Yöhulinat, 3 kk -hulinat, 4 kk -hulinat, hulinoiden hulinat!
Voi luoja.. kyllä alkaa olemaan tällä mammalla jonkun verran hermo pinnassa ja väsymys painaa vähän liiaksikin. Hulinat.. Sillä sanalla on ollut joskus nuormepana ehkä eri merkitys. Nyt hulinat ei olekaan ehkä ihan niin kiva juttu.. 😀
Meillä nukuttiin yöt jo suhteellisen hyvin, 3-4h pätkissä ja vain kaksi syöttöä yössä. Nyt pari viikkoa on menty sellaista 1,5-2h kerrallaan ja sitten taas herätään. ?
Tukkoisuus ei yhtään ainakaan helpota tätä tilannetta. Vaikka kuinka on sängynpääty koholla ja sipulia pilkottuna sukassa ja ilmankostuttimet sun muut konstit käytössä. Tuntuu, että nyt Emma ei jaksa öisin syödä kerralla niin paljon kuin ennen ja siksi heräilee sitten taas useammin. Myös ennen niin helposti takaisin nukahtaminen on nyt vaikeampaa. Kädet ja jalat vispaa tuhatta ja sataa, eikä meinaa rauhoittua. Tämä sama vispaus on toki myös iltaisin nukkumaan mennessä.

Täällä tuli maanantaina 3kk täyteen. Olen kuullut ja lukenut, että kolmen kuukauden iässä on ”hulinat” ja tiheän imun kausi. Eli kova on nälkä koko ajan ja energiaa, kuin pienessä pitäjässä. Toisaalta väsymyksenkin puolelle mennään kovaa ja korkealta, niin että se on sillä sekunnilla kun alkaa tyttöä väsyttää, oltava tutti suussa, pipo päässä ja vaunut parvekkeella tai vaunulenkillä. 😀
Voin sanoa, että ihan tosissaan nyt näillä 1,5h:n unipätkillä ei ihan hirveästi naurata. Tai no tavallaan naurattaa, joka kerta kun tyttö nauraa ja höpöttää. Tai kun se nukkuu.. 😉 Mutta kyllä on tullut hammasta purtua aika monta kertaa. Väsymys meinaa taas mennä ihan uudelle levelille ja hermot on lyhyet. Ja siitähän kärsii tietysti ihana mieheni Tuukka. 😀 No, onneksi hän tietää ettei kiukkuisuuteni ole häneen kohdistettua oikeasti.
Nämä ihanat hulinat kuitenkin saattaa siis tulla 4kk iässä, tai vaikkapa alkaa 2,5kk ja kestää 6kk asti. Voi luoja! No, päivä kerrallaan.. Pääasia, että tyttö on iloinen päivisin ja voi hyvin. Hulinointi kohdistuu öihin ja kiristää lähinnä vain meidän vanhempien pinnaa.
Nyt kolmena yönä on herätty neljältä tai viideltä. Aamulla ei tosiaan enää uni maita yhtään tytölle. Siihen asti mennään 1,5h tai 2h kerrallaan unta palloon. Tai, no viime yönä oli sentään yksi 4h pätkä.

Hieman väsynyt tyttö.. 😉
***
Se, mikä tässä lohduttaa on tieto siitä ettei tämä vaihe ole ikuista. 😀 Pian tulee taas seuraava vaihe ja seuraavat ilon aiheet. Ihanaa on myös se, että tyttö ottaa niin paljon jo kontaktia ja ihan kamalasti yrittää meille kertoa asioita. Hän naureskelee paljon, ei tosin vielä ääneen. Ja hän itkee vain silloin, kun on oikeasti jotain vialla – eli nälkä, väsy tai kakka housussa. 😀 Muuten Emma on tosi kiltti, iloinen ja tyytyväinen tyttö.
Onko siellä muita, jotka kamppailevat hulinoiden ja tiheän syömisvälin kanssa? 😀

