Lapsiasiaa osa 2
58
Kirjoitin noin vuosi sitten postauksen Lapsiasiaa. Moni teistä sen onkin lukenut ja sen perusteella perheenlisäys-uutinen olikin monelle teistä lukijoistani yllätys. Jos et ole lukenut tekstiä, voit lukea sen ennen tätä, mistä kirjoitan nyt. Se mitä nyt kirjoitan, on erittäin henkilökohtaista ja olen tähän asti ollut sitä mieltä etten halua tästä kertoa ikinä julkisesti. Nyt kuitenkin haluan.
Toisin kun muutama teistä on nyt kommentoinut, en ole koskaan sanonut etten halua ikinä lapsia. Olen pohtinut asiaa blogissani ja miettinyt sitä, että voiko elämä olla onnelista myös ilman lapsia. Sitä pohdin tuossa vuosi sitten kirjoittamassani postauksessa. Ja sitä, kuinka monesti olen saanut aikuisikäni aikana kuulla kysymyksen, että koska teille tulee lapsia.
Olen aina tykännyt lapsista. Tein monta vuotta töitä lasten parissa ja se oli yksi antoisimmista työkokemuksista, lasten välittömyys ja aitous oli jotain pakahduttavan ihanaa. Varsinaista vauvakuumetta en ole tainnut silti koskaan kokea. Olen usein miettinyt, varsinkin nuorempana, että kyllä haluan lapsia, mutta en ole koskaan ollut varma onko halu lähtenyt minusta itsestäni vai yhteiskunnasta tai kaveripiiristäni tai vanhemmistani.
Tasan kaksi vuotta sitten, keväällä 2014 koin jotain sellaista mitä en olisi halunut kokea. Olimme päättäneet jättää ehkäisyn pois jo aiemmin ja katsoa mitä maailma tuo tullessaan. Mitään ei kuulunut moneen kuukauteen. Maaliskuun lopussa 2014 tein kuitenkin vihdoin positiivisen raskaustestin. Olin innoissani. Kun tein raskaustestin tiesin heti, että lapsi on oikeasti sellainen asia, minkä haluan. Haluan olla äiti, haluan rakentaa perheen Tuukan kanssa.
Into piukassa kerroimme asiasta muutamalle. Äidilleni, veljelleni ja parille tärkeimmälle ystävälle. Mutta enempää emme haluneet vielä hehkuttaa ennen kuin olisimme käyneet neuvolassa. Muutama viikko piti siis odotella, että pääsemme ultraan katsomaan kaiken olevan kunnossa. Aika kului hitaasti. Viikkoa ennen neuvola-aikaa aloin vuotamaan. Maailma romahti ja mietin vain, että miksi näin piti käydä.
Soitin Kätilöopiston päivystykseen ja sieltä kehotettiin tulemaan käymään. Sydän rinnasta melkein ulos pamppaillen menimme. Paikanpäällä tapahtui se mitä eniten pelkäsimme. Ultraäänessä kohdusta ei löytynyt sydänääniä, eikä sikiötä. Olin kyllä raskaana, mutta sikiö oli jatkanut matkaansa kohdun ulkopuolelle. Sikiö löytyi toisesta munanjohtimesta.
Sain samalla kerralla pistoksen persuksiini, jolla keskeytettiin sikiön kasvaminen munanjohtimessa. Sen kasvu olisi ollut hengenvaarallista minulle. Munanjohdin ei ole venyvää kudosta ja kasvava sikiö siellä olisi voinut koitua jopa kuolemakseni. Minun käskettiin olla treenaamatta ja tekemättä töitä. Lähdimme kotiin ja itkin. Monta päivää. Satutti niin kamalasti, että meiltä otettiin jotain pois, vaikka se olisi ollut juuri se asia mitä olisimme niin kovasti tahtoneet.
