Paluu peruskouluun

Tämä aihe oli yksi niistä, jonka sain kun pyysin teiltä lukijoilta otsikko-ideoita. Heti kun luin kommentin tähän otsikkoon liittyen, halusin alkaa kirjoittamaan.

”Paluu peruskouluun”
Ois huikeeta lukee sun muistoja peruskoulusta. Muistatko minkälaista oli ja mitä ajatuksia mielessä pyöri? Oliko ulkonäköpaineita? Oliko pakko kuulua johonkin porukkaan? Oliko koulunkäynti kivaa vai pakkopullaa? Ite teen duunia yläkoulussa (oon terkka) ja täällä vaihdellaan ajatuksia sun bloginkin innoittamana.

Tosi hauska idea! Kiitos siis tästä otsikosta!!

***

Mulla peruskoulu alkoi varmasti hyvin samoissa tunnelmissa kuin monella muulla. Jännitti.
En muista kauheasti ekoista vuosista, mulla on tosi huono muisti. Mutta muistan sen tunnelman ja hajut ja sen miltä luokassa näytti ekana päivänä. Meidän luokalla oli alle 20 oppilasta ja meidän opettajamme nimi oli Markku Vainio, Häiskä.

Mä kävin koulua Käpylän Yhtenäiskoulussa, pienessä koulussa jossa jokaista luokkaa oli tuolloin vain yksi. Samassa rakennuksessa oltiin ala-asteen ekasta lukion vikaan asti.
Se oli kivaa. Käytävillä näki aina eri ikäisiä oppilaita, oma veli oli samassa koulussa ja kotitalon muutkin lapset. Lukiolaiset oli meille ala-asteelaisille jo täysin aikuisia ja ehkä vähän pelottaviakin. Ei ne meille pahaa tehneet, mutta jotenkin ne oli niin isoja ja vanhoja meidän mielestä. Tai ainakin mun mielestä.

Käpylässä ja tuossa pienessä koulussa oli varmasti aika ainutlaatuista käydä koulu. Se oli sellaista hyvin yhteisöllistä ja mukavaa. Tietysti meillä oli ihan samanlaiset oppivelvollisuudet ja tuntien sisältö, mutta tuntien rakenne ei ehkä ollut aina ihan se perinteinen.
Meidän luokanopettajamme oli hyvin musikaalinen, itse asiassa hän oli edesmenneen Juha ”Junnu” Vainion veli. Meillä soitettiin luokassa pianoa ja laulettiin kaikki toivelaulukirjat kannesta kanteen. Mulla on sellainen muistikuva, että joskus saatetiin kaivaa nuotit esiin ihan vaikka kesken matikan tunnin. 😀

Keväällä jos oli aurinkoinen päivä, saatettiin lähteä ”jätskikävelylle” bilsan tunnilla. Samalla siinä vähän tutustuttiin joihinkin luontohommiin ja me koko luokan lapset saatiin T-kaupasta jätskit kun oltiin päästy Taivaskalliolle asti.
Me koettiin olevamme onnekkaita meidän opettajasta.

Meidän luokalla ei mun muistaakseni ollut mitään kovin suurta kiusaamis-meininkiä. Toki sellaista pientä kinastelua ja tönimistä joskus oli, mikä kai kuuluu ihan lapsien hommiin välillä. 😉 Meidän luokalla oli muutama vähän levottomampi sielu ja niistä syntyi aina välillä vähän isompia selkkauksia – milloin jonkun päätä oli tungettu vessanpönttöön välitunnilla ja milloin jotain rökitettiin jossain nurkassa. Mutta mun mielikuvani on ettei meidän luokalla kiusattu ketään ihan sairaan paljon tai jätetty ulkopuolelle. Ja sen uskon olevan meidän opettajamme ansiota. Hän korosti yhteisöllisyyttä ja ryhmähenkeä. Toisia tuettiin ja oltiin kavereita. Me tehtiin myös tosi paljon ryhmätöitä, eikä oikeastaan koskaan itse saanut valita ryhmää – vaan Häiskä valitsi.

