Hae
Monna Pursiainen

Merkittävä päivä. Itku tuli.

Mä kopioin tähän nyt saman tekstin, minkä julkaisin tänään aamulla mun Facebook-profiilissa.

Eilen oli hieno päivä.

Tämän pienen tytön päässä pyöri monta ajatusta.
Julkaisimme tiedon, että minä ja kolme ihanaa naista julkaistaan kirja tammikuussa.
Olin elämäni ensimmäisessä suorassa radiohaastattelussa.
Messuhulina täytti taas pään, ihmiset tulivat nykimään hihasta, että ”ootko sä se Monna treenaa Monna – saadaanko yhteiskuva”..
Niin absurdeja juttuja, joita en ikinä olis uskonut tapahtuvan!!

Awardseissa ei herunut voittoa, mutta 12 finalistin joukkoon pääseminen oli jo aivan huikea juttu. (saatoin saada myös viestin, että olin kolmen eniten ääniä saaneen joukossa..)

Perhe oli tukemassa. Ystävät oli tukemassa.

Huomenna aloitan virallisesti bloggaajan työt, siitä tulee mun ammatti.
PT:n hommat jatkuu silti samaan tahtiin.

Ohhoh. Kiitollinen. Hämmästynyt. Onnellinen.

Vielä yksi messupäivä edessä ja huomenna vietän päivän vain itseni ja Tuukan kanssa. (ja tietty Pimun ja Geren )
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Huh. Mä oon aivan rättipoikki ja silti onnellinen ja kiitollinen.
Eilen oli oikeasti tosi ihana päivä ja merkittävä.

Mä kerron siitä nyt aikajärjestyksessä.

Aamulla klo 5.30 heräsin kirjoittamaan blogia.
Edellispäivän messujutut oli kirjoitettava ja postattava ulos ennen lähtöä.

Sitten Tuukan kyydillä kampaajalle, silmäpussit niin isona että huh. Halusin mennä ihanalle Lauralle laittamaan hiukset ja meikin, koska oli kaks isoa juttua tiedossa päivälle. Awardsit sekä kirjahaastattelu.
Kurvi Hair Premierin eteen kaarrettiin klo 8.
20141018_095652 iLoveMeKrepit ja letit hiuksissani lähdin sitten kohti Messukeskusta.
Kiitos taas kerran upeasta lookista Laura!!

Siellä mä suuntasin ensimmäiseksi moikkaamaan Anua Treenikauppa.fi:n pisteelle.
Ja ihan loistavasti myös Pekka oli samaan aikaan siellä käymässä. Juteltiin siinä tovi ja otettiin toki myös yhteiskuva. Niin kunnioitettava henkilö on Pekka!!
Jos ette ole lukeneet Pekan kohtalosta ja siitä ylösnousemisesta, niin lukekaa vaikkapa TÄÄLTÄ.

#figthback

#figthback

EtnoFitneksen pisteelle suuntasin seuraavaksi.
etno eto
Ja sitten oli BlogAwardsien aika.
Rakas ystäväni Anna piti siellä hienon puheen ja itku tuli. Juontajana awardseissa oli Jenni Levävaara. 🙂
20141018_123400 20141018_140007 20141018_140056
Voittoa ei tosiaan sieltä herunut, mutta niin vähän jo epäilinkin.
Sportti-kategorian voittaja oli ehdottomasti ansainnut kaikki yleisön äänet! <3
Hyvä Linda!!
Tytöt

Awardsien jälkeen mulla tuli totaaliväsymys.
Teki mieli lähteä kotiin.
Onneksi sain halauksia mieheltäni ja tsemppiä vielä loppupäivään.

Tuukka ja instagram.. ;)

Tuukka ja instagram.. 😉

Hengailin hetken itsekseni ja sitten Ainon ja Annan kanssa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAIMG_20141019_091945

Sitten oli aika suurien uutisten!!
Nimittäin paljastaa, että mitä se ProjektiX tarkoittaa!!
Hanna, Aino, Maiju ja mä noustiin iLoveMe-loungen lavalle klo 15.30. Mahtava Alex haastatteli meitä ja nauru raikasi. 😀
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Me päästiin kertomaan, että tammikuussa meiltä ilmestyy KIRJA!!
Välipalat – Virtaa Superfoodeista!
60 reseptiä välipaloihin ja eväisiin! Superfoodeista ja ihan tavallisista foodeista! 😉
Avataan siellä vähän superfoodien merkitystä ja yritetään tuoda ne jokaiselle tutuksi. Normaaliksi jutuksi.
VälipalatSiinä on meidän upean kirjamme kansi!!!! IIIIIIK!!!!!!
Kiitos kaikki ketkä tulitte kuuntelemaan! Teitä oli aivan super paljon! Aivan yllättävän paljon! 🙂

20141018_153434 OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Haastattelun jälkeen meitä haastateltiin Voicen nettiin.
TÄSTÄ voitte käydä lukemassa haastattelun.
Ja sitten sen jälkeen mä menin mun elämäni ensimmäiseen radiohaastatteluun! 😀 Haha! Apua!

Viisaita puhumassa... ;)

Viisaita puhumassa… 😉

Tässä linkki haastatteluun!

Tämän jälkeen lähdin kotiin.
Tuukka, Gere ja Pimu tuli hakemaan mua ja ilta vietettiin verkkareissa sohvalla. <3
Kyllä maistui myös uni.
20141018_181033
Tänään on vielä viimeinen messupäivä edessä.
Tarkoitus olis käydä ainakin Avonin osastolla meikissä ja Oivallusten keittiössä piipahtamassa ajan kanssa.
IMG_2706 IMG_2710 IMG_2711 IMG_2720 IMG_2728
Mä odotan huomista päivää ihan hulluna.
Mulla ei oo yhtään sovittua aikataulua. Aion viettää koko päivän yökkärissä.
Paitsi silloin ku lähen koirien kanssa ulos.

Nyt oon väsymyksen ja kaiken muun ihanan tunteen myrskyssä ja meinaa tippa tulla linssiin koko ajan.
Isoja juttuja. Huh.
Kiitos.
pus
3

10 kommenttia

  1. Amone kirjoitti:

    Moi,

    Kiva uusi osoite, Monna 🙂

    Valitettavasti RSS feediä ei tälle sivulle löydy, joten me jotka olemme feedien varassa, emme päivityksiäsi näe. Toivottavasti joku tekniikkanörtti osaa korjata asian, tai ohjeistaa jos feedit ovatkin jossain piilossa.

  2. Amone kirjoitti:

    … Ja löytyihän se feedi sieltä kun osasi etsiä oikeasta paikasta. Ignore my previous comment.

  3. Nanna kirjoitti:

    Ihan mahtavia kirjauutisia,en malta odottaa!!!

  4. Fit kirjoitti:

    Hei, tiedoksi että blogin feed on https://www.fit.fi/monnatreenaa/feed/
    Tällä hetkellä voit tilata blogin mm. Bloggerissa tuolla osoitteella.

    Ja pian toivottavasti toimii myös pelkällä blogin osoitteellakin: )

    Terkuin Fitin tiimi

  5. Noora kirjoitti:

    Onnea kirjaprojektista! 🙂

    Pitänee varmaan itsekin metsästää se sitten käsiin, että saa vähän vaihtelua ruokiin.

  6. Outi kirjoitti:

    Niin hienoa tuo kirja juttu! Onniittelut vielä <3

Vastaa