Meille sanottiin, että kesän lopussa aikasintaan saisi sitten yrittää uudestaan. Sitä ennen olisi käytettävä ehkäisyä. Koko tämä asia harmitti meitä molempia niin paljon, että jätimme koko lapsiasian taka-alalle. Meillä oli Gere ja meille oli tulossa Pimu. Ne olisivat meidän lapsiamme. Rupesimme elämään siinä ajatuksessa, että meistä ei tule ihmislapselle vanhempia. Välttelimme seksiä ovulaatioiden aikana. Emmekä oikeastaan kuitenkaan puhuneet asiasta. Se oli liian herkkä aihe.
Kohdun ulkoisen toteamisen jälkeen minä jouduin ravaamaan kerran viikossa Kätilöopistolla tarkistuttamassa, että onhan raskaushormonitasot laskusuuntaiset koko ajan. Siellä katsoin vatsa pystyssä kulkevia onnellisen näköisiä naisia ja miehiä heidän rinnallaan. Katkeruus nosti päätään. Minun oli vaikea olla ystävieni läsnä, joilla oli pieniä lapsia. Ajan kanssa tunteet kuitenkin haalistuivat ja kaikki oli taas kuin ennen tätä.
Viime vuoden kesällä 2015 kuitenkin otimme asian uudestaan puheeksi. Mietimme, että mitä haluamme. Sillä hetkellä me molemmat olimme sitä mieltä, että nyt on hyvä näin. Ihan vain kahdestaan ja koirien kanssa. Emme edelleenkään ottaneet ehkäisyä käyttöön, välttelimme vain ovulaation aikana lähestymästä toisiamme.. 😉
Helmikuun lopussa 2016, kun kuukautiseni olivat myöhässä, tiesin olevani raskaana jo ennen kuin testin. Raskaus tuli meille yllättäen. Mutta olimme tietysti onnellisia asiasta. Tällä kertaa kuitenkin pelko oli taustalla vahvana. Mitä jos se ei tälläkään kertaa ole kohdun sisällä? Kohdun ulkoiset raskaudet kun tuppaavat uusiutua. Entä jos tulee keskenmeno? Tämän aiemman kokemuksemme vuoksi pääsimme varhaisultraan jo viikolla 7 ja taas sydämet rinnasta ulos pamppailen odotimme vuoroamme Kätilöopiston käytävällä. Tällä kertaa kätilö löysi heti sydänäänet, sekä sikiön ihan oikeasta paikasta, kohdun sisältä. Olimme huojentuneita. <3
Nyt raskausviikot on 14+3, kriittisimmät viikot ovat siis takana ja toisessa ultrassa näkyi terve pieni sikiö. Juuri oikean mittainen ja kaikki raajat, aivot ja selkärankakin kehittyneenä. Olemme erittäin onnellisia. Silti pelko siitä, että mitä jos tämäkin otetaan meiltä pois nostaa päätään melkein päivittäin. En vieläkään uskalla täysin rinnoin olla onnellinen, sillä pelkään jos niin teen, vedetään matto jalkojeni alta pois.
Siksi tämä pieni tyyppi täällä masussa tuntuukin nyt oikein extrasti tärkeältä. <3
Kiitos kuvista Emmi! <3
58 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Ymmärrän miltä susta tuntuu. Mä olen aina halunnut lapsia. Kuitenkin kaksi ekaa raskautta päättyi ikävästi, ensimmäinen viikolla 15 ja toinen aika alussa, ehkä viikolla 7. Nyt vihdoin 1v2kk pojan äitinä
voin sanoa että olen päässyt yli keskenmenoista. Tiedän kyllä että jos vielä raskaaksi tulen, niin pelko varmasti taas nostaa päätään. Tässä viimeisessä raskaudessa halusin välttämättä käydä ylimääräisessä ultrassa viikolla 15 – varmuuden vuoksi.
Tsemppiä sulle raskausaikaan ❤️
Voih 🙁 On kamalaa, kun sama ihminen joutuu kokemaan monta keskenmenoa. Mutta onneksi sinulla on nyt ihana pikkupoika siellä, kenen äiti saat olla. <3
Kiitos!
