Mä tiedän mitä sulle kuuluu.
22
”No mitäs Monna? Tai no oikeastaan kyllähän mä tiedän mitä sulle kuuluu ja mitä sä teet. Mä seuraan sun elämää. Hehe..”
Oikeastiko? Tiedätkö mitä mulle kuuluu? Tiedätkö onko mulla huolia? Vai onko kaikki hyvin? Vai tiedätkö vain milloin käyn treenaamassa, mitä tehtiin Tuukan kanssa päivälliseksi ja mitä Pimulle ja Gerelle kuuluu?
***
Istuttiin eilen kahvilla muutaman ystävän kanssa, jotka myös kirjoittavat blogeja. Mietittiin tätä kysymystä ja tokaisua. Jonka kaikki meistä oli joskus kuullut, useampaan otteeseen. Että kun tapaa jonkun pitkästä aikaa, hän jo ”tietää” mitä meille blogaajille kuuluu. Se on aika kamalaa.
Yksi ystävästäni eilen sanoi, että hän on ajatellut josko rajaisi ihan kaiken vapaa-ajan pois blogista. Että siitä tulisi vain asiapitoinen. Reseptejä ja treenivinkkejä. Ei mitään muuta. Ei kuvia lapsista, koirista, kissoista, kodista. Että kun se mitä blogiin kirjoittaa on niin vaikea rajata, niin josko jättäisi pois vaan sen kaiken muun kuin asiatekstit. Minäkin olen ajatellut samaa.
Kun kuulin ensimmäistä kertaa lauseen ”mä seuraan sun elämää”, musta tuntui etten saa henkeä. Oikeasti.
Herramunjee, enhän mä kirjoita tänne mun elämästäni kaikkea. Okei, te tiedätte kuka mä olen, että mä olen naimisissa Tuukan kanssa ja että meille on kaksi koiraa Pimu ja Gere. Joista toinen on opaskoiranpentu ja ehkä tuleva opaskoira. Jos kasvaa aikuiseksi. Te tiedätte, että mulla on rakas veli Jussi ja rakas äiti Taina. Ja te tiedätte, että mun rakas isäni on poismennyt. Te tiedätte, että mä luen mun perheeseeni myös rakkaat appivanhempani Matin ja Paulan, sekä tätini Leenan ja hänen tyttärensä, serkkuni Minnin. Te tiedätte, että mä tykkään käydä aamupalalla ja lounaalla ystävien kanssa. Että mä olen ystäväystynyt blogaamisen kautta moniin aivan ihaniin ihmisiin, joista on tullut mulle rakkaita ystäviä. Te tiedätte, että mä rakastan tanssimista ja että mä harjoittelen kovasti päälläseisomista ja käsilläseisomista. Te tiedätte, että mä treenaan tanssin lisäksi kuntosalilla ja en oikeastaan välitä yhtään juoksemisesta. Te tiedätte, että mä oon herkkuperse ja voisin syödä aina irtokarkkeja jos ne ei olis niin epäterveellisiä. Te myös tiedätte, että oon ihastunut raakasuklaaseen. Te tiedätte, että mä olen henkeen ja vereen tasa-arvon kannattaja.
***
Mutta tiedättekö te monelta mä menen iltaisin nukkumaan? Onko mulla univaikeuksia vai sammunko kuin saunalyhty? Entä tiedättekö te miten hoidan raha-asiani? Maksanko laskut aina viisi päivää ennen eräpäivää vai maksanko aina myöhässä? Tiedättekö te riidelläänkö me Tuukan kanssa? Vai ollaanko sellainen pariskunta, joka ei oikeastaan riitele? Tiedättekö mistä asioista hermostun? Vai hermostunko ikinä? Nauranko vain aina? Tiedättekö te mitä mietin iltaisin ennen kuin nukahdan? Onko mulla huolia? Jotain kamalaa tapahtunut? Vai nukahdanko hymyillen ja nukun ruususen unta? Tiedättekö miksi meillä ei ole lapsia? Halutaanko me lapsia? Voidaanko me saada lapsia? Tiedättekö oonko mä kova siivoamaan? Vai oonko mä sellainen, joka työntää kaappeihin vaan piiloon kaiken roinan? Tiedättekö kumpi meillä täyttää astianpesukonetta enemmän, minä vai Tuukka? Entä imuroi?
***
Tämä kirjoitus ei missään tapauksessa ole syytös ketään kohtaan. En halua haukkua tai jotenkin lytistää teitä lukijoita tämän kautta. En missään nimessä. Tämä on kirjoitus siitä miltä musta tuntuu. Ja monesta julkisesti blogia kirjoittavasta ihmisestä. Itsehän me blogaajat ollaan tähän soppaan ryhdytty. En hae tällä kirjoituksella mitään hyväksyntää tai toisaalta sättimistä, kirjoitan vain puhtaasti omasta fiiliksestäni.
