Hae
Monna Pursiainen

#iloveme2014 ja päivä mun matkassa!

Moi! 🙂

Olen joskus kuullut, että instagramista kun seuraa mun kuvia, niin tulee hengästyttävä olo! 😉 Hah! Eilen mulla oli itelläkin sellanen fiilis! 😀 😀
Ei kuvista, vaan päivästä.

Varokaa vaan, tästä postauksestakin saattaa hengästyä.
Marissa teki tässä taannoin hauskan postauksen, ”päivä Marissan mukana”-tyylisesti.
Ja ajattelin tästä tehdä samankaltaisen. 🙂

Alkuun mietin, että miten jaksan koko pitkän päivän.
7.30 starttasin kotoa ja 20.30 tulin takaisin. Päivään mahtui kaksi omaa treeniä, töitä, FitBODY-lehden kuvaukset ja iLoveMe-messujen bloggaaja-info! 🙂

20140909_183300

STRONG! – Lorna jane

Tiistaina illalla kävin moikkaamassa Kiselefin talossa ihanaa naista Lorna Jane Finlandin takana, Astaa. Hain samalla pari kuvausvaatetta FitBODY-lehden kuvauksia varten.
Lorna Janea on myynissä vielä 20.syyskuuta asti Fashion Taivas Kiselefissä!! Jos haluaa siis sovittamaan ja hypistelemään näitä ihanuuksia, niin sinne kannattaa suunnata! 🙂
Tänään (torstaina 11.9) siellä on Late night – ja ovet on auki klo 21 asti!
Documents37
Keskiviikko starttasi siis töillä. Klo 8.00 oli ensimmäinen asiakas Mäkelänrinteen Uintikeskuksella.
Sitten oli oma jalkatreeni, johon sain seuraa Inarista. Tehtiin sika hyvä treeni joka kolahti taas oikein kunnolla varsinkin sinne takalistolle. 😉
IMG_20140910_101834
Oman treenin jälkeen klo 10.15 oli päivän toinen asiakas, hänelle vedin treenin myös Mäkelänrinteellä.
Tämän jälkeen oli pari tuntia aikaa syödä ja hoitaa pari työjuttua meilitse.
Klo 13.30 tapasin valokuvaaja Petri Mastin, tämäkin tapahuti Mäkelänrinteellä. Kuvattiin kymmenen kuvaa FitBODY-lehden seuraavaan numeroon.
20140910_133631
Tämän jälkeen kävin kahvila Uppopullasta ostamassa vichyn ja banaanin.
Istuin hetken penkillä ja hengähdin. (ja laitoin taas yhden kuvan instagramiin)

IMG_20140910_144047Lähdin talsimaan kohti Messukeskusta.
Klo 14.45 oltiin sovittu Maijun kanssa treffit Messukeskuksen pääovien edessä.
Siitä yhdessä menimme sisälle, jossa meitä odottikin jo muutama muu bloggari.

IMG_20131011_120738 IMG_20131012_104532Mä olin mukana myös viime vuoden iLoveMe-messujen virallisissa bloggareissa.
Silloin meitä oli reilu 20 bloggaajaa, nyt mukaan kutsuttiin vain yhdeksän.
TÄSTÄ LINKISTÄ näet ketkä kaikki siellä tänä vuonna on virallisina kummibloggaajina.

Oon tosi innoissani taas!! Viime vuonna oli tosi kivaa ja mulla on sellanen kutina, että tästä vuodesta tulee vieläkin kivempi! 🙂 😀
Tänä vuonna olen siellä joka päivä, pe-su. Luultavasti niin, että perjantaina ja lauantaina pidemmät pätkät ja sunnuntaina vain pari tuntia.
Laittelen sitten lähempänä messuja vielä tarkempaa infoa aikatauluista, jos haluatte tulla moikkaamaan mua Blogger’s loungeen. 🙂 Mikä olis tosi kivaa!!
20140910_153601Messuilla on tulossa ihan tosi paljon juttuja mistä oon innoissani.
Mä kerron niistä kaikista sitten noin viikkoa ennen messuja. Sellaisen ”näihin kannattaa mennä”-postauksen. 🙂
Ja kun en malta, niin kerron pari juttua jo nyt.

– Siellä on mun, Hannan, Maijun ja Ainon kirjaprojektin julkistamistilaisuus ja haastattelu lauantaina.
– Lauantaina klo 12.30 on myös Sport&Wellness Blog Awards!! (missä minäkin ehdolla)
– Perjantaina ja lauantaina TFW järkkää täysimittaiset Hurrikaani-treenit
Etnofitness pitää 25min pituisia tanssitunteja koko messujen ajan
– Siellä on karvanpoiston sm-kisat!! 😀 😀 APUA!
– Siellä on luonnonkosmetiikkaa, Lorna Janea, muotinäytöksiä, CocoVia ym.ym.ym
ÄÄÄÄÄ!!!! 😀 😀

Goodiebagit on avattu.. ;)

Goodiebagit on avattu.. 😉

Messuinfon jälkeen oli vielä pari tuntia menoa ja meininkiä ennen kuin pääsin kotiin syömään ja nukkumaan.
Messukeskukselta lähdini kolmen painavan goodiebagin kanssa ratikalla keskustaan.
Mun oli tarkoitus käydä ostamassa mulle tanssilenkkarit ennen illan dancehall-tuntia.
Ja niin teinkin. Löysin ne mitä halusin ja hyvillä fiiliksin takaisiin ratikkaan ja kohti Etnofitnesstä.
Documents36Päivä päättyi taas niiiin super huippuun dancehall-tuntiin!
Mä en voi mitään, mutta mä rakastan tota lajia!! Se on nyt lyönyt kaikki muut tanssilajit laudalta.
LOVE!!!!

Loppuun heitän vielä kilpailun käyntiin! Haa!!!
20140910_164612Arvon 12 kappaletta iLoveMe-messujen pääsylippua!!
Kilpailuun voit osallistua kommentoimalla tämän postauksen alle:
MIKSI SINÄ HALUAT MESSUILLE? MITÄ HALUAT NÄHDÄ SIELLÄ?
Kilpailu on voimassa syyskuun loppuun asti! (30.9.)

Onnea kilpailuun ja toivottavasti nähdään messuilla! 🙂

193 kommenttia

  1. Hanne kirjoitti:

    Haluuun liput! Koska muuten ei tulisi Lappeenrannasta saakka lähdettyy, ja parastahan olis jos sais kaverille kans 😉 toki haluun nähdä sut livenä (heehehe) ja koska oon terveysfriikki, ni messujen tarjonta kaikkinensa kiinnostaa!!

  2. Soile kirjoitti:

    Messuillahan on vaikka mitä, mutta esimerkiksi terveys- & kauneusluennot kiinnostavat 🙂

  3. marissa kirjoitti:

    Monna! Minä haluan messuille koska sinä oot siellä! Tahdon tulla katsomaan sua sua sua!! 😉 Eli saanhan osallistua lippujen arvontaan? Hihi <3

    Ihania kuvia, kaunistut päivä päivältä. 🙂

  4. Emma kirjoitti:

    Messupäivä olisi täydellinen hemmotteluhetki vain ja ainoastaan minulle. Kiva ajatus, että kaikki hyvinvointiin liittyvät asiat löytyvät saman katon alta! Ihan mahdotonta päättää, mitä haluan nähdä messuilla – vastaus on siis: IHAN KAIKEN 🙂

  5. Tea kirjoitti:

    I love me messut on syksyn kohokohta, aion pyytää perjantain vapaaks töistä, että pääsen sinne heti kun ovet aukeaa 😀 eli haluan messuille hullaantumaan ja tämän takia mun pitäis saada liput sinne 😉 p.s en pysy housuissani 😀

  6. piutse kirjoitti:

    Tykkään muodista, kauneudesta tai terveysjutuista. Näin sinut viime vuonna, en uskaltanut jutuille 😉 josko tänä vuonna! Pakko päästä, syksyn paras viikonloppu (heti pariisin loman jälkeen :D)

  7. armi kirjoitti:

    olin viime vuonna ja todellakin tahdon uudestaan! ja koska bloggarit on nyt sellasia, joista tiedän oikeastaan jokaisen ja ois huikeeta päästä tapaamaan teitä 🙂 sekä tietty se et messuostokset huutaa mun nimeä ja lompakkoa ja aihe on niin mielenkiintoinen – meikkejä, kauneudenhoitoa, hiusten hyvinvointia ja kehon terveyttä. eli täyttä meikäläisen BINGO -kohdetta! 🙂

  8. idaelisa kirjoitti:

    Mä haluaisin messuille ihan vaan sellasesta yksinkertasesta syystä, että messujen aihe on kiinnostava ja siellä on varmasti paljon nähtävää! En vaan ikinä tuu itse ostaneeksi mitään messulippuja 🙂

    ida.tolvanen1@gmail.com

  9. krista kirjoitti:

    En oo käynyt kuuteen vuoteen Helsingissä. Nyt jos voittaisin, niin ois ihana syy tulla.

