Hae
Monna Pursiainen

Himot!

Karkkihimon pahin päivähän oli sitten oikeasti vasta eilen!! Perjantaina teki mieli karkkia, mutta olisittepa nähneet mut eilen kun keksin kaikenlaisia selityksiä jo, että miksi voisin käydä ostamassa edes pari karkkia.. 😀 Mieheni tuella kuitenkin pystyin pysymään tiukkana ja nyt on voittajafiilis!!
Eilen mun piti mennä lenkille, mutta hyppäsinkin pyörän selkään ja tein sekä päivällä, että illalla pyörälenkin. HeiaHeiaan merkkasin kokonaispyöräilyajaksi 1h ja 17km, itse pyöräilyä tuli todellisuudessa kuitenkin vähän enempi, mutta lasken ihan ”treeniksi” tuon ajan ja matkan. 
Päivällä tein ensimmäisen kerran elämässäni lohipiirakkaa. Ja voi että kun tuli muuten hyvää! Vaikka itse sanonkin!
Lohi odottelee..
Täyte valmis.
Piirakka uuniin..
Valmis!
Annos lautaselle 🙂
Jälkiruuaksi hedelmäsalaattia, johon ripaus kanelia päälle! Oli muuten sekin hyvää! 🙂 Kaneli toi tosi kivan maun siihen ja tuntui jopa, että söi oikeesti ”jälkkäriä”.
Hedelmiä ja vihanneksia on tullut nyt syötyä niin paljon (tai siis aiempaa enemmän), että maha on aivan pallona iltaisin. Näytän siis lähinnä siltä, että olen raskaana. 😀 Ja ulkonäköseikkojen lisäksi olo on inhottavan turvonnut ja ”ähky” iltaisin. Pöh. No ehkä se maha siitä tasottuu kun tottuu tähän.
Illalla käytiin tosiaan sitten vielä klo 21-23 pyörälenkillä mieheni kanssa. Kävimme levittämässä ilosanomaa ympäri Helsinkiä.. ;D Eli jakamassa meidän flyereitä ja tarroja vähän joka paikkaan. Töölön lahdelle, Keskuspuistoon, Mannerheimintielle, Töölöön jne.. Kertokaa vaan jos törmäätte meiän ilosanomaan jossain päin! 😀
Oli muuten vähän jännää tuolla Keskuspuistossa varsinkin.. Lepakot lenteli ja yhtään ristin sielua ei näkyny missään. Pari yksinäistä lenkkeilijää sitten ku tuli vastaan, ni olin ihan varma et tolla on puukko tai ase taskussaan.. ;D
Elisen ja tämän päivän outfittiä! 😉
Tänään olin jo aamusta pari tuntia tanssitreeneissä. Ihan tosi kivaa oli taas ja hikihän siinä jälleen tuli! 😉 Mahtavaa kun jo vähän enemmän perillä koreografiasta!
Tänään alkaa mun toinen lempparisarja telkkarista!! Arvaatteko mikä se on?! Toinen lemppareista on Dance! Ja toinen alkaa tänään… JEEE!!!

10 kommenttia

  1. Laura kirjoitti:

    Huikean piristävä ja inspiroiva tehopakkaus olet, täytyipä vallan liittyä lukijakuntaasi!Ja vinkkivinkkinä makeannälkään, kannattaa lukaista uusimman Kuntoplussan Pop cakes-reseptit. Myös uusimmasta Life-kaupan lehdestä löytyy aikas jännittävä superfood-cupcake-ohje.;)

    • Monna kirjoitti:

      Voi kiitos! 🙂 Ja kiva saada sinutkin lukijaksi! <3Hassua!! Mä kattelin viime viikolla juurikin noita PopCakes:eja ja ajattelin niitä tarjota kavereille pian tulevilla synttäreilläni! 🙂

  2. Anonymous kirjoitti:

    Tanssii susien kanssa, hihih! Itsekin jo odotan 🙂

  3. Anna kirjoitti:

    Noi siun herkut on ollu varmasti sata kertaa maukkaampia kuin mitkään karkit! 🙂 Nam! Ja hienoa, että itsekuri piti!

  4. Miru kirjoitti:

    Hyvä, että itsekuriai piti. Hyvä, että sinulla on mies joku tukee sinua täysillä -kultakimpale 😉 Ihanan näköistä piirakkaa. Meilläkin syötiin eilen lohta, mutta itsetehdyn sushin muodossa, naaaam! Ihanaa ja puhdikasta päivää+viikkoa ja tsemppiä sokerittoman kanssa 🙂

  5. Noora kirjoitti:

    Mulla on välillä toi sama turvotusongelma massun kanssa. Se tuntuu ja näyttää tosi ikävälle. En oo oikein vielä saanu kiinni, et mistä se vois johtua. Maha on tosiaan ihan kuin ois raskaana :D<3

    • Monna kirjoitti:

      Joo ihmeellistä. 🙁 Mutta ehkä se vaan tosiaan on se, että kun esim hedelmistä kertyy aika paljon ilmaa mahaan. Tai sitten joku sipuli, paprika, pavut ym.. jotka sulaa hitaasti. Nekin voi turvottaa.

Vastaa