Jos haluaisin, että mun elämääni seurataan oikeasti. Ja että mun asioista tiedettäisiin kaikki. Ja että mitä mulle kuuluu. Hakisin johonkin tositv-ohjelmaan, jossa elämääni voisi seurata tunti tunnilta ja minuutti minuutilta. Mutta haluan rajata. Haluan itse päättää mitä teille kirjoitan ja kerron. Koko ajan enemmän ja enemmän musta tuntuu, että haluan rajata. Ehkä juuri nämä lausahdukset, että ”mä tiedän mitä sulle kuuluu” ja ”mä seuraan sun elämää” on niitä lausahduksia, jotka on saanut mut haluamaan tiukempaa rajanvetoa.
Tiedän silti, että haluan jakaa teille ihania kokemiani asioita. En pysty muuttamaan blogiani vain asiapitoiseksi, eikä tarvitsekaan. Mutta välillä se on käynyt mielessä. Kuitenkin nautin ja tunnen niin paljon riemua ja iloa monista asioista, että en pysty pitämään niitä sisälläni. Siksipä jaan ne teille, jotta ehkä teistäkin joku voisi joskus kokea samaa fiilistä tai saada ideaa ja inspiraatiota tekemiseen.
Päätän tämän kirjoituksen erään lukijan kommentin loppuosaan, joka sai mut hymyilemään:
”Samalla arvostan myös sitä, että blogissasi ei tarvitse tuoda liikaa kaikkia henkilökohtaisuuksia esille, kun sisältö on jo tällaisenaan hyvin rikasta.”
Tämä on se linja millä haluan jatkaa. <3
Mukavaa loppiaista kaikille!
Tiesittekö, että mulla on tänäänkin työpäivä? Ja että mä istun yökkäri päällä tässä tietokoneen ääressä nyt? Ja että mietin, koskakohan mun pitää lähteä ulos Geren kanssa ja kannattaako mun ottaa Pimu mukaan kun se vaan tärisee siellä?
22 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Just näin, mulla ainakin blogien suhteen fiilis on se, että etsin tietoa, haluan vinkkejä jne. Blogista riippuen eri osa-alueista. Tällä hetkellä just liikkuminen ja ravinto kiinnostavat eniten.
Ei mua kiinnosta se ihminen blogin takana. Toki ihmisiä on moneen junaan. Toiset on uteliaampia.
Kiva kuulla tällainen kulma blogien lukemiseen. 🙂
Uteliaita ihmisiä on paljon! 😀 Eikä sekään aina ole huono asia.
Just näin Monna! Luin tätä juttua ja huomasin vain nyökytteleväni koko ajan. Huipputeksti, jälleen 🙂
Haa! 😀 Bloggaajien vertaistukea parhaimmillaan! 😉
Mulle tulee joskus kevyesti sama tunne, kun joku tokaisee jotenkin tietävänsä jonkun asian, koska olen laittanut siitä pienen päivityksen faceen. Se on ärsyttävää, vaikka ite olenkin päivittänyt. Se on niiiiin kapea siivu koko elämää, vielä paljon kapeampi kuin blogi.
Mietin tässä, että mitä tietäisin sinusta, jos tulisit kadulla vastaan. En varmaan muistaisi edes noita kaikkia luettelemiasi asioita. Ite en jotenkin lue blogeja niin, että edes kuvittelisin saavani jotain kokonaiskuvaa – luen palasia, joiden sisällön unohdan aikalailla heti, koska ei ole tärkeää muistaa, vaikka lukemishetki onkin kiva. Osaltaan tähän ehkä vaikuttaa sekin, että työni on täynnä samanlaisia tarinanpaloja.
Toisaalta sitten ihailen bloggaajien rohkeutta avata elämäänsä, koska tiedän senkin, että kaikki eivät lue näin. Joillekin lukeminen voi olla suunnilleen koko elämä. Tuoda lohtua, tai sitten jotain muuta. Välillä huomaan huokaisevani helpotuksesta, kun joku lopettaa bloginsa ja päätyy suojaamaan itseään. Vaikeita kysymyksiä nämä.
Se on tosi kapea siivu koko elämää, todella.
Ymmärrän tuon ärsytyksen tunteen, vaikka tosiaan itse on laittanut sen päivityksen. 😀
Joillekin lukijoille tosiaan blogien lukemine ei ole vain selailua, vaan saatetaan tosiaan hakea lohtua ja muuta sisältöä. Sekin on toisaalta ihana, että jotkut saavat sitten sitä lohtua.