Täällä myös vertaistuntija, joka uskoo tietävänsä mitä kävit/käyt läpi. Tällä hetkellä olen 1,5-vuotiaan pojan äiti,. mutta jotta tähän pisteeseen pääsin, vaati se monta vuotta odotusta. Lisäksi matkalle osui ensin keskenmeno viikolla 11 ja seuraavaksi kohdunulkopuolinen raskaus. Kun kolmannen kerran tulin raskaaksi, ei siitä uskaltanut oikeasti iloita kun vasta saadessani nyytin syliin. Ja voi sitä jännityksen purkausta siinä vaiheessa.
Vaikka olenkin päässyt noista menetyksistä yli, niin kyllä niitä yhä edelleen silloin tällöin tulee mietittyä, varsinkin sitä ensimmäistä. On se samalla niin voimakas, mutta kuitenkin hauras asia <3
Voi kamala. 🙁 On kyllä varmasti ollut pelottava tuo kolmas raskaus, ymmärrän täysin tuon ettet ole uskaltanut olla oikeasti iloinen vasta kun vauva on ollut sylissä. Mutta ihanaa, että nyt olet 1,5 vuotiaan pojan äiti. <3
Kaunis kirjoitus Monna ja ihanaa, kun uskalsit jakaa tämän asian! <3 Kaikkea hyvää raskauteen! 🙂
Kiitos Karoliina! <3
❤️❤️❤️❤️❤️❤️
<3 <3
Kiitos kun jaoit näin henkilökohtaisen ja kipeänkin asian 🙂
Olen seuraillut satunnaisesti (aina silloin kun treenaaminen on eksynyt tämän sohvaperunan arkeen) blogiasi, mutta nyt liityin jälleen aktiivisesti seuraamaan, koska olen itsekin raskaana. En ole kokenut keskenmenoa, tämä myttynen saatiin alulle heti ensiyrittämällä, mutta onhan se pelko siellä taustalla.
Minulla siis tänään 14+0 🙂
Onnea mytystä! 🙂 Samoilla viikoilla mennään. Minulla nyt 15+1 Onnea raskauden aikaan! <3
Tiedän miltä susta tuntuu!!!! Eka raskauteni päättyi vasta 20 viikon jälkeen ja nyt olen uudestaan raskaana. Jännittää, pelottaa miten tässä käy…jotenkin haluisin peittää koko mahan ettei kukaan onnittele yms. kun pelkään että lapsi viedään multa taas pois. 🙁 mutta tsemppiä sinulle <3
Huih! 🙁 Tuo on varmasti ollut kamalaa, kun jo noin pitkällä olet ollut! Kovasti tsemppiä sinulle myös! <3 Uskotaan, että tällä kertaa kaikki menee sinullakin hyvin!
Itse olen 22 ja itse haluan tulevaisuudessa lapsia, mutta itseäni on ruvennut ahdistamaan tämä tilanne, että ikäisilläni saattaa olla jo kaksikin lasta?
Olen sinkku, koska sopivaa ei ole löytynyt vielä ja ehkä siksikin rupee ahdistamaan, että jonain päivänä kun löydän sen oikean niin olenko liian vanha, vaikka ollessani 26 tai 27?
Tiedän kyllä, että näin ei ole mutta sitä ajatusta ei saa pois päästään. Enhän halua kiirehtiä ja ottaa ensimmäistä vastaantulijaa ja perustaa perhettä, koska silloin tiedän ettei se tule kestämään lopunelämää jota minä haluan. (Toki ei saa yleistää, koska näitäkin on ja yhdessä ovat olleet maailmantappiin asti, sekä niitä jotka ovat rauhassa alkuun katsoneet ja muutamia vuosia jölkee eronnut).
Onnea teille odotukseen ja lapsosesta! 🙂 <3
Voi että. Et ole liian vanha jos saat ensimmäisen lapsen 26 tai 27 vuotiaana. 🙂 Monet ensisynnyttäjät ovat tänä päivänä yli 30-vuotiaita. Ei sitä tosiaan kannata kiirehtiä ja lähteä valitsemaan miestä vain sen vuoksi, etttä saisit raskauden alulle. 😉 🙂
Ole huoletta, olet todella nuori vielä! <3 Löydät varmasti miehen ja rakennatte perheen yhdessä, kun sen aika on.
