Valmistautumista pikkuhiljaa.
Olen sellainen, että tykkään tehdä asiat ajoissa. Olen myös aina ajoissa, on sitten kyse ystävien tapaamisesta tai työjutuista. Olen oppinut jo pikkutytöstä asti sen, että se on muiden kunnioittamista, että saapuu paikalle ajoissa.

Nyt ajoissa oleminen liittyy vauvaan. Menossa on raskausviikko 33. Tarkalleen 32+2. Eli sellainen puolitoista kuukautta on laskettuun aikaan. Eihän sitä tiedä tuleeko vauva silloin, aiemmin vai myöhemmin. Mutta ehkä juuri sen vuoksi, että jos Vauva Pursiainenkin on ajoissa ja se saattaa tulla vaikka jo kolmen viikon päästä (omg!) – haluan asioiden olevan valmiina kotona.
Isot tavarat meillä jo on. Pinnasänky, vaunut, turvaistuin, kylpyamme, hoitoalusta, turvakaukalo, leikkialusta, sitteri.. Unipesä on tulossa ja myös kantoreppu. Pienemmätkin tarvikkeet alkaa jo oikeastaan löytymään. Viimeisimpinä hyllyjä on täyttänyt tuttipullot ja tutit ja kylpylelut ja vaikka mitkä. 🙂 Vaatteitakin alkaa olemaan oikeastaan jo ihan tarpeeksi. En ainakaan niitä pienimpiä kokoja aio ostaa nyt yhtään lisää.

Vaippoja pitäisi käydä varmaan ostamassa ja en oikein tiedä onko jotain muutakin sellaista päivittäistavaraa, mitä pitäisi kotoa löytyä sitten jo kun tullaan sairaalasta kotiin. Rintapumppua ajattelin kysäistä ystävältä lainaan. Ja kuinkahan monta niitä tuttipulloja olisi hyvä olla? Vaikka toisaalta, niitä voi sitten ostaa lisää jos vaikkapa imettäminen ei suju tai toisaalta jos se pullosyöttökin onnistuu imettämisen ohella.
Sairaalakassiakin olen alkanut jo vähän pakkailemaan. Juuri vähän aikaa sitten juttelin yhden tuoreen äidin kanssa, jolle oli tullutkin neljä viikkoa ennen laskettua aikaa äkkilähtö synnärille. Ei ollut ihan ehtinyt kassia pakata valmiiksi. 😉 Hän sanoikin, että pakkaile valmiiksi jo vain. Eihän sitä tiedä koska lähtö tulee.

Sairaalakassiin olen pakannut nyt muutamia välipalapatukoita, koska olen saanut vinkkejä, että synnytys on kuin treeni – energiaa tarvii tarpeeksi, jotta jaksaa. Kassissa on myös vähän hygieniatarvikkeita jo mukana. Olen pessyt muutamia vaatesettejä vauvalle, että minkähän niistä sitten pakkaa mukaan kotiinlähtökerrastoksi.. Mutta muuta siellä ei vielä ole.
Onko teillä jotain hyviä vinkkejä sairaalakassiin mukaan?

* Kuvissa olevat tavarat saatu Big Small Companylta. (paitsi viimeisen kuvan mekko, sukat, kengät ja imetyskoru)