Mutta hei, eihän se ”Mä tiedän mitä sulle kuuluu” kommentoija tarkoitakaan, että hän tietäisi bloggaajasta kaikki mielen syvimmät sopukat..?
Jos vaikka kuvittelen teoreettisen tilanteen, että tapaan kaupungilla vanhan tuttavani, jota en ole vuosikausiin tavannut, keskustelumme etenisi varmaankin jotenkin näin:
Kiva nähdä, mitäs sulle kuuluu?
No olen naimisissa, joo sama mies, jonka kanssa menimme silloin 2004 naimisiin…
Kaksi lasta, tyttö ja poika, koululaisia jo.
Ja kaks koiraa, ovat samaa rotua, kuin silloin lapsuudenkodissani oli se Tessu.
Liikuntaa harrastan, puolimaratoneja pääasiassa. Semmosta, mitäs sulle itelle kuuluu?
—
Ja tämän keskusteln jälkeen me molemmat ajattelemme, että tiedämme mitä toiselle kuuluu. Miten hänelle elämässä noin suurinpiirtein menee.
Emme me keskustelleet siitä, onko ne kaksi lasta aikaan saatu luomusti vai tarvittiinko siihen vaikkapa vähän jeesiä? Emmekä siitä miten minä saan yöni nukuttua tai huolestuttaako minua joku asia. Riitelemmekö me sen 2004 vihityn puolison kanssa tai imuroiko hän koskaan.
—
Semmoisia ne ovat ne kuulumiset tuttavien kesken 🙂 Ystävät on sitten eri juttu.
Kaikenlaisia hyviä ja iloisia kuulumisia Monnalle!
Samaa mieltä! 🙂
Ja minusta olet aika näkyvästi ja aktiivisesti esillä jopa päivittäin blogi/instagram jne 🙂 ei tule sellainen olo että ei halua kenenkään seuraavan, vaan enemmän päinvastoin.
Kaisa, tosi hyviä pointteja! 🙂
Mutta kirjoitukseni tarkoitus nimenomaan oli se, että jotkut oikeasti on tullut sanomaan mulle, että tietävät mitä mulle kuuluu myös siellä sopukoissa ja seuraavat kaikkea mitä teen elämässäni..
Vaikkeivät käytännössä tiedä elämästäni kovinkaan paljoa.
Kaikkea hyvää kuulumista myös sulle! 🙂
Laura – Enhän seuraamisesta puhunutkaan. Tottakai tahdon, että ihmiset seuraavat ja lukevat, sehän tässä bloggaamisessa on pointti. 😀 Suurin osa lukijoistani myös ”luottavat” siihen, että lähes päivittäin tulee uutta tekstiä. Jokainen seuratkoon ken tahtoo ”mun aktiivista päivittämistä”. Mutta en silti usko, että heistä kovin moni mua tuntee vaikka laittaisin 100 selfietä päivässä. Vai mitä luulet?
^ aika hyvä pointti Kaisa!
Ei kaikkea tarvi kertoa, mutta toisaalta on myös kiva kuulla joskus mitä siellä ”kulisseissa” tapahtuu jos niin voi sanoa. Tai ite ainaki oon sitä mieltä et on kiva tietää myös enemmän siitä kirjoittajasta, vaikken silti koe tuntevani henkilöä.
Ehdottomasti! 🙂 Välillä on kiva kertoakin mitä ”kulisseissa” tapahtuu. 🙂
Loistavaa tekstiä, jälleen kerran. Hyviä pointteja teksti pullollaan. Itse olen sitä mieltä että on mukava ”tuntea” ihminen blogin takana. Se tekee siitä mielenkiintoisempaa. Kaikkia asioita ei kuitenkaan tarvitse kertoa, eikä kaikkia asioita tarvitse pohtia sen syvällisemmin. Jotkut asiat täytyy pitää henkilökohtaisina. Sinun blogisi on mielenkiintoinen juuri tällaisena, siksi olenkin pysynyt mukana jo kauan.
Juurikin näin Maiju! Mäkin tykkään lukea blogeja missä kirjoittaja vähän avartaa omaa minäänsä ruokaohjeiden ja treenivinkkien takana. Se on mielenkiintoisempaa ehdottomasti. 🙂
Mutta on myös ehdottoman hyvä rajata vähän eikä kertoa kaikkea. 😀
Kiitos!
Tosi hyvä kirjoitus Monna! Mun mielestä ihmisten pitäisi tajuta, että blogi on blogi, harvoin kukaan KAIKKEA omasta elämästä sinne raapustaa. Eikä niin tarvitsekaan tehdä. Mä olen ollut tosi pitkään sun blogisi vakkarilukija, mutta en ole kyllä koskaan ajatellut tuntevani sua. Ihmisen tietäminen, blogin lukeminen ym on niin eriasia, kuin oikeasti ihmisen tunteminen. Toivon että jatkat bloggausta entiseen malliin, tää hipoo täydellisyyttä <3 Ihanaa Loppiaista sinne myös!!
