja taas kerran, muistettaisiin keskittyä niihin elämän tärkeisiin asioihin. Positiivisiin juttuihin.

1377622_10151898189952278_949908137_n
Näille negatiivisille kommenteille nykyään nauran. Ne menee toisesta sisään ja toisesta ulos.
Kaikki eivät kuitenkaan pysty käsittelemään negatiivisia ja ilkeitä kommentteja näin. Monia ne satuttaa paljon.
Mulla on onneksi ihania lukijoita suurin osa, ihania ihmisiä lähellä ja oma järki tallella.

Kaksi viisasta ihmistä lähelläni sanoi hyvin:
– Muista, että mitä paremmin teet asiat, sitä enemmän se ihmisiä ärsyttää..Koirat haukkuu ja karavaani kulkee! Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia haukkuja!!
Joku fiksu sanoi joskus, että parempi olla rakastettu ja vihattu kuin se, että ei herätä mitään tunteita… ja tunteita sä herätät 🙂

Näihin lauseisiin on hyvä lopettaa.
En toivo kommenttiboksin täyttyvän nyt niistä ”kateelliiset panettelee ja tsemppiä sulle”-kommenteista. Toki arvostan niitäkin. Mutta nyt mä en tarvitse tsemppiä. Vaan tsemppiä tarvitsee ne ihmiset, jotka eivät osaa kohtuutta. Harjoitelkaa kaikki sitä.
Kaikessa.

Peace and love! 😉

ps. Huomenna luvassa ripsitarjousta ja iLoveMe-messutippejä! 🙂

21 kommenttia

  1. Jaanaba kirjoitti:

    Oot ihan oikeessa siinä, että kaikki äärimmäisyys on pahasta.

  2. Tiina S kirjoitti:

    Bloggaaminen on nykyaikaa ja siihen kuuluu isona osana kuvat, ehkä jopa itsestään ja vähän jopa poseeratenkin, ja useimmat blogit ovat kuitenkin kaikille avoimia. Blogeihin on helppo mennä anonyymisti huutelemaan mitä sattuu. Sen sijaan esim. facebookissa se ei onnistu, kun siellä on se nimi ja naama jokaisen kommentin yhteydessä, ja toki useimmat on niitä ystäviä jotka ei lähde arvostelemaan. Mä itse aikoinaan ajattelin bloggaamista typeränä julkisena päiväkirjan kirjoittamisena, ketä se muka kiinnostaa? Jos sen tekee hyvin, kyllä se kiinnostaa, ja nykyisin blogeja itsekin luen paljon. Sä olet onnistunut kirjoittamaan hyvää blogia, kiinnostavaa, oman näköistä ja lukijoita tulee lisää koko ajan. Yrittäjänä näen kuitenkin tämän blogin sulle järjettömän hyvänä markkinointivälineenä, sä myyt koko ajan itseäsi ja palveluitasi. Kaikki mikä aiheuttaa jotain fiiliksiä ihmisissä, on hyväksi. Pitää näkyä ja kuulua.Kuitenkin asiakas joka ostaa PT-palveluita, valitsee myös aika pitkälti sen henkilön perusteella eikä firman. Niinkuin ootkin sanonut, valtaosa asiakkaistasi tulee blogin kautta. Ja enemmistö pitää sua hyvänä tyyppinä, värikkäänä persoonana. En lähde nyt laittamaan niitä ”jaksuhaleja”, kun et niitä halunnut, sen verran sulla itsevarmuutta on, että tiedät mitkä kommentit jätät noteeraamatta. 😉

    Mutta hyvä teksti, myös tuosta kohtuudesta. Opettelen sitä aina kaiken aikaa.

    Terkuin; blogin lukija ja Monnaan tyytyväinen asiakas. 😉

  3. Saana kirjoitti:

    Musta tuntuu, että monesti noiden kohtuuttomuuksien, ääripäiden ja negatiivisuuden takana on pahaolo. Ei osata hyväksyä itseään juuri sellaisena kuin on, ei rakasteta itseään vaan nähdään oma kuva jotenkin vääristyneenä, ei hyväksyttävänä. Vaativuus itseään kohtaan voi olla myös hyvin yleistä. Omia kohtuuttomia vaatimuksia ei pystytä täyttämään, josta seuraa äkkiä erilaisia kierteitä. Kellä hurjaa kontrollia ja kellä piittaamattomuutta. Ympäristö sitten saa asiasta oman osansa joko ilkeinä sanoina, vaativina neuvoina tai vähättelynä yms. Jokainen tarvitsisi oman ankkurin, ihmisen joka muistuttaa siitä kohtuudesta ja kultaisesta keskitiestä, siitä että joskus saa jopa lipsua 🙂 Jokainen meistä voi olla läheisilleen se ankkuri, joka huomauttaa kun homma lähtee lapasesta.

