Netflix -sarjoja!
Ai ettien että! Ajatelkaa, me otettiin viime viikonloppuna EKAA KERTAA Netflix käyttöömme! 😀 Netflix on perustettu vuonna 1997 ja se on tullut Suomeenkin jo 2013. Mutta me ei oltu ”moiseen hömpötykseen” lähdetty tutustumaan, ennen kuin nyt.
Lauantaina mietittiin, että mentäisiinkö vuokraamaan leffaa Makuunista vai tulisikohan telkkarista jotain. No valitettavasti telkkarin tarjonta oli (taas kerran) ihan höpönpöppöä – lukuunottamatta Haluatko miljonääriksi -ohjelmaa.. 😉 Makuuniinkaan ei oikein jaksettu lähteä, olimme juuri tulleet pitkältä lenkiltä koirien kanssa. Sitten Tuukka ehdotti, että hei mitä jos tutustuttaisiin nyt siihen Netflixiin.

Voi että mitkä ovet sieltä aukesivat!! 😀 Jos voisin, laittaisin tähän sellaisia sydänsilmäisiä hymiöitä monta putkeen. <3 Mutta siis olen ihan täpinöissäni tästä! Jo pidemmän aikaa on tuntunut, että telkkarista ei oikein tule mitään sarjoja joita jaksaisi seurata. Kaikki on vaan jotain tosi-tv:tä vähän erilaisilla sisällöillä. Ja kyllähän nekin on ihan ok joskus, mutta jos haluaa välillä heittää aivot narikkaan ja oikein syventyä johonkin sarjaan tai elokuvaan, niin niiden tarjonta on valitettavan vähäistä tällä hetkellä telkkarissa.
Me aloitimme Netflix -sarjoihin tutustumisen Narcos-sarjalla. Kolme jaksoa menikin siinä lauantai-illan aikana ihan hujauksessa. Ja oli muuten ihan pirun hyvä sarja! Sen verran kuumottava, että seuraavana yönä näin painajaista siitä, että meidät oltiin tulossa tappamaan. Unessa katsoin ikkunasta kun kaksi pakettiautoa pysähtyi tähän meidän kerrsotalomme eteen ja sieltä hyppäsivät aseistetut miehet ulos. Seuraavaksi soikin ovikello. Ja arvatkaapa vaan kun heräsin tästä unesta keskellä yötä, olinko ihan varma, että kohta muuten tuo meidän ovikello soi ihan oikeasti.. 😉 😀
Sunnuntaina jatkettiin sitten vähän pehmeämmällä matskulla ja katseltiin Frendejä. Vaikka meillä itse asiassa löytyykin kotoa kaikki Frendien tuotantokaudet, on osa dvd:istä jo niin huonossa kunnossa runsaan katselun vuoksi, että oli kiva katsoa jaksoja joita ei ollut pitkään aikaan nähnyt.
Eilen aamupalalla aloitin OC:n katsomisen!! 😀 Muistan kun sarja tuli Suomessa ensimmäistä kertaa ulos. Se oli vuosi 2004. Olin silloin kyllä jo 24-vuotias, en ehkä ihan sarjan kohdeyleisöä, mutta muistan silti tykänneeni sarjasta ja katsoinkin sitä ensimmäisen tuotantokauden aika tiiviisti. Nyt oli hauska katsoa sitä taas uudestaan ja meinaan sen katsoa kyllä läpi. Ja täytyy myöntää, että eilen menikin jo ”pari” jaksoa tuijotellessa.. 😀 Tuukka sanoi, että sen saan kyllä katsoa ihan itsekseni.. 😀
***
Onko teillä jotain suosikkisarjoja Netflixissä? Tai jotain sarjoja, jotka on olleet teidän mielestänne ihan super hyviä? Kertokaa!! 🙂 Joskus olen pyytänyt kirjasuosituksia, koska tykkään niin kovasti lukemisesta. Nyt pyydän Netflix -suosituksia! <3 😉 Koska onhan se nyt aika mukavaa aivojen narikkaan heittämistä sekin.
49 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


49


Orange Is the New Black on ihan huippu sarja Netflixissä! Kesällä siitä pitäisi tulla yksi kausi lisää, sitä odotellessa!