Yhteinäiskoulussa oli myös aamunavauksia paljon, juhlasaliin kokoonnuttiin välillä kerran viikossa ja joskus useammin. Siellä sitten kukin luokka vuorollaan veti jotain pikkunäytelmää tai musisointia. Moni opettaja oli vähän ”taiteellinen” sielultaan ja se kyllä näkyi.
Joulukuussa oli aina joulukalenteri, jokaisena viikonpäivänä klo 9.00 koko koulu sieltä ala-asteen ekasta lukion vikaan kokoontui juhlasaliin ja jokainen luokka vuorollaan avasi aina yhden luukun. Luukun takana oli tanssiesitystä, lauluesityksiä ja pikkunäytelmiä. Muistaakseni kuudennella (tai ehkä viidennellä) luokalla me esitettiin Madonnan Vogue biisi. Myös pojat oli pistetty mukaan. 😉 Meillä oli kaikilla päällä YLE-paidat ja mustat pyöräilyshortsit.

Mä olin aika ujo peruskoulussa. Meillä oli ala-asteella sellainen muutaman tytön porukka, joka jäi aina vähän syrjemmälle leikkimään omia juttuja. Tykkäsin käydä koulua. Eniten tykkäsin kuvaamataidosta, musiikista ja äidinkielestä. Niin ja käsitöistä. Kun englanti alkoi en tykännyt siitä yhtään, historiasta en myöskään tykännyt. Oikeastaan ikinä. Bilsa ja mantsa oli ihan kivoja, mutta maantiedossa olin kyllä auttamattoman huono. Muuten olin koulussa ihan hyvä. Sain aina pelkästään H:ta (Hyvä) ja vain englannista sain T:tä (Tyydytävä). Liikunnasta en tykännyt lapsena, siinä koin paineita. En ollut missään lajissa kauhean hyvä ja pelkäsin palloa. Ja inhosin sitä kun luokka laitettiin riviin ja sitten luokan parhaat valittiin kapteeneiksi ja ne sai valita joukkueensa. En koskaan seissyt vikana rivissä, mutta ei mua koskaan valittu ensimmäisenäkään.

Yläasteelle siirtyminen ei ollut ehkä niin jännittävä juttu kun se olisi ollut siinä tapauksessa, että koulu olisi muuttunut tai luokkakaverit kovasti vaihtuneet. Mutta oli se silti jännää. Muistan aina ala-asteella ajatelleeni, että yläasteella ollaan sitten jo ihan aikuisia ja tosi vanhoja. 😀
Katsoin meidän koulumme yläasteelaisia korkealle ylös ja mietin, että kohta mäkin oon yläasteella.

Kun seiskaluokka alkoi meillä oli mopotukset. Kasiluokan oppilaat, varsinkin tytöt, mopotti meitä. Se ei ollut kivaa. Se on ehkä jotenkin outo perinne, en tiedä onko sitä enää. Lukiossa on nahkiaiset, mutta yläasteelle siirtyessä ollaan kuitenkin ihan lapsia vielä ja siitä moni otti pahastikin nokkiinsa. Mä muistan kun mun piti syödä jotain mädäntynyttä kananmunaa, mutta sitten uskalsin sanoa kuitenkin ein. 😀

Ulkonäköpaineita taisi jonkin verran alkaa olemaan yläasteella. Mulla naiselliset avut kehittyi nopeasti ja niitä ehkä hiukan häpesin. Luojan kiitos silloin oli muodissa isot vaatteet. 😉 😀 Ostin (tai siis vanhemmat osti mulle) Ponke’sista isot ruskeat farkkuhaalarit. Pidin äidin bleiseriä ja isän suoria housuja. Ne oli tosi cool. Eikä kasvaneet rinnat näkyneet. Tai niin ainakin ajattelin.

Aloin seurustelemaan yläasteella, tapasin pojan meidän lukiosta. Siitäkös se soppa syntyi koulun käytävillä, ihan opettajahuonetta myöden asiaa puitiin. Mä olin seiskalla ja Niko oli lukion ekalla. Se oli vähän liikaa monille. Mutta me oltiin silti kimpassa pari vuotta. 😀
Tämän seurusteluhomman vuoksi en oikeastaan kokenut minkäänlaista teiniangstia yläasteella, vaan oltiin paljon kotona meillä tai Nikon luona. Mun teiniangsti tuli sitten vasta lukion ekalla. 😉

***

Mulla on kokonaisuudessaan siis tosi hyvät muistot peruskoulusta. Ja saan olla kiitollinen kyllä Häiskälle ja koko Yhtenäiskoululle.
Ne on olleet osa mun kasvamista tällaiseksi mitä nyt oon. 🙂

<3 Monna