Merkittävä päivä. Itku tuli.
Mä kopioin tähän nyt saman tekstin, minkä julkaisin tänään aamulla mun Facebook-profiilissa.
Eilen oli hieno päivä.
Tämän pienen tytön päässä pyöri monta ajatusta.
Julkaisimme tiedon, että minä ja kolme ihanaa naista julkaistaan kirja tammikuussa.
Olin elämäni ensimmäisessä suorassa radiohaastattelussa.
Messuhulina täytti taas pään, ihmiset tulivat nykimään hihasta, että ”ootko sä se Monna treenaa Monna – saadaanko yhteiskuva”..
Niin absurdeja juttuja, joita en ikinä olis uskonut tapahtuvan!!
Awardseissa ei herunut voittoa, mutta 12 finalistin joukkoon pääseminen oli jo aivan huikea juttu. (saatoin saada myös viestin, että olin kolmen eniten ääniä saaneen joukossa..)
Perhe oli tukemassa. Ystävät oli tukemassa.
Huomenna aloitan virallisesti bloggaajan työt, siitä tulee mun ammatti.
PT:n hommat jatkuu silti samaan tahtiin.
Ohhoh. Kiitollinen. Hämmästynyt. Onnellinen.
Vielä yksi messupäivä edessä ja huomenna vietän päivän vain itseni ja Tuukan kanssa. (ja tietty Pimun ja Geren )

Huh. Mä oon aivan rättipoikki ja silti onnellinen ja kiitollinen.
Eilen oli oikeasti tosi ihana päivä ja merkittävä.
Mä kerron siitä nyt aikajärjestyksessä.
Aamulla klo 5.30 heräsin kirjoittamaan blogia.
Edellispäivän messujutut oli kirjoitettava ja postattava ulos ennen lähtöä.
Sitten Tuukan kyydillä kampaajalle, silmäpussit niin isona että huh. Halusin mennä ihanalle Lauralle laittamaan hiukset ja meikin, koska oli kaks isoa juttua tiedossa päivälle. Awardsit sekä kirjahaastattelu.
Kurvi Hair Premierin eteen kaarrettiin klo 8.
Krepit ja letit hiuksissani lähdin sitten kohti Messukeskusta.
Kiitos taas kerran upeasta lookista Laura!!
Siellä mä suuntasin ensimmäiseksi moikkaamaan Anua Treenikauppa.fi:n pisteelle.
Ja ihan loistavasti myös Pekka oli samaan aikaan siellä käymässä. Juteltiin siinä tovi ja otettiin toki myös yhteiskuva. Niin kunnioitettava henkilö on Pekka!!
Jos ette ole lukeneet Pekan kohtalosta ja siitä ylösnousemisesta, niin lukekaa vaikkapa TÄÄLTÄ.
EtnoFitneksen pisteelle suuntasin seuraavaksi.

Ja sitten oli BlogAwardsien aika.
Rakas ystäväni Anna piti siellä hienon puheen ja itku tuli. Juontajana awardseissa oli Jenni Levävaara. 🙂

Voittoa ei tosiaan sieltä herunut, mutta niin vähän jo epäilinkin.
Sportti-kategorian voittaja oli ehdottomasti ansainnut kaikki yleisön äänet! <3
Hyvä Linda!!

Awardsien jälkeen mulla tuli totaaliväsymys.
Teki mieli lähteä kotiin.
Onneksi sain halauksia mieheltäni ja tsemppiä vielä loppupäivään.
Hengailin hetken itsekseni ja sitten Ainon ja Annan kanssa.


Sitten oli aika suurien uutisten!!
Nimittäin paljastaa, että mitä se ProjektiX tarkoittaa!!
Hanna, Aino, Maiju ja mä noustiin iLoveMe-loungen lavalle klo 15.30. Mahtava Alex haastatteli meitä ja nauru raikasi. 😀

Me päästiin kertomaan, että tammikuussa meiltä ilmestyy KIRJA!!
Välipalat – Virtaa Superfoodeista!
60 reseptiä välipaloihin ja eväisiin! Superfoodeista ja ihan tavallisista foodeista! 😉
Avataan siellä vähän superfoodien merkitystä ja yritetään tuoda ne jokaiselle tutuksi. Normaaliksi jutuksi.
Siinä on meidän upean kirjamme kansi!!!! IIIIIIK!!!!!!
Kiitos kaikki ketkä tulitte kuuntelemaan! Teitä oli aivan super paljon! Aivan yllättävän paljon! 🙂

Haastattelun jälkeen meitä haastateltiin Voicen nettiin.
TÄSTÄ voitte käydä lukemassa haastattelun.
Ja sitten sen jälkeen mä menin mun elämäni ensimmäiseen radiohaastatteluun! 😀 Haha! Apua!
Tämän jälkeen lähdin kotiin.
Tuukka, Gere ja Pimu tuli hakemaan mua ja ilta vietettiin verkkareissa sohvalla. <3
Kyllä maistui myös uni.

Tänään on vielä viimeinen messupäivä edessä.
Tarkoitus olis käydä ainakin Avonin osastolla meikissä ja Oivallusten keittiössä piipahtamassa ajan kanssa.

Mä odotan huomista päivää ihan hulluna.
Mulla ei oo yhtään sovittua aikataulua. Aion viettää koko päivän yökkärissä.
Paitsi silloin ku lähen koirien kanssa ulos.
Nyt oon väsymyksen ja kaiken muun ihanan tunteen myrskyssä ja meinaa tippa tulla linssiin koko ajan.
Isoja juttuja. Huh.
Kiitos.
pus

12 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


12





Aivan super magee toi sun tukka! Sopii todella hyvin! <3
Ihana Monna ❤️
Onnea kaikesta uudesta ja isoista saavutuksista , olet ne kaikki ansainnut ja huomisen ihanan lepopäivän 🙂 yksi kysymys tuli mieleen, että mitä eroa se käytännössä tarkoittaa nykyiseen, että susta tulee ammattilais bloggaaja? Että siitä tulee sun työ? Kiitos vastauksesta jo etukäteen. Terv sun blogin aktiiviseuraaja 🙂
Olin poikaystävän kanssa katsomassa teidän haastattelua uudesta kirjasta ja hyvältä näyttää!! 🙂 Vähän jo odottelin josko kirja olisi ihan painettukin ja sen voisi napata (ostaa;) mukaan, mutta täytynee odotella sinne tammikuulle. Hieno projekti ollut teillä käynnissä!
Ihana Monna! Oli pakko heti käydä kuunteleen tuo haastis:) nyt on kyllä yks synttärilahjatoive jo tiedossa minkä joku saa hakea mulle kirjakaupasta.. 😉
Vau, onnea kirjaprojektista! 🙂 Kuulostaa hienolta! Sä oot kyllä niin aurinkoinen ihminen, toi haastattelukin oli ihan loistava! Susta saa energiaa, kiitos!! Tsemppiä tuleviin juttuihin! 🙂
Paljon onnea!! Ihania juttuja!! 🙂
Voi tuota Tuukkaa…. Ihana mies, kun noin ihanasti sinusta ihanasta puhuu 😉
<3 ihania kuvia, ihana sinä, ihanat me! Mä en kestä, itkettää taas 😀
Onnea kaikesta! Ihana oot 🙂 Mistä toi sun hame muuten on?
Kiitos! <3
Se on BikBokista ostettu kesällä. 🙂
Ihana Monna, olit niin aito ja oma ittes tossa haastattelussa! Olin itsekkin käymässä messuilla ja harmittaa etten suhun törmännyt, oot ainaki miun idoli ja esikuva 🙂