  4. seija kirjoitti:

    Täyttä asiaa taas kerran Monna.!

  5. -Katri- kirjoitti:

    Jep, kohtuus KAIKESSA. Fanaattisuus, mustavalkoisuus ja ääripäisyys ei tosiaankaan sovi ihmisen mieleen eikä vartaloon. Sen takia tämäkään superäiti ei mee just nyt valmistelemaan huomista päivää ruokineen päivineen vaan keskittyy nauttimaan illan pimeydestä sytyttämällä kynttilöitä, koska se tuntuu mukavimmalta tällä hetkellä. 🙂

  6. -Katri- kirjoitti:

    Ai niin, ihan törkeen hyviä kuvia instassa taas! Upeet uudet räpsyt! 🙂

  7. JenniPM kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus! itse olen monesti pohtinutkin, että onko ainoa tapaa elää terveellisestä olla täysin fanaattinen kaiken kanssa ja jättää herkut iäksi syömättä ja alkoholijuomat juomatta. Toki ratkaisut täytyy tehdä omaan tilanteeseen sopivaksi, mutta tälläinen mama joka haluaa olla hoikahko ja urheilullisen näköinen tuskin tarvitsee fitnesskisaajan itsekuria? Ja toisaalta ajoittain olen typerästi niin kuvitellut, mutta sun blogista olen tajunnut ettei asia ole niin. Kunhan muistaa kohtuuden. Kiitos siis siitä. 🙂

  8. tipsu kirjoitti:

    Olen lukenut blogiasi pitkään, mutta vasta ekaa kertaa kommentoin. Olet tehnyt huikeaa työtä tuollaisen kropan saamiseksi ja monen muun lisäksi motivoit myös minua. 🙂 On kiva tietää, että niitä tuloksia saavuttaa vaikka joskus sallii itselleen herkkuja tai muita paheita – en jaksaisi itse, jos en välillä hölläisi. Eihän kenenkään tarvitse olla mikään yli-ihminen. 😀 Keep it going, Monna!! 😀

  9. Jenni kirjoitti:

    Monna, kaks sanaa: You rock!!

  10. katatsu kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus! Just sun positiivisuuden vuoksi luen blogiasi, ihanaa että on näin positiivisia ihmisiä olemassa kuin sinä! 🙂

    Itse en ymmärrä lainkaan, miten jollakin on pokkaa haukkua, vaikkakin nimettömänä, bloggareita ja muita. Mulla ei ole, vaikka joskus on tehnyt mieli kirjoittaa jotain sellaista mitä en omalla nimelläni kirjoittaisi. Silloin on parempi poistua sivulta muualle.

  11. Viivi kirjoitti:

    Tsemppiä tosiiankin niille, jotka ei osaa arvostaa sun rentoa otetta elämään! Itse Pt:nä noudatan myös rentoa ja terveellistä otetta treenaamiseen ja syömiseen. Harvoin tupakki silloin jätski tällöin, jos haittaa niin VOI VOI.

  12. Adelheid kirjoitti:

    Näin tuon kommentin instassa jossa lukija sanoi että et taida usein saada negaa. Tiesin heti että ei taida ikävä kyllä asia olla niin.. parempi vaan etteivät haukkujat saa turhaa julkisuutta blogissasi mutta varmasti kaikkee sontaa saat kestää!

