Nuuksio, jalkatreenivideo ja litteän vatsan kirous.
HAH! Tänään mäkin laitan lusikkani vatsasoppaan! 😀
(tai no oonhan mä tästä asiasta ennenkin mouhunnut, mutta sanotaanko, että nyt mäkin laitan TAAS lusikkani tähän vatsasoppaan)
Ensin kuitenkin vähän pääsiäiskuulumisia ja jalkatreenivideota.
Me oltiin pitkäperjantaina Tuukan ja Geren kanssa Nuuksiossa lenkillä.
Siellä on aivan mahtavat maisemat ja ihana olla keskellä metsää ihan vaan puolen tunnin ajomatkan päässä stadista.
Niin kaunista oikeesti!! Ja Gere oli niin innoissaan. Läähätti koko 1,5h mitä lenkkiä tehtiin, kun oli niin paljon uusia ja ihmeellisiä hajuja.
Sitten nälkäisinä ja iloisina talsittiin parkkipaikalle, että jes nyt päästään kotiin tekemään ruokaa ja lepäilemään…
Kunnes huomattiin, että autonavain on tippunut lenkin aikana metsään… !!! No parin perkeleen jälkeen siinä sitten otettiin puhelin kauniiseen käteen ja kiltisti apua pyytämään äidiltä. Äiti onneksi oli kotona ja lähti vara-avaimen kanssa kurvailemaan kohti Nuuksiota.
Tässä vikassa kuvassa me talsitaan kohti Solvallan urheiluopistoa, äitiä vastaan. Koska ei sitä nyt paikallaankaan voinut olla, kylmähän siinä olis tullut.
Kävi kuitenkin aivan uskomaton tuuri!! Hästägit ja somen ihmeellinen maailma toi meiän autonavaimen meille takaisin! Eräs nuori mies oli ollut Nuuksiossa myös eilen, nähnyt Tuukan kuvan instagramissa, jossa Tuukka valitteli avaimen häviämistä. Tämä mies otti meihin yhteyttä, koska oli sattumalta löytänyt lenkin varrelta meidän avaimemme!! SIIS KIITOS INSTAGRAM ja kiitos sinä nuori mies!! 🙂

Tänään aamulla kävin tekemässä jalkatreenin salilla ennen asiakastreeniä. Tässä tällä kertaa treenivideo liikkeistä. Ihan ite ediotoin. (ja sen varmaan huomaa) Hihi. 🙂
Sitten otsikon aiheeseen. Varokaa, paasausta tiedossa. 😉
Ihana Elina kirjoitti vierailijapostauksen Ellit.fi-sivulle vatsalihastreenistä. Kannattaa kyllä käydä lukemassa toi, Elina kiteyttää todella hyvin siinä, että mitään taikatemppua ei ole millä vatsapalat saisi näkyviin ja että ruokavaliolla on myös todella iso merkitys vatsanseutuun.
Myös Aino kirjoitti hyvän jutun siitä, että rasvojen tiputtaminen kehosta ei ole helppoa ja kannattaa miettiä, että onko siitä kiristelystä oikeesti iloa kun Suomessa pääsee 10 päivää vuodessa makoilemaan rannalle. 😀 Ja juurikin näin.
Miksi mä otin tämän asian esille? Oikeastaan kahdesta syystä.
Ensiksi siksi, että mulla varmaan 90% asiakkaista sanoo vatsanseudun ongelmakseen alkuhaastattelun aikana. Kysyn aina asiakkailtani, että mitä tavoitteita he itse haluavat asettaa yhteiselle taipaleellemme. Ja melkeinpä aina yksi tavoite on litteämpi maha. Eikä siinä ole mitään pahaa. Se on hyvä tavoite. Mun työni onkin sitten yrittää opettaa asiakkaille, että mitään ei tapahdu viikossa tai parissa. Ja että pelkästään vatsaa ei voi lähteä kiristelemään. Tai että pelkästään tekemällä hulluna vatsarutistuksia, saisi palat esiin. Mutta silti litteä vatsa on mahdollinen. Ajan kanssa.
Toiseksi siksi, että mua suututtaa kun iltapäivälehdet ja vaikka mitkä mediat on taas täynnä näitä ”litteä vatsa neljässä viikossa” ja ”vielä ehdit bikinikuntoon”-artikkeleita. Mua aina on ihmetyttänyt, että siis mistä lähtötilanteesta? Jos ihminen on huomattavasti ylipainoinen, niin on ihan täysin väärin yrittää uskotella tai huijata, että joojoo siis kaikilla tulee vatsapalat esiin kun syöt neljä viikkoa näin ja treenaat näin vaikka lähtötilanne olisi mikä.
Taas kerran haluaisin vaan sanoa, että muistakaa pitkäjänteisyys; mitään pysyviä muutoksia ei saa aikaan kuukaudessa. Muistakaa monipuolisuus; monipuolinen ja säännöllinen liikunta sekä terveelliset ruokailutottumukset yhdessä on tie kapeampaan uumaan ja samalla koko kropan parempaan hyvinvointiin. Ja muistakaa, että ei se litteä vatsa oikeasti ole tärkeintä elämässä. 😉
Kokonaisvaltainen hyvinvointi, elämä muutenkin jees ja sitten vielä päälle litteä vatsa, ni avot! 😀
puspus <3 Aurinkoista pääsiäisen jatkoa! 🙂
Maanantaina kerronkin sitten ZIP Jeans-lahjakortin voittajan! Melkein 400 kommenttia jo tullut kilpailuun!! Huh! Vielä ehdit osallistumaan TÄÄLTÄ.
-Monna
Kuvaaja: Ossi Pietiläinen – www.ophotos.kuvat.fi
10 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


