Miten raskaus on muuttanut minua ihmisenä?
16
Tiistaina tapasin 08.45 Iltalehden Ilona-liitteen toimittajan Kampin Motivuksessa. Hän oli ottanut minuun yhteyttä, että tekisi mielellään työpäivästäni juttua viikonlopun Iltalehteen. Joten hän kulki matkassani aamusta iltapäivään.
Kun treenit Motivuksessa oli tehty, suuntasimme meille kotiin. Kotona työpäivä jatkui Tuukan kanssa muutamia juttuja läpikäyden ja blogia kirjoittaen. Toimittaja seurasi mukana. Kun sitten päätettiin päivä lounaan merkeissä – toimittaja vielä haastatteli minua. Hän esitti monia kysymyksiä, joihin vastaus minulta ei tullut ihan liukuhihnalta.
Yksi niistä oli tämä: Miten raskaus on muuttanut sinua ihmisenä?
Muistan kuinka helmikuussa positiivisen raskaustestin tehtyäni oikein uhmakkaasti mietin ja toitotin ääneen, että tämä ei tule muuttamaan minua yhtään! Että minusta ei tule mitään äityliä, vaan minä olen ikuisesti sama Monna, niin raskaana, äitinä kuin kaikissa muissakin jutuissa. En edes oikeastaan tiedä, miksi niin kovasti olin muutosta vastaan. Mitä siinä pelkäsin?
Liittyikö pelko ulkonäköön tai sen menettämiseen? Vai vaan luonteeseen?
Pelkäsin luultavasti niin ulknonäköön, kuin luonteeseenkin liittyviä asioita. Olin jotenkin kovin itsenäinen, uraa tekevä ja paljon treenaava, henkisesti vahva nainen. Pelkäsin kuitenkin siellä vahvuuteni alla jonkinlaista kontrollin menettämistä.
Kuitenkin nyt raskauden loppumetreillä ja tuon ihanan toimittajan esittämän kysymyksen myötä huomaan, että muutosta minussa todella on tapahtunut. Ja vaikka suurin muutos muille näkyykin jättimäisessä masupallossa, on se muutos itselleni tapahtunut pään sisällä.
Olin luullut olleeni itselleni jo kovin armollinen. Mutta vasta nyt huomaan, että moni ennen tärkeäksi luokittelemani tai kokemani asia on menettänyt arvoaan. Armollisuus oman ulkonäön, liikunnan ja syömisten kautta on kasvanut. Sillä ei ole enää merkitystä lähdenkö kauppaan meikittä tai onko minulla samat vaatteet useampana kertana saman viikon aikana päällä. Niinpä.
Syömisten kanssa olen ennenkin ollut sitä mieltä, että turhat ääripäät ei sovi minulle. Toki jotkin ruoka-aineet on sellaisia, joita on ollut pakko vältellä niiden aiheuttamien vatsakipujen vuoksi. Nyt olen huomannut, että ajattelen vielä avarammin. Ei se ole niin tarkkaa syönkö joskus tuotteita, joihin on lisätty sokeria eikä se ole niin tarkkaa jos ihan kaikki mitä turpaani pistän ole gluteenitonta tai maidotonta. Olen huomannut myös mahani siedättävän paremmin erilaisia ruokia.
Olen miettinyt, että miksi olen aiemmin niin kovasti halunnut pysyä tietyssä kunnossa fyysisesti. Olen tajunnut määritelleeni itselleni tietyn ulkonäön, jossa minun on pysyttävä – tai olen huono esimerkki asiakkailleni. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt, että ei se jos pt ei ole ihan täydessä tikissä 365 päivää vuodessa tarkoita sitä, etteikö hänen ammattitaitonsa olisi edelleen ihan yhtä hyvä.
Haluan toki päästä raskauden jälkeen takaisin hyvään kuntoon, mutta syy siihen on se, että haluan päästä taas harrastamaan akrobatiaa ja muita ihania lajeja. Ei se, että minun pitäisi näyttää joltain tietyltä tietyn ajan kuluessa synnytyksen jälkeen. Toki ulkonäkö edelleen merkitsee minulle – enkä halua homssuisena kulkea sinne tänne tai päästää itseäni rupsahtamaan. Fyysinen hyvinvointi on kuitenkin iso osa henkistä hyvinvointia – ainakin itselleni.