Hei Monna! En ole aiemmin kommentoinut mihinkään blogiin, mutta tämä aihe kosketti ja on itsellekin tuttu aihe, joten ajattelin nyt rohkaistua ja kommentoida. Keskenmenot ja kohdin ulkopuoliset raskaudet ovat yleisiä, mutta liian harvoin niistä puhutaan. Ymmärrettävästä syystä tosin, naiselle tämä elämän alun menetys on suuri suru ja pelko seuraavassa raskaudessa tulee aina olemaan läsnä. Itse koin keskenmenon elokuussa -15 ja maailmani romahti. Olimme kaksi vuotta yrittäneet ja kun testi vihdoin näytti plussaa olimme mieheni kanssa onnellisia. Viikolla 10 aloin kuitenkin vuotaa ja todettiin keskenmeno. Nyt olen uudestaan raskaana viikolla 28+3 ja voin kertoa, että pelkään edelleen menettäväni tämän maailman rakkaimman lähes joka päivä. Aluksi pelkäsin keskenmenoa, sitten viikon 12 jälkeen pelkäsin myöhäistä keskenmenoa ja nyt pelkään sitä että vauva menehtyy johonkin kohdun sisäiseen komplikaatioon. Olen itse kätilö ammatiltani, joten tiedän mitä kaikkea voi tapahtua. Tiedostan, että on turha murehtia etukäteen, mutta luulen että äidin vaistoni ovat vaan niin suuret, että pelko tulee aina olemaan mukana. Minun pitää vaan elää sen kanssa ja nauttia jokaisesta päivästä raskaana ollessa. Ja niin olen tehnytkin. Jokainen päivä on lahja! Tytön pienet potkut saavat minut hymyilemään ja sisälläni on lämmin tunne kun ajattelen, että kehoni pystyy kasvattamaan pientä rakasta lastamme sisälläni. Raskaus on ihanaa, mutta pelottavaa aikaa, etenkin kun taustalla on keskenmeno. Tiedän että olemme siunattuja, kun tulin raskaaksi näin nopeasti ja kiitän siitä maailmaa joka päivä. Tätä raskautta ja vauvaa en ota itsestäänselvyytenä vaan elämäni tärkeimpänä ja rakkaimpaan asiana. Toivon, että raskautesi sujuu ongelmitta ja saatte terveen pienen rakkaan syliinne ❤️ Kiitos siitä että otit tärkeän asian puheeksi!
Kiitos, että kommentoit Laura! <3
On todella harmi, että keskenmenoista ja näistä kohdun ulkoisista puhutaan niin vähän. Ne kuitenkin ovat suhteellisen yleisiä. Jos niistä puhuttaisiin enemmän, ehkä se ei olisi niin kamala asia. Kun ihmiset tiedostaisivat niiden yleisyyden. Vaikka varmasti se silti pahalta tuntuisi.
Toivon myös kaikkea hyvää sinun raskauteesi! Uskotaan ja toivotaan, että kaikki menee hyvin ja me molemmat saamme terveen pienen vauvan syliimme kun raskausviikot ovat täynnä. <3
Huh huh, tämä teksti veti kyllä sanattomaksi! Luin aiemman ”Lapsiasiaa” tekstisi silloin, kun sen ekan kerran julkaisit. Muistan itsekin ajatelleeni silloin, että te ette halua lapsia, vaikka tosiaan et missään vaiheessa niin ole sanonut. Sen postauksen jälkeen uutinen raskaudesta tuli yllätyksenä, vaikka se iloinen uutinen olikin!
Jaoit todella henkilökohtaisen asian meille lukijoille ja olisi aivan ymmärrettävää (sekä oikeutettua!), että et olisi kertonut mitään! Olet kyllä rohkea nainen 🙂 Tsemppiä loppuraskauteen! Toivottavasti kaikki sujuu hyvin! 🙂
Kiitos Anniina! 🙂
Tuli vain vahvasti sellainen olo, että haluan asian jakaa. Koska niin moni joutuu kokemaan samoja asioita.