10


Hei ei liity aiheeseen, mutta sulla on tosi päheet kuulokkeet! Itelläki just hirvee himo tommosiin sangallisiin, mistä noi on, tai mikä on merkki? : >
Kiitos Hanna! Ne on kyllä päheet. 🙂 Ne on Phillipsin, sain ne äidiltäni tuliaisiksi viime vuonna Sveitsistä. Mutta eiköhän ainakin netistä saattaisi löytyä? 🙂
Voi vitsi miten hyvä säkä sen avaimen kanssa loppujen lopuksi!! Mä hukkasin myös autoni avaimen torstaina.. Olin asiakkaan kanssa kuntopolulla ja autolle tultuani avainta ei löytynytkään mistään… Kiersin jo saman lenkin uudestaan, mut ei vaan löydy avainta.. Mies toi jo vara-avaimenkin mulle ja sitten kun kotona ihan rauhassa etsin vielä kerran, niin joo, kassistahan se avain löytyi. Voi elämän kevät 😀
Joo tosi hyvä säkä kyllä! 😀
Ja hei mahtavaa, että sultakin avain löytyi! Lähempää kuin uskoitkaan! 😀 😉 Haha!
Ihanat maisemat tuolla Nuukisossa 🙂 Kiva myös tuo treenivideo pätkä!
Eikä tuossa nyt tarvi paasauksesta varoitella, ihan asiaa eikä edes niin kovin paasaavasti mun mielestä 🙂 Nuo kyseiset lehtijutut on kyllä niin ”hohhoijaa” juttuja usein että hohhoijaa 😀
Ihanaa pääsiäisen aikaa <3
http://outinfitness.fitfashion.fi
Nuuksiossa on niin kaunista! Kannattaa mennä!
Hihi, ei ollu liian paasausta. Hyvä! 😀
Uskomaton tuuri ton avaimen kanssa! 😀 palauttaa mun uskon someen heh!
Haha! 😀 Joo, siis some ei todellakaan oo ihan turha juttu! 😉 Hihi!
Voikun saiski litteän vatsan kuukaudessa, niinkun noi iltalehdet tykkää lupailla. Meitä pömppiksiä ois aika paljon vähemmän 😀
http://houdiinitaikoo.blogspot.fi
Niinpä! 😉 Ja vielä vähän sixpäkkiäkin esille, ni avot! 😀