  10. Susanna kirjoitti:

    En ole koskaan ollut kyseisillä messuilla, olisi kiva päästä näkemään omin silmin messutapahtuma 🙂 -Suski

  11. Eepi kirjoitti:

    Koskaan en ole kyseisillä messuilla käynyt ja kuulostaa kovin mielenkiintoiselta. Oma hyvinvointi on viimeisen vuoden aikana alkanut kiinnostamaan yhä enemmän ja messuilta saisi varmasti vinkkejä omaan arkeen.

  12. Johanna kirjoitti:

    Hyvinvointia, sporttia, spurttia Syksyyn!

  13. Jenna kirjoitti:

    Haluan lipun messuille, koska en oo koskaan käyny ja kiinnostaa ihan älyttömästi! Ja koska olen työtön ja asun Savossa, tulee matkalle hintaa aika paljon, joten olisi superia, jos jokin kustannusosa jää pois 😉 Haluan ehdottomasti nähdä siellä kaiken mahdollisen, mutta ekana listalla ois luonnonkosmetiikka ja Cocovi 🙂 Ylipäätään kaikki terveyteen ja hyvinvointiin liittyvä, eli juoksisin siellä vaan kuin päätön kana 😀 Ja pakkohan sitä on mennä karvanpoiston SM-kisat kattomaan, once in a lifetime-experience ;D

  14. Jenni kirjoitti:

    Mä en osallistu arvontaan, koska en oo silloin Suomessa, mut mä näin sut eilen Messarn aulassa. Oot ihanan raikkaan oloinen nainen luonnossa. Tuli ihan julkkis-bongari olo..ooh, onks toi se? On se, vitsi se on se Monna!!! 😀

  15. Rosita kirjoitti:

    Joo haluaisin messuille! Eniten odotan näkeväni siellä kauneuteen ja terveyteen liittyviä asioita 🙂 Ehkä jotain luonnonmukaisesti valmistettuja aineita, Lavera esimerkiksi on yksi lempimerkeistä. Kaikkea kivaa odotan siis!

  16. Jenny kirjoitti:

    Viime vuonna olin ensimmäistä kertaa messuilla ja rakastuin niin !! Pakko päästä tänäkin vuonna, ensinnäkin noi treenit ja tanssitunnit kuulostaa super hyvältä ja haluuuun kaikkii näytteitä ja maistiaisia ! heh:D

  17. Essi kirjoitti:

    Messut kiinnostaa ohan joka osa-alueelta, ja mikä olisi mukavampaa kun voittaisi lipun sinne 🙂

  18. kati kirjoitti:

    Tietenkin haluaisin nähdä sinut ja kuulla tästä kirjaprojektista. Ja olisihan se luksusta päästä päiväksi kauneuden ja hyvinvoinnin pariin!

  19. Eveliina kirjoitti:

    Tulen messuille ensikertalaisena joten kiinnostus messuja kohtaan on 100%. Messuilta saa varmasti paljon inspiraatiota omaan elämään ja tietysti bloggaajia on kiva nähdä livenä 🙂

  20. Johanna kirjoitti:

    Haluan messuille, sillä messutapahtumat ovat osa opintojani ja messujen sisältökin kolahtaa! 🙂

  21. Heini R. kirjoitti:

    Messuille!!! Hakemaan uusia ideoita – ruokailuun, harrastuksiin ja päivittäiseen jaksamiseen! Syksyllä kaipaa kipinää ja säpinää ja tuolta jo mistä sitä saa 🙂 Aattelin ottaa myös terveellisiin elämäntapoihin hurahtaneen siippani mukaan messuille inspiroitumaan. Saatiin molemmat viimeisimmässä InBody-mittauksessa atleettipisteet ja messuliput ois ihana palkinto alkuvuoden duunista <3 Hurrikaani-treenit olis myös aivan mahtavaa kokea!! 🙂 #ilovemonna

  22. Maana kirjoitti:

    Haluaisin päästä näkemään ton kirjajulkistuksen sekä noi awardsit. Lisäksi tietty kaikki cocovin ja muiden hyvinvointi-osaston ihanuudet 😀

  23. toktok kirjoitti:

    Haluun liput, koska oon vasta pikkuhiljaa tajunnut kuinka tärkeetä ittestään huolen pitäminen on ja nyt ois mahikset päästä koko viikonlopuks inspiroitumaan! 🙂

    • Heidi Hämäläinen kirjoitti:

      Haluan ehdottomasti lipun, olen ollut vuosia hyvin sairas ja sain kammettua itseni pois siitä painajaisajasta treenillä ja hyvällä ruokavaliolla, tänäpäivänä terve ja energinen.
      Nautin joka päivästäja, iloitsen ihmisitä jotka ponnistelevat parempaan terveyteen..
      jotta jaksan kannustaa muita haluan tietää enemmän kaikesta mikä liittyy hyvinvointiin..ja mikä parempi paikka kuin tuo messu, ja ehdottomasti haluan nähdä sinut.

  24. Pinja kirjoitti:

    Haluisin liput enemmän ku ikinä! On monena vuotena pitänyt mennä siitä lähtien ku hurahdin kuntoiluun ja terveellisiin elämäntapoihin, mutta nyt tää salikärpäsen purema on aiheuttanut megasuuren energiaboostin! Kaikki messuilla hyvinvointiin ja liikkumiseen liittyvä kiinnostaa!

  25. Minnu kirjoitti:

    Missasin messut viime vuonna, ja voi sitä kateuden ja ketutuksen määrää kun oli blogit, instagramit ja facet täynnä mitä ihanimpia juttuja messuilta!! 😀 Eli ihan vaikka vaan sen takia pitäisi päästä, että pääsisi tällä kertaa somettamaan itsekin sieltä huippu juttuja muiden kuolattavaksi 😉 no ei vaiskaan, kyllä tuo Lorna Janen standi pitäisi katsastaa ekana. Tullut pari toppia sieltä tilattua, ku hypistelin niitä alkuun Elixialla.. Sain Astalta aivan super hyvää palvelua ja topit kiikutettiin minulle toiseen Elixiaan ja haluaisinkin nyt hamstrata ehdottomasti muutaman uuden treenitopin itselleni syksyn motivaattoriksi! Lisäksi karvanpoisto-kisa kuulosti jo niin häröltä että kaipa se pitäisi myös käydä itse näkemässä 😀

  26. Karoliina kirjoitti:

    Moikka! Viime vuonna Iloveme-messut olivat mielenkiintoiset, joten olisi todella kiva päästä sinne tänä vuonna uudestaan. Tämäntyyppisiltä messuilta tulee haettua uusia ideoita ja katsastettua hyvinvointi-trendejä. Toivoisin, että messuilla olisi esillä laajasti hyvinvointiin, aktiiviseen elämäntyyliin, liikuntaan jne. liittyvää asiaa. Messuilla on kiva päästä testailemaan maistiaisten muodossa esim, uusia markkinoille tulevia elintarvikkeita ja tietysti aina toivoo, että messuilla on hyviä tarjouksia, joihin tarttua! 🙂 Toivottavasti Iloveme-messut kehittyvät entisestään, potentiaalia on, koska hyvinvointisektori kasvaa jatkuvasti!

  27. krista kirjoitti:

    Kaikki treeniin ja ravitsemukseen liittyvät jutut kiinnostais tosi paljon!:)

  28. Tuuli kirjoitti:

    HALUAN! Koska siellä on kaikkea superkivaa treenivaatteista superfuudeihin, tietysti ihana Monna ja muita ihania bloggaajia, ja haluun nähdä kun voitat awardsit!! 🙂

  29. Mirva kirjoitti:

    Haluaisin voittaa liput, koska olen sillon mehtäreissu-leskenä ja mikäs sen parempaa ajanvietettä, isännän rämpiessä korvessa, kuin tollaset ”akkojen hömpötys”-messut joihin ei muuten varmaan tulis lähdettyä.. Messuilla haluan tietysti nähdä kaiken ja ahmia itseni täyteen noita ”hömpötyksiä”! 🙂

  30. Henna kirjoitti:

    Omaan hyvinvointiin ei voi koskaan satsata liikaa ja siksi juuri haluan kyseisille messuille. Eniten kiinnostaa terveysosio kokonaisuusessaan ja uutuus juttuna edellisvuosiin tuo luonnollinen-osio! Lisäksi teeenivaatteita ei voi koskaan olla liikaa eli lorna janen osastolle on pakko päästä ! Hienot treenikuteet toimii sen verran hyvänä motivaationa ja varsinkin pimeän syksyn lähestyessä sitä tarvitaan!

