Ristiäiset ❤️
Perjantaina 16.joulukuuta, tyttäremme kastettiin Temppeliaukion kirkossa. Kasteessa hän sai nimekseen:
Emma Kristiina Pursiainen

Paikalla olivat meille tärkeimmät ystävät, sekä perheemme. Olimme kutsuneet ristiäisiin vain meille ihan lähimmät ystävät ja pienen perheemme. Kuten olen aiemminkin kertonut, meidän perheeseen kuuluu minun ja Tuukan ja tyttäremme Emman lisäksi äitini, veljeni, tätini ja serkkuni, appivanhempani, äitini miesystävä, sekä meidän kaikkien koirat. ❤️ No koirat ei tietysti kirkossa olleet mukana. 😉 Perheemme lisäksi meillä ei kummallakaan Tuukan kanssa ole täällä Helsingissä ”suurta sukua”, vaan meidän sukua on ystävämme. Heistä kaikista tärkeistä ja rakkaista paikalle oli pyydetty ne kaikista tärkeimmät ja rakkaimmat.

Tyttömme nimi päätettiin vasta viikkoa ennen ristiäisiä. Meillä oli kaikkiaan kymmenen nimeä ensin pohdinnassa, niistä karsimme TOP5:seen nimet: Inka, Mimi, Sofia, Emma ja Viivi. Näistä viidestä päädyimme ensin Inkaan. Kutsuimme tyttöä Inkaksi pari viikkoa, mutta nimi ei vain jotenkin tuntunut sopivan. Vain viikkoa ennen ristiäisiä päätimme vaihtaa Emmaan. Emma tuntuikin heti oikealta. ❤️ Toinen nimi Kristiina tulee taasen perintönä minun äidiltäni ja minulta, eli nimi kulkee toisena nimenä meillä kaikilla.
Ristiäisiin tarjoiltavat teki rakas veljeni Jussi, joka on ammatiltaan kokki. Hän oli vastuussa siis kaiksita syötävistä, sekä toisesta herkullisesta kakusta (täytekakku). Raakakakun tilasimme ystävältämme Tiialta, joka tekee Onnenrusina -yrityksensä nimissä super kauniita ja maistuvia kakkuja.

Kummeja Emmalle valitsimme neljä. Veljeni Jussi, ystäväni Sara ja ystäväni Annukka, sekä Tuukan ystävä Antti. Halusimme lapselle neljä kummia, jotka jokainen on yhtä tärkeä lapsen elämässä. Emme halunneet nimetä ketään sylikummiksi, vaan halusimme pitää jokaisen kummin yhtä tärkeässä roolissa.
Kasteen jälkeen juhla jatkui kirkkosalissa vielä pari tuntia kahvia juoden, rupatellen ja naurun raikuessa. Emma kiersi sylistä toiseen ja oli niin kiltti enkeli koko tilaisuuden ajan. Myös kasteen aikana Emma vain nukkui tyytyväisenä. ❤️


***
Päivä oli ikimuistoinen ja ihana. ❤️ Kiitos kaikille teille rakkaille, jotka olitte sitä meidän kanssa juhlimassa. Kiitos Jussille tarjoiluista ja äidille kaikesta avusta. Kiitos Tiialle kakusta ja Lauralle super ihanasta kampauksesta. ❤️ Kiitos mahtavalle papille. Kiitos teille seuraajille kauniista viesteistä ja kommenteista. Kiitos kaikki rakkaat kummit, te olette niin tärkeitä! Kiitos Tuukalle kaikesta. 😉 ❤️ Ja kiitos sinä pieni ihana Emma, että olet tullut elämäämme. ❤️

9 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


9


Onpas hänellä kaunis tukka ♡ ihania leipomuksia, muutamien kuukausien päästä sitä itse viettää samaa juhlaa.. 🙂
Hih 🙂 Joo, niin on! Mukavia tulevia ristiäisiä!
Onnittelut koko perheelle! Pikkuinen sai kauniin nimen! 🙂
Kiitos! <3
Onnea kauniista nimestä! Itsellä tytöt nimeltään Inka ja Emma. 🙂
Kiitos! <3 Ja voi vitsi!! Ihanat nimet on teidän tytöillä! 😉 <3
Kaunis nimi kauniilla lapsella! Onnea ihanasta tytöstä, ihan maailman paras juttu ?
”Löysin” blogia vasta äskettäin, ja mielelläni alan sitä seurailla. Asenteesi, iloisuutesi ja sosiaalisuutta on todella tarttuvaa.
Ihanaa joulun odotusta!
Minun blogiani (ja elämää uhmaikäisen tytön kanssa) voit käydä vilkaisemaan osoitteessa http://www.starbox.fi/kirsikankukkia ?
Ja voi apua, mitä kirjoitusvirheitä! Nopeasti puhelimella kun näpyttelee, niin… ?
Kiitos! 🙂 Ja menenpä heti kurkkaamaan blogiasi! Kuulostaa mielenkiintoiselta.. 😉 😀