Tuuliviiri
Tiedättekö kun sanotaan, että ihmiset hakeutuvat samankaltaiseen seuraan?
Minä tuuliviiri, haalin helposti ympärilleni samanlaisia tuuliviirejä.
Vai ollaanko me kaikki nykyään vähän enemmän tuuliviirejä, kuin vakaita paaluja?

Enpä tiedä. Mutta itselläni ainakin mielipiteet ja fiilikset asioihin saattaa muuttua useastikin. Joskus saatoin vähän ahdistua siitä, että miksen osaa päättää ja mitähän nyt muutkin miettivät kun taas muuttui mielipide tai suhtautuminen johonkin asiaan.
Mutta nyt olen hyväksynyt sen, se on osa minua.

Päätöksenteko on itselleni välillä tosi hankalaa, koska näen niin monessa asiassa kaksi hyvää puolta ja sitten se paremman puolen valitseminen on välillä yllättävänkin hankalaa. Tällaisia asioita voi olla ihan arkipäiväiset jutut, että kävelenkö koiralenkin Hietsun kautta vai Töölönlahdelle päin. Ja toki isommatkin asiat tuottaa tätä samaa vaikeutta päättää.
Olen horoskoopiltani vaaka. Sanotaan, että me vaa’at ollaan päättämättömiä ja vaaka kallistuu puolelta toiselle useastikin sen saman asian kanssa. No sellainen minä olen.
Muistatteko kun tuossa tammikuun alussa pauhasin, että nyt meinaan pitää ripsipidennyksistä taukoa ainakin pari kuukautta? No mitäpä luulette, että kävi? Kävin tänään ihanan Anniinan luona taas pistämässä ripsit kuosiin. <3
Tulihan Minttukin ihan ripsihuoltoa varten käymään Suomessa.. 😉

Minäkin siis tänään astelin Anniinan käsittelyyn Beauty Anniinaan. Siellä olen nyt käynyt noin vuoden verran ja en kyllä voisi olla enempää tyytyväinen. <3
Torstaina on myös yhdet kuvaukset, joita varten halusin pistää ripset kuosiin.
***
Joku joskus kommentoi minulle, että ”Hei, meillä on oikeus muuttaa mielipiteitä vaikka päivittäin, koska me ollaan naisia.” 😀 Mun mielestä se oli oikein oivasti sanottu.
Oikein ihanaa ja energistä viikon starttia kaikille! <3
Pus

8 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


8


Naisilla nimenomaan on oikeus mielipiteiden vaihtoon. Kauniit ripset ihanuus.
Todellakin! <3 Kiitos ihanuus!
Ite olen kans vaaka ja huomaan että joissakin pienissä asioissa saatan sekunnissa muuttaa mieltä 10 kertaa 😀 välillä tämä ärsyttää itseäni suunnattomasti mutta lienekkö tuolle mitään voi.. 🙂 Uskoisin myös että olen niin herkkä että mietin aina mitä muut ajattelevat päätöksestäni. Tähän toki voi itse vaikuttaa, mutta vaikeaa se on.
Hahaa! 😀 Kuulostaa erittäin tutulta!
Itselläni aiemmin se mitä muut ajattelevat merkitsi vähän liikaakin. 🙁 Onneksi siitä voi tosiaan oppia pois.
No,mutta hei….noi ripset on vaan niin helpot☺
No sitäpä juuri! 🙂 <3
Samanlainen tuuliviirivaaka täällä 😀
Hahaa! 😀 Joo, tuttua hommaa meille vaaoille! 😉