Jos voisi käyttää sanaa ”easy going” – olisi se aika kuvaava sana siitä miten näen itseni nyt. Ja sitä se ei todella ollut aiemmin. Tai oli hetkittäin, mutta ei läheskään aina.
Olen myös tullut itsevarmemmaksi. Jonkinlainen lempeys niin itseäni kuin muitakin kohtaan on lisääntynyt. Huomaan, että vaikkapa jotkin negatiiviset kommentoinnit ei oikeastaan enää hetkauta ollenkaan. Toki saatan hetkellisesti kiukustua jostain, mutta kuitenkin ymmärrys siitä, että meitä on täällä moneen junaan on vain kasvanut. Eikä niillä muilla junilla ole oikeastaan mitään merkitystä minulle. Kunhan pysyn oman junani kyydissä, jossa on minulle tärkeitä ihmisiä ja asioita kyydissä. <3 Ja vaikka välillä meinaisin tippua kyydistä, niin pääsen aina takaisin. Ei kaikkea tarvitse pystyä kontrolloimaan.
ps. Lauantaina 24.9 ilmestyvässä Iltalehden viikonloppunumerossa löytyy tämä haastattelu kuvineen päivineen. <3
16 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Ihan mieletöntä miten itsellekin tulee rauhallinen ja voimaantunut fiilis tätä lukiessa, tästä paistaa se että sä oot sä ja hyväksyt ittes, ihan mahtavaa! Ehkä se itsensä hyväksyminen on parasta mitä oot antanut ja tuut antamaan sun asiakkaille! ??
Ihana kuulla! 🙂
Joo, kyllä sitä vaan iän myötä taitaa tämäkin taito karttua ja nyt vielä äitiyden myötä lisää. 🙂
Hihii näinhän se menee, ihana Monna <3 Mä ajattelin ruoan suhteen just niinkun säkin raskaus-aikana, mutta kun bebe oli pihalla niin kas kummaa KAIKKI ongelmat vatsan kanssa oli takaisin.. En mä ymmärrä, että oliko mun kroppa jotenkin vastaanottavaisempi kun olin raskaana, mutta kun jatkoin samaan malliin olin taas niin kipeä, että niin vaan taas joutuu kaiken miettimään mitä suustaan alas laittaa 🙁 Toivotaan, että teillä on parempi onni matkassa. JA ihanaa äitiysloman alkua <3
Ihana sinä <3
Mä oon kuullut, että raskauden aikana elimistö olis armollisempi yliherkkyyksille. Mikä lienee ihan hyvä juttu vauvan kehityksen kannalta. Mutta tosiaan, voi hyvin olla että tännekin palaa noi monet herkkyydet sitten synnytyksen jälkeen. 😉
Hieno teksti, jota oli ihana lukea! Tästä oikein huokui sellainen rauha 🙂
Kiitos paljon! <3
???Äiteys??? To be a mom, is the most powerful gift in the world. Ihan kuin kuivailit jo, olo on rauhallinen ja itsevarma ja täynnä sisäistä voimaa mikä on ihan mielettömän upea fiilis. Mukavaa loppuraskausta ?
<3 Sisäistä voimaa ja rauhaa. Mitäpä sitä muuta tarvitsee. 🙂
Kiitos!