  31. minde kirjoitti:

    haluan maistiaisia, tarjouksia, inspiraatiota ja motivaatiota!:)

  32. ensikertalainen kirjoitti:

    Haluan ehdottomasti osallistua, en ole vielä kertaakaan käynyt messuilla, mutta tänä vuonna tuntuu että sinne on PAKKO päästä! Tiedossa näyttäisi olevan niin paljon kaikkea mikä kiinnostaa hurjasti! (okei, en oo koskaan kuullut karvanpoiston SM kisoista, mutta nuo muut) 🙂

  33. Heli kirjoitti:

    Piristäisi kovasti, jos saisin liput. Asun Varsinais-Suomessa ja samalla tulisi moikattua ystäviä pk-seudulla. Hyvinvointiin liittyvät kiinnostavat

  34. Riikka kirjoitti:

    Messuliput houkuttaa parista yksinkertaisesta syystä: koska messujen nimen ”I love me” – mukaisesti haluan kohdella itseäni rakastavan hyvin ja armollisesti. Näiltä messuilta saa päivässä aina hurjasti uutta inspistä, hyödyllisiä vinkkejä, mielenkiintoista tietoa, loistotuotteita, roppakaupalla hyvinvointia ja huimasti energiaa. Tänä vuonna haluaisin lisäksi viedä rakkaan äitini messuille, koska siinä on sellainen supernainen, joka todella on ansainnut sisäänpääsynsä omaa hyvinvointiaan tukevalle messuareenalle.
    Tämän vuoden messukattaus ja -tarjonta vaikuttaa todella huipulta ja runsaalta! Olisikin huippua päästä kokee kaikki livenä!

  35. sanni kirjoitti:

    Missasin viime vuonna nämä messut ja myös viimeviikonloppuiset Tampereen GetUp hyvinvointimessut, joten josko nyt natsais aikataulut ja olis mun vuoro päästä vihdostaviimein paikalle intoilemaan kaikkea ihanaa!:)

  36. Ellu kirjoitti:

    Kyllä näistä messuista on muodostunut jokavuotinen tapa, eikä niitä voi jättää välistä. Kaikki kauneus- ja terveysasiat kiinnostaa, joten messuilta löytyy aina ihmeteltävää koko päiväksi ja kannettaa päivän päätteeksi 😀 heh
    Tänä vuonna mua kiinnostaa erityisesti erilaiset superfoodit ja luomuruoka. Puhdas ruokavalio on vasta hiljalleen tullut osaksi munkin elämää, siksi olisi makeeta saada uusia ideoita ja oppia uutta.

  37. Jenna kirjoitti:

    Mun hyvällä ystävällä on synttärit tuona viikonloppuna, joten haluaisin viedä hänet messuille =) Eniten pyörittäisiin varmaankin kauneuspuolella hypistelemässä kaikkia ihania tyttöjen juttuja!

  38. saija ahonen kirjoitti:

    Haluaisin messuille koska en ole ikinä ollut niillä ja haluaisin kokea edes kerran sen 🙂 haluan nähdä messuilla kaiken ja varsinkin sinut 🙂

  39. JohannaH kirjoitti:

    Olisi mahtavaa päästä ensimmäistä kertaa messuilla käymään, kun niin kaukana asun ettei muuten tulisi varmaan lähdettyä ”Isolle kirkolle” 🙂
    Keväällä käynnistyneen elämäntapamuutoksen kannustimeksi olisi ihanaa päästä fiilistelemään terveyden ja hyvinvoinnin uusia tuulia.

  40. Miisa kirjoitti:

    Moikka!

    Messuille pääsy olisi huippu juttu! Ensinnäkin kaikki mitä messuilla on ohjelmassa kiinnostaa. Erityisesti haluan kuitenkin tutustua superfoodeihin, testauttaa oman terveyden, kauneus puolelta erityisesti kiinnostavat ripset. Pitkän tauon jälkeen haluaisin ottaa niistä enemmän selvää ja palata niiden pariin. 😉
    Muutenkin viettää kivan päivän parhaan ystävän kanssa ja mikäs sen parempi paikka kun messut jossa on tyttöjen juttuja <3

  41. Saara Sailaranta kirjoitti:

    Haluaisin messuille, koska ne ovat jo vuosia olleet yksi syksyn kohokohdista. Messuilla haluan nähdä koko liikuntaan ja hyvinvointiin keskittyvän messuosaston, ja pyörähtää myös muodin puolella.

  42. Pulmu kirjoitti:

    Haluaisin liput, koska olen viime vuoden messuista saakka odottanut pääseväni taas I love me-messuille. Rakastan tutustua kaikkiin uutuuksiin, hypistellä, maistella ja kokeilla. Samalla siitä saa myös kivaa piristystä omaan motivaatioon liikkua ja pitää omasta terveydestä hyvää huolta. Sillä selviää helposti yli pimeän ja synkän talven. 🙂 I love me-messut ovat parhaimmat messut, jotka Messukeskuksessa järjestetään!

  43. nana kirjoitti:

    Tahtoo tahtoo tahtoo 😀 No mä tulisin tietty moikkaa sua, sitten kävisin TFW:n treeneissä, tulisin katsomaan Blog awardseja,
    ja muutenkin vaan fiilistelemään. Tulevan yrittäjänä kaikki pennoset on tarpeen, joten olisi ihan superia voittaa lippu 😉

  44. Mievaan kirjoitti:

    Omasta treenikuplasta ois varmaan hyvä välillä tulla kattelemaan, mitä muut oikeen puuhaa, ettei ihan pääse urautumaan 😀

  45. Bee kirjoitti:

    Mulle kelpais TWF:n treenit!! 🙂

  46. Suvi kirjoitti:

    Haluaisin messuille, koska en ole koskaan käynyt! Ja tarvisin jotain piristystä tähän muuten kovin synkkään syksyyni. Hyvinvointi- ja ravintoasiat kiinnostavat. 🙂

  47. laura kirjoitti:

    Tämän vuoden messut kuullostavat kyllä todella mielenkiintoisilta! Itse haluaisin ehdottomasti osallistua TFW:n treeneihin ja kokeilla tanssimista. Myös teidän kirjajulkaisu sekä tuote-esittelyt kiinnostavat! Kunpa arpaonni suosisi!!!

  48. Anniina kirjoitti:

    olisi hienoa päästä messuille hakemaan motivaatiota ja lisätietoutta 🙂 Ja tietysti tapaamaan teitä bloggaajia! 🙂

  49. anu kirjoitti:

    Kaikki kiinnostaa, mutta eniten terveellinen ruokatarjonta. Cocovin pisteellä olisin varmaan ekana 😀

  50. Katja kirjoitti:

    Tullaan Joensuusta Helsinkiin pienen poikani kanssa ihan vaan messujen takia! sieltä saa aina niin paljon inspiraatiota ja tietoa uusista tuotteista, potkua persuuksille, että terveellinen elämäntapa jatkuu aina vaan 🙂 Haluun nähä teitä bloggaajia, hurahtaa ostamaan uutuustuotteita erinäisistä kojuista ja haaveilla haahuillen ympäriinsä. Joten liput messuille ois vaan kiva bonus!

  51. oona kirjoitti:

    haluan päästä näkeen karvanpoiston sm-kisat, KUKA EI!? 😀 ei kai…. 🙂 messut hyvällä nimellä ja hyvällä asialla ois upeeta omaa aikaa.! 🙂

  52. Tua Wikholm kirjoitti:

    Oiiii, pakko osallistua!! 🙂 Ollan ystäväni kanssa menossa messuille, kiva olisi voittaa liput! Siellähän on vaikka mitä kivaa kauneuteen ja terveyteen liittyvää! Mua kiinnostaa, onko tullut uusia mahdollisuuksia PPD-allergikolle värjätä hiuksia, kolesteroliarvot haluan käydä mittaamassa kisadietin jäljiltä.. Ja vaikka mitä :))

  53. Tipe kirjoitti:

    Haluaisin messuille, koska pääsisin ensimmäistä kertaa tutustumaan tähän mielenkiintoiseen tapahtumaan ja Näkisin sinut Monna !!

  54. mette kirjoitti:

    Haluaisin päästä messuille, koska viime vuonna oli tarkoitus mennä, mutta en päässyt. Muutenki olen hinkunut iloveme-messuille kauan 🙂

  55. Hanne-B kirjoitti:

    Haluun Lornan vaatteita hypistelemään ja ostamaan… koska tunnen itseni että shoppailuksihan se menee ..:)

  56. Oona S. kirjoitti:

    Harmillisesti messut eivät osu tälläkään kertaa minun aikatauluun, koska olen lähdössä ulkomaille juurikin 17 päivä. Mutta ystäväni on messujen vakiokävijä ja hän on ylistänyt niitä maasta taivaaseen ! Joten olisi ihanaa yllättää hänet ilmaisella sisäänpääsyllä! 🙂 Kyseessä on urheileva nuori joka rakastaa liikkumisen lisäksi myös muotia =)

  57. Merja kirjoitti:

    Olen itse saanut lipun, mutta haluaisin rakkaalle ystävälleni myös lipun ja tottakai tulen sua moikkaamaan!