Oi. ? Toivotaan kaiken menevän hyvin.
Toivotaan todella! 🙂
<3
<3
Koskettava kirjoitus! Paljon tsemppiä raskausajalle! ❤
Kiitos Jenny <3
Itku kurkussa luin tekstisi. Paljon tsemppiä teille loppuraskauteen! <3
Kiitos! <3
Lasten saaminen on asia johon ei hyvin paljoa pysty itse vaikuttamaan. Yritimme esikoista 1,5v ja kun vihdoin tulin raskaaksi oli raskaus puolivälistä eteenpäin vaikea. Ennenaikaisuuden uhkan vuoksi olin viikot 25-34 vuodelevossa, joista viisi viikkoa sairaalassa. Mutta mitäpä sitä ei kauan toivomansa lapsen vuoksi tekisi?
Toinen raskauteni meni kesken rv 12+0. Keskenmeno oli raju niin fyysisesti kuin henkisesti. Viikolla 12 sikiö ei ole enää ihan huomaamaton…
Kolmas ja neljäs raskaus oli myös vuodelepoa puolivälistä eteenpäin. Supistusherkkä kohtu ja heikko kohdunkaula. :/ Lapset syntyivät nippanappa täysiaikaisina. 37+1 ja 37+0.
Nyt olen viidettä kertaa raskaana kuuden vuoden sisällä ja odotan neljättä lastamme rv 24. Supistukset ovat taas alkaneet ja ravaan niiden vuoksi kohdunkaulan kontrolleissa kahden viikon välein. Rauhallisesti tässä pitäisi malttaa olla, mutta helpommin sanottu kuin tehty kolmen lapsen kanssa. Kymmenen viikon päästä voi jo huokaista helpotuksesta! Kunhan 34 viikkoa tulee täyteen niin synnytystä ei enää estellä.
Onnellista odotusta! 🙂
Lasten saaminen on todella asia johon ei paljoa pysty itse vaikuttamaan. Luonto sanelee sen mitä tapahtuu.
Olet kokenut todella raskaita raskauksia. 🙁 Toivon kovasti, että kaikki menee kuitenkin hienosti tälläkin kertaa ja saat pian neljännen lapsen syliisi. Onnellista odotusta supistuksista huolimatta. <3
Hei,
Arvasin jotenkin siitä postauksesta, että siellä on jotain ikäviä kokemuksia lapsen saannin kohdalla. Harmillista. Toisaalta, varmasti se hetki, kun saa vihdoin sen terveen pienen käärön syliin on vieläkin tärkeempi, kun takana on ikäviä kokemuksia ja pettymyksiä.
Teksti kolahti niin jokaiseen ytimeen, kun voi vaan kolahtaa. Sain itsekin keskenmenon tänä keväänä pidemmän yrittämisen jälkeen ja ei sitä pysty sanoin kuvailemaan miltä se tuntu siinä hetkessä.
Ensin olit selannut netin läpi hakusanalla; lapsettomuus. Sen jälkeen hakusana vaihtu; alkuraskauden oireet ennen plussaa. Sitten oltiinkin jo hakusanassa; alkuraskauden oireet plussan jälkeen. Sitten rupesit pelkäämään keskenmenoa ja etsit kaiken tiedon keskenmenosta.
Sitten, kun keskenmeno muuttu todelliseksi rupesit etsimään tietoa voiko verenvuoto ollakin jotain muuta.
Kunnes lääkäri totesi, että peli oli menetetty olitkin jo netissä lukemassa kokemuksia elämästä keskenmenon jälkeen.
Jos yhden asian opin, niin sen, että vauva.fi-sivusto on seuraavan raskauden sattuessa kokonaan boikotissa. 😀
Edelleen hetkittäin tuntuu pahalta, kun instagramissa on kuvia missä itse tiedät, että siinä kuvassa masussa on kasvamassa pienen ihmeen alku, vaikka muut ei sitä tiedä.