Onneksi on näitä hetkiä paljon! <3

34 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


34


Voi miten tutulta kuulostaa. 😀 Meillä on kohta 4kk vauva, ja pari viimeistä viikkoa on tullut takapakkia yöunien suhteen. Juuri kun oltiin päästy nauttimaan 4-5 tunnin unipätkistä (mitä luksusta nykyään!), niin palattiin takaisin 1,5-2,5h uniin. Meillä se liittyy selvästi kasvupyrähdykseen ja siihen liittyvään ravinnon tarpeeseen, eli vauvalla on oikeasti nälkä öisin.
Onneksi nämä on tosiaan vain vaiheita, kohta ne unet varmasti pitenee. Kunnes sitten seuraava vaihe alkaa, hampaita alkaa tulemaan tai jotain. 😀
Tsemppiä sinne! Pinna tosiaan helposti kiristyy unenpuutteen takia, mutta se on hyvä että te molemmat tiedostatte mistä se johtuu. 🙂 Kaikki on kuitenkin muuten hyvin.
Haha! 😀 Siis todellakin 4-5h kerrallaan yöunta on ihan luksusta!! Mutta tosiaan, nyt taitaa olla se luksus vähän aikaa täälläkin tauolla. 😉
Tsemppiä sinne myös! 🙂
Meidän hulinoihin auttaa käsien ”kapalointi” harsolla vartaloa vasten ja oman käden pitäminen hellästi mutta jämäkästi kapalon päällä. Helpottaa kummasti nukkumaan rauhoittumista kun ei pysty heiluttamaan käsiään. Löysään harsoa kun tyttö rauhoittuu. Tsemppiä! ?
Joo, mä pistin nyt itse asiassa tilaukseen sellaisen kapalopussin. Meillä oli sellainen, kun Emma oli ihan pieni. Mutta se on jäänyt jo pieneksi. 😀
Heh, tutun kuuloista. 😀 Täällä 6kk poika, joka heräilee öisin 15min-2h välein. Tuo 2 tuntia on viime aikoina ollut aika harvinainen unipätkä. 🙂 Voisin tehdä aika paljon yhdestä 3 tai huh, 4 tunnin unipätkästä (sellaista en ole tainnut saada kuin viimeksi joskus raskauden puolivälissä?)! Imetyshormonit ja perhepeti ovat minun pelastus, öisin vaan poitsulle tissi suuhun kun vispaus ja ähinä alkaa.. Mutta ei se silti paljoa naurata kun sitä joutuu tekemään vartin välein.. Poitsu on saanut ensimmäisen hampaan, ja olisikohan lisää tulossa. Särkylääke auttaa hieman, eilen poika nukkui todella pitkästä aikaa 3 tunnin yhtäjaksoiset päikkärit, kun annoin särkylääkettä. Tutti ei öisin kelpaa, onneksi päikkäreille mentäessä kelpuuttaa sitä ajoittain nyt kun hampaita tulee.
On tämä ihanaa, mutta raskasta. Odotan todella niitä öitä, kun saa oikeasti kunnolla nukkua.. Ehkä kahden vuoden päästä? 😀
OMG!! 15min!! Apua! Siinä on kyllä varmasti pikkusen pinna tiukalla. 😀
Hampaita mekin mietitään, kun Emma kuolaa jonkun verran ja koko ajan on tunkemassa nyrkkiä suuhun.
Pari kertaa ollaan annettu särkylääkettä yöks ja se selkeesti rauhottaa. Mut siitäkin tulee vähän sellanen olo, että kuinka usein tätä voi antaa.. 😀
Ehkä sit joo kahden vuoden päästä! Hahaha.. 😀
Moikka!
Täällä yksi kohtalontoveri 😀 Poika kohta 4kk, heräillyt nyt öisin parin tunnin välein tissille. Ja tosiaan aamuyöstä alkaa huitominen, kädet ja jalat vispaa menemään. Välillä näyttää että poika on hereillä mutta ei kuitenkaan ole 😀 Yleensä hän ei rauhoitu mun viereen mutta jotenkin isällään on häneen rauhoittava vaikutus ja isän ei tarvitse kuin napata hänet viereensä ja nii he molemmat nukkuu tyytyväisinä 😀 Tietenkään aina tämä ei toimi!
On kyllä hassua nämä vauvojen hulinakaudet jne. Vaatii kyllä meiltä vanhemmilta kärsivällisyyttä ja voimia 😀 ja tosiaan kun tiheää syöntiä esiintyy myös iltaisin niin ei pääse itse käymään esimerkiksi salilla. Mutta onneksi nämä ovat vain pieniä hetkiä, nyt tuntuu toki pitkältä ajalta hah 😀
Terveiset Emmalle ja tsemppiä teille! 🙂
Hei siis joo! Meillä kanssa sama, näyttää ihan kuin Emma olis hereillä sen huitomisen ja meiningin vuoks, mutta nukkuu kuitenkin. 😀 Mutta eipä siinä huitomistahdissa kyllä ite saa nukuttua, kun koko ajan säpsähtää, että nytkö se heräs. 😀
Tsemppiä teillekin! 🙂 Onneksi nämä tosiaan on vain pieniä hetkiä koko elämästä! <3
Heh, täällä yksi väsynyt äiti. Yöhulinoiden ja unettomien öiden aiheuttaja on kasvanut jo kuudentoista vuoden ikään..? Voimia ja jaksamista teidän perheelle❤
😀 Ja nyt on varmasti erilaiset hulinat öisin. 😀 😉
