Hae
Monna Pursiainen

Bloggaajien pikkujoulut

Eilen oli pitkään odotettu ilta. Ihana Marissa oli järjestänyt meille ”blogisiskoille” pikkujoulut.

min

Downloads6

Mä olin ihan super innoissani. Viimeksi oon ollut ulkona humputtelemassa elokuun 2.pvä BlockFesteillä. Nyt oli siis kiva fiilis lähteä vähän juhlimaan loistavalla porukalla.
Perjantaina kävin ostamassa Alkosta pullon luomukuoharia, lauantaina iltapäivällä pistin uuden mekon päälle ja uudet korkkarit jalkaan ja lähdin kohti Kamppia.
Marissa ja muutama muu tytöistä oli vuokrannut viikonlopuksi CityKoti-huoneiston ja mentiin sinne nostamaan vähän maljaa ennen Manalaan siirtymistä.

20141213_161703

Kun saavuin perille, oli siellä jo suurin osa illan poppoosta. Mä olin niin tohkeissani, en malttanut edes istua. 😀
Aika meni vauhdilla. Oli ihana jutella kaikkien kanssa niin bloggaamisesta kuin muustakin. Äänentaso nousi iltaa myöden ja kamerat räpsyi.. olihan meitä siellä koossa vain bloggaajia. 😉

Kokonaisuudessaan meitä oli iltaa viettämässä Marissa, Marika, Weera, Nana, Elina, Outi, Petra, Pia, Milla ja Janina.

popp-001 keittiö-001 kulho-001

Vähän ennen seiskaa alettiin pistämään sitten kenkää jalkaan ja valmistautumaan kohti Manalaa ja StandUppia. Ja kuten sanoin, kamera välkkyi varsinkin tässä lähtövaiheessa aika tiuhaan. 😉

20141213_190211 marikajam-001 me-001 mon-002 nana-001

Oli ihan huippuja tyttöjä kaikki! <3 Kaikkia en ollut ennen tavannut, mutta suurimman osan. Oli kiva vaihtaa kuulumisia ja jutella bloggaajia arvelluttavista kysymyksistä, kuten kommentoinnista. Siitä meinaankin tehdä ihan erillisen postauksen lähiaikoina.

20141213_191225 mem-001 sinis-001

Kampista käveltiin ravintola Manalaan katsomaan StandUppia, kiitos Nana kun hoidit meille liput!
StandUpissa esiintyi päätähtenä Sami Hedberg ja täytyy kyllä sanoa, että oli se hyvä. En ollut ennen käynyt katsomassa Samin esityksiä, mutta eilisen jälkeen tuli fiilis että täytyy mennä toistekin.

Manalassa törmättiin myös tuttuihin, Emmi ja Tofe oli myös tullut katsomaan showta.

Manalasta me jatkettiin iltaa Apolloon ja siellä meidän seuraamme liittyi vielä mun rakas ystäväni Annukka.
Apollossa tanssittiin niin pirusti kun jaksettiin.

stand-001 20141213_211046 akujam-001

Kiitos kaikki ihanat illasta!! <3 <3
Oli ihan super hauskaa!!!

Mutta ei musta oo kyllä tällaseen juhlimiseen usein. 😀 On nää seuraavat päivät vaan niin väsyneitä ja utusia. 😉 😀 Silti välillä on hauska heittää vapaalle.

Pus kaikki! <3 Kivaa sunnuntai-iltaa!

20141213_191225

 

 

 

34 kommenttia

  1. Leipägrilli kirjoitti:

    Oletko miettinyt, että tuhansien omakuvien lisäily antaa sinusta tietyn kuva? entä minkälaisen kuvan annat itsestäsi kun käytät vesirajamekkoa ja huomioi kuitenkin ikäsi.

    • Monna kirjoitti:

      Oletko miettinyt, että sinun ei tarvitse lukea tätä blogia ja katsoa näitä tuhansia omakuvia?! 😀 Hahahahaa!!
      Mekoilla ja niiden pituuksilla ei tietääkseni ole myöskään mitään ikärajaa. Ainakaan jos kroppa antaa myöden niitä käyttää. 😉 Että sillälailla.