Sen takia sitä onkin pysähtynyt miettimään, että miten paljon yhden kuvan takana voi olla kipeitä asioita/ yllättäviä käänteitä.
Olen super onnellinen teidän puolesta ja toivon sydämen pohjasta, että kaikki menisi nyt hyvin! <3
Voi Ilona. 🙁 Tiedän tarkalleen miltä sinusta on tuntunut. Mulla hakusanoissa oli sitten vielä se kohdunulkoinen ja voiko se uusiutua jne..
Google ja vauva.fi-sivusto vois molemmat olla boikotissa raskauden aikana. 😀
Ja voi, noi kuvajutut. Muistan itsekin katsoneeni niitä omia kuviani vielä ihan vähän aikaa sitten, että tuossa olin vielä raskaana, mutta kukaan ei sitä tiennyt.
Super paljon tsemppiä ja kaikkea hyvää teille! <3 Toivottavasti pian vielä tärppää ja tällä kertaa ei mene kesken! <3
?
*Halaus*
Tällä kertaa kaikki menee varmasti paremmin ?
Kiitos! <3 Näin toivon todella!
Kiitos kun jaoit tän. <3 Keskenmenot on valitettavan yleisiä, niistä vaan puhutaan kovin vähän.
Mä olin aina tiennyt haluavani lapsia, mies vaan jarrutteli vähän pitempään. Eka raskaus päättyi keskenmenoon kesällä 2014 rv12. Teistä poiketen, me jatkettiin yrittämistä heti ja joulukuussa teinkin positiivisen testin. Nyt se maailman rakkain tuhisee tuolla petissään enkä vois olla onnellisempi. Hän on juuri se vauva, joka meidän pitikin saada.
Alkuraskaus oli aivan kamala henkisesti, en saanut nukuttua ja itkin ja itkin ja käytiin parissa ylimääräsessä ultrassa heti alussa, ihan vaan mun mielenrauhan takia. En tiedä pystynkö lähteä siihen rumbaan enää uudestaan, vaikka pikkusisarusta pojalle toivoisinkin.
Mä sain sillon parhaan tuen ihmiseltä, joka oli kokenut saman ja sikspä oon nyt omassa lähipiirissä ihan avoimesti puhunut omasta keskenmenosta. Jos joku joutuu saman kokeen niin toivon että mun puoleen voi kääntyä. Joten kiitos kun jaoit tän, mun mielestä tästä aiheesta on hyvä puhua, vaikka niin kipeä onkin.
Tsemppiä ihan hurjasti sulle raskauteen, toivottavasti pystyt nauttimaan edes jossain vaiheessa ja ihan viimeistään kun se pieni käärö on sylissä. Pus.
Tiia
Näin se on, keskenmenot ja nämä kohdun ulkoiset ovat todella yleisiä ja niistä puhutaan ihan liian vähän. 🙁
Kurjaa, että sinäkin olet joutunut keskenmenon kokemaan. Mutta ihanaa, että nyt on kuitenkin oma lapsi siinä vieressä. <3
Tosi hyvä, että olet puhunut avoimesti kokemuksestasi. Oikeasti se tuki joltain sellaiselta joka on saman kokenut on tuplasti tärkeämpää.
Kiitos <3
<3 <3 <3
<3 <3
Ihanaa Monna kun jaoit tämän. Itselläni ei ole lapsia enkä ole vieläkään aivan varma haluanko niitä, mutta postauksesi kosketti minua siitä huolimatta hyvin syvältä. Ihanaa, että kaikki on nyt hyvin. Toivotan teille kaikkea hyvää! <3
Kiitos Nilla <3
Kiitos, että kerroit tästä. Yritimme mieheni kanssa lasta puoli vuotta, kunnes helmikuun alussa vihdoin tein positiivisen testin, olin todella innoissani. En kuitenkaan kokenut juurikaan raskauden oireita, viikot meni hitaaaaasti, neuvola tuli ja aloin odottamaan ensimmäistä ultraa. Kunnes rv 11 aloin vuotamaan ja vatsa oli kipeä kuin menkka-aikaan. Kaksi päivää vuosin ja kävin lääkärissäkin. Kunnes tapahtui se mitä olin pelännyt koko alkuraskauden, sain keskenmenon kuukausi sitten. Olin aivan rikki ja olen edelleen, pahinta on tunne että minulle ”luvattiin jotain ja se otettiin pois”. Vatsakin ehti hieman kasvaa. Kadotin hetkeksi jopa elämän ilon.