  13. Jatta kirjoitti:

    Oot Monna aivan kingi! <3
    Kateelliset huorittelee ja mollaa, ymmärrettävää että se tuntuu tietysti ikävältä, mutta jätä ne omaan arvoonsa.
    Täytyy myöntää että kyllä itsellekin tulee päiviä kun ajattelee 'helkutin Monna on taas tehny hyvän reenin ja mä en ite kerenny tänään ollenkaan reenaamaan'. On viikkoja kun olen joka päivä koulussa ja vielä koulun jälkeen töissä ja niinä päivinä kun ei vain kerkeä reenaamaan. On myös 'helppo' seurata sun kehittymistä(painonpudotus, rasvaprosentin aleneminen, lihasten kasvu) kun lisäät niin paljon kuvia. Itsestään ei kehittymistä niin helposti huomaa(kun ei räpsi kuviakaan) ja huomaa muutokset vasta kun joku niistä sanoo 'ompas sun lihakset kasvanut' tyylillä. Uskon että just nää tekijät on syinä niihin negatiivisiin kommentteihin. Tietysti on myös niitä ihmisiä jotka istuu sohvalla syömässä pullaa kun lukee sun blogia ja heillä ei ole aikomustakaan nousta sohvalta reenaamaan tänään eikä huomennakaan.
    Jatka samaan malliin! Itse ainakin inspiroidun sun teksteistä ja kuvista varsinkin! Sekä tulen hyvällä mielelle joka kerta kun blogiisi piipahdan <33

  14. Lila kirjoitti:

    Hyvä muistutus kaikille näin kaiken maailman fitnessbuumien keskellä ja välissä. Tämän takia taitaa ”laihdutuskuurit” ja elämäntapamuutokset mennä kyllä monella mahdottomaksi, kun aletaan sohvaperunasta suoraan elämään jotain pitkänlinjan urheilijan treenitahtia. Telkkarissakin tulleissa elämäntapamuutosohjelmissa on kyllä paljon hyvää, jos miettii kuinka moni on hämmästynyt Jutankin ohjeiden kautta sitä kaikkea ruuan määrää, mitä laihduttaja voi vetää (varsinkin liikkuessa). Naiset ovat saaneet ohjeet oikein syömiseen, jolloin kitukuurit toivottavasti jää historiaan. Toisaalta niissä on vähän huonoakin just se, että heti pitäis olla treenaamassa se kuus kertaa viikossa ja syömässä joka aterialla puntarin ja toisen suunnitteleman ohjeen kera. Tietysti tulokset ovat taattuja, jos vaan jaksaa, mutta aika harva taitaa onnistua pysyvästi näillä ohjeilla. Se elämäntapamuutos on vaan niin suuri, että kerralla ei taida monella onnistua. Etenkään jos on lapsia ja hektistä työelämässä sekä muutenkin. Silti voi onnistua, mutta ehkä näissäkin vois ottaa sitä kohtuutta hieman mukaan. Ainakin jossakin vaiheessa, jotta jaksais sitä terveellistä elämää viettää myöhemminkin.

    Onhan nyt kaikilla on elämässä suurena tavoitteena onnellisuus? Se vaatii kohtuullisuutta ja joustamista. Taitoa elää hetkessä.

    (Ja pakko vielä sanoa tästä kateudesta, mitä aiemmassa blogipostauksessasikin oli kommentissa huomattavissa..jos naapurin rouvalla on isommat tissit tai tiukempi perse, niin ei se ole keneltäkään muulta pois edelleenkään =)

  15. Piia kirjoitti:

    Mahtava kirjoitus!

  16. Lara kirjoitti:

    Tässäpä oma blogipostaukseni syyskuulta nettikiusaamisesta ja mm. bloggajien arvostelusta 🙂

    http://larafeelgoodinc.blogspot.fi/2013/09/arvostelun-abc.html#.UlUzcRas3dk

  17. tyrmistynyt kirjoitti:

    Tää ei oo fanaattinen tai kateellinen kannanotto mut yhdistelmä monna&tupakka on jotain käsittämätöntä.
    en pysty kuvitella sua haiseva rööki suussa. herkut&alkoholi silloin tällöin sopii terveelliseen elämäntapaan ja urheilijoillekin, mutta tupakka ei.