21 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


21


Mulle yllättäen ehkä melkein tärkein sairaalakassin sisältö oli pillimehu. Kun mikään muu ei pysynyt sisällä, niin sitä oli helppo juoda ja sai edes hiukan energiaa. ? Turhimmat omassa sairaalakassissa oli omat alushousut. En tainnut käyttää niitä ollenkaan. ?
Hahaa! 😀 Aika hyvä vinkki tuo pillimehu! Ja apua 😀 Ehkä mä kuitenkin pakkaan ne omat alushousut.. katotaan tuleeko käyttöä. 😀
Pillimehuja todellakin! Ja paljon! Ja huulirasva. 😀 Mä join siis varsinkin synnytyksen jälkeen todella monta pillimehua. Ai että ne oli hyviä. 😛 Ja jotain megaterveyssiteitä kandee ottaa varuilta. Meillä ne loppuivat Kättärillä ja kätilö kävi jostain toiselta osastolta ettimässä niitä. Ja ne verkkopikkuhousut on niiiiiin hyvät, että ahdisti ihan omat laittaa jalkaan lähtiessä. 😀
Ota vesipullo niin ei tarvitse koko ajan hakea hanasta pieneen mukiin vettä ? Oma vauva on nyt yli vuoden ja kaksi tuttipulloa riitti hyvin alussa imetyksen ohella, nyt toki jo siirrytty nokkamukiin. Sairaalaan et tarvitse mitään mitä isä ei voisi sinne tuoda myöhemmin ?
Hei jes, hyvä vinkki! Vesipullo mukaan! 🙂 Joo ja totta, voihan Tuukka tosiaan tuoda perästä sitten mitä tulee mieleen.
Pillimehuja, välipalapatukoita, puhelimen laturi, sukat, henk.koht. hygieniatarvikkeet, nännivoide, liivinsuojia, imetysliivit ja toppi sekä kotiinlähtö vaatteet molemmille. Siinä tais olla mun kassin sisältö kun toukokuussa lähdin esikoista synnyttämään 🙂 Niin ja harsoja mulla oli parikin mukana. Niitä pidin heti vauvan lähettyvillä ja mieheni toi ne sitten kotiin koirien haisteltaviksi. Koiria kiinnosti kovasti ja oli hyvä että olivat saaneet tottua hieman vauvan tuoksuun ennenkuin kotiuduimme 🙂
Heippa Monna 🙂 kotiin varaisin myös liivinsuojia(niitä sinulla varmaan onkin jo) ja NENÄFRIIDA OLI MEILLÄ EHDOTON vauvan tukkoisen nenän vuoksi. TSEMPPIÄ LOPPURUTISTUKSEEN 🙂
Kääk, jotenkin mulla vain hämärä muistikuva, mitä sairaalakassiin pakkasin, vaikka synnytyksestä alle 2 kk…
Tärkeimmät on ne, mitä tarvitset synnytyksessä. Muut voi isä hakea myöhemmin, jos tarpeen. Eli siihen vinkkinä juomista, kuten aiemmatkin vinkkasivat. Itselläni oli kookosvettä ja mehua + erillinen pilli, jotta voi juoda missä asennossa tahansa (pilli hyvä myös vesipulloon). Lisäksi nopeaa energiaa, sillä et halua odotella, että keho ensin sulattelee monta tuntia syömisiä ja sitten saat vasta energian hyötykäyttöön. Itselläni oli kuivahedelmiä, banaania, hunajaa, suklaata sekä välipalapatukoita.
Ja ehdoton vinkki: Syö ”varastoon” niin kauan kun voit, sillä jossain vaiheessa synnytystä se ei tunnu enää hyvältä, etkä halua, että energia siinä vaiheessa loppuu. Itse panostin myös raskauden viimeiset ajat hiilareihin vähän kuin olisi maratonille lähdössä 😉
Sairaalakassiin kannattaa ehkä miettiä myös mahdollisia kivunlievitystarvikkeita, kuten guashakampaa (hillopurkinkansi), tensiä (itse vuokrasin etukäteen), rentoutusnauhoja tms.
Mullahan kävi niin, että sairaalakassia en synnytyksessä ehtinyt edes avata ja kaikki eväät jäi syömättä/juomatta… Mutta silti oli hyvä, että varalta oli tavaraa mukana, koska eihän synnytyksen kulkua voi ennustaa.
Palkon tsemppiä loppuraskauteen ja synntykseen! Itselleni synnytys oli upea kokemus ja toivon, että hyvistä kokemuksista puhuttaisi kauhutarinoita enemmän. Itse sen teen aina, kun mahdollista, sillä kauhutarinat eivät auta ketään 🙂