Kiitos Linta! 🙂
Näinhän se on, tietäminen ja tunteminen on kaks eri asiaa.
Kiitos kovasti <3
Tajuan sun fiiliksen ainakin joltain osin. Mä sain kerran kommentin mun blogiin ”Oon nähnyt sut pari kertaa yliopistolla ja aina sut nähdessäni ihmettelen kuinka pieni oikeasti oot….” (plus muuta höpinää).
Totta kai kaikki kannsa opiskelijat näkee mun yliopistolla silloin kun siellä oon, mut tuli vähän ällöttävä fiilis, kun joku kyttää sillä tavalla että pohtii mun kroppaa ja treenejä tms.
Tai siis kyllähän sitä ihmisiä nähdessään saattaa miettiä ihmisestä jotain ulkonäön perusteella, mutta siis tuosta kommentista tuli vaan vähän creepy olo.
Toi on tosi hassua! 😀 Mun mielestä on myös hassua, että jos joku näkee sut jossain monta kertaa ettei tuu sitten sanomaan ”vitsi sä ootkin noin pieni, mä luen sun blogia”…
Onhan toi aika mautonta väittää pelkkien blogikirjoitusten perusteella että tietää mitä toiselle kuuluu. Mutta nämä tyypit ovat varmaan sellaisia hyvänpäiväntuttuja joita ei syvällisemmät jutut kiinnosta. Näitä tyyppejä löytyy varmaan kaikkien lähipiiristä, varsinkin kun suurin osa on facebookissa.
Siinä vaiheessa blogi kuin blogi muuttuu mun silmissä tylsäksi, kun se alkaa täyttymään pelkillä ruoka- ja treeniohjeilla. Ennalta-arvattavuus on mulle kauhistus, eli välillä kaipaa kirjoittajalta tajunnanvirtaa ja paasausta 🙂 Mut ehkä ei kuitenkaan kiinnostaisi että miten koirien tai oma suoli on toiminut tai kuinka usein te riitelette miehen kanssa ja miltä se tuntuu. Nämä jutut menee sinne awkward-osastolle joita sitten voi kertoilla ihan oikeille kavereille 🙂
Ei sulla kuitenkaan mene niin huonosti kuin niillä joillain suomalaisilla saippuasarja- ja ties millä -näyttelijöillä, joille jotkut vipperäpäät tulevat meuhkaamaan keskellä katua jostain mitä roolihahmo on tehnyt 😀
Hyvänpäiväntuttuja nimenomaan MariA! 🙂
Ja tosiaan ihan kaikilla löytyy tällaisia tuttuja, koska on se Facebook.
Mä oon ihan samaa mieltä, että blogi on ihan persoonaton jos siellä ei oo mitään niiden ohjeiden ja vinkkien takana. 🙂 Ja juu, ei mulle sentään huudella kadulla. 😀
Tosi hyvä teksti, Monna. Mun mielestä tää blogi on hyvä just tällaisena, kun tää on. Etsin kyllä blogeista tietoakin, mutta suosikkilistoilleni ovat valikoituneet sellaiset blogit, joissa kirjoittaja antaa itsestään enemmän. Blogit, joissa kirjoittajalla on persoona. Blogit, joissa käydään läpi myös tunteita, ajatuksia ja jokapäiväistä elämää. Mua ei moneen aikaan ole juuri siitä syystä kiinnostanut lukea monia ennen seuraamiani blogeja, koska ne on niin persoonattomia ja sisäsiistejä. Itse arvostan ehkä nimenomaan, oli sitten mikä blogi tahansa, persoonaa, avoimuutta, itsensä likoon laittamista. En oikein ymmärrä miten kukaan jaksaa luke päivästä toiseen jotain samaa liibalaabaa ruoasta ja päivän asuista, jos ei tiedä mitään siitä kuka ne ruoat syö tai rievut pukee päälleen. Aika harva kuitenkaan on niin master chef ja style icon, että voi ihan vaan erikoisalaansa keskittyä itseään sen enempää avaamatta… samoista nettikaupoista ne ryysyt tässä maassa on ostettu ja Henkalta ja Ginasta, sisustusblogeista nyt puhumattakaan. Jatka samaan malliin!
-Jonna 🙂
Kiitos Jonaaajon! <3
Haha! 😀 Tosi hyvä sana toi sisäsiiti! Se kuvaa hirmu hyvin tietynlaisia blogeja, juurikin sellaisia mitä en ainakaan itse jaksa lukea.