Suorituspakko
27
Kyllä se niin on, että on se hyvä jumpata ihan loppuun asti vaan raskauden aikana ja lähteä vaikka suoraan steppitunnilta sitten synnärille. Ihan sama mitä ne neuvolan tädit sanoo..
On hirveän hyvä olla monipuolinen, myös harrastusten kanssa. Että kyllä sitä pystyy viikon aikana työn ohella harrastamaan kuudesta kahdeksaan kertaan viikossa. Esimerkiksi valokuvausta, kuorolaulantaa, jalkapalloa, kuntosalia, sekä tankotanssia. Ihan vain monipuolisuuden nimissä.
Jos se rasvaprosentti ei ole alle sen 20, niin ei silloin ole kyllä pt eikä mitään. Ja ainakaan jos syö karkkia tai alkoholia yli kaksi kertaa vuodessa. Se on osattava tekniikat leuanvedoista maratoonijuoksuun, tai ei ole ammattilainen lainkaan. Ainakaan liikunta-alan ammattilainen.
Viikko synnytyksen jälkeen on ihan hyvä pitää lepoviikko ja sitten kannattaa jo palata takaisin treenien pariin, ainakin peppua treenaamaan. Kolme kuukautta synnytyksen jälkeen on viimeistään oltava takaisin entisissä mitoissa, tai on patalaiska.
Ei ole ollenkaan suotavaa ihan nyt niin vaan olla möllöttää, missään elämänvaiheessa. Että jos ei muuta tekemistä ole, niin kyllä sitten ainakin kannattaa lähteä ihan vaikka työväenopistolle opiskelemaan jotakin iltakursseja. Koska itseään pitää aina kehittää.
Rauhoittuminen on tärkeää ja sellaisia rauhoittumisen hetkiä on oltava viikon aikana tarpeeksi, mielellään kerran päivässä. Tai sitten ihan kokonainen päivä. Että nyt sitä on sitten klo 8-21 rauhoittumista kalenterissa. Jumankauta se on oltava sitten todenteolla zen heti klo 8.
Pitää osata kuunnella itseään. Pitää osata ottaa aikaa itselleen. Pitää muistaa treenata. Pitää muistaa syödä puhtaita raaka-aineita. Pitää antaa aikaa rakkaimmilleen. Pitää muistaa olla stressaamatta. Pitää tehdä kaikki tekemättömät työt ja to do-listat. Pitää muistaa relata. Pitää elää täysillä. Pitää muistaa nauttia joka hetkestä. Pitää muistaa hymyillä aamusta asti. Pitää olla ekologinen. Pitää muistaa ostaa luomua. Pitää osata ottaa somettomia aikoja päiviin. Pitää päivittää instagramia. Pitää muistaa laittaa tietokone kiinni viimeistään kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa. Pitää muistaa kertoa siitä facebookissa. Pitää oppia olla läsnä. Pitää muistaa rakastaa. Niin itseään kuin kaikkia muitakin. Pitää myös osata jättää negatiivista energiaa tuovat ihmiset pois elämästä. Pitää muistaa olla hyvä esimerkki lapsilleen. Pitää hankkia niitä lapsia. Tai koiria. Pitää muistaa viedä koirat ulos. Pitää muistaa syödä. Pitää nukkua tarpeeksi. Muttei liikaa.
***
Tapasin sunnuntaina kaksi ystävääni brunssin merkeissä. Juttelimme niitä näitä, mutta myös lapsista ja äitiydestä. Toinen heistä on pienen suloisen tytön äiti ja toisella on laskettu aika huhtikuun puolivälissä. Toinen heistä kertoi, kuinka hänen koulussaan oli kerrottu yhden oppilaan olevan tänään poissa tunnilta, koska hän on synnyttämässä. Mutta että ei huolta, hän kyllä jo ensi viikolla sanoi palaavansa takaisin tunneille.
Se on oikeasti todella hurjaa tajuta, että suorittaminen vaan lisääntyy koko ajan tässä yhteiskunnassa. Kaikessa pitää olla tehokas ja hyvä. Suhteellisuudentaju tuntuu hämärtyneen monilla. Yht’aikaisesti pitäisi palautua raskauskiloista muutamassa kuukaudessa, mutta kuitenkaan treenaamaan ei saisi lähteä – sillä sitten on itsekäs ja huono äiti.