Päätin aina, etten kerro raskaudesta ennen kuin ”turvallisilla viikoilla”, jouduin kuitenkin töissä kertomaan, pari kaveria arvasi ja muutamalle kerroin, koska olin onnesta oikeana.
Postauksesi, jossa kerroit raskauden ajan liikunnasta sai aikaan ”piston sydämessä”, olinko sittenkin treenannut liian kovaa alkuraskaudesta ja keskenmeno johtui siitä? Vai oliko aiheuttaja joku ruoka jota vahingossa söin? Niin tai näin Kätilöopistolla sanottiin, ettei keskenmenoa voi aiheuttaa eikä toisaalta kukaan estää.
Keskenmenosta kerrottuani kuulin ystäviltä ja tutuilta kuinka yleistä tämä on, jokainen tiesi jonkun lähipiiristä, jolle oli käynyt keskenmeno. Kiitos, että sinä kerroit. Vaikka ihmisten tuki on ollut mieletöntä vain toinen saman kokenut voi tietää miltä oikeasti tuntuu.
Todella kurjaa, että olet joutunut kokemaan tuon. 🙁 Se tunne juuri, että jotain luvattiin mutta se otettiin pois, on juuri se tunne mikä tulee.
Älä kuitenkaan missään tapauksessa syytä itseäsi. Ei keskenmeno johdu treenistä tai siitä mitä söit. Lääkäri-ystäväni sanoi juuri, että alle 12 viikkoisena sikiö on niin pieni ja niin hyvässä turvassa siellä sisällä ettei ihminen pysty sitä vahingoittamaan syömisillä, juomisilla, treenillä tai seksillä. Alkuraskauden keskenmenot johtuvat siitä, ettei sikiö ollut tarpeeksi vahva jatkamaan.
Älä lannistu. <3 Uutta yritystä vain.
Itsellänikin 2 keskenmenoa, noin 3 vuotta sitten. Molemmat todella alkutekijöissä en tainnut ekalla kerralla edes keritä ensimmäiseen neuvolakäyntiin. Toinen kerta oli noin vuosi ensimmäisen jälkeen.. neuvolassa ei löydetty sydän ääniä ja epäilivät kohdun ulkopuolista raskautta. Jouduin tähystysleikkaukseen ja kun heräsin tultiin minulle kertomaan että ei löytynyt mitään ulkopuolelta joten tekivät kaavinnan samalla. Pääsin kotio seuraavana päivänä, illalla alkoi aivan jäätävä kipu alavatsassa, luulin että kuolen siihen paikkaan.. yöllä soitinkin lääkärille joka oli tähystyksen tehnyt. Siitä sitten yöllä poriin keskussairaalan tutkimaan mikä on ja todettiin että kohtutulehdus sanoivat että kaavinnan seurauksena tullut. Antibiootit ja vuodelepoa kotona. Kävelykieltoa taisi ainakin viikon verran olla ellei kauemminkin. Tämän jälkeen otin ehkäisyn takaisin käyttöön ja mietin haluanko enään edes yrittää lasta saada, pelko keskenmenosta on suuri. Nyt 3 vuoden jälkeen olemme miehen kanssa puhuneet jos jätän kesän jälkeen ehkäisyn pois ja toivotaan että silloin menisi asiat paremmin. 🙂
Toivotan kaikkea hyvää teille 🙂 <3
Voi kamala. 🙁 Todella kurjaa mitä olet joutunut kokemaan.