Mä sanoisin että kolmella tuttipullolla pärjää jo tosi pitkälle. Se tutti osa kannattaa olla se vastasyntyneelle sopiva. Entäs tutit? Onko valmiina yhtään? Ja sairaalassa Tuukka voi kyllä kiikuttaa sulle sitä vettä ym. Se on sen tehtävä siellä. Ite vietin synnytyssalissa lähes vuorokauden niin oli kiva että pystyttiin soittaan yks kaveri pitään seuraa että mies pääsi syömään ym. Protskupatukat ym tuli tarpeeseen pitkässä koitoksessa, lyhyessä ei ehkä ois tehny mieli. Kotiinlähtöä varten ne omat pikkarit, vaatekerta itelle ja vauvalle, omat hygienijutut, myös miehen! ja imetysliivit sekä liivinsuojat. Pärjää jo pitkälle.ja tietty kännylaturi.
Moi Monna, kiva lukea blogiasi! Itse ollaan harjoiteltu kotielämää
kaksosten kanssa kolme viikkoa. En imetä, joten pojat syö pulloista ja meillä ainakin yhteensä 6 pulloa on riittänyt hyvin! Ei ihan joka välissä tarvi tiskata ja keittää kuitenkaan. Niitä saa nopeasti lisää jos tarvii. Sitten kotona meillä oli valmiiksi vanulappuja päivittäisiin puhdistuksiin (esim. silmät) ja puhdistusainetta navalle.
Minä en tajunnut pakata synnytykseen evästä ja hyvin kyllä pärjäsin vaikka synnytys käynnistettiin keskiviikkoaamuna ja pojat syntyi perjantaina illalla. Kyllä sieltä aina jotain energiaa saa, mutta varmasti kiva jos on mieluisia omia eväitä. 🙂
Teillä on varmasti kaikkea millä pääsette alkuun, matkan varrella huomaa nopeasti sitten mitä juuri teillä kaivattaisiin lisää. Tsemppiä loppuraskauteen ja ihanaa vauva-aikaa!
Niin ja harsoja kannattaa olla valmiina paljon! Vaippoja taidettiin hakea vasta kotiin tullessa ruokakaupasta, mutta kannattaa olla ehkä valmiina. Ja vanulappuja sekä tops puikkoja.
Kaikkien edellä mainittujen lisäksi huulirasva! Ja muista eväät myös isälle. Meillä rassukka ei malttanut keskellä yötä syödä mitään kun lähdettiin matkaan ja sitten kun äherrettiin koko pitkä päivä niin nälkähän siinä tuli. (Okei, tuleva täti kiikutti lennosta pari burgeriateriaa pahimpaan nälkään koska raavas mies ei parilla patukalla pitkälle pötki :).)
Moikka!
Synnytyksestä nyt reilu kolme viikkoa ja koen että mulla aikalailla oli järkevät tavarat mukana sairaalakassissa, suurinpiirtein kaikki tuli käyttöön 🙂 synnytyksen aikana ei niinkään, mutta sairaalassa ollessa. Toki olin siellä viikon. Mun sairaalakassista löytyi neuvolakortti, puhelin, laturi, lompakko, kuulokkeet, varavirta (ja sen laturi), proteiinipatukoita, lakuja, pillimehuja, imetysliivit (ensin ei kiinnostanut liivejä miettiä, mutta maidon noustessa ne oli pelastus kipeille rinnoille!), muutamat liivinsuojat, omia sukkia (omat pikkuhousut turhat, sairaalan verkkopikkarit on erotiikan tappajat mut maailman parhaimmat jalassa ison siteen ja jälkivuodon kanssa! 😀 Mutta ne putkisukat on ihan kamalat!), hygieniatarvikkeet, tosiaan sporttipullo ehdoton!, pari harsoliinaa, omat ja vauvan kotiutumisvaatteet. 🙂 ja jos haluaa korvatulpat ja ”silmämaski” yöksi. Tulpat voi olla kivat, jos on itkuinen vauva huonekaverilla mutta toisaalta oman vauvan äänen haluaa kuulla 😀
Hei Monna! Omat alushousut ja terveyssiteet on ihan hyvä olla mukana. Esikoisen kohdalla en sitä tajunnut, myöhemmillä kerroilla sitten osasinkin jo varautua! Alkuun ne sairaalan löysät pöksyt ja jättimäiset siteet on toki parempia, mutta kun vuoto vähenee on huomattavasti mukavampi olla omissa hyvinistuvissa pikkuhousuissa ja pienemmällä siteellä (yöside kätevä)! ?
Moikka! Mulla ei ole lapsen hankkimisesta kokemusta eikä (tietääkseni) siihen ole vielä tarvetta. Haluaisinkin ihan mielenkiinnosta tietää, että kuinka kalliiksi on tämä vauva Pursiaisen odottaminen teille tullut? Tarkoitus ei todellakaan ole olla töykeä ja jos tämä tuntuu loukkaavalta ja liian henkilökohtaiselta kysymykseltä niin jätä suosiolla vastaamatta 🙂 Mutta jos vain mahdollista niin tästä voisi kenties pienen postauksen kirjoittaa? Kaikesta huolimatta ihanaa loppuodotusta teille! Ps. Gere on ihan ylilutunen tapaus <3 😀