Tällä meidän alalla törmää usein siihen, että pt:n pitäisi tietää kaikkien lajien nyanssit ja osata valmentaa niin painonpudottajia, maratoonareita, fitnesskisaajia, kuntosaliharrastuksen aloittajia, sirkustaitelijoita kuin lihasmassan kasvattajiakin. Vakavasti otettavan pt:n pitäisi myös itse olla koko ajan kisakireä ja vetää ainakin kymmenen leukaa, sekä juosta puolimaraton tosta noin vain.
Monille meistä sopii se, että tekemistä on paljon. Jotkut taas tykkää siitä, että on rauhallisempi tahti tekemisissä. Meitä on moneen junaan. Itse olen sortunut moniinkin tuossa alussa lataamiini kärjistyksiin. Suorittamisesta olen kuitenkin halunnut viimeisen vuoden aikana pois. Sillä onko rasvaprosenttini 19 vai 22 ei ole ammattitaitooni minkään sortin vaikutusta. Niin asiakkaiden kuin valmentajienkin tehtävä on ymmärtää, että on olemassa erilaisia valmentajia.
Mielestäni ei ole oikein tuomita äitejä, jotka haluavat jatkaa treenaamista piankin synnytyksen jälkeen. Jos se tuntuu hyvältä ja sitä haluaa tehdä. Jos on aina treenannut paljon, ei sekään ole huono asia jos lähtee suoraan uima-altaasta synnyttämään. Toisaalta ei ole myöskään oikein tuomita niitä äitejä, jotka haluavat ottaa rauhaassa lapsen kanssa, eikä heille sillä peilikuvalla ole mitään merkitystä – kunhan vauva saa syödäkseen ja nukkuu.
Joku tarvitsee rauhoittumiseen niitä kokonaisia päiviä, jollekin rauhoittuminen on kahvittelu ystävän kanssa tai juoksulenkki. Rauhoittumista ainakaan ei pitäisi suorittaa.
Mitä ajatuksia tämä suorittaminen teissä herättää?
***
27 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Just mietin tänään itse samaa ja alkoi kyllä naurattaa ku luin ton sun tekstin alun, ihan järjetöntä touhua nykyään! Jengi sykkii ku viimestä päivää.. 😀
😀 Niinpä.. Mutta tärkeintä olis, että sen ymmärtäisi itse. Ainakin itse tuli sykittyä tuossa vielä vuosi sitten, eikä ymmärtänyt yhtään mitään. 😀
Mun mielestä kuvaillun kaltaisia ihmisiä ei ole oikeasti olemassakaan. Toi ”pakkosuorittaminen” tuntuu olevan joku somen päivän sana, josta kirjotetaan, mutta jota en näe oikees elämäs kyllä ikinä. Kuka oikeesti muka on tollanen? Jos taas somes saa jostain ihmisestä, bloggaajasta tai vaikkapa instagrammaajasta tollasen kuvan, niin se kertoo mun mielestä enemmän omasta medialukutaidosta kuin siitä kohteena olevasta ihmisestä. Silloin luulee(!), että toinen on pakkosuorittaja, mut ei toisen elämää voi tietää.
Ja tuntuu et valitettavan monesti ihan puhdas intohimo sekotetaan pakkosuorittamiseen, koska eihän kukaan voi haluta treenata kuutena päivänä viikossa tai opiskella kieliä kaiken vapaa-ajan tai mitä nyt ikinä. Joku nyt vaan sattuu rakastamaan omaa harrastustaan tai työtään niin paljon, että haluaa tehdä sitä paljon. Joku joka ei sitä ymmärrä, tuomitsee toiminnan pakkosuorittamiseksi.
Kenenkään ei pitäisi ottaa paineita siitä, millanen muka pitäs olla yhteiskunnan tai kaverien tai vanhempien tai kenen tahansa mielestä! Jokaisen pitää saada olla ihan mitä vaan ja tehdä ihan mitä vaan ilman että sen perusteella pelkää leimautuvansa pakkosuorittajaksi tai sitten toisessa ääripäässä laiskuriksi.
Terveisin eräs joka rakastaa liikuntaa maailman eniten ja jota monet ei varmasti ymmärrä, mutta ei tarvitsekaan! 😀
Niin, valitettavasti tällaisia kyllä löytyy. Mutta toki niin kuin kirjoitin, nuo alun kappaleet oli kärjistyksiä.