Mutta keskenmenot on hirveän yleisiä. Siispä rohkeasti vain uutta yrittämään. <3
Toivon myös teille kaikkea hyvää!
tuli ihan itku sun puolesta.. paljon onnea odotukseen <3
Kiitos <3
Itkuhan tätä lukiessa tuli. Ihanaa odotusaikaa teille ❤
Kiitos <3
Ollaankin joskus juteltu aiheesta. Tiedän niin hyvin mitä olette kokeneet. Kirjoitin juuri blogipostausta, joka tulee lauantaina näkyviin ja liippaa aihetta. Tiedät munkin taustan ja asia on tärkeä puhua, koska joka viides pariskunta kärsii samoista jutuista jossain vaiheessa elämäänsä. Mä olen niin onnellinent teidän puolestanne. Pidän peukkuja loppuun saakka teille.
Niin ollaan. <3 Mun täytyykin nyt käydä lukemassa tuo sun postaus.
Olet rakas!! <3
Kauniisti kirjoitettu ❤️
Ihanaa odotusta teille ❤️
Kiitos! <3
Kova kokemus teillä takana ja vaikka ei itsellä ole k.o asiasta kokemusta niin vuosien lapsettomuushoidoista on ja ne on myös asia josta puhutaan vähän. Tosi isosti onnea vielä ja positiivia ajatuksia <3
Kyllä! Ne on todella sellainen asia, joista puhutaan liian vähän. Näistä kaikista asioista pitäisi puhua enemmän, että ne eivät olisi niin pelottavia tai tabuja.
Kiitos Krista <3 Ja onnea myös sinne!
Ihmismieli on jännä,edellisessä tekstissä varmaan vakuuttelit itsellesikin että lapseton elämäkin on sopiva vaihtoehto,et kuitenkaan ollut sinut asian kanssa niinkuin kirjoitit esim suhtautumisestasi lähipiirin vauvauutisiin..lapsettomuus on arka aihe,kenenkään taustoista kun ei vielä tiedä..kyllä lapsia saadaan ei tehdä..tsemppiä odotukseen!
Näinhän se on. Ihmismieli osaa kääntää asiat ”omaksi edukseen”. Lapsettomuus on arka aihe. Ja tosiaan lapsia saadaan. Kiitos
Hei Monna! Kiitos kirjoituksestasi, joka oli äärimmäisen tärkeä! Lapsettomuus ja keskenmenot ovat edelleen aikamoisia tabuja yhteiskunnassamme. Luulen, ettei kokemuksia kauheasti jaeta, koska useimmat kuitenkin saavat lapsen niin halutessaan keinolla tai toisella ja silloin aiemmat koettelemukset ikäänkuin pyyhkiytyvät. Keskenmenot ovat todella yleisiä, kun olen lähipiirissä niistä maininnut, tuntuu että kaikilla on omakohtainen kokemus asiasta. Aurinkoa kesääsi ja onnellista odotusta!
Näin se on. On surullista miten vähän näistä asioista puhutaan.
Kiitos kovasti. 🙂
Urhea nainen olet! Miten moni nytkin suree hiljaa sudämessään.
Täällä yksi hiljainen surija. Kohta kaksi viikkoa takana leikkauksesta. Itse jouduin äkisti leikkauspöydälle muutama päivä sen jälkeen kun olin päässyt iloitsemaan ensimmäisestä raskaudesta. Asian vakavuuden takia menetin toisen munatorven.
Toivon että pääsisin tästä kauheasta surusta yli ja voisimme pian yrittää uudelleen. Pelkään kuitenkin että sama tulee toistumaan tai jotain muuta pahaa tulee tielle jonka myötä menettäisin seuraavankin halutun raskauden 🙁
Kirjoituksesi antaa kuitenkin toivoa, pakkohan tässä on yrittää pitää mieli jokseenkin positiivisena.
Onnea raskaudestasi. Kiva nähdä ja kuulla että kaikki on sujunut hyvin! ? Hienoa että kirjoitit aiheesta.