Ihanasti kirjotettu. Muistan lukeneeni näitä tekstejä ja varmaan kärkkäästi itsekin kommentoineena, varmaan juuri sen takia että itselleni kävi ihan samalla tavalla. Esikoisen kohdalla uhosin töissä ja joka paikassa että lapsi ei muuta elämääni ja palaan töihin lapsen ollessa 7kk ja jatkan treeniä (jota jatkoinkij, yhden lapsen kohdalla se onnistui suht iisisti). Kuinka kävikään, noita on nyt kolme ja 7 vuoden jälkeen alan vasta kaivata vähän entistä minääni, onneks kohta ne onkin niin isoja että äidinkin vapaus lisääntyy:)
Mä luulen kyllä, että se on aika yleistä esikoista odottaville, varsinkin me vanhemmat elämää nähneet olemme jo rutinoituneet siihen omaan vapauteen ja menemiseen, että pelkkä ajatuskin ”suuresta” sitovuudesta on vaikea ymmärtää. Tuosta vatsahommasta niin mulla on kaikki ruoka-allergiat olleet aina kateissa raskaus- ja imetysajan ja sitten pikkuhiljaa palanneet. Naisen kroppa on aika poikkeustilassa tässä hormonimylläkässä. Eipä taas muuta kun aurinkoista syksyä ja loppuraskautta!
Niin se taitaa vaan olla, että me ihmiset niin helposti reagoidaan karvat pystyssä muutokseen. Mutta sitten ne karvat laskeutuu, kun huomaa ettei lähes koskaan se muutos ole huonosta. 🙂
Kiitos ja aurinkoista syksyä sinne myös!
Mahtava teksti ja hienoa että raskaus on tehnyt susta rennomman ja armollisemman itseäsi kohtaan! ? Oon ollut koko teini-ikäni suorittajatyyppiä ja tuntuu että vasta nyt 19-vuotiaana voin hieman hellittää. Työtä riittää silti paljon jotten olisi aina niin ankara itselleni. ? Toivottavasti mulle käy sama juttu sitten joskus kun (toivottavasti) olen raskaana ☺ Hyvää alkusyksyä ja loppuraskautta! ?
Ihana kuulla, että voit jo vähän hellittää! <3 Tämän itselleen armollisuuden kanssa saa kyllä tosiaan tehdä töitä varmasti loputtomasti. 🙂 Mutta se on hyvä asia.
Mukavaa alkusyksyä sinulle myös!
Muistan itsekin pelänneeni muutoksia äitiyden myötä ja oman vapauden menettämistä. Vaikka raskausaikana opin jo rakastamaan vauvaa, niin synnytyksen jälkeen ne äidinvaistot heräsivät vielä paljon voimakkaammin ja yllätyksekseni en halunnutkaan olla erossa vauvasta. On ihmeellistä miten sitä kasvaa vauvan myötä äitiyteen. Ja se kasvu jatkuu varmasti läpi elämän. Nyt toisen vauvan äitinä osaan nauttia täysillä tästä vauva-ajasta, esikoisen kanssa kun kaikki oli uutta ja stressaavampaa. Ihanaa loppuraskautta ja tsemppiä vanhemmuuteen!
Näin minäkin luulen, että vaikka jo nyt on pikkuhiljaa muuttunut äidiksi, varmasti synnytyksen jälkeen tapahtuu voimakas reaktio ja äidinvaistot vasta ihan tosissaan heräävät. 🙂
Kiitos 🙂
Varmaan tuo mahdollinen muutos riippuu millaista elämää on viettänyt? Jos on ollut kova bilettämään, niin ehkä tällaiselle ihmiselle jo se raskausaikakin on iso muutos. Itse en käynyt vielä salilla kun raskauduin, mutta muuten kyllä liikuin. Omaa liikkumistani vauva/lapsi ei estänyt, joten ei se puoli elämää siitä muuttunut. Muutoinkin tuli tehtyä aika pitkälle sitä mitä ennenkin, toki ravintolassa juoksut jäivät vähäiseksi, mutta niin se tekee vieläkin kausittain – tässä mennään läpi elämän monessakin asiassa fiiliksellä eli välillä tulee tehtyä ’sitä’ ja välillä ’tota’ 🙂 Tottakai ihminen muuttuu, mutta itselläni