Mutta minä ainakin tunnen ja tiedän ihmisiä, jotka käyttäytyy näin. Myös minä itse treenasin yhdessä vaiheessa kahdeksan kertaa viikossa ja tiedän monia, jotka opiskelevat jo kolmatta ammattia ihan vain ”työh ohessa”.. 🙁
Mutta niin se todella on, että kenenkään ei pidä ottaa paineita millainen pitäisi olla. Toki on intohimoisia treenajia tai vaikkapa valokuvaajia, ei se silloin ole pakkosuorittamista. 🙂
Täällä yksi suorittaja!! Vasta joitakin aikoja sitten tajusin, että minulle kaikki on yhtä täytymistä ja suorittamista, oli kyse sitten kotona hiusten harjaamisesta, tai töissä palkkojen maksusta tms. Olen asian takia hakeutunut toimintaterapeutille ja psykologille, ja nyt suunta on parempaan päin 🙂 Sellaiset ”ei suorittaja” -ihmiset eivät välttämättä osaa edes ajatella kuinka stressaavaa on aina suorittaa, vaikka kuinka tahtoisi toisin. Katkera olen kyllä niille, jotka ilman turhia stressejä ja suorittamisia osaavat elää 🙂
Minä olin tuollainen äiti, jonka oli pakko päästä kuntoon viimeistään 2kk synnytyksestä. Tein sen väkisin, vaikka kipuja oli jonkin verran ja yöt nukuin huonosti. En aivan lähtökuntoon sebtään päässyt, mutta sitten tajusin että mitähän tällä hullulta treenaamisella aiheuta itselleni…. Tuskin mitään hyvää? Onneksi tajusin himmata, eikä mitään pysyviä vaurioita tuosta typerästä käytöksestä tullut. Lähtökunto tuli yllättäen paljon vähemmällä, kun kivut loppuivat ja keho toipui, ja annoin itselleni aikaa levätä ja nauttia vauvasta. Ei siitä levosta turhaan toitoteta synnytyksen jälkeen, sillä kroppa tarvitsee siihen toipumiseen ihan oikeasti aikaa, eikä se ole laiskuutta.
Voih. 🙁 No tuskin se väkisin tekeminen tosiaan mitään hyvää tuo. Siksipä juuri se, että pakkosuorittaminen pitäisi saada pois, MUTTA jos on koko ikänsä treenannut paljon ja HALUAA treenaamaan piakkoin synnytyksen jälkeen KOSKA se tuntuu hyvältä, niin se on eri asia. 🙂
Onneksi olet tajunnut himmata ja kaikki on nyt hyvin. 🙂 Ja tosiaan, ei siitä levosta turhaan toitoteta.
Iteki sorrun monesti liikaa suorittamiseen ja oon tietoisesti yrittäny rauhoittua välillä 🙂
Jep! Samaa voin sanoa! 🙂 Sen vuoksi oonkin pyrkinyt nyt ihan tietoisesti siitä eroon.
Ihana <3
<3
On valitettavasti hyvin totta. Ite esimerkiksi innostun helposti monista asioista, haalin huomaamatta kaikkea kiinnostavaa tekemistä, sitten tulee opiskelutehtäviä ja töissä vaikkapa sairaslomatuuraus ja tulee tuplasti enemmän töitä kuin luulin. Yhtäkkiä sitä huomaa suorittavansa elämää eteenpäin. Silti pää pakottaa treenamaan ja koti pitäisi olla edes jonkinlaisessa järjestyksessä. Ja jos on riittävän ylikierroksilla, niin valitettavasti ne lepohetketkin saattaa mennä suorittamiseksi sillä ajatuksella, että nyt pitäisi tässä kolmessa tunnissa toipua kaikesta viikon rasituksesta, että olisi taas superenerginen seuraavalla viikolla.
Voi huoh itseni kanssa sanoisinko 😀 Ainakin tunnistan ongelman ja yritän pyrkiä siitä eroon. Eniten huolestuttaa ne ihmiset, jotka eivät edes tunnu tajuavan kuinka pahasti vain suorittavat elämäänsä..
Joo, kuulostaa hyvin tutulta tuo innostuminen ja haaliminen. 🙂
Mutta siis parasta on se, etttä nimenomaan tunnistaa itse sen kun menee vähän ”yli” ja yrittää sitten rauhottaa tahtia.
