Hae
Monna Pursiainen

Treenivinkki -postaus

Eilen kävin rakkaan ystäväni Inarin kanssa taas jo varmasti teillekin tutuksi tulleella Mäkelänrinteen Uintikeskuken salilla tekemässä jalkatreenin.

Oli ihana tehdä treeniä kun ei ollut kiire mihinkään, vaan oltiin varattu reilu 1,5h treenille aikaa. Saatiin kunnon hiki päälle ja ehdittiin vielä rupatellakin välissä. Ja kokeilla kun Inarin mahassa asuva mölli potki ja liikkui. 🙂

***

DCIM102GOPRO DCIM102GOPRO

Aloitettiin treeni hölkällä ja askelkyykyillä. Ja sen jälkeen otettiin mun laukusta kumpparit nilkkojen ympärille ja lähdettiin tallaamaan sivuttain katsomoa. Aktivoitiin siis keskimmäinen pakaralihas töihin ja lämmiteltiin sitä tulevaa treeniä varten.

Super hyvä liike ja saa kyllä kunnon poltteen pakaraan.

DCIM102GOPRO

Sitten mentiin salin puolelle.
Siellä tehtiin liikeparina yhden jalan maastaveto tangolla ja pakarapotku kumpparilla.
Yhden jalan maastavetoon otettiin steppilauta takajalan alle, joka lisää haastetta liikkeeseen ja saa aivan pirun kovan tunteen etummaisen jalan takareiteen ja isoon pakaralihakseen.
Kumpparilla pumpattiin pikkujoustoilla takapotkua, jotta saatiin sitä takalistoa vielä lisää hereille. 😉

DCIM102GOPRO DCIM102GOPRO

Seuraavana vuorossa oli yhden jalan prässi.
Tehtiin se vähän eri tavalla kuin yleensä. Märskyssä on mahtava tuollainen vahmepi jalkaprässi, jossa saa selkänojan laskettua vaakatasoon. Toinen jalka oli koko ajan ilmassa, ei siis pienintäkään voimaa sieltä. Ja toisen jalan kantapää laudassa, josta voima työntöön. Näin saatiin työntekijäksi takareisi ja pakara. Etureisi auttoi vaan vähän.

Jos haluaa keskittää jalkatreeneissä voimantuottoa enemmän pakaralle, kannattaa aina miettiä työntö enemmän kantapäästä kuin päkiästä/varpaista. 🙂

DCIM102GOPRO DCIM102GOPRO

Seuraavaksi tehtiin lantionnostot. Levytanko ja päihin 10kg painot.
Tätä liikettä tehdessä kannattaa miettiä, että suoristaan lantion. Voima lähtee isosta pakaralihaksesta ja työnnön loppuvaiheessa pakarat ihan rusinaksi ylhäällä.
Itse tykkään tehdä liikkeen alavaiheen niin, että jätän pepun hieman irti lattiasta ja lähden taas uuteen lantion suoristukseen / ylöstyöntöön. Tällöin pakarat ei pääse lepäämään myöskään alhaalla.

Monna treenaa6Tämän jälkeen siirryttiin takaisin katsomon lämpöön ja tehtiin boxikyykkyjä steppilaudalta.
Kannattaa asettua seisomaan lähelle steppilautaa ja pitää niskassa joko kahvakuula tai levytanko. Istumaan alas laudalle ja ylösnoustessa taas ensimmäinen voima kantapäistä. Ylhäällä lantio suoraksi ja pakarat rusinaksi.

Monna treenaa5Sitten oli viimeisen liikeparin vuoro. Toinen kyykkäsi bosun päällä ja toinen teki sjmv:tä steppilaudalla.
Kumppari polvien alle ja koko ajan keskittyminen siihen, että työntää polvia ulospäin. Tällöin saa aktivoitua keskimmäisen pakaralihaksen töihin kyykkyä tehdessä.

Suorin jaloin maastaveto kahvakuulilla.

DCIM102GOPRO DCIM102GOPROJos takareidet ja liikkuvuus antaa periksi, kannattaa suorin jaloin maastaveto tehdä myös steppilaudan päällä. Tällöin saa liikkeestä pidemmän. Kun normaalisti tulisi lattia vastaan, antaa steppilaudan päällä seisominen vielä tilaa viedä kuulia alemmas.

Liikkeessä täys keskittyminen myös keskivartaloon, selän pitää pysyä suorassa. Joten ei siis pyöreän selän työtä. Jos hartiat valahtavat alas ja keskivartalosta loppuu pito, menee alaselkä kaarelle ja ylöspäin tullessa alaselkä joutuu tekemään suurimman työn – ei pakarat tai takareidet.

Tässä vielä vähän enemmän sivusta otettu kuva:
suorin jaloin maastaveto

***

Hyvä treeni ja taas niin hyvä mieli! 🙂 <3

Toivottavasti saitte tästä hyviä liikevinkkejä!

puspus

IMG_20150506_112037-002

8 kommenttia

  1. Rosalienism kirjoitti:

    Kiva postaus! Varmasti lähtee testiin liikkeet 🙂

  2. ek kirjoitti:

    Hyviä liikeideoita jalkatreeniin, täytyy varmaan kokeilla joitakin 🙂
    Näin sut eilen märskyssä, mutta en uskaltanu tulla moikkaamaan hehe.. Haluisin vaan sanoa että tykkään tosi paljon sun blogista, sulla on hirmu hyviä ja ajatuksia herättäviä kirjotuksia 🙂

  3. Rosita kirjoitti:

    Jee kivoja vinkkejä, kiitos! 🙂

  4. Anniina kirjoitti:

    Hyviä vinkkejä nimenomaan berberin aktivointiin, kiitos! 😉

  5. mikaela kirjoitti:

    Sun pakarat ovat kehittyneet ihan sikana!!

  6. kristiinavee kirjoitti:

    Kiva treenipostaus taas 🙂 hyviä vinkkejä roppakaupalla!!
    Mä välillä tsekkaan sitä sun belfietä instasta, kun tarviin motivaatiota ja uskoa siihen, että kun vaan jaksan, ni kyllä mun beba (ja muu kroppa) tulee vielä siihen kuntoon mihin haluan sen tulevan 🙂 ! Ihan älyttömän hyvä beba sulla 🙂 !!
    Heitän tällasen idean ilmoille, että mitäs jos vaikka ff:lle paluun kunniaksi pistäisit kisan pystyyn jossa voittaja saisi treenata kerran tai kahdesti sun kanssa 🙂 !
    Sulta sais varmasti livenäkin uskomatonta (ja täällä ainakin kaivattua) voimaa treeneihin!
    Ihanaa kevättä ja alkukesää teidän perheelle 🙂 !

  7. Tikru kirjoitti:

    Kiitos hyvistä vinkeistä! 🙂 Itsellä on ongelmia jalkatreeneissä tuntuman kanssa,ikään kuin jalat ei ota vastaan treeniä niin hyvin kuin pitäisi..mikähän neuvoksi?Jalat laahaa yläkropan perässä,olisiko vinkkiä tähän?

  8. Bigblue kirjoitti:

    Moi! Oon monesti miettinyt Märskyn salilla käymistä, mutta arkena on todella huonot harjoitteluajat, kun kuntosali on Mäkelänrinteen lukion käytettävissä päivisin. Onko Märskyn sali ihan täynnä sitten klo 16.15-21.00?

Vastaa