  18. Suvi Nieminen kirjoitti:

    Mahtava kirjotus ja ihan asiaa puhut ! Niin harmillista tuo kateus ja muiden elämään puuttuminen 🙁 Toivottavasti näillä ihmisillä joskus leikkais ja tajuais että ei hyödy siitä mitään…

    p.s. Sulla on ihan sika kivoja treenivaatteita ! <3 Kaikkee nii ihanan värikästä ja ah, itekkin haluun !! 😀 Mikä on yleisin paikka tai kauppa mistä ostat niitä ? 🙂

  19. Outi kirjoitti:

    Sitä on kyllä vaikea käsittää, miksi joku heittää ikäviä kommentteja. Jos se johtuu omasta huonosta olosta, niin saako siitä sitten hyvän olon, ”pääsinpäs sanomaan, hahhah”. Ihan sairasta jos näin on… Toivoisi vain että ihmisillä olisi parempi olla oman itsensä kanssa niin ei tarvisi ilkeillä toisille… Mutta täytyypi myös ajatella että näitä ilkeilijöitä kuitenkin kiinnostaa käydä lukemassa blogeja joissa ilkeilevä (?) Itse sain kerran kommentin, jota en voinut julkaista, koska siinä loukattiin muitakin ihmisiä kuin minua ja sellaista en halua blogini kautta tapahtuvan, kirjoitinkin että on mielenkiintoista että tykkää käydä lukemassa blogiani vaikkei minusta pidäkkän…. No mutta tosiaan, karavaani kulkee ja koirat haukkuu… Yritetään kuitenkin levittää positiivista ajattelua! 🙂 Sinullakin niin kivan positiivissävytteinen blogi! 🙂

  20. Maria kirjoitti:

    Oon seurannut blogiasi jo pitkän tovin ja nyt kyllä tämä teksti osu ja uppos ! Pakko ekaa kertaa ihan kommentoida. 😀 Ensinnäkin sussa on tapahtunut huima muutos ja siitä on syytä olla ylpeä. Mielestäni sun kroppa on ihan mieletön 🙂 Varsinkin sun jalat on huikeet 😉
    Tässä on tullut myös selailtua useita muita blogeja ja monesta jää mielikuva että ”ihanaa herätä kello kuus aamulenkille ja syödä rahkaa ja raejuustoo päivästä toiseen ”. Eikä ole! Itselleni tämä tapa on jo alusta asti tuhoon tuomittu. Sulla on kuitenkin näihin verrattuna rento, inhimillinen asenne treenaamisen ja ruokaan ja suurin muutos kropan suhteen on tapahtunut SINULLA! Eikä pelkästään rasvan palamisessa, mutta myös lihasten saamisessa. (Tarkoitukseni ei ole siis mitenkään haukkua tai mollata muita treenibloggaajia)
    Susta on pikkuhiljaa muodostunut mulle ns. esikuva liikunnan suhteen <3 . Ennen olin ehdoton. Jos satuin syömään keskellä viikkoa muutaman karkin koko loppuviikko oli pilalla ja syömiset aivan retuperällä. Nyt ehkäpä sinun ansiostasi asenteeni on muuttunut. Jos satun syömään pullan töissä, ajattelen että menen illalla lenkille, huomenna en herkuttele ja se siitä. Olen huomannut että asenteeni muutoksen myötä muutosta on tapahtunut myös kropassa, koska en enää luovuta! Tästä saan taas kiittää sinua.
    Täytyy vielä ottaa kantaan tuohon tupakointiin. Voisin melkein väittää, että jokainen joka on tupakkaa joskus polttanut tietää sen vaarat. Mutta yksi tupakka sinne tai tänne niin huhhuh. Itsekkin harrastan tätä ”älyvajainta yhdistelmää” joskus. Yksi tupakka kerran vuodessa tuskin keuhkosyöpää tms. aiheuttaa , eikä pullo punkkua kerran kuussa kenestäkään alkoholistia tee. Toivottavasti joku edes ymmärtää pointtini 😀
    Hirveen pitkä tarinahan tästä tuli, mutta vikaksi haluan kiittää sinua rehellisyydestä. Tuskin olisin jaksannut seurata blogiasi koko tätä aikaa, ellet olisi kertonut silloin tällöin herkuttelevasi tai muita paheitasi 😉 Tämän ansiosta sinuun on varmasti helppo samaistua ja uskoa että myös itse saavuttaa tuloksia oman kropan suhteen.
    Kiitos Monna olet mulle aikamoinen motivaattori, kuten varmasti monelle muullekkin. Tuollaisia negatiivisia kommentteja lukiessasi muista että olet tsempannut ja auttanut monia muita. Kaikkiahan ei voi miellyttää.
    Pysy tuollaisena ihanana itsenäsi <3 !

Vastaa