Mä oon kans miettinyt, mitä uutta sarjaa rupeisi katsomaan tuolta. Täytyy ehkä toi Narcos laittaa korvan taaksen ?
Kiitos vinkeistä! 🙂
Narcon on hyvä!!
Isänmaan puolesta, jälkiä jättämättä, 24, blacklist, gotham, breaking bad ja arrow. Todella koukuttavia
Kiitos vinkeistä! 🙂
Silta ja Orange is the new black 🙂
Kiitos! 🙂
Oolalaa! Hyvä Monna. Netflix on ihan huippu, telkkua oon kattonut viimeks varmaan vuosia sitten, tää palvelu korjas sen puutteen nopeasti. Oon niin kärsimätön oottamaan sarjoja ja tuolta ne voi kattoa putkeen vaikka päivässä. Hehe ?
Tässä muutama suositus (tosin varo sitä, että aluksi saattaa mennä viikkoja vain ruutua tuijottaen ilman elämää) Person of Intrest, Orange is the new black, Suits on super hyvä, sit mun ihan lemppari White Collar ?❤️, Sens 8.. Ja no kysy multa vaan jos joku sarja mietityttää niin kerron onko hyvä. Katoin kaikki sarjat putkeen sillon kun mun selkä meni ja makasin kotona. Hih, netflix on siitä asti ollu yks mun parhaista kavereista ??
Ihanaa päivää Monnalle Italiasta! Terkuin Netflix narkkari pahimmasta päästä ??
Orange is the New Black, isänmaan puolesta, sons… Siellä on niin paljon katsottavaa mutta pitää muistaa että ne uusii tarjontaa välillä ja joku kesken jäänyt voi hävitä ?
Marissa!! Mä niin pelkään, että kohta ei todellakaan oo muuta elämää ku Netflix! 😀
Kiitos vinkeistä! <3 Mä kyselen sit lisää kun nää on käyty läpi. 😀 😉 Ihanaa päivää sinne Nizzaan!
Kiitos Katja! 🙂
Orphan Black!
Kiitos vinkistä! 🙂
Orange is the new black! Kesällä tulee uus tuottari, niin ehitte kattoo noi kaks aiempaa ennen sitä 😉 Oon kattonu noi netflixissä olevat kaudet kolmesti, vaikka en oo enää vuosiin seurannu mitään sarjaa telkkarista. Parasta, ku saa ite kattoo millon haluaa ja niin monta jaksoa ku vaan ikinä jaksaa. 🙂
ps. Kun ekan jakson kattoo, se on menoa sit ;D
Tää on kyllä nyt sellanen, mikä pitää ottaa katsantaan. Niin moni suositellu! 🙂
Orange is the new black, californication, orphan black, breaking bad, pako, niitähän riittää 😀
Kiitos vinkeistä! 🙂
Ehdottomasti Dexter!! Netflixistä et parempaa sarjaa löydä.
Kiitos vinkistä! 🙂
Siis todellakin parempaa sisältöä kuin tavallisessa telkkarissa, ei olla vuosiin muuta katsottukaan! Ehkä paras kaikista on House of Cards, mielettömän hyvin tehty sarja jenkkipolitiikan kiemuroista ja Kevin Spacey on siinä aivan loistava! Narcos on kans tosi hyvä, samoin tykkäsin Marco Polosta, hieno sarja historiallisesta Mongoliasta silkkitien aikaan. Marvelin Jessica Jones on hyvä, sit jos scifistä yhtään tykkää niin battleship Galactica ja stargate Universe on loistavia molemmat. Nää nyt tuli ekana mieleen..
Kiitos Hanna! 🙂 Toi House of Cards kuulostaa tosi mielenkiintoiselta, samoin Marco Polo!
Kiitos vinkeistä!
Orange is the new black, orphan black (kuulostaa sarjan kuvauksessa paskalta mut aivan huikeen hyvä ja koukuttava, en siis yleensä kato mitään tommosta, mut tosta ku katto pari jaksoo nii koukutuin heti 😀 ), suits, himym joka löytyy netflixistä nimellä ensisilmäyksellä 🙂
Kiitos vinkeistä! 🙂
Sons of anarchy, orange is the new black
Kiitos vinkeistä! 🙂
Orange is the new black, Dexter, Breaking Bad ja sen jälkeen spin-off Better call Saul.
