Jumalaton häsis!
Huoh! Nyt on ollut niin häsis alkuviikko, etten muista koska viimeks! En siis ole ehtinyt lainkaan uppoutua blogimaailmaan. Hiukan outoa, mutta jopa vähän ehti jo tulla ikävä vakkariblogieni lukemista ja kirjoittamista teille.. 😉
Alkuviikkoon on mahtunut omia treenejä ja paljon töitä. Tässä vähän kuvien muodossa taas tarinaa…
Tuntuu, että pää on tyhjänä ja kroppa huutelee, että nyt pitäis pysähtyä ja levätä. ONNEKSI sain kirjoittaa kalenteriin lauantain ja sunnuntain kohdalle VP:t! Ja aion todella niin pitää niistä kiinni. Siis työn kannalta. Meinaan kyllä käydä itse treenaamassa. Odottelenkin jo sellaista ihanan kiireetöntä salitreeniä sunnuntaille. 🙂
Näiden parin päivän aikana en oo jotenkin jaksanut kauheesti miettiä syömisiäni. Tottakai oon syönyt terveellisesti, mutta esim. eilen illalla laitoin oikein ihanan kermaista kastiketta kanojen, riisin ja vihannesmössön päälle! 😉 Oliko kastikkeessa sokeria? En tarkistanut.
Eilen aamupäivän olin mittailemassa ihmisten kehonkoostumuksia ”jonossa”. Oli kyllä hitsin monta omasta kehosta kiinnostunutta ihmistä viiden tunnin aikana. Olin siis Meilahden sairaalan henkilökunnalle tekemässä näitä InBody-mittauksia. Niin makeeta kun ihmiset välittää omasta kehostaan ja jos se ei just tällä hetkellä ole ihan tip ja top, niin halutaan tehdä jotain sille!! 🙂
Nopeasti kotiin vaihtamaan vaatteet ja syömään. Ja sitten taas kohti Mäkelänrinnettä. Vähän meinas jo ruveta väsyttämään…
Mäkelänrinteeseen päästyäni väsymys kuitenkin kaikkosi kun näin asiakkaani. Mulla oli kolme asiakasta vielä illalla ja jostain kummasta sitä energiaa ja iloa vaan sain revittyä pitämään treenit asiakkailleni. Eikä se edes ollut vaikeeta.
Mäkelänrinteeseen päästyäni väsymys kuitenkin kaikkosi kun näin asiakkaani. Mulla oli kolme asiakasta vielä illalla ja jostain kummasta sitä energiaa ja iloa vaan sain revittyä pitämään treenit asiakkailleni. Eikä se edes ollut vaikeeta.
![]() |
| Yksi asiakkaistani ja minä (asiakkaan lupa kuvan julkaisemiseen) |
Asiakkaat olivat tyytyväisiä treeneihin ja hiki virtasi kaikilla. Yksi heistä olikin laittanut ihan mahtavan ja todella piristävän kommentin firmamme nettisivuille illalla:
Kyllä tämä palaute tuntui hyvältä kun illalla ihan rättipoikki istuin sohvalla ja tein vielä muutaman työjutun läppärilläni. ♥
Lorna Janen alennusta tulossa viimeistään ensi viikolla! 🙂 Malttakaa!! 😉 Pari oikaisua muuten koskien Lornan tuotteista tulleisiin kysymyksiin. Ne flashdance-housut ovat pehmeää puuvilla-elastaania. Ja urheilurintsikoista heillä on erilaisia tukitasoja. Minun lattice bra:t ovat medium support-tasoa, mutta heiltä löytyy myös esim. juoksuun hyviä maximum support-liivejä. Esim. determined-liivit, jotka on muuten pirun makeen näköset! 😉
Nyt mä vedän vähän aamupalaa napaani ja lähden parin tunnin tanssitreeneihin. Ensimmäinen esitys siintää nimittäin parin viikon päästä!! JAIKS!
Mitä kuuluu teidän viikkoonne? Entä sokerittomat? Vitsi miten on muuten vaikeampaa pysyä herkuista erossa väsyneenä. TSEMPPIÄ!! ♥
Ja hei! Lorna Janen edustaja on tulossa BLOGIPÄIVÄÄN myymään! Ihan teitä varten siis!! 🙂
Nyt kiireen vilkkaa sitä paikkaa varaamaan, vielä mahtuu muutama mukaan! 🙂
4 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


4
















Täällä myös ollut alkuviikko yhtä menoa kun on töissä juossu ja yrittäny samaan aikaan saada remppaa eteenpäin, mutta onneksi nyt kaks vapaapäivää niin kerkeää jotain muutaki tehä 🙂 Mukavaa tätä viikkoa! Ja muista myös levätä! PS. Karkitonta takana 52päivää 🙂
Wau!! 52 päivää! Se on jo ISO suoritus!! 🙂
Sie oot kyllä yks supernainen <3 Viikonlopun veepeet oot täysin ansainnut, samoin kuin nuo mahtavat kehut treenautettaviltasi! 🙂
Hehe.. 😉 Super tai ei, mutta veepeitä odotan! 🙂