      • Leipägrilli kirjoitti:

        Tarkoitatko tällä siis että mekoilla on joku painoindeksi vai? Anteeksi mutta sanoin oman mmielipiteeni, että joitakin mekkoja olisi tosiaan hyvä miettiä ennen kuin laittaa päällensä. Ja sanoin myös oman mielipiteeni tästä omakuvien laitosta ja sinun itsesikorostuksesta. Vai mitä tuhansilla omakuvilla haet? Kehuja? Itsesikorostusta? Olen ainakin itse saanut sinusta melkoisen itserakkaan kuvan.

    • Carolina kirjoitti:

      Pitäisi jättää kommentoimatta. Kuitenkin. Blogin kirjoittajaa tuntematta. Kun seuraan blogia, joka käsittelee bloggaajan omaa elämää ja omia ajatuksia, oletan myös näkeväni bloggaajasta itsestään kuvia. Mitä enemmän sen parempi. Kivoja kuvia on kiva lisäillä. Ja niitä on myös kiva katsella. Yksinkertaista.
      Mitä mekkoon tulee. Niin se on kaunis. Ja kokonaisuutena bloggaaja näyttää hyvältä. Ihminen pukeutuu tavalla, joka on tälle ominainen ja jossa on helppo olla. Voihan se hameen lyhyys olla jollekin suurempikin issue, mutta jos kerran blogia ihan omasta tahdosta seuraa niin parempi vain hyväksyä bloggaajan tapa pukeutua ja kyky olla sinut kroppansa kanssa. Ja niin, ikärajaa lyhyille hameille ei onneksi vielä ole säädetty. Itse tulen niitä käyttämään tasan niin kauan kun se näyttää omaan silmään hyvältä ja tuntuu oikealta. Ja ei, bloggaaja ei myöskään määritellyt mitään painoindeksiä tälle.
      ”..Kroppa antaa myöden..”
      Eli Monna. Upee mekko ja lookki ylipäänsä!

      • Monna kirjoitti:

        Oi kiitos Carolina! <3
        Olisin voinut itsekin kirjoittaa nämä samat asiat. Ja itse asiassa meinaankin vähän pureutua tähän asiaan tänään blogissa. 😉

        Mä en ymmärrä miksi mekkojen pituudella olisi mitään rajaa iän kanssa. Enkä tosissaan myös mistään painoindekseistä puhunut. 😀 Kroppa antaa myöden- tarkoitin sitä, että jos tuntuu siltä että oma kroppa antaa myöden minimekoille tai mille tahansa vaatteelle, niin GO FOR IT!! 😀

        Ihanaa joulun odotusta sinulle! <3

  2. Outi Karita kirjoitti:

    Ihana oli tavata ja tälläkertaa jo enemmän höpöteltyäkin tuli, siis somen ulkopuolella, hih 🙂 oot ihanan energinen ja iloinen, <3
    Tässä junamatkallaan on ollut kiva lueskella jo ekaa postaukset viikonlopusta, itekin aloin jo rustailemaan ja luultavasti huomenna mun postauksessakin juttua, on vaan niin paljon kirjoitettavaa <3

    http://outikarita.fitfashion.fi/

  3. Karoliina kirjoitti:

    Kuulostaa ja näyttää tosi hauskalta illalta! 🙂 Mulla on sama juttu, että bilettäminen on hauskaa silloin kun sitä ei tee liian usein 😀 Sitten on kiva tanssia pikkumustassa aamuun asti! 😉 Itekin ollut ulkona tänä syksynä/talvena ehkä kerran..varsin villiä! 😉 Ja upealta näytät(te), ihana mekko!

  4. Pia kirjoitti:

    Oli kyllä ihan älyttömän kiva tavata ja jutella 🙂 Ja koko iltakin oli aivan huippu <3 Oli kyllä tosi kiva aloittaa joululoma näin 🙂

  5. anni kirjoitti:

    Kaunis mekko ja sopi hyvin sinulle!