  58. Paulaner kirjoitti:

    Oon kiinnostunut eniten ravinnosta (superfoodit) sekä treeni jutuista:)

  59. Teija kirjoitti:

    Haluaisin messuille, koska en ole siellä aikaisemmin käynyt. Siellä on paljon mielenkiintoisia aiheita ja paljon nähtävää.

  60. Kikkakoo kirjoitti:

    Olin viime vuonnakin ja oli mahtava kokemus. Oikeastaan kaikki kiinnostaa, kauneusjutut, superfoodit, terveystuotteet, muoti ja tietty bloggarit livenä;)

  61. Marjo kirjoitti:

    En ole koskaan messuilla käyny, mutta kuullu pelkkää hyvää. Ja mitä ihmisiltä on kuullut messuista, niin sielä on monenlaista tarjontaa. Ja tietysti olisi kiva päästä näkemään bloggaaja itse livenä 🙂

  62. Jonnaajon kirjoitti:

    Mä oon menossa messuille joka tapauksessa, koska kiinnostava aihe, näkee kaikkee liian mielenkiintoista ja omaa elämää koskettavaa, bloggareita livenä. Toi teiän kirjaprojekti kiinnostaa ja lisäks ÄITI <3 lupas tulla sillon Helsinkiin ja lähteä mun kanssa. Harmitti viime vkl kun Get up-messut jäi välistä, mutta onneks muistin tän ihanan valttikortin olemassaolon! Ehkä tuolta sitten sais myös motivaatiota ei niin värikkäissä merkeissä alkaneeseen syksyyn 🙂

  63. Minskuliina kirjoitti:

    Haluaisin messuille, kun täältä meiltä päin tulee matkaa 150km suuntaansa ja muutoin ei tulisi lähdettyä. JOs siis liput onnistuisin saamaan niin nappaisin kaverin matkaan ja hurauttaisin Helsinkiin 🙂 Noi hurrikaanitreenit kiinnostaisi kovasti sekä muutenkin kaikki liikuntaan liittyvä 🙂

  64. Halla kirjoitti:

    En oo koskan käynyt noilla messuilla, mutta kovasti haluaisin. Aina saa olla blogeista lukemassa, mitä ihanaa siellä on ollut.. Jos voittaisin liput niin jaksaisin sillä innolla jopa kerrankin siirtyä Helsinkiin sen usean tunnin matkan, mitä se vaatii. 🙂

  65. Tiina Vesalainen kirjoitti:

    Haluaisin messuille koska olen vihdoinkin alkanut noudattaa messujenkin nimessä olevaa slougania: I Love Me. Olen ylpeä siitä, että olen löytänyt uuden draivin itseni kuntoon laittamisessa, eli siis painon pudotukseen. Siitäkin huolimatta, että en ole täysin tyytyväinen tämän hetkiseen painooni, osaan rakastaa itseäni ja siksi myös haluan muuttaa painoani. Haluaisin saada lisäpuhtia pitkään ja välillä varmasti kiviseenkin tiehen kyseisiltä messuilta.

  66. Jasmin kirjoitti:

    Haluaisin ensisijaisesti päästä messuille kuuntelemaan terveys&kauneus- luentoja mm. Kiinteytyjän ravintovinkit sekä Hard Talk Cafe on Health. Näiden lisäksi hyppisin riemusta kun pääsisin TFW:n vetämälle Hurrikaani- treenille sekä pääsisin näkemään bloggaajakasvoja ihan livenä, joiden elämää tulee seurattua päivittäin netin välityksellä! 🙂

  67. Susanna kirjoitti:

    Haluaisin messuille, koska olen aloittanut elämäntapamuutoksen (jälleen kerran) ja haluaisin saada messuilta lisää inspiraatiota muutokseen. Sekä tapaamaan yhtä suosikkibloggareistani 😉

  68. Karo kirjoitti:

    En oo koskaan millään messuilla ollut, joten olishan se kiva nähdä et millasta on 😀

  69. Kia kirjoitti:

    Haluan messuille, koska ne ovat yksinkertaisesti vaan parhaat! Ja tietenkin haluan nähdä messuilla sädehtivän Monnan 🙂

  70. nennae kirjoitti:

    En ole ikinä käynny missään messuilla 🙁 ja näille messuille olis ihana päästä koska miuta kiinnostaa muoti kauneus terveys ja liikunta! Ja ois kiva päästä moikkamaan bloggaajia 😉 ja ois hirmu kiva jos arpaonni suosis kahella lipulla ni voisin yllättää parhaan kaverin 🙂

  71. Päivi kirjoitti:

    Mä haluaisin ehdottomasti nähdä sinut!! 🙂 Sekä Lorna Jane osaston.

  72. Vilijaana kirjoitti:

    Mä jo viime vuonna mietin näitä messuja, heräsin vaan niin myöhään etten saanu työvuoroja enää vaihdettua ja viikonloppu meni velvollisuuksien ääressä sillon! Kyllä harmitti, varsinkin kun luki blogeista fiilistelyä jälkeenpäin 🙂 Aihepiiri lähellä sydäntä, ei kai sitä muuta syytä tarvita? Ois ihan mahtista päästä messuille!

  73. Ansku kirjoitti:

    Haluan messuille kuuntelemaan terveysaiheisia luentoja, ostamaan hyviä tarjoustuotteita ja tapaamaan innostavia liikunnasta, terveydestä ja hyvinvoinnista kiinostuneita ihmisiä.

  74. miia kirjoitti:

    Pitäis saada treeni motivaatioita kohotettua jollain tapaa kun selkäkipuilut on meinanneet viedä sen kokonaan! Tämä vois olla oiva tilaisuus siihen! Lisäksi kaikkea mielenkiintoista ois luvassa noilla messuilla, hyvinvoinnille tärkeää!!

  75. Anne kirjoitti:

    No tietysti sun ilonen naama olis kiva nähdä:)))

  76. Lea kirjoitti:

    En ole ollut aikaisemmin näillä messuilla ja nyt olisi ihana vihdoin päästä! Kaikkea mielenkiintoista, innostavaa ja ihanaa saman katon alla: superfoodeja, kauneutta, treeniä, bloggaajia ja tietty messutarjouksia 😉 mä niin näen jo itteni tuolla 😀

  77. Maiju kirjoitti:

    Messuille haluaisin, koska siellä en oo ikinä ennen käynyt. Ja tietenkin siellä haluaisin nähdä sut Monna! 🙂

  78. Tiina kirjoitti:

    Messuilla on ihan liikaa kaikkea kivaa, että voisi valita suosikkeja, mutta ehkä suurin syy siihen, että haluan messuille on se, että olen sopinut sinne treffit hyvän ystävän kanssa, jota en ole nähnyt puoleen vuoteen pitkän välimatkan takia.

  79. esme86 kirjoitti:

    Moikka, mä haluisin päästä messuille, koska en oo ikinä käynyt isoimilla messuilla. Noilta messuilta haluaisin nähdä kaiken kaikki kiinnostaa ! Ja etenkin Lorna Janen vaatteet, kun joutuu aina näkemättä tilaamaan ♡ ja toki mua kiinnostaa mitö teidän kirjapajalla on syntynyt 😉 Semiä julkkareihin !
    Ja hei pakko kommata tohon sun päivään et aikamoista, mut sä tykkäät siitä mitä teet ja se näkyy susta ! 🙂

  80. Eliisa kirjoitti:

    Moi! Haluaisin nähdä messuilla tietty sut ja muutaman muun bloggaajan, mutta se ei ehkä oo mahdollista, koska pääsisin messuille vain sunnuntaina. Olen kiinnostunut ravintoasioista mm. teidän kirjaprojektista(!) ja raakaruoasta ja myös Lorna Janen vaatteista. Haluaisin myös viedä äitini messuille 60-vuotislahjaksi 🙂 Blogisi on ihana ja olen saanut siitä paljon inspiraatiota ja ajateltavaa!

  81. Hanna kirjoitti:

    Haluisin haistella uusia tuulia liikunnasta. En ole aiemmin niillä messuilla käynyt joten olis ihan mielenkiintoista päästä tutustumaan!

  82. M kirjoitti:

    Messuilla on hurjasti kaikkea mielenkiintoista. Teidän kirjakin kiinnostaa kovasti…

  83. Laura kirjoitti:

    Olisi mahtavaa voittaa lippu messuille, koska silloin tulisi varmasti lähdettyä! Ja olisi muuten eka kerta noilla messuilla… Olen kolmen pienen lapsen kotiäiti, eli rahaa ja aikaa ei ole koskaan liikaa. 😉 Ainakin Lorna Jane kiinnostaisi kovasti.

