FlowPark!

Eilen pääsin huippuseurassa testaamaan toukokuussa avatun FlowParkin Vierumäellä.
Vierumäeltä otettiin muhun yhteyttä n.kuukausi sitten ja kysyttiin haluaisinko tulla testaamaan FlowParkkia muutaman kaverini kanssa. Ja minähän halusin. 🙂
Mukaan pyysin tottakai mieheni Tuukan ja oikeastaan heti mieleeni tuli pyytää lisäksi mukaan rakas ystäväni Inari ja hänen miesystävänsä Juuso.

Ratoja FlowParkissa on useita. Vaikeusasteet nousee aina ratojen välillä ja jokainen saa valita mitkä radat suorittaa. Vaikeammilla radoilla on pituusrajoitteet, mutta pari ensimmäistä vaikeustasoa voi myös lapset suorittaa. 🙂 Kaikki muut radat paitsi vaikein (musta rata) on suoritettava alusta loppuun, niitä ei voi keskeyttää. Alas ei pääse kuin rataa pitkin. Jos kuitenkin voimat loppuu käsistä tai tulee muuten epävarma olo edetä, on aina mahdollisuus pyytää ohjaajia auttamaan. Vaikeimmissa paikoissa ohjaaja tulee hakemaan sitten sieltä radalta alas.

Ennen kun päästiin radoille heilumaan meille pidettiin kunnon opastus. Valjaat tarkistettiin ja opastettiin niiden käyttö testiradalla. Jokaisen FlowParkiin menijän täytyy käydä tuo opastus läpi ja kokeilla myös testirata, jotta FlowParkin ohjaajat näkevät jokaisen ymmärtäneen miten valjaissa liikutaan ja miten sulkurenkaat kiinnitetään jne.

Sitten menoks!

Testiradan jälkeen suoritettiin skidirata, sitten lähdettiin ekalle väriradalle, vihreälle. Täytyy sanoa, että tällä vihreällä radalla vähän kauhistutti korkeus. Tuukka huikkasi sieltä ylhäältä, että ei kai teillä oo korkeanpaikankammoa… Mä vastasin, että ei tietääkseni. 😀 Ylhäällä kuitenkin pikkasen huimas.

Siihen korkeushommaan vähän tottui kyllä. Eli hetken aikaa kun siellä ylhäällä oli killunut ja kiipeillyt, niin ei enää huimannu yhtä paljon.
Koko ajanhan siellä ollaan valjaiden varassa. Ja ne valjaat kyllä pitää. Mutta ei sitä oikein osaa tavallaan luottaa niihin alussa. Se tuntuu siltä, että jos mun ote nyt lipeää tästä niin mä tipun monta metriä alas maahan ja kuolen! 😀

Radoilla vaaditaan kyllä lihasvoiman lisäksi nokkeluutta ja oikeasti en ehkä suosittelis korkeanpaikankammoisille. 😉 Tietysti tuolla voi voittaa pelkonsa. Mulla oli kypärän alla hiki jo sen vihreän radan jälkeen. 😀 Ja kädetkin jo vähän hapoilla. Sitä puristi jokaisesta vaijerista henkensä edestä.. Hahaha.. 😀

Mun mielestä raskaimmat ja vaikeimmat oli noi kannonpalaset ja siksak-laudat. Niissä oli huterin olo ja piti oikeasti löytää todella hyvä tasapaino ja yläkropasta voimaa.
Silti noita molempia etappeja lapsetkin suoritti, mutta tietysti mitä pienempi on elopaino, sen ketterämpi ne on edetä. 😉

Kaikki liu’ut oli hauskoja! Varsinkin toi skeittiliuku! 😀
Niissä liu’issa joissa ei ollut mitään ”pepun alla” oli alkuun vähän pelottavia, että tonneko mun nyt pitää hypätä ihan vaan tyhjän päälle. Mutta super kivoja nekin oli!!

Tonneko mä nyt hyppään?

Me suoritettiin Inarin kanssa skidiradan lisäks vihreä ja sininen rata. Jo niihin meni sellainen reilu tunti, melkeinpä puolitoista yhteensä. Kun radalla oli tietysti myös muita meiän lisäksi, niin täytyi välillä vähän jonotella ja odotella. Ihan turvallisuudenkin takia, etapeilla ei saanut koskaan olla kerrallaan kuin kaksi etenijää.
Me ajateltiin sitten, että me saadaan nyt olla tyttöjä ja lopettaa tähän. 😉 🙂

Pojat lähti kuitenkin vielä suorittamaan punaista rataa.
Punainen eli toiseksi vaikein rata oli jo oikeasti vaikea. Korkeutta löytyi ja voimaa etapeilla tarvittiin.

Kyllä täytyy myöntää, että mä olin oikein tyytyväinen, että jäätiin tyttöilemään Inarin kanssa maan kamaralle. 😉 Varsinkin toi oranssi ”lakana” näytti raskaalta edetä. Siinä ois voinut huijata niin, että suurimman osan painosta ois laskenut valjaiden varaan, mutta pojat veti sen ihan raa’alla käsivoimalla. Ja kyllä hapotti.

Näiden ratojen jälkeen oli meiän aika jo laittaa valjaat naulaan. Musta rata jäi siis tällä kertaa meiltä kaikilta suorittamatta, mutta onpahan jotain minkä vuoksi mennä uudestaan! 😉
Meillä oli koira hoidossa, ja tietty aika kun piti olla takaisin Helsingissä. Inarilla ja Juusolla taasen oli vielä 50km pyöräilytaival edessä, joten päätettiin hyvällä fiiliksellä ottaa kypärät päästä ja mennä vielä nauttimaan hyvä päivällinen viereisen Scandic hotellin ravintolaan.

Mun valinta oli Pulled Pork-hampurilainen 🙂

Kiitos todella paljon Vierumäki ja FlowPark!! Oli tosi hauska päivä!
Suosittelen oikeasti tätä flowparkkailua kaikille! 🙂 Skidirataa voi kokeilla kuka tahansa ja noita vaikeampia sitten oman kyvyn mukaan.
Päivälippu FlowParkiin maksaa 22€ ja siinä ei oo mitään aikarajoitusta. Jos ottaa lipun vain skidirataan, se maksaa 12€. 🙂

Me neljä Puuhapeteä kiitetään ja kuitataan! 🙂