Tankotanssia ja ystäviä, joista saa energiaa! ♥
Mulla alkoi tämä viikko auringolla.
Vaikka ulkona satoi, sain aloittaa viikon kahden auringon kanssa. 🙂 ♥
Nimittäin Ainon ja Marissan.

Oltiin sovittu tapaaminen klo 7.30 Töölön Cafe TinTin Tangossa.
Sinne me saavuttiin jokainen pirteänä, vaikka olikin maanantai ja vaikka satoi. 😉
Hymyä oli huulilla ja sydämessä, koska tiesi että saa viettää aikaa ihmisten kanssa joista saa hyvää energiaa ja joiden kanssa nauttii niin olostaan, että haluais koko ajan olla heidän kanssaan.
Täytyy muuten tähän väliin mainita, että oli ihan loistavaa palvelua tuolla. Me ei Ainon kanssa kun voida syödä esim. viljoja, niin meille tehtiin omat aamiaiset. Räätälöitiin oma paketti. Upeeta!
Näiden kahden ihanan tytön kanssa aika kului taas kuin siivillä. Niin se ainaa menee hyvässä seurassa.
Ja ajatelkaa, että näihin tyttöihin en ois koskaan saanut tutustua ellen olis aloittaut bloggaamista. 🙂 ♥

Eilen tapasin kaksi ihanaa ystävää niin ikään. He eivät ole ”blogimaailmasta”, mutta heihinkin olen saanut tutustua ihan tässä muutaman vuoden sisällä.
Mun mielestä on älyttömän ihanaa, että aikuisiällä voi vielä solmia sellaisia ystävyyssuhteita, mitkä on ihan kullan arvoisia.
Tällaisten ystävien kanssa on ihan mahtava viettää aikaa. Voi olla juuri sellainen kuin on. Ja joka kerta vähän niinkuin ihastuu näihin ystäviin. Tai en tiedä mikä se tunne on, mutta joka tapauksessa sydän täynnä lämpöä ja iloa kun lähtee tällaisista hetkistä pois, niin kertoohan se jostain hyvästä. ♥
Kiitos ihanat! ♥ ♥
Eilen mä kävin piiiitkästä aikaa tankotanssimassa!! Vitsit että oli siistiä!! Ja vitsit että oli iho koetuksella! 😀 Tauon jälkeen oli iho taas vähän hämillään siitä tangosta ja käsivarret ja sisäreidet punaisena lähdin tunnilta sitten kotiin. Haha. Mutta iloisena ja tyytyväisenä!
Pole4Fitille saavuin vähän ennen kasia. Klo 8 alkoi tunti.

Vähän jännitti, että osaanko mä enää mitään ja pysynkö tangolla lainkaan.
Mutta ihan hyvinhän se meni.
Ensin tietysti lämmiteltiin ja vähän venyteltiin ja pompittiin ja kaikkea. 🙂

Sitten lähdettiin tekemään pyörähdyksiä ja piruettejakin harjoteltiin! 🙂
Olipa kivoja!!

Ja sitten toki tehtiin pitoja tangolla, istumisia ja seisomisia ja kaikenlaisia juttuja. Opettaja sanoi mulle, että mä voisi jo pikkuhiljaa kokeilla tokan tason tunteja. 😀 Mä en vaan jotenkin uskalla! Huiii!! Ehkä tässä nyt lähiviikkoina uskaltaudun!


Sellasia hommia tällä kertaa! 🙂
Nyt mä lähden töihin ja vetämään leukoja!
Soon moro!
6 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


6




Olis tosi kiva kuulla enemmän tankotanssista ja miten sä päädyit harrastamaan sellasta, miten alku sujui ja oppiko nopeasti yms 🙂 Itsekkin olen miettinyt tankotanssin aloittamista jo pitkään!
Mä voin kirjoitella lisää siitä vaikka ens viikolla.
Tankoilusta oon kirjoitellut enemmänkin kyllä.. Voit hakea tosta sivupalkista sanalla tankotanssi. 🙂
Minä näin sinut tiistai aamuna, kun olin menossa omalle tunnille ja sinä olit tulossa ykköstunnilta 🙂 Meinasin sanoa sinulle, että luen sinun blogia, mutta olin kumminkin niin unissani, etten kyennyt…
Tule vain kakkosen tunneille. Itse kävin noin viidellätoista ykkösen tunnilla, kun vaihdoin kakkoseen. Sinä osaat inevertin ja luultavasti peruspyörähdykset niin olet ihan sopiva kakkosen tunneille. Itesellä meni ehkä noin viisi ensimmäistä tuntia kakkosella siihen, kun ihmettelin mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu, mutta sitten kaikki alkoi mennä hyvin. Hyppäys ykköseltä kakkoselle on aika iso, mutta turhaan siellä ykkösellä jumittaa jos osaa suurinpiirtein asiat. Kakkosella voikin sitten rauhassa jumittaa kauan 😉 Itsekkin olen käynyt kakkosen tunneilla nyt jo vuoden ajan…
Tulet vaan tiistai aamuna kakkosalkeisiin. Minäkin olen siellä ja muuta muu. Iltapäivän tunneilla on aina tosi paljon porukkaa. Niin on kivenmpi, kun on vähän porukkaa. Anne kerkiää hyvin auttamaan meitä kaikkia. Jos et ensi viikolla pääse niin tule sitä seuraavalla viikolla ihan perus kakkostunnille tiistai aamuun. Siellä on kumminkin alle kymmenen tyyppiä niin ihan hyvin saa apua ohjaajalta. Ekalla kakkostunnilla olet kumminkin ihan kujalla siitä mitä tapahtuu (minäkin olin), mutta muutaman kerran jälkeen alkaa helpottamaan.
Hihii! 🙂 Ihanaa, oisit vaan sanonu moi mä luen sun blogia.
Joo, kyllä mä taidan uskaltautua sinne kakkosen tunnille pian. Nyt pitää vaan pari kertaa käydä siellä ykkösellä ku tuli pitkä tauko väliin. 🙂
Mutta kiva kuulla, että siellä kakkosella on hyvä meininki ja Anne ehtii tulla auttamaan.
Mä kattelinkin että onko se se bloggaaja siellä nurkassa tankoilemassa 😀 Oltiin siis samalla tunnilla. Jos osaa invertin niin ihan hyvin voi mennä kakkostason tunneille, sillä eihän sielläkään ole pakko tehdä kaikkein vaikeimpia temppuja jos ei vielä uskalla. Kaikista liikkeistä on kuitenkin olemassa iisimmät versiot joista aloittaa. Kun ite menin kakkostason tunneille osasin invertin vain ”paremmalla puolella”, mutta hyvin siellä kuitenkin pärjäsi ja pian se ”huonomman puolen” inverttikin jo onnistui. Mä en oo helmikuun jälkeen käyny ollenkaan tankoilemassa nii käyn nyt ykköstunneilla vaikka talvella olin käyny jo piiitkään kakkostunneilla. Iho ei oo vielä tottunu tankoon pitkän tauon jälkeen ja tuntuu ettei muista enää miten mihinkään liikkeeseen mennään niin pelaan varman päälle 😀
Haha! 😀 Voi että, oisit sanonu moi!
Joo, invertti menee helposti yhdeltä puolelta, mutta toiselta en oo ees kokeillu vielä. 😀
Mä meinasin kanssa, että käyn nyt parilla ykköstunnilla vielä kun oli pitkä tauko ja tää tunti tuntui kyllä taas niin napakasti ihossa. 😉 Mutta ehkä mä sitten tosiaan rohkaistun sinne kakkoselle! Kääk!!