  84. Reetta kirjoitti:

    Haluaisin messuille tutustumaan kaikkiin uusiin ihaniin terveys-, hyvinvointi- ja kauneustuotteisiin. Ei tässä paljoudessa enää muuten pysy perässä mitä kannattaa kokeilla 😉

  85. Ansuliina kirjoitti:

    Meille on äitini kanssa muodostunut perinteeksi käydä i love me -messuilla ja vaikka asunkin nykyään muutamien satojen kilometrien päässä Helsingistä, silti pidetään perinnettä yllä ja tulen aina Helsinkiin messujen aikaan. Tänä vuonna haluaisin ehdottomasti nähdä minkä salaisen kirjan julkaisette (oon seurannut sun ja Ainon blogia pitkään ja musta teidän blogit on parhaiden joukossa) ja käydä Blog Awardsissa, jos sinne pääsee taviksetkin. Tämän lisäksi mua kiinnostaa nähdä kaikenlaiset terveysjutut ja -tuotteet, mitä siellä on esillä. Lisäksi haluan ostaa messuilta uusia treenivaatteita kulahtaneiden tilalle 🙂 ja muuten vaa haahuilla messualueella ja bongailla mielenkiintoisia juttuja 😉

  86. Sanni kirjoitti:

    Oi mikä arvonta 😀 Kesken postauksen lukua aloin jo googlailemaan että paljonko liput maksavat kyseisille messuille, mutta nytpäs osallistunkin tähän arvontaan jospa vaikka onni kolahtaisi kohdalle! 😀
    Messuilla eniten minua kiinnostaa luontais tuotteet ja kaikki terveyteen liittyvät jutut, olisi mukavaa päästä paikanpäälle tutkimaan ja tutustumaan uusiinkin juttuihin! 🙂

  87. Inka kirjoitti:

    Oijoi tuo päivä tuolla messuilla olisi oikea unelmien täyttymys tälläiselle terveysjuttuihin hurahtaneelle, viimevuonna jo harmittelin kun jäi välistä muiden velsollisuuksien takia. Jos nyt vaikka kävisi onnenkantamoinen ja voittaisin lipun, niin pääsisi hemmottelemana itseään päiväksi 🙂 Saisi piristystä ja lisää tahdonvoimaa näihin elämäntapa muutoksiin 😉

  88. anette kirjoitti:

    haluan messuille siksi että en päässyt 2 viime vuotena kun en saanut ketään mukaan kuka olisi kiinnostunut siitä terveyspuolestakin 😀 ja nyt vihdoin sain kaverini pääni käännettyä että hän suostuu kiertämään kitisemättä tämänkin osaston :DDD

    ja vastapalvelukseksi lupasin kiertää kaiken muun narisematta :DD ei vaan koko messut minua kiinnostaa ja varsinkin tuo terveys puoli. 😀

  89. Emmi kirjoitti:

    Messut tarjoavat juuri niitä asioita joista olen kiinnostunut, siksi sinne olisi ihana päästä pyörimään ja ihmettelemään (: Varasin viikonlopunkin jo kalenterista jos onni sattuisi potkaisemaan! 😉

  90. Johanna kirjoitti:

    Haluan messuille, koska haluan piristystä ja iloa elämään.

  91. Taru kirjoitti:

    Haluan messuille, koska saan joulukuussa vauvan ja olisi kiva hemmotella vähän itseäni. Tuntuu, että panostus omaan itseen on jäänyt vähän taka-alalle ja messut tulisi näin ollen hyvään saumaan!

  92. hannnna kirjoitti:

    Haluaisin liput, koska laskettuun aikaani on pari päivää ja uskoisin saavani messuilta innostuksen palata kunnon liikunnan pariin synnytyksen jälkeen. 🙂 Koko raskausajan olen liikkunut, mutta haluan lisäpotkua myös synnytyksen jälkeen. Joten nuo messut voisivat tuoda sitä. 🙂

  93. Rosa kirjoitti:

    Voiiih, mä tahtoisin liput niin kovasti, koska jo viime vuonna oli tarkoitus lähteä messuille mutta jäi harmillisten tapahtumien takia väliin ;-( Mä tahdon nähdä messuilla ihan kaiken, koska messujen koko teema on niin loistava. Ja etenkin teihin bloggaajiin olisi huippua törmätä!
    Tosi mahtavaa syksyä sinne, tää blogi on niiiin mun lemppari! 🙂

  94. Sanna V. kirjoitti:

    Oih! Haluaisin messuille ennen kaikkea hemmotellakseni itseäni moisella tapahtumalla, kertomalla siten itselleni, että I LOVE ME! jos nyt näin kliseisesti voi sanoa 🙂 Eniten kiinnostaisi kuitenkin olla mukana Sport & Wellness Blog Awardseissa. Luen niin montaa urheilu- ja hyvinvointiblogia, ja olen äänestänytkin – toki! Haluaisin itse olla näkemässä kuka/ketkä voittaa 🙂 Etnofitneksen tanssitunnit kiinnostaisi myös, sillä rrrrrrakastan tanssimista. Karvanpoiston SM-kisat vähän kauhistuttaa, mutta pieni uteliaisuushan tässä on kasvanut, että mitä HITTOA se on ja kuka siihen osallistuu 😀 Toki myös luennot ja erilaiset tuote-esittelyt kiinnostavat.

    Apua. Mähän luettelin about kaiken mitä messuilla on.. Minkäs teet! Olisi vaan niin superia päästä 🙂

  95. Pauliina.K kirjoitti:

    Ihana arvonta, kävisipä tuuri! Haluaisin messuille, koska en ole koskaan ennen ollut! Teidän kirjaprojektin julkaisu kiinnostaa, kuten myös kaikki näytteilleasettajat sekä karvanpoistokisat 😀 Samassa yhteydessä pääsisi näkemään pääkaupunkiseudulla asuvaa ystävää, jota ei usein näe ^_^

  96. Iinu kirjoitti:

    Oi oi oi, messuille MINÄ! 😀 Mä haluun Hurrikanitreeniin !!! Ja hypistelemään kaikkia kivoja sportti ja kauneustuotteita. Ja messutarjouksiakin olis kiva päästä opiskelijana hyödyntämään 🙂

  97. Ninni kirjoitti:

    Motivaatio liikuntaan ollut kateissa nyt tänä syksynä. Aloitin muutaman vuoden töissäkäynnin jälkeen jatko-opinnot nyt tänä syksynä ja kaikki vapaa-aika on kulunut tiiviisti koulun ja työn parissa, joten olis ihan mahtavaa päästä tuulettuun noille messuille. Sais ehkä uuden kipinän taas liikuntaan ja hyvinvointiin 🙂 Toivottavasti onni suosii!

  98. mirella kirjoitti:

    Haluan messuille tietty just siks, että tulee hyvinvointiähky! Kokeilla voiko sellaista tulla, eipä kai! Erityisesti kiinnostaa cocovin piste ja jos olis raakasuklaa maistiaisia…. ;))

  99. Moona kirjoitti:

    Haluaisin yhden päivän, jonka voisin pyhittää ainoastaan itselleni ja itseni hyvinvointiin. Olisi mahtavaaa kokea se energinen fiilis, joka messuilla varmasti on! 🙂

  100. Saara N kirjoitti:

    Olin viime vuonna messuilla ensimmäistä kertaa. Kiinnostavin piste oli Cocovi ja toivon, että siellä on ihania tarjoiluja ja hyviä tarjouksia! Kaikki ihana kauneuteen ja hyvinvointiin liittyvä kiinnostaa vastapainona työlle sairaalassa lasten parissa! 🙂

  101. inamaria kirjoitti:

    Ai että mä haluan tonne! En viime vuonna ollut, en raaskinut ostaa lippuja enkä onnistunut saamaan niitä mistään 😀 Mua kiinnostaisi messuilla katsella uusia tuotteita, nähdä teitä bloggaajia ja esim noi TFW:n treenit!

  102. memmu kirjoitti:

    Haluan päästä messuille etsimään uutta inspiraatiota, täydentämään superfood varastoja sekä tutustumaan luonnonkosmetikkaan, mikä on mulle vielä aika uusi juttu. Lisäksi olis mahtavaa tavata sinua ja muita seuraamiani bloggareita 🙂

  103. Piila kirjoitti:

    Olisi hurjan ihanaa tavata teitä ihania bloggaagia! Ohjelmasta mua kiinnostaa erityisesti Oivallusten keittiön tarjonta.

  104. Kata kirjoitti:

    Karvanpoistokisat..hei ei sellasta vaan voi missata!! 😀

  105. Essi kirjoitti:

    miksi messuille? iloveme on minun ”kesäloma”reissuni. pääsen helsinkiin rentoutumaan ja viettämään omaa aikaa, ilman koulujuttuja ja töitä. monta kesää töitä putkeen tehneenä ja talvet opiskelleena osaa arvostaa jo paria kunnon vapaapäivää, vaikka jo matkustamiseen menee täältä pohjoisesta melkeimpä puolet vapaasta viikonlopusta! messuille on tarkoitus nyt osallistua kolmatta kertaa. mitään erityis en messuilta odota; aikaisempina kertoina ovat messut olleet erilaiset ja hyvä näin! Ehkä juuri sen takia jaksaa täältä kaukaakin tulla joka vuosi vain uudestaan kun on uudet jutut odottamassa!

