Aussie Blog Awards 2014
Eilen oli illalla Aussie Blog Awards Kellohallissa.
Oltiin Annan kanssa kutsuttujen joukossa. Mietittiin aluksi, että mennäänkö vai ei.. Päätettiin kuitenkin, että hitsi vie nyt pistetään kaunista mekkoa päälle ja korkkaria jalkaan. 🙂
Oman kampaukseni ja meikin kävin teetättämässä ihanalla Lauralla Kurvi Hair Premierissä.
Tulos oli jälleen kerran niin ihana kun vain toivoa saatoin! Kiitos siis taas tuhannesti hyvästä työstä Laura!! ♡
Gaalamekko löytyi Zip Jeansilta. ♡
Ja nuo korvakorut Iberolta. ♡
No mehän oltiin Annan kanssa paikanpäällä jo puoli tuntia ennen kuin ovet avattiin. 😀 Ei menny niinku Strömsössä. Tai ei ainakaan sillee hienosti ”taksista suoraan punaiselle matolle salamavalojen välkkyessä gaalaan sisään”. Vesisateessa törötettiin siinä pihalla sitten ja mietittiin, että no voi piru mitäs nyt sit. No mehän ei jääty siihen kauaksi aikaa tärisemään vaan mentiin viereiseen kiinalaiseen ravintolaan. 😀 Siellä me sitten meidän hienoissa gaala-asuissa ja kampauksissa istuttiin maailman pienimmillä jakkaroilla ja juotiin CocaCola Zeroa, sekin ostettiin puoliks.
No mutta kyllähän me sitten päästiin sisälle ja hymy ei ollu ehtiny hyytyä. 😉
Paikalle alkoi virrata bloggajia ja muita silmäätekeviä. Oli ihana nähdä niin monia bloggaajia livenä, joiden kanssa on tutustunut vain blogien ja/tai Facebookin kautta.
Voimariinin kanssa löydettiin jotenkin sielunsiskous samantien, liian kovaääniset ja nauraakäkättävät bloggaajat. 😉
Ilta eteni höpötellen ja alkudrinkkiä siemaillen. Ja sitten siirryttiin hakemaan huikopalaa, ennen kuin palkintojen jako alkoi.
Hyvät oli tarjoilut ja me saatiin onneksi vielä istumapaikatkin, niin oli helppo pistää murkinaa mahaan.
Sitten alkoi itse palkintojen jako.
Ihana Maria Veitola juonsi gaalan ja ensin kutsuttiin tuomaristo paikalle.
Istumapaikkoja ei ollut kuin 1/4-osalle kutsuvieraista. Me reippaat treenibloggaajat mentiin ja varattiin meiän pepuille istumapaikat. 😉
Hälinää palkintojen jaon aikana oli todella paljon, eikä Marian juonnosta meinannut välillä kuulla yhtään mitään.
Palkinnot kuitenkin saatiin perille voittajille ja tunnelma (sekä hälinä) vaan Kellohallissa kasvoi. 🙂
Me saatiin kaikki FitFashionin paikalla olleet bloggaajat kokoon ja mentiin otattamaan parit ryhmäkuvat.
Ensin sievisteltiin kauniisti rivissä…
…ja tokihan meiän piti vähän pullistellakin kun kerta treenibloggaajia edustettiin. 😉
Kamerat välkkyi ja some kävi kuumana. Instagramista kuvia voi katsella hashtageilla:
#aussieblogawards ja #trendimag
Ja tässä vielä muutama multa.. 🙂

Ilta oli kaiken kaikkiaan oikein mukava ja nauruntäyteinen.
Me oltiin Annan kanssa liikkeellä ihan limulinjalla, Anna tietystä syystä 😉 ja mä ihan muuten vaan.
Päkiät väsyneinä korkkareilla seisomisesta päästiin kotiin mukavasti Tuukan ja Geren kyydillä. 🙂
Kiitos Anna-muru ja muut seurasta! ♡ ♡ ♡
Nyt mä pistän taas trikoot jalkaan ja lähden vetämään treenejä. 🙂
Kivaa viikonloppua!!
Ehkä nähdään huomenna Kulttuuritalolla (jos vaan saan lipun vielä jostain haalittua).
puspus ♡
10 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


10


Hahaha en kestä nuita omia asentoja 😀 Muut vaan juttelee, meikän katse joko harhailee tai kippaan reilulla kädellä juomaa kitaan! CLASSY! Olitte ihania <3
Hahaha! 😀 Just hyvä! Oli myös ihana tutustua suhun! <3
Siis aivan käsittämättömän ihanat korkkarit!!! Kaikki muu meni kuvissa ihan ohi, kun vain tuijottelin niitä 😀
Hihi! 🙂 Ne on kyllä ihanat!! <3
Niin kivoja kuvia! Oot ollut kyllä niin kaunis. <3 Vaikka ei se tietty normaalista poikkea millään lailla, kaunis oot aina.
Siellä on mun blogisiskoni ja onteloelukkaiseni löytäneet toisistaan sielunsiskouden heti laakista. 😀 En ihmettele yhtään!
Kiitos paljon Heidi-rakas! <3
Onteloelukka!! 😀 Haha! Joo, me kyllä löydettiin sielunsiskous samantien. 😀
Te ootte kaikki olleet niin kaunokaisina liikenteessä <3
http://outinfitness.fitfashion.fi/
Kiitos Outi <3
Wauu olitte kauniita!!
Tuli jotenkin hyvä mieli kun olit selvinpäin ja huikkasit sen tossa lopussa vaan rennosti. MitÄs sitä alleviivaamaan ja selittelemään? Itse myös usein selvinpäin ja baarissa kännääminen ei kiinnosta (lisäksi alkaa väsyttämään ihan viimestään yhdeltä, olin sitten juonut tai en) ja aina saa kavereille selitellä juomattomuuttaan vaikkei sille oo sen kummempia syitä kuin että se krapula ei oikeen innosta ja seuraava päivä menee ihan piloille.
Kiitos Juliet! 🙂
Nimenomaan, ei juomattomuutta tosiaan tarvi selitellä eikä alleviivata. 🙂 Jouduin aiemmin myös selittelemään kavereille, mutta nyt on kaverit tajunneet ettei siinä oo mitään ihmeellistä. Mä en myöskään viihdy enää krapuloissa, ne on vaan entistä kauheampia mitä enemmän tulee ikää. Kyllä silti välillä otan, mutta harvoin.