Näin se raskaus eteni.
Kirjoitin pari päivää sitten blogin Facebook-sivulle, että antakaa mulle ideoita mitä kaikkea voisin tehdä, että en tylsisty kuoliaaksi täällä odotellessa.. 😀 Sain super hyviä ideoita ja niistä jo pari olenkin toteuttanut.
Yksi niistä oli, että tee jonkinlainen raskauskollaasi. Se olikin ollut meillä tarkoituksena, tehdä jonkinlainen kuvakirja raskauden vaiheista. Eilen tilasin sitten sellaisen kirjan, keräsin kuvia pitkin raskautta ja mietin miten mikäkin hetki oli mennyt.
Ajattelin myös tänne tehdä koosteen. 🙂

Tämä oli ihan sitä alkuvaihetta. Muistan, kuinka käytin jo löysiä paitoja, koska olin ihan varma pienen pömppömahan jo näkyvän ulospäin. Mutta raskaus oli vasta niin alussa, että en halunnut siitä vielä kertoa julkisesti. Nyt kun katson kuvia, niin eihän mun mahaa olis kukaan huomannut. 😀

Vappuna olin jo ihan varma, että nyt näkyy. Muistan, kuinka itse ajattelin masun olevan jo aika iso. Ihmettelin ja naureskelin, kun vappupäivällisellä eräässä ravintolassa tarjoilija kysyi tuleeko minullekin viiniä. 😀 No, eipä se vieläkään kovasti näkynyt. Ne, jotka tiesivät näkivät.

Pikkuhiljaa alkoi masu näyttäytymään jo muillekin. 🙂 Muistan ihan selkeästi tuon salikuvan. Mietin, että voi vitsi miten iso pallo se jo on. Tässä vaiheessa treeni teki hyvää, virkisti ja vei pahoinvointia pois.

Kesällä uskalsin vielä tehdä päälläseisontatreeniä. Näissä kuvissa oli menossa toinen kolmannes ja silloin oli oikeastaan raskauden ihanin vaihe. Maha oli jo selkeästi raskausmasu, pahoinvointi oli poissa. Myös väsymys oli poissa ja mieli oli muutenkin tosi virkeä. Voin sanoa, että jos koko raskaus olisi ollut noin helppoa ja ihanaa, haluaisin varmasti heti perään uudestaan raskaaksi.. 😉


Oi vitsit, tässähän tulee melkein ikävä kesää. Mutta toisaalta, sitten varsinkin loppukesää kohden kun masu kasvoi entisestään, oli viileämmät sadepäivät niitä parhaita. 😀 Mikä on ihan järjetöntä, koska oon aina rakastanut kuumia kesäpäiviä. Mutta raskauden edetessä ja mahan kasvaessa olo tukaloitui ja oli siis IHAN KOKO AJAN aivan järjetön hiki!!! 😀 😀

Hassua, kun katsoo näitä kahta kuvaa ei vatsan koossa näytä olevan mitenkään hirveän suurta eroa. Mutta kyllä siinä kuitenkin on. Ja kiloissakin.
Musta tuntuu, että mulla on mennyt raskauden kanssa varmaan kaikki asiat just toisin päin mitä oon ajatellut ensin. Yksi niistä asioista on raskauskilot. Toinen juttu on raskausarvet. Tuossa vielä kolme viikkoa sitten otetussa kuvassa masu on ihan sileä, eikä yhtään arpea missään. Nyt niitä on kuitenkin ilmestynyt tuonne alavatsaan. Vaikka olenkin ahkerasti rasvannut. 🙂

Treeni maistui aika pitkälle ja se tosiaan toi lisäenergiaa ja virtaa. Joka kerta kun jaksoin salille, oli olo sen jälkeen parempi. Niin henkisesti kuin fyysisesti.
Mutta sitten joskus siinä viimeisen kolmanneksen alkuvaiheessa alkoi väsymys taas painamaan ja voimat ei riittänyt töiden lisäksi melkein mihinkään. Silloin päätin, että en enää koita treenata mitenkään säännöllisesti. Päätin, että käyn treenaamassa jos siltä tuntuu, mutta en yritä ainakaan ottaa siitä mitään pakkoa.
Nyt viimeinen kuukausi on mennyt täysin ilman treeniä. Eikä se oikeastaan yhtään haittaa. Välillä tulee tuntemuksia, että olispa ihana tehdä joku oikein kunnon treeni. Mutta se tunne ei liity tähän hetkeen, vaan enemmänkin sitten tulevaisuuteen.

On tää raskaus ollut kyllä aikamoinen matka. Niin omaan itseensä, meiän parisuhteeseen kuin tietysti siihen tulevaan – pieneen vauvaan. <3 Opettavainen matka.
Kyllä aika on vaan ihmeellinen. Välillä tuntuu, että raskaus on kestänyt jo pari vuotta. Välillä tuntuu, että aika on mennyt ihan älyttömän nopeesti. Ihan kohta on jo joulukin! <3 Ja silloin en olekaan enää raskaana, silloin meillä on pieni vauva mukana joulun vietossa. Ensimmäistä kertaa.

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille! <3

8 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


8


Tää oli tosi kiva katsaus! 🙂 On se tosiaan melkoinen matka ja sitten alkaa uusi matka, kun pikkuinen syntyy! 🙂 Ja kun kaikki sanoo, että aika menee nopeasti, kun lapsi on syntynyt, niin itse voin sen ainakin allekirjoittaa! Meidän vauva täyttää kohta vuoden, en voi uskoa! 😀 Ihanaa loppuodotusta ja tsemppiä tulevaan synnytykseen!!
Kiitos 🙂 Joo, näinhän se on – sitten syntymän jälkeen alkaa uusi matka ja se matka varmasti se ikimuistoinen onkin. 😉 <3
Olipa ihana postaus! Oon kulkenut blogin mukana jo monta vuotta, erityisen ihanaa on ollut seurata tätä raskausmatkaa! Taisin kyynel silmässä lukea sitä postaus, kun kerroit, että teille tulee vauva! 🙂 Kohta pieni nyytti on teidän sylissä ja teistä tulee mahtavat vanhemmat Tuukan kanssa! <3
Kiitos Jenna! <3 Muistan sut, oot kulkenut pitkän matkan mukana! 🙂 Joidenkin teidän vanhojen lukijoiden nimet/nimimerkit on vaan jäänyt mieleen. <3
Kiva postaus 🙂 Mistä tuo pitkä mekko on hankittu? Minulla ois tulossa iltapukujuhlat ja tuntuu pitkät mekot olevan kiven alla, jotka siis raskausvatsan kanssa menisi kivasti. Milloin sinulla olikaan la?
Kiitos 🙂 Se on Ellokselta ostettu alkukesästä. Mun mielestä ei enää jäljellä, mutta kandee käydä kattomassa. 🙂
LA on tän viikon lauantaina 29.pvä.
Todella ihana postaus ku itse ei tullut tälläistä tehtyä. Raskaus pian ohi. Se tunne ku nyytin sain oman syliin tuntui kaikki kivut hävinneen
Kiitos Inga 🙂
Tuota tunnetta täällä kovasti jo odotetaan. <3