  106. piai kirjoitti:

    Haluun haluun haluun messuilemaan! Ja haluun nähdä taas kaiken! Viimevuoden messut oli ihan mielettömän kivat ja mielenkiintoiset! 🙂

  107. Teea kirjoitti:

    Haluisin iloveme messuille koska sieltä löytyisi paljon uusia ideoita ja vinkkejä niin kauneudenhoitoon kuin urheiluun:) lisäksi mua kiinnostaa toi kirjanjulkistamistilaisuus ja oishan se kiva tavata sutkin siellä 🙂 ja tuollaisilla messuilla on kiva kun tutustuu uusiin tuotteisiin ilman että tarvitsee ostaa ’sikaa säkissä’!

  108. Eve kirjoitti:

    IIK! Osallistun arvontaan! Ois siistiä tulla kaverin kanssa katsastaan messut 🙂

  109. Evykki kirjoitti:

    Noi messut on ihanat! Viime vuonna olin ekaa kertaa ja olin aivan innoissani ja onnessani siellä! Tänä vuonna kiinnostaa moni noista sun mainitsemista jutuista, mm. Noi treenit, mutta erityisesti toivoisin saavani vinkkejä luonnonkosmetiikasta, johon olen suunnitellut siirtyväni.

  110. Eve kirjoitti:

    Niin ja ois kiva nähdä sut! 🙂

  111. Heidi kirjoitti:

    Haluaisin NÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄIN paljon tulla mukaan messuille! Olin tulossa kyseisille messuille jo viime vuonna, mutta en harmikseni päässyt, ja nyt messut osuvat vielä ihan synttäreideni korville – kyseessä olisi siis ihan huippu synttärilahja. Messujen sisältö tiivistää kokonaisuudessaan kiinnostukseni kohteet, mutta erityisesti haluaisin päästä tutustumaan messuilla täällä moneen kertaan vilahtaneisiin Lorna Janeen ja CocoVi:n tuotteisiin sekä tulla jännittämään blogisi puolesta blog awardsiin! Niin ja olisi mahtavaa nähdä sut, kun blogikin on tuttu jo parin vuoden ajalta. 🙂

  112. Emmi kirjoitti:

    Haluan messuille koska viime vuonna kuumepöhö kaatoi sänkyyn ja jäi jo ostetut liputkin käyttämättä. Eniten messuilla kiinnostaa urheilu tottakai ja sen takia haluaisin voittaa liput! 🙂

  113. Elina kirjoitti:

    Viime vuonna messut peruuntuivat kamalan raskauspahoinvoinnin vuoksi, minkä takia haluaisin päästä tänä vuonna mukaan. Olisi myös hienoa päästä näkemään suosikkibloggaajani, kuten sinä, livenä! 🙂

  114. Elisa kirjoitti:

    Viime vuodesta blogisi kautta sain pienen siivun messuista ja tänä vuonna on sinne päästävä. Esillä on paljon minua kiinnostavia tuotteita ja palveluita joihin haluan tutustua ja treenit kiinnostavat myös! Ehkä kuitenkin suurin syy on, että haluaisin oppia rakastamaan itseäni…

  115. Laura kirjoitti:

    Haluan päästä isoille terveys-/hyvinvointimessuille ja nähdä ja kokea kaikkea uutta. Unelmissa tällä opiskelijalla kun on työ näiden asioiden parissa!

  116. Hennah kirjoitti:

    Messuilta hakisin sitä yleistä hyvää fiilistä mitä terveys- ja hyvinvointimessuilla yleensä on ja treeni-intoa lisää loppukesällä aloitetun elämäntapamuutoksen keskelle, joten toivottavasti tärppää! 🙂

  117. Hanna S. kirjoitti:

    Messut ilahduttaisivat leikkauksesta toipuessa. 🙂 Joudun menemään jalkaleikkaukseen 2.10 ja siitä seuraa pakollinen 4 vkon liikuntakielto! 🙁 Messut ilahduttaisivat leikkauksesta toipuessa ja haluaisin paikan päälle imemään hyvää mieltä ja inspiraatiota! 🙂

  118. Satu kirjoitti:

    En ole koskaan näillä messuilla käynyt, mutta vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta ja monipuolisilta. Paljon kiinnostavaa asiaa.
    Niin ja olishan kiva tavata sinutkin siellä:-)

  119. JJJJ kirjoitti:

    Messuille tahdon, koska tiedossa on harvinainen äiti-tytär- viikonloppu. Eli nappaisin kainaloon oman äitimuorin ja lähdettäisiin viettämään hömppäviikonloppua. Molemmilla on kova kiinnostus kosmetiikkaan ja terveyteen.

  120. Anna kirjoitti:

    Heippa!
    Ikinä ennen en oo sun blogiin kommentoinu, mutta nyt menee kaks kärpästä yhdellä iskulla ;D Ihan on pakko kiittää tästä blogista! Kirjotit joskus siitä, miten ne ihmiset, jotka jaksaa kantaa, saa enemmän sitä taakkaa ja siitä, että osa ihmisistä tarvii ystävien näkemiseen rauhallisen hetken eikä mitään muuta aktiviteettiä. Löysin näistä ja monesta muusta sun tekstistä nii itteni ja monesti joutuu miettii, että miksen mä totaki oo ite tajunnu vaan luen se taas Monnan blogista 😀 Iso kiitos siis! 🙂

    Mut sitte haluisin päästä messuille, koska Oulussa ei oo mitään vastaavia tapahtumia ja ois paras synttärilahja ikinä päästä käymään isolla kirkolla ja messuilla!

  121. Nuusku kirjoitti:

    Messuille olisi ihana päästä piristymään ja saamaan uutta draivia päälle!
    Erityisesti kiinnostaa Hurrikaani-treenit ja luonnonkosmetiikka.

  122. HeiniPee kirjoitti:

    Haluan kovasti messuille, niin paljon kaikkea kivaa tiedossa!!

  123. Salppa kirjoitti:

    Harmittelin viime vuonna, kun en saanut mistään lippua messuille. Asun pohjoisessa ja olisi huikeeta päästä sinne messuilemaan. Eniten minua kiinnostaisi päästä näkemään urheiluun, kauneuteen ja terveyteen liittyviä ihmisiä ja kuulla uusia vinkkejä. Voi juku, se piristäisi tätä syksyä.:)

  124. Elisa n kirjoitti:

    Minä haluaisin niin paljon päästä noille messuille:) Siellä ois niin paljon kaikkee mielenkiintoista nähtävää ja kiinnostavia asioita, jonka vuoksi houkuttelis päästä:)

  125. Oona kirjoitti:

    Haluan messuille, koska siellä on mielenkiintoisia uutuustuotteita ja hyviä messutarjouksia.

  126. Ansu kirjoitti:

    Liikuntaideoita.

  127. Mari kirjoitti:

    Haluaisin ehdottomasti messuille rentoutumaan kaikkien tyttöjen juttujen pariin rankan alkusyksyn piristeeksi 🙂

  128. Airi kirjoitti:

    Haluaisin taas messuille näkemään mitä uutta /vanhaa ja kivaa on messuilla tarjolla tällaiselle ”ei enää kaksikymppiselle” naiselle.
    Ja sinua olisi tietysti taas mukava moikata kuten viime vuonnakin….

  129. NinaK kirjoitti:

    Vinkkejä ja hyviä messutarjouksia metsästämään olisin menossa =).

  130. Salla kirjoitti:

    Voi kun oliskin kiva voittaa liput! En oo koskaan käynyt kyseisillä messuilla, sillä asun sen verran kaukana. Messuilla kiinnostaisi erityisesti terveelliseen ravintoon liittyvät jutut, ja oikeastaan ihan kaikki hyvinvointiin liittyvät jutut 🙂

  131. Paula kirjoitti:

    Tietty haluaisin nähdä Monna sut! 🙂 Oothan mun yks lempparibloggaajista! Messuilla kiinnostaa myös kaikki uudet tuotteet terveyteen ja kauneuteen liittyen! Se ois sellanen kiva tyttöjen päivä!

  132. Pine kirjoitti:

    Haluaisin messuille katselemaan hyviä tarjouksia ja kokeilemaan tuotteita ja palveluja. Esim. Shock Absorberin kojulla oli hyvät messutarjoukset viime vuonna. Eli koska rahaa tulee messuilla palamaan muutenkin niin olisipa hyvä tuuri jos lipun hinnassa säästäisi :).

  133. Henna A. kirjoitti:

    Osallistun arvontaan! Olisin ensimmäistä kertaa tulossa käymään messuilla, ja kaikki kiinnostaa 😀 Ja ilman muuta täytyy käydä sinua moikkaamassa!

  134. laura kirjoitti:

    Haluaisin messuille koska siitä on tullut joka vuotinen perinne. Sieltä joka vuosi ostan itselleni kauneus ja terveystuotteita ison kasan joilla jaksaa taas vuoden verran. Itsensä hemmottelua ja ihania ideoita. 🙂

  135. Irene kirjoitti:

    En viime vuonna päässyt messuille ja nyt aion ottaa yhden päivän vain itselleni ja tulla katselemaan ja hyödyntämään messutarjouksia. Erityisesti Luonnollisesti-alue kiinnostaa.

