Sano se ääneen!
Olin hyvän ystäväni Inarin kanssa pari viikkoa sitten tyttöjen päiväretkellä Tallinnassa. Ihana aurinkoinen päivä ihanassa seurassa. Juteltiin kaikenlaista, syötiin, käveltiin paljon ja vähän shoppailtiinkin. Yksi juttu mistä puhuimme oli kehuminen.
Mietimme, että miksi on vaikeampaa sanoa hyvälle ystävälle tai omalle kumppanille kehuja, kuin jollekin hyvänpäiväntutulle tai jopa melkein tuntemattomalle? Tulimme molemmat siihen tulokseen, että kehumme helpommin jotain puolituttua kuin omaa miestämme tai hyvää ystäväämme. Miksi se on niin? Tunnistaako joku muukin itsensä?

Sattumalta juuri tähän aiheeseen sopivasti, me Tuukan kanssa päätettiin hieman ennen tätä Tallinnan reissua kirjata ylös asioita, joita jättää sanomatta toiselle tai ihan arkisia tekoja joita tekee toisen hyväksi, mutta ei pidä niistä ääntä. Huomasin heti, että saatoin mm. miettiä Tuukan lähtiessä töihin tai johonkin, että onpas se hyvännäköinen tänään. Mutta en sanonut sitä ääneen.
Muutama viikko sitten olimme syömässä ystäväpariskuntamme kanssa lounasta ja mietin siinä syödessä, että voi kun Inari näyttää kauniilta tänään. Mutta en sanonut sitä ääneen. Lähetin kylläkin viestin myöhemmin, että hän näytti kauniilta.
Kehu päivässä, pitää mielen virkeänä! 😉
Joskus aiemminkin olen miettinyt tätä samaa asiaa. Ja ihan keskittynyt siihen ja huomannut, että olen alkanut sanomaan kehuja ääneen. Nyt se on jotenkin taas jäänyt taka-alalle, mutta meinaankin nyt jatkaa siitä mihin jäin ja skarpata ääneen kehumisen kanssa! Mikäs sen parempaa kuin sanoa hyvälle ystävälle tai omalle kumppanille kehu, josta hänelle varmasti tulee hyvä mieli – sitä kautta myös itselle tulee hyvä mieli. Eikö vaan?

Kirjoitin reilu vuosi sitten postauksen Anna yksi kehu! Käy lukemassa, jos et vielä ole lukeut! 🙂
***
Hei, sitten tällainen ilmoitusjuttu!
Minä ja Tuukka ( MT Personal Training ) saamme kunnian olla mukana järjestämässä New Balancen kanssa Rio-henkiset treenit kolmessa kaupungissa elokuussa (Helsinki, Espoo, Tampere)!
New Balance on Suomen olympiajoukkueen virallinen yhteistyökumppani ja näin ollen jotain olympia-henkistä haluttiin järkätä myös tänne Suomeen, kisakatsomoihin! 😉
Nyt kaikilla on mahdollisuus tulla mukaan näihin treeneihin!!
Käy ilmoittautumassa alla olevasta linkistä mukaan! Vain 50 ensimmäistä mahtuu jokaisen kaupungin treeneihin ja ainakin Helsingin ja Espoon treenit alkavat jo täyttyä kivaa vauhtia.
Treenien sisältö on suunniteltu niin, että jokainen voi osallistua kuntotasosta riippumatta.
Treenit ovat ilmaiset! 🙂
8 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


8


Hyvä postaus :)! Ite annan usein positiivista palautetta toisille,pieni ilo päivässä piristää 🙂
Ihanaa, että annat! 🙂 Sitä pitäisi kaikkien tehdä enemmän! 🙂
Jos vaikka suomalaiset ei oikein osaa kehua toisia niin ei me myöskään osata ottaa kehuja vastaan. Jollain tapaa nolostutaan kun joku kehuu, ja vähätellään sitä kehuttua asiaa. Ehkä tulee tunne, ettei sovi ”ylpistyä” liikaa, ettei muut vaan ajattele että onpa siinä leuhka ihminen! Mikä on mielestäni aika hassu ajatus.
Itsellenikin on vaikeaa mennä kehumaan toisia, mutta ehkä ennemmin kehun läheisiä ihmisiäni kuin puolituttuja. Mutta tosiaan, ns. päin naamaa niitä kehuja on paljon vaikeampi antaa kuin esim. viestillä. Ehkä se johtuu juurikin siitä, kun näkee, että se kehun saaja vaivaantuu kehuista, niin tulee itsellekin vähän nolo olo..
Näytät Monna onnelliselta kuvissasi 🙂
Se on ihan totta! Monet menee ihan noloksi kun kehutaan. Myös tosiaan tuo vähättely on tuttua. Olenkin joskus muistaakseni kirjoittanut siitä, että pitää osata ottaa kehuja vastaan – ei heti vähätellä, että ei tää mitään ole.
Kiitos! 🙂 Onnellinen taidan ollakin! 😉
Hei,
Minua kiinnostaisi kovasti millaisia treenejä olet tehnyt kun masu on alkanut kasvamaan. Eli kun pitää vähän hölltätä jo. Ois kiva jos tekstit postauksen vaikka 2-jakoisesta raskauden toiselle ja kolmannelle kolmannekselle sopivan treenin. Itsellä nyt raskaus alussa niin siksi kiinnostaisi. 🙂
Moikka!
Kandee selailla vähän taaksepäin, olen kirjoittanut jonki verran raskausajan liikunnasta täällä blogissa. 🙂
Voit kirjoittaa tuohon oikealla sivussa olevaan ”hakukenttään” hakusanan raskausajan liikunta, niin löydät ne postaukset. 🙂
Mielenkiintoinen aihe, jota oon viime aikoina pohtinut enemmänkin. Asuin viime vuoden asuntolassa, jossa olin ainoa suomalainen. Mun kaverit pussaili, halaili ja kehui toisiaan päivittäin. Jos joku tuli keittiöön laittautuneena niin aina joku kommentoi ”wow girl you so pretty today”. Mulla kesti hetki, että osasin olla vaivaantumatta kehuista ja pian aloin itsekin kehua muita. Totuin kehumaan muita päivittäin ja antamaan poskipusuja ohimennessäni, että nyt takaisin suomessa olo tuntuu tosi etäiseltä sillä kaikki tällainen puuttuu. Jos sanon veljelleni että onpa se tänään komee niin se kattoo peiliin että oliko se sarkasmia :—-D
Voi että! Toi kuulostaa kyllä sellaiselta, että moni suomalainen olis aivan hukassa jos noin kehuttaisi. 🙂
Ja sitten nimenomaan jos kehutaan, niin se otetaan sarkasmina tai v*ttuiluna.
Mutta jatka silti kehumista, kyllä se niin vaan menee, että miten enemmän ihmiset täällä Suomessakin kuulee kehuja, sitä paremmin niihin totutaan.