How I met your mother (Ensisilmäyksellä) on paras komediasarja IKINÄ, voittaa Frenditkin 😉 Nuo on nyt ne ehkä parhaimmat. Narcos on hyvä myös, sitä oletkin jo aloittanut. Itse aloin nyt katsomaan tuota House of cardsia, mitä on paljon kehuttu. Vasta yksi jakso takana, niin en osaa vielä oikein sanoa mielipidettä tästä.
Oon ihan hullu katsomaan sarjoja, en elokuvia niinkään. Netflixin lisäksi löytyy Viaplay missä on sitten saatavilla mm. Kosto, Greyn anatomia, Criminal minds jne 😀 #nolife
Kiitos vinkeistä Elina! 🙂
Hui, vielä ei Viaplayta voi ottaa rinnalle. 😀 Muutenhan ei pysty tekemään muuta kuin istumaan telkkarin ääressä.. 😀 😉
Suits, Dexter ja Orange is the new black on loistavia!!
Kiitos Jonna! 🙂 Tota Orange ist the ew black on nyt niin moni suositellut, että sitä pitää varmaan seuraavana alkaa katsomaan. 🙂
24! Ei voi olla parempaa. Kaikenmaailman rikossarjat on tultu nähtyy mut tää on jotain ihan toista luokkaa ja jokanen kausi on hyvä vaikka yleensä pari vikaa kautta on vähä huonompia 😀
Okei! 🙂 Hyvä vinkki! Kiitos.
Orange is the new black, Orphan black, Weeds, Modern family!! Ihan huippuja kaikki 🙂
Kiitos vinkeistä! 🙂
Rita on kiva aivot narikkaan sarja 🙂
Kiitos vinkistä! 🙂
House of Cards on ollut ehkä paras! Breaking bad ja Orange is the new Black myös hyviä. Nyt menossa Homeland ja on kyllä myös koukuttava 😉
Kiitos vinkeistä! 🙂
Rikun kanssa katsotaan nyt Peaky Blinders sarjaa, on hyvä! Suosikkeja on yhteisesti olleet Narcos, Sons of Anarchy, Suits, Orange is new black, House of cards, Breaking bad, Californication…
Itsekseni oon kattonut Bloodline, Orphan Black… ja vähän hömppää… OC, Gossip girl…
Niin ja ihan pakko lisätä vielä Downton Abbey <3
Kiitos Outi! <3 Aika monta vinkkiä! 🙂
House of cards, making a murderer, homeland, breaking bad meidän lemppareita 🙂
Kiitos! 🙂
Orange is the new black, amerikan horror story, sons of anarchy ja mitäs näit on, siellä on hyviä sarjoja! harmi vain että tosi monesta vain yksi kausi :/
Kiitos! 🙂
Ihan parhaita on Downton Abbey, Drop Dead Diva ja Making a murderer!
Haha, itsekin aloin jokunen viikko takaperin katsomaan OC:ta, ja ai että miten tuli kymmenen vuoden takaiset lukioajat mieleen, kun sarjaa silloin tapitti joka jakson silmä kovana! 😀
Kiitos! 🙂 Joo, toi OC on ollut hauska ”jälleenkohtaaminen”. 😀
Breaking bad, Sons of anarchy, Downton abbey, ja Modern family iiiihan parassss!!!
Kiitos! 🙂
Voin lämpimästi suositella Outlander -sarjaa, pian alkaa siitä myös 2. tuotantokausi. Jäin koukkuun. 🙂
Orange is the new blackin lisäksi komediana Modern Family ja draama/romantiikka/seikkailu -akselilla Outlander ehdottomasti!!! Kertoo englantilaisesta naisesta, joka aikamatkailee vuodesta 1945 1700-luvulle. Eka tuotantokausi meni muutamassa illassa! Ja silmäniloa löytyy. 😉
Omia suosikkeja ehdottomasti Breaking Bad, Better call Saul, House of Cards, The Americans ja izombie ? Breaking Bad ja Better call Saul ovat todella koukuttavia ja niin upeeta mustaa huumoria saa etsiä! ? Orange is the new black sytytti kyllä mutta meneillään oleva uusin kausi on ollut hieman pettymys…