  136. Johanna kirjoitti:

    Yleensä en hirmusti messuilla käy, mutta tykkään näiden ideasta hirmusti. Olisi kiva päästä tutustumaan uutuuksiin erityisesti urheilun ja ravinnon puolesta..tietty ne ihanat treenikuteetkin vetää, hahha. Olisi mukavaa vaihtelua ja saisi vähän hemmotella itseään revittyään käsiään crossfit treeneissä :).

  137. Ida kirjoitti:

    Viime vuoden messut oli niin huiput, että ehdottomasti tulossa ollaan tänäkin vuonna, voitin sitten lipun tai en 😀 ! Kaikki uusi kiinnostaa, viimekin vuonna tutustuin niin moneen uuteen kivaan tuotteeseen, että innolla odotan mitä uutta löytyy.

  138. js kirjoitti:

    Haluan nähdä kaiken!! 😀 liikunta- ja terveysjutut kiinnostaa eniten.

  139. petra kirjoitti:

    Haluaisin päästä messuille, koska olen kiinnostunut terveellisistä elämäntavoista ja alan olemaan hurahtunut kaikkiin terveysjuttuihin. Haluaisin oppia kaikenlaista uutta etenkin ravintoon liittyen. Noilla messuilla saisi kulutettua kyllä monta tuntia aikaa. Ikinä en ole missään messuilla käynyt, mutta tuo olisi aihepiirinä todella kiinnostava. Ja täytyyhän sutkin sieltä bongata. 😀

  140. Tuija kirjoitti:

    Moikka,

    Liikunta on vaan parasta huumetta:) hyvinvointi, terveys, muoti, treenivaatteet. Messut on must juttu – lompskko kevenee ja ilman muuta sinun Monna, raikasta olemusta tuun myös tsekkaa.

  141. Mari kirjoitti:

    I lo me -messut vaikuttaa ihanalta hyvän olon ja hyvän mielen tapahtumalta, josta olis täydellistä hakee inspiraatiota mun lokakuun ainoona vapaana viikonloppuna! Erityisesti Patrik Borgin vinkit painonhallintaan ja tfw-jutut kiinnostaa tän oman ikuisen painonhallinta-harrastuksen kannalta 😀

  142. Sammaltakalsareissa kirjoitti:

    Tahon sinne sillä, että voin höytähtää sataan asiaan ja niistä riittää juttua blogiin pitkäksi aikaa!

  143. Sylvia Wahlström kirjoitti:

    Haluaisin päästä messuille koska siellä on aina aivan mahtavaa porkukkaa ja ihana tunnelma 🙂
    Kauneus puoli kiinostaa paljon ja uusia tuotteita tulee silloin testattua 🙂

  144. Punttimimmi kirjoitti:

    Koska messut ovat ihan huiput! Olen nyt viimeiset 4 vuotta käynyt joka vuonna, välillä töiden merkeissä ja välillä vapaalla eli aika monta ”käyntikertaa” on mahtunut mukaan. Tänä vuonna näyttäisi olevan vapaa-ajan merkeissä, joten olisi tietty kiva voittaa liput 🙂

  145. millie kirjoitti:

    Haluan ehdottomasti messuille ja päästä kokeilemaan etnofitnessin tanssituntia 😀

  146. kataa kirjoitti:

    Messuilta odotan fiilistä ja uusia inspiraatioita näytteilleasettajien ja luentojen muodossa,

  147. Katja P kirjoitti:

    En ole ennen ollut messuille, joten siksi ne kiinnostavat kovastikin!
    Eniten kiinnostaa saada uusia vinkkejä ja ideoita liittyen terveelliseen ruokaan ja luonnonkosmetiikkaan 🙂

  148. Carina kirjoitti:

    Haluaisin liput I Love Me messuille, koska en oo vielä koskaan sinne päässyt! Aina kuullut tutuilta kuinka mahtavat ne on joten olisi kiva kerrankin tänä vuonna päästä. Varsinkin terveys ja hyvinvointi kiinnostaa. 🙂

  149. Camilla kirjoitti:

    Olen menossa naimisiin ensi kesänä ja päätarkoituksena on vierailla kaasoni kanssa Järjestetään häät -osastolla. 🙂 Hääjuttujen lisäksi kiinnostaa Luonnollisesti -osio; kaikki ihanat superfoodit ja luonnonkosmetiikka! 🙂

  150. Riikka kirjoitti:

    Kävin viime vuonna messuilla ensimmäistä kertaa serkkuni kanssa ja sovimme, että siitä tulee vuosittainen juttu. Nyt molemmat opiskelemme, joten liput tulisivat tarpeeseen 🙂
    Messuilta odotan teidän kirjaprojektia sekä lorna Janen sekä Cocovin ständejä 🙂

  151. Suvi kirjoitti:

    Messut osuvat juuri sopivasti synttäreideni aikaan, mikä olisikaan sen parempi lahja kuin päästä sinne ensimmäistä kertaa ikinä! Hyvinvointi ja liikunta yleisesti kiinnostaa todella, Lorna Janen vaatteita olisi myös ihana päästä hypistelemään! 😀

  152. RJ kirjoitti:

    Osallistun arvontaan. Olisi kiva voittaa kaksi lippua, niin voisin sillä piristää vaimoani.

  153. Mikaela kirjoitti:

    Haluaisin kovasti voittaa liput I love me -messuille koska haluaisin viedä sinne 6. lokakuuta syntymäpäivään viettävän äitini. Haluaisin tarjota hänelle mahdollisuuden päästä ko. messuille viettämään äiti-tytär päivää ja tutkimaan mitä kaikkea uutta löytyykään muodin, kauneuden ja terveyden alalta.

  154. skribentti kirjoitti:

    Onko ihan pakko valita, mikä kiinnostaa, kun melkein kaikki siellä kiinnostaa? 🙂 Haluan messuille viettämään ”omaa” päivää. Sellaisten päivien avulla jaksaa taas vaihtaa vaippaa, kuunnella kiukkuja ja pysyä järjissä.

  155. Tiima kirjoitti:

    Kävin viime vuonna noilla messuilla ja tykkäsin kovasti. Sinua en kyllä nähnyt siellä silloin, mutta Märskyssä näen sua sitäkin useammin 🙂 En vaan ole vielä ”uskaltanut” tulla moikkaamaan..

  156. Julia Backman kirjoitti:

    En oo koskaan käynyt kyseisellä messuille! Ja muuten hyvin vointia sekö urheilua on lähellä mun sydäntä.

  157. Wafer kirjoitti:

    Täältä kauempaa messuille tulo syö aika lailla kukkaroa junalippuineen ja hotelleineen, joten liput olisi pieni helpotus reissubudjettiin 🙂

  158. Yonna kirjoitti:

    Messut ovat aivan ihanat. Siellä kiinnostaa kaikki liikuntaan ja terveyteen liittyvä.

  159. Tytteli85 kirjoitti:

    Hei, Mistä nuo ihanat mustat housut on, jossa on jotain timangii tossa sivussa. 🙂

  160. Cherriu kirjoitti:

    Messuille haluaisin päästä näkemään ja kuulemaan ihmisten mielipiteitä ja neuvoja fyysisestä sekä henkisestä hyvinvoinnista, sekä oppimaan rakastamaan itseäni tietty enemmän! 😀 Tämmöiset hyvänmielen messut on vaan aina niin mahtavia, saa buustia moneksi päiväksi kaikesta uudesta ja kivasta!

  161. Sontsu kirjoitti:

    Ei ole tullut koskaan aiemmin käytyä terveysmessuilla, mutta haluan uusia ideoita pimeneviin syysiltoihin 🙂

  162. Anniina L. kirjoitti:

    Viime vuonna tuli pyörähdettyä messuilla hieman huonolla aikataululla. Nyt haluan tutustua messuihin rauhassa. Minua kiinnostaa mm. Zeropoint, Lorna Jane ja kehonkoostumusmittaus.

  163. Venla kirjoitti:

    Messuilla on vaan aina ihan paras tunnelma! Messut on aina yks syksyn kohokohta 😀 kivointa siellä on luennot ja esim cocovin piste oli viime vuonna tosi kiva ja messuilta tulee myös ostettua enenän kun siellä ne hinnat on vähän huokeammat…:)

  164. tannttu kirjoitti:

    Haluaisin messuille viettämään äiti&tytär päivää, kun muuten tulee nähtyä harvemmin 🙂

  165. M-N kirjoitti:

    Mä haluan sinne koska ei ole koskaan tullut käytyä ja sun viime vuotisten postausten perusteella rupes tosissaan kiinnostaa. 🙂 Mua kiinnostaa kaikki hyvinvointiin liittyvät jutut. 🙂

  166. Caro kirjoitti:

    Terveellinen ruoka, treenivaatteet sekä uudet treenit kiinnostaisi. 🙂
    Mesuilla käynti olisi siskon kanssa yhteistä kivaa ja rentoa tekemistä.
    Toki olisi mukava myös nähdä sinut ”livenä” kun on tullut seurattua elämääsi näin blogin kautta pari vuotta. 😉

  167. Jenni kirjoitti:

    Pakko päästä! 😀
    Olemme käyneet kyseisillä messuilla ystäväni kanssa jo useampan syksynä ja tänä vuonna sama olisi suunnitteilla. Eniten odotan super food- kojuja (joissa lähtee lapasesta :D) ja ihan vain mukavan päivän viettämistä ystävän seurassa.