Minulla on reilu kaksivuotias lapsonen ja voin sanoa, että meillä on ollut hulinaa koko ajan siihen asti kun lapsi täytti 2-vuotta ja edelleenkin on välillä :D!
Meillä oltiin varmaan lähemmäs 3-4 kk, kun ensimmäistä kertaa lapsi nukkui 2h putkeen. Sitä ennen ehdin syöttöjen välissä nukkua 1-1,5h joka yö. Vaikka mies hoiti välillä syöttämisen, en osannut nukkua vaan heräsin itsekin. Ja tätä heräilyä jatkui pitkään, sillä yliväsymys näkyy sillä tavalla, ettei enää saa nukutuksi vaikka olisi ihan kuollut zombi.
Meillä edelleenkin lapsi herää joka yö, jos hänen vieressään ei nuku. Siksi usein nukun, koska näin kaikki saa nukkua.Olihan meillä kuvitelmat, että vauvavuoden jälkeen lapsi nukkuu yksin omassa sängyssää, mutta ehei! Mutta toisaalta, joku kaunis päivä hän ei huoli minua viereensä, joten pitää nyt nauttia vaan :). Meidän lapsonen on vieläpä vähäuninen, eli nukkuu vain 8 tuntia yössä. Siinä ei sitten koskaan itse kovin pitkiä unia saa vieläkään, ellei nukahda samalla sekunnilla kuin hän.
Ja hei, meillä on nukuttu tässä iässä kerran yksi yö illasta aamuun kokonaan heräämättä :D. Mutta tässä lähes kaksi vuotta univelkaa keränneenä sitä huomaa, että kyllä se ihminen jaksaa. Muisti voi olla vähän mitä sattuu, keskittymiskyky vähän hukassa, herkkuhammasta kolottaa vähän liian usein ja uni tuntuu taivaalliselta, mutta kyllä sitä kaikesta huolimatta ihminen selviää.
Ja se lapsonen. Se vaan on niin I-H-A-N-A, että kun joka aamu vierestä herää lapsi hymyssä suin halimaan, niin eihän tässä voi olla mitään mistä mukista :). Äitiyden hassuus: sitä väsyttää välillä ihan hirveästi, mutta yksi hymy tai pusu poskella pyyhkii aika tehokkaasti sen väsymyksen mielestä :).
Tsemppiä sinne näihin ja tuleviin hulinoihin – onneksi ne usein ovat vain väliaikaisia <3!
HEP! Meillä tää joku hulinakausi alkoi siinä vähän ennen 3kk ikää ja kun tällä viikolla tulee 4kk niin hurjemmaksi vain menee…! 2-1h kerrallaan nukutaan, yöllä syödään x monta ja nukahtamista edeltää lähes poikkeuksetta kiukkuitkut. Toisaalta paljon myös tyttö hymyilee ja juttelee, kuuntelee kirjoja ja viihtyy leikkimatollakin. Että sellaista! ? Ihanaa, uuvuttavaa ja kaikkea siltä väliltä. Terkut Emmalle, hän on aivan hurmaava neiti ?
On. Elokuusta asti valvottu vauvan kans, joka siis juuri täytti 1v. Joka yö monta herätystä, n. 5-8. Lähes joka yö myös useemman tunnin valvomis/huutamisjakso. Meillä on myös 4 muuta lasta (3,4,6,8) joten päikkäreitä/lepoa ei saa käytännössä koskaan. Unikoulua yritetty monta kertaa mut silloin sitä vasta saakin valvoa! Parin viikon jälkeen aina pakko luovuttaa, ei toimi. Ei tod siis paljon naurata täälläkään, oon niin pinna kireellä et energiaa ei riitä mihinkään ylimääräseen. Kyllä unen puute on jotain ihan karmeaa.
Joten tsempit vaan sinnekin, ja lepäile aina kun vauva nukkuu, jos mahdollista 🙂
Nyt on pakko kommentoida 😀 Meillä on 4,5kk ikäinen tyttö jolla kans oli tuo 3kk hulina aika paha.. yöllä heräili tunnin välein syömään tai sitten muuten vaan höpötti ja kädet viuhtoi.. Mutta se meni nopeaa ohi, kesti viikon! Vaikka se aika tuntui kyllä vuodelta… 😀 Nyt on taas uus hulina päällä, jalat on yölläkin kohti kattoa, tutti vedetään suusta pois ja takas ja pois ja sitten kun ei saakkaan ite enään suuhun niin itkuhan siitä tulee. Mutta syömään herää ”vaan” kahen tunnin välein.. Joskus auttaa kun kääntää tytön kyljelleen, jatkaa unia. Täällä kans aikalailla väsyttää. Mutta yritän koko ajan ajatella että pian tää helpottaa ja joskus yöllä naurattaa kun toinen niin tosissaan selittää ja varpaista pidetään kiinni <3 Tsemppiä!
Nukkuuko Emma tallaisessa unipussissa http://testing.mammas.mycashflow.fi/product/149/vauvan-unipussi-original-harmaa ? Naita kayttaa taalla Australiassa kaikki siihen asti kunnes vauva oppii kaantymaan, sitten siirrytaan ”kadettomaan versioon”, en tieda miten suosittuja ovat Suomessa, mutta pitaa kylla hulinat paremmin aisoissa 🙂
Meidän tytöllä oli samanikäisenä myös levoton vaihe. Vanha kunnon kapalointi auttoi