Pillimehujen puolesta puhuja; nopeita hilareita mammalle. Itse en adrenaliini pöllyssä malttanut mitään syödä omista eväistä; hyvä että maltoin niitä sairaalan ruokia syödä kun oli vaan se vauva mielessä (ja se halusi olla tissillä koko ajan). Huulirasvaa/ Bepanthen ehdoton ja jälkiviisaana ottaisin sen lanoliinin jo osastolle mukaan. Mulla oli oma aamutakki ja tossut mukana niin oli paljon kotoisampi olo.
HUS:n alueella on muuten isoja eroja (tai oli ainakin 5 vuotta sitten) miten antavat vastasyntyneille korviketta. Jorvissa anttoivat silloin automaattisesti korviketta vastasyntyneille vaikka maidonnousussa ei ollut ongelmia ihan vain sillä perusteella että äiti sai nukkua ”normi” synnytyksen jälkeen. Tämä toistui useamman vauvan kohdalla. Itse synnytin muualla ja äitejä kannustettiin imettämään aina kun vauva vain haluaa ja pitämään vauvaa iholla. Anoppini jopa kysyi että eikö ne (hoitajat) hoida yhtään vauvaa että saat nukkua ja eikö vauvalle nyt voisi vain antaa korviketta. Tuoreena nuorena äitinä imetin 24/7 ohjeiden mukaisesti ja totesin vain että tätä vartenhan mä olen; vauvan käytettävissä.
Kerrohan sitten omista kokemuksista:) Ja imettäminen nyt vain on ja tulee olemaan semmoinen kestoaihe mammojen keskuudessa; se herättää suuria tunteita ja sydämen muljahteluja ihan jokaisella riippumatta siitä tuleeko se maito tissistä vai pullosta oman vaavin kohdalla. Ehkä se vain on niin alkukantaista ja säilynyt muuttumattomana sukupolvesta toiseen.
Hyviä vinkkejä kaikilta.
Mulle tuli vielä mieleen et muista sanoa Tuukalle et ottaa jonku viltin vauvalle kun tulee teitä hakemaan. Esikoisen kohdalla unohdettiin se ja jopa kesäkuussa tuntu hurjalta viedä pikkuinen ulos ilman peittoa. Saatiin onneksi sairaalasta pari pyyhettä peitoksi kun lupasin että palautan ne. (Oon sairaalassa töissä..) ?
Tsempit taas sinne!
Punanen bebanthen!
Kaikki tarpeellinen onkin jo sanottu, mutta yks kiva bonus on omat, jotkut oikein ihanantuoksuiset pesuaineet suihkuun. Vaikuttaa yllättävän positiivisesti mieleen siinä steriilissä sairaalaympäristössä eritteineen, kun saa peseytyä raikkaalla hyväntuoksuisella suihkusaippualla. Toisaalta olen lähtenyt myös synnyttämään vauhdilla pelkkä kännykkä ja rahapussi taskussa ja kaikki järjestyi silloinkin. 🙂
Sairaalasskin ohjeistetaan välttämään hajusteita vauvan takia. Eli ei kannata altistaa vauvaa heti kaikenmaailman hajuille
Mä pakkasin vähän liikaa tavaraa ja oikeastaan olisin pärjännyt vain omilla hygieniatuotteilla ja puhelimen laturilla. Mulle ainakin kätilö ja mies kiikuttivat mehua kannussa synnytyssaliin. Kannattaa myös miehelle pakata evästä mukaan. Me tehtiin se virhe, että miehelle oli pakattuna vain suolapähkinöitä ja mehua ja kun synnytys tai käynnistys pitkittyi pähkäiltiin missä mies käy syömässä, kun sairaalan kahvilassa syöminen on aika kallista. Joku mainitsi, että ota mukaan tuoksuvat pesuaineet, mutta älä kuitenkaan liian tuoksuvia ota, joku saattaa kuitenkin osastolla olla herkkä hajuille ja jos Kättärille menet synnyttämään niin lapsivuodeosastolla on ainakin yhteiset suihkutilat muiden mammojen kanssa. Synnytyksen jälkeen kannattaa pyytää vaikka miestä tuomaan herkkuja ja ruokaa. Ihan hyvää ruokaa Kättärillä tarjotaan, mutta ite ainakin jäin ruuista vielä nälkäiseksi+imetys vie energiaa. Meillä oli imemisen kanssa ongelmia ja olis pitänyt ostaa itelle oma nännikumi ja ottaa se sairaalaan, sairaalan nännikumit oli jotain hirveitä eivätkä pysyneet. Mä pakkasin kotona omat kotiinlähtövaatteet ja vauvan vaatteet valmiiksi ja mies toi ne sitten silloin kun päästiin kotiin.