Rauhallista ja iloista kevättä. <3
Huikee tämä kohta ”Pitää muistaa laittaa tietokone kiinni viimeistään kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa. Pitää muistaa kertoa siitä facebookissa.” 😀
Mutta samalla huomaan itsekin välillä juuri ”suorittavani” rentoutumista, en ehkä yhtä karrikoiden kuin tuossa lainauksessa, mutta melkein!
Loistava teksti Monna, tästä nousi paljon ajatuksia.
Halit sinulle <3
😀 Niinpä! Ei ehkä tosiaan ihan noin karrikoiden tapahdu tuo rentoutumisen suorittaminen, mutta läheltä liippaa.
Siksi onkin hyvä välillä pysähtyä ja miettiä. <3
Halit myös sulle! <3
Sulla on kyllä sana hallussa:D Hieno juttu kun jossain vaiheessa löysin sun blogis. Tää on niin hyvä teksteiltään ja kuviltaan!!! Mervi
Oi kiitos Mervi! <3 Kivaa kun olet löytänyt ja tykännyt.
Mua kyllä alkoi toi alku naurattamaan kun tunnistin itseni oikein hyvin,ainakin osittain;) Älyttömiä vaatimuksia ja älytöntä elämäähän se olisi. Mä olen myös koittanut olla armollisempi itseäni kohtaan. Kaikkeai ei voi eikä tarvitse tehdä vaikka luonteeltani olen kyllä suorittaja… Kyllä te pt:t aika tiukille vaatimuksille ihmisten silmissä joudutte vaikka järkikin sen sanoo (ainakin pitäisi) ettei yksi ihminen voi millään kaikkea hallita!
Joo, kyllä tuolta aika moni varmaan itsensä tunnistaa jos vaan uskaltaa myöntää. 😀 Armollisuus itseä kohtaan on ehdottoman hyvä ja tärkeä asia. <3
Täällä yksi kolmen lapsen työssä käyvä uupunut äiti ilmoittautuu. Kun kaikkee pitäs ja mitään ei oikein jaksa. Ja hulluutta on se, että minä itse luon ne paineet täydellisestä minästä. Enkä osaa päästää niistä irti.
Niinpä. 🙁 Itsehän ne paineet tosiaan sitten loppuviimein luo. Toivottavasti pääset niistä irti pian. <3 Ei elämä ole uupumista varten. <3
Lukekaapa Pekka Hyysalon uusi kirja Fight Back, toinen mahdollisuus. Siinä on sekaisin suorituspakkoa ja elämästä nauttimista. Aina ei elämä anna vaihtoehtoa omalle valinnalle.
Kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta. Pekka Hyysalo on muutenkin loistava esimerkki elämässä. 🙂
Hyvä kirjoitus. Ja kyllä kun miettii niin välillä kun suunnitelee kalenteriin tulevia menoja, niin miettii treenipäivät ja lepopäivät ym. valmiiksi. Tykkään hieman suunnitellakin kalenteriin, mutta viime vuoden aikana opein myös joustamaan noista suunnitelmista ja se on tehnyt hyvää! Jos tänään tuntuukin siltä että olisi hyvä ilta rentoilulle niin sitten voi rentoilla jos menot antavat myöden niin ettei ole mitään pakollista, joskus taas homma voikin mennä toisinpäin, suunnittelemattomaan rentoiluiltaan tekeekin mieli lähteä vetäisemään treeni niin sitten mennään.
Joo, samoin täällä. Tykkään suunnitella niitä lepopäiviä kalenteriin, mutta joskus tosiaan se muokkaaminen ja joustaminen suunnitelmista on paikallaan.
Hyvä teksti! Itselle ainakin oppi on tullut kantapään kautta: vaikka kuinka koittaa suorittaa niin kyllä se stoppi tulee ennemmin tai myöhemmin. Vaikka omalla kohdalla uupuminen ja siitä toipuminen on ollut hemmetin raskas prosessi niin nyt osaan jo olla kiitollinen siitä. En ehkä ilman olisi tajunnut alkaa elää suorittamisen sijaan. Opettelua vieläkin, mutta hei mitä meillä oikeasti on kun just tää hetki. Ihanaa kevättä Monna, ps. Olis kiva päästä treenaa sun kaa joku kerta, laittelen ehkä viestiä taas jos sulle mahtuu uusvanha asiakas johonki väliin 🙂
Kiitos Sanna. <3 Kantapään kautta on täälläkin opittu.
Ja laitahan viestiä ihmeessä Sanna!! 🙂 Ihanaa kevättä!