enemmänkin vain nähdäkseni sidottu yleisesti vuosien kulkuun, ei niinkään yksittäisiin suuriin tapahtumiin. Oma lapsi on toki jo isompi eli pystyy ’raahaamaan’ yhä enemmän samoihin paikkoihin kuin mihin itse menisin yksinkin. Museoon, teatteriin, leffaan, kävelylle, lenkille, pyöräilemään jne. Tuossa vain muutama tekemisistä, missä voi hyödyntää yhteisiä kiinnotuksia. Vauva-aika onkin mielestäni se kaikkein ns. vaativin eli jos on ollut erityisiä harrastuksia, voi niistä joutua tinkimään. ’Joutua’ on aika negatiivinen sana, ei se kaikille tosiaan ole edes sitä. Kaikilla ei toki ole sitä isää läsnä, mutta itse näen sen niin, että hän on myös lapsen vanhempi joten pystyy ”auttamaan” vauvan kanssa edes tovin kerrallaan. Inhoan muuten niin tuota ”auttaa” sanaa miehen/isän kohdalla kun puhutaan lapsista/kotihommista, ikään kuin kaikki olisi äidin vastuulla ja iskä vaan pikkuisen auttelee apurina siinä sivussa ;D Kyllä minusta oli ihanaa päästä tuulettumaan hetkeksi vaikka ulos raikkaaseen ilmaan tai polkemaan kuntopyörää rauhassa, mutta vauva olikin rauhallisen alun jälkeen sellainen kitisevä ja öisin huutava pakkaus joka jossain vaiheessa vei omat yöuneni täysin pois koska en enää osannut nukkua. Se oli oikeastaan aika kamala ajanjakso (unenpuute on aika lamaannuttavaa) ja torppasi mun haaveet seuraavasta. Ja tosiaan, on vain yksi lapsi niin myönnän, että tämä elo on todella helppoa kyllä. Tosin koulusta vaaditaan jo nykyään (muistellen omaa lapsuutta) niin paljon vanhempien osallistumista kaikkeen (pitää tehdä läksyjä, lukea yhdessä, liikkua yhdessä väh. 1-2h päivässä jne.) että ei resurssit riittäisi työssäkäyvänä useampaan lapseen. Nyt jo tuntuu, että kotityöt syövät yhteistä aikaa vaikka olen tosi laiska niiden tekemisessä…mutta lapsen päivä on niin lyhyt, että lyhythän se ilta onkin. Harmi että kaikille ei rahallisesti ole mahdollista olla pitkään kotona. Tiedän muutamia keillä 3-4 lasta ja ovat olleet koko ajan kotona ja kiirettä piisaa, kotona lasten kanssa ei hommat koskaan lopu….neljän läksyt, neljän liikuttamiset, viemiset sinne tänne pienempien osalta, on se kokopäivätyö.
Tsemppiä jatkoon, itse näin pitkälle päässeenä voin sanoa ja suositella, että himmaa tahtia työn osalta vuosien ajan jos mahdollista, kiirettä tämä maailma osaa pukata nykyään ulkopuolelta joten itse on oppinut sitä vähentämään. Työtä ehtii tehdä kun lapsi alkaa lähennellä teini-ikää eikä varmaan halua enää niin roikkua vanhemmissaan 😉 Itse olisin tässä oravanpyörässä valmis muuttamaan joko takaisin 80-luvulle tai kun se ei ole mahdollista niin ottamaan rauhallisesti johonkin mummonmökkiin keskelle aakeetalaakeeta 😀 Lapsen kanssa on kivaa, mutta myönnän itse, että tunnen eläväni väärässä aikakaudessa.
Joo, varmasti jos on ollut kova juhlimaan on muutos raskauden myötä vielä suurempi. Itselleni se puoli ei tuottanut ihmetystä, koska olen jo parin vuoden ajan juhlinut/juonut erittäin vähän.
Ja kyllähän tosiaan ihminen muuttuu ilman vauvojakin. 😀
Valitettavasti yrittäjänä tuo työtahdin himmaaminen useamman vuoden ajan on mahdotonta. Mutta toisaalta taas juuri yrittäjyyden ja tämän ammatin kautta, aikaa kotona lapsen kanssa tulee olemaan joka tapauksessa paljon. 🙂