  6. Hanne kirjoitti:

    Pakko kommentoida kun oon niin järkyttyny noista ensimmäisistä kommenteista! Mä jo instassa monesti ihailin sun mekkokuvaa, näytti niin pirun hyvältä! Ja varmasti laittais itekin kuka tahansa jos tuolta näyttäisi 🙂

  7. Nana kirjoitti:

    Oli ihana ilta, kiitos kaikille ja sulle, upea olet <3 Apua tuo mekkokommentti, jollain on kyllä pahoja ongelmia oman itsensä kanssa, ja yrittää purkaa sitä vaan toisiin, niin surullista 🙁
    Energiaa uuteen viikkoon 🙂

  8. Petra kirjoitti:

    Kiitos kuuluu myös itellesi, kaunotar <3

    PS. Jos jonkun pitäs käyttää tota mekkoa niin sun! 😉

    http://lungelady.blogspot.fi

  9. anna-maija kirjoitti:

    Olipa kiva mekko! mistä olet ostanut tuon mekon?

    Täytyy vaan todeta, että kateus vie kalatkin vedestä. Itsekin olen jo hiukan vanhempi ja ihmettelen suunnattomasti, että eikö tietyn ikäiset saa käyttää minimekkoja. Onko se vaan 20v tyttöjen oikeus? Hyvää joulun odotusta!

  10. J kirjoitti:

    Näytät tosi kauniilta ja pikkujoulut näyttävät hauskoilta.

    Tuli mieleen noista mainitsemistasi BlockFesteistä, että olitko elokuun lopussa We love 90’s -festareilla? Oli vaan itselleni ensimmäinen mahdollinen ”bloggaajabongaus” joten jäi mieleen 🙂

  11. Paula kirjoitti:

    Voi Monna, näytät niin hyvältä!!

  12. Elina kirjoitti:

    Oli tosiaan onnistunut ilta. :’) Ja sä näytät upealta – ja olet upea, Monna!

  13. tyttwlu kirjoitti:

    Ihana postaus. Jotenkin ihanaa kun suuresti ihailemani treeni-Monna heittää välillä vapaalle. Upea mekko ja upea Monna!

  14. TiiHanna kirjoitti:

    Ähh hitsi kun tuli paha mieli noista negatiivisista kommenteists!! En voi muuta sanoa, kuin että tosi kaunis mekko ja sopii sulle kuin nenä päähän! Eiköhän se vaatteet ’sopivuus’ riipu siitä miten sen vaatteen kantaa ja tunteeko olonsa siinä hyväksi, eikä mistään muusta…

    Mutta kysymys, että minkälaiset olkaimettomat rintsikat sulla on tuolla alla? Tai lähinnä että minkä merkkiset. Itse en oo löytäny istuvia olkaimettomia ja haluaisin tosi kovin päästä joskus käyttämään olkaimettomia mekkoja ja toppeja!

    • Monna kirjoitti:

      Kiitos kovasti TiiHanna! <3

      Mulla on tuolla alla ihan BikBokista ostetut olkaimettomat. 😀 Ne ei kyllä mitkään kaikkein tukevimmat ole, mutta tuo mekko oli sen verran napakkaa materiaalia, että pysyi. 😀 Mäkin haluaisin kunnon olkaimettomat, jotka antaisi hyvän tuen. Joten kerro jos jostain löydät! 😉

  15. Jaana kirjoitti:

    Ei toi edes oo mikään vesiraja mekko, puoleenreiteenhän tuo on 😀 Vissiin sama minkä ikänen lyhyempää mekkoa käyttää niin aina jollain on sanottavaa, millon siihen on liian nuori ja millon liian vanha, millon liian läski ja millon liian luiseva 😉 Mut tuota mekkoa ihailin jo edellisessä postauksessa ja äidillenikin shoppailureissulla puhuin et niin hieno, ku jostais löytäs ittellekkin saman tyylisen. Hyvän kropan tuo mekko kyllä vaatii ja se sulta löytyy, niin ehottomasti sillon tuollasia saa ja pitääkin käyttää. Kateellisten panettelua tuommoset haukkumiset 😉 Mieti minäkin, neljän lapsen äiti, 33v ja silti rakastan minihameita ja tiukkoja pöksyjä 😀 😀
    Kannattanee siirtyy leivontablogeihin jos ei kestä kattella kaunista kirjottajaa 😀

Vastaa