Itse itsensä motivaattori!

Mä aina silloin tällöin selailen mun vanhoja kuvia instagramista. On hauska kattoa mitä kaikkea on puuhannut, koirien kasvamista, meiän puuhailuja perheenä, hiusvärien ja mallien muuttumista, tyttöjen iltoja ja treenikuvia.

Luin eilen juurikin instagramista yhden mun mammatutun postauksen, jossa hän kertoi jo haaveilevansa treenijutuista sitten vauvan syntymän jälkeen. Mulla oikein heräsi siitä kuvasta into. Siis treeni-into!

Oon huomannut, että mulla on hävinnyt sellainen kova into treenaamiseen tässä raskauden aikana. Oon toki treenannut jonkin verran, mutta se on ollut vähän sellaista, että ”treenaanpa nyt vähän etten ihan fläsähdä”.. Ja oon miettinytkin, että mitä jos se into ei tuu enää takas edes sitten joskus ens vuoden puolella. 😀 Että jos pullat ja karkit maistuu sohvalla lötköttelyn rinnalla niin paljon, että ei enää tää pt treeneihin kaipaile. Haha. 😀

Mutta eilen tajusin, että hitto vie mähän ihan kaipaan niitä omia treenejäni. Sitä, että hiki valuu ja pistän peliin ihan kaiken. Se tunne treenin aikana ja treenin jälkeen on ollut mulle ihan huumetta. Ja nyt huomaan, että vitsi mä kaipaan sitä taas! Se on aika ihana huomata. Vaikka varmasti tässä vielä raskauden aikana ja sitten synntyksen jälkeen tuleekin nämä kaipuut ja innot vielä aaltoilemaan moneen otteeseen. Silti tiedän nyt, että treenaamisesta tuleva hyvä olo niin henkisesti kuin fyysisestikin on mun juttu.

Mun täytyy myöntää, että mä olen nimittäin vähän pelännyt sitä ”vanhan Monnan” takaisintuloa. Sitä, että treeniin lähteminen on ollut pakkopullaa ja oikeasti tekisi vain mieli maata sohvalla peiton alla, katsoa telkkaria ja syödä irtokarkkeja. Olen ajatellut, että se on jossain tuolla niin syvällä mussa, ettei se lähde pois koskaan ja että nyt se on ottanut taas vallan.

Sen vuoksi on ihan oikeasti ilo ja helpotus huomata, että omat vanhat treenikuvat ja sen fiiliksen muisteleminen motivoi jo nyt ihan satasella jatkamaan sitten kun keho on siihen valmis synnytyksen jälkeen. Parasta onkin huomata, että voi olla itse itsensä motivaattori. Tietää ne lajit mistä nauttii, muistaa ihan omakohtaisesti sen uskomattoman hyvän voittajafiiliksen treenien jälkeen ja tietysti se peilikuvakin hymyilyttää.

Nyt tuntuu, että on taas vähän väsyneempi kausi menossa tässä raskaudessa ja tekisi tosi paljon mieli ottaa päikkäreitä ja mennä hirmu aikaisin nukkumaan. Tällä viikolla en ole itse treenannut yhtään, ei ole vain huvittanut.

Se energinen olo mikä treenin jälkeen tulee, on yksi isoista asioista mitä odotan. Ja se energiamäärä, mikä treeneistä ja hyvästä ruuasta tulee kokonaisuudessaan, se on ihanaa. En tykkää olla väsynyt ja vain möllöttää. Se energinen Monna, sitä kaipaan. Saan varmasti kaivata vielä jonkin aikaa, koska tuskin vähäiset ja pätkittäiset yöunet pikkuisen Vauva Pursiaisen kanssa energiamäärää lisää ainakaan. 😉 Mutta se, että muistan tuon tunteen ja se motivoi!!

Päivä, jolloin tein positiivisen raskaustestin. 🙂

Mutta nyt kuitenkin mennään vielä tällä vähäisemmällä treenaamisella ja laiskemmalla fiiliksellä jonkin aikaa. Ja sekin on ok. 🙂

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3

Nyt mennään tällä. 🙂