    Kiitos hyväntuulen blogista!

  168. Teija kirjoitti:

    Olisi ihan mahtavaa päästä messuille ensimmäistä kertaa täältä Kainuusta 🙂 se olisi myös kiva tilaisuus nähdä kavereita eri puolilta Suomea! Eniten odotan CocoVi:n tuotteisiin tutustumista ja uusien ihmisten tapaamista.

  169. Katja kirjoitti:

    Nämä messut kiinnosti jo viime vuonna, mutta asuin silloin tosi kaukana pääkaupunkiseudulta. Nyt majailen taas Helsingissä ja olispa mahtavaa kokea nää messut! Ja tulisin moikkaamaan sua. 🙂

  170. Sinzu kirjoitti:

    En ole kertaakaan käynyt vielä I Love Me -messuilla, joten en osaa yhtään sanoa mitä haluaisin siellä spesifisesti nähdä. Olen melkoinen kosmetiikkahamsteri, joten niitä varmaan 😀

  171. Neea kirjoitti:

    Haluaisin päästä viettämään messuille erilaista js arjesta poikkeavaa päivää 🙂
    Messuilla minua kiinnostavat erityisesti uudet tuotteet ja esittelyt – asiat ja tavarat joista en ole ehkä kuullutkaan.

  172. Poly kirjoitti:

    Lähden viettämään kahden parhaan kaverini kanssa tyttöjen päivää messuille, sillä terveys,liikunta ja kokonaisvaltainen hyvinvointi on yhdistävä tekijä meidän elämässämme.
    On mukava päästä hemmottelemaan mieltään ja kehoaan sekä tehdä hyviä ostoksia!:)

  173. Miina kirjoitti:

    Koin vuosi sitten suuren herätyksen osallistuttuani tykypäivänä kehonkoostumusmittaukseen ja tulokset olivat todella shokeeraavat vuoden tauon jälkeen ”terveellisistä elintavoista”, ruuasta, liikunnasta etc. Olisi upeaa hemmotella itseäni messujen muodossa kun se todellinen minä pikkuhiljaa alkaa kuoriutua alta! ! 🙂 Odotan innostavia näytteilleasettajia ja uusia tuulia niin treenivaatteiden, ihmisten kuin muidenkin suhteen!

  174. diuku kirjoitti:

    liput kiinnostaa koska
    – messut kiinnostaa
    – hyvinvointi kiinnostaa
    – karvanpoiston sm-kisat kiinnostaa (MITÄ!!!?? nähtävä livenä!!! :D)
    – ja koska ennen ei ole tullut käytyä. viime vuonna hype oli messujen aikaan ja jälkeen semmosta ympäri hyvinvointiblogimaailmaa että ihan harmitti ettei tajunnut lähteä paikan päälle. niin paljon mielenkiintosia aiheita ja esillepanijoita!

  175. sini kirjoitti:

    Messuilla on aina oma tunnelmansa, haluaisin päästä taas kokemaan sen. Hypistelemään laukkuja/kenkiä, ilmaisnäytteitä hamstraamaan :D, uusia tuotteita pongaamaan. Muotinäytöstä kattomaan.

  176. Paula kirjoitti:

    Oon jo muutaman kerran päässyt käymään I love me -messuilla, mahtava tapahtuma! Varsinkin terveys puolelta olen tehnyt hyviä löytöjä, muotinäytöksissä ois kans kiva päästä käymään ku ne on jääny aikasempina vuosina väliin 🙂

  177. Pussikarhunen kirjoitti:

    Haluan messuille arkea pakoon 🙂
    Haen inspiraatiota, hyviä messutarjouksia ja lähden keräämään kaikki mahdolliset ilmaiset näytteet ja tarjoilut 😀

  178. lsmv kirjoitti:

    Haluisin messuille, koska viime vuotisen kokemuksen perusteella luvassa vois tosiaan olla vieläkin parempi meininki. Oli ihan huikeet messut viime vuonna, niiiin käsittämättömän paljon kiinnostavia näytteilleasettajia ja ihana kun oli hyvinvointi niin kokonaisvaltasesti esillä! Tahtoo lisää! 🙂

  179. tytteeeliiii kirjoitti:

    Mistä noi mustat housut on ostettu? Kivat!

  180. Kere kirjoitti:

    Messut kiinnostavat, sillä asun aivan messuhallin vieressä. Messuilla saa hyviä vinkkejä niin omaan hyvinvointiin liittyen kuin myös ulkonäköön.

  181. Pami kirjoitti:

    Haluan messuille koska jo viime vuonna katoin kuinka mielenkiintoiset messut, mutta ei tullu kuitenkaan lähdettyä.. ja siellä kiinnostais esim. kaikki mitä tossa jo mainitsitkin 😀

  182. unna kirjoitti:

    Parhaalla ystävälläni on tuona viikonloppuna synttärit, joten täydellistä olisi antaa pääsylippu hänelle osana synttärilahjaa. 🙂 Voisimme sitten viettää mahtavan tyttöjen viikonlopun niiden asioiden parissa, mistä me kummatkin pidämme!

  183. Pulpuri kirjoitti:

    Messuilta saa niin paljon uusia kokemuksia, inspiroivia ideoita ja uutta intoa itsestä huolehtimiseen. Eikä messutarjousten veroisia tule vastaan missään! 😀

  184. Sini kirjoitti:

    Messuille olisi kyllä mahtia päästä! Kiinnostavat kokonaisuudessaan, mutta etenkin Lornan vaatteita haluaisin päästä tutkailemaan. Ja tietenkin sinua tulisin moikkaamaan! 🙂

  185. kristiinavee kirjoitti:

    Mä olen kyllä jo menettänyt uskoni mun onneen missään arvonnoissa, mutta silti niihin on osallistuttava silloin, kun palkinto on itseä kiinnostava 😀 kuten lotto joka viikko :D!
    Olen nyt kaksi viikkoa selannut messutarjontaa ja miettinyt mikä olisi The juttu siellä. Sellanen mikä olisi ylitse muiden… Mutta siellähän on ihan VALTAVASTI kaikkea kiinnostavaa!! Siellähän vois olla koko viikonlopun 😀 !
    Toki haluan nähdä sun pokkaavan Blog Awardseissa voiton, sekä teidän kirjajulkkarit :).
    Voisin ehkä jopa uskaltautua moikkaamaan sua 😛 minä, itsestään epävarma tulisin moikkaamaan sua, apua :D!
    En myöskään ole koskaan ollut missään messuilla, niin olisi ihana päästä just näille messuille 🙂
    Vuosi sitten alkoi mun elämänmuutos ja sillä tiellä pysytään ja tiukasti :).

  186. Mussaka kirjoitti:

    Messuilta lähtisin hakemaan uusia ideoita ruokavalioon ja treeniin 🙂

  187. Jenni Helenius kirjoitti:

    Haluan mennä messuille viettämään hauskan päivän naisten kesken katsellen meikkejä ja uusia muotitrendejä 🙂

  188. WonderWhy kirjoitti:

    Tahtoo messuille, pieni breikki arjesta ja lapsista tekisi terää!
    Messutarjouksia lähtisin katsastamaan.

  189. Heidi kirjoitti:

    Haluaisin messuille viettämään laatuaikaa äidin kanssa! 🙂 Molemmat olemme todella kiinnostuneita uusista tuulista terveyden ja hyvinvoinnin saralla, joten yhdessäolon lisäksi messut tarjoaisivat myös paljon mielenkiintoista katseltavaa ja kuultavaa! 🙂

  190. Milla kirjoitti:

    Syksyistä Inspiraatioita jokaisessa osa alueella:) Eli uusia juttuja ja paljon maistiaisia <3

  191. Katja1991 kirjoitti:

    Mitä haluaisin nähdä messuilla? Toivoisin näkeväni uusia ja mielenkiintoisia asioita, joista voi poimia pieniä asioita omaan arkeen ja ehkä juhlaan. Muoti on kiehtovaa ja lumoavaa, sellaista joka inspiroi ja innostaa. Toivon että tapahtumassa on paljon iloisia ihmisiä! Terveys ja kauneus ovat ihania asioita jotka kulkevat käsi kädessä 🙂

  192. Maaria kirjoitti:

    Tahtoisin päästä viettämään ihanaa mies- ja lapsivapaata päivää ystävän kanssa, pientä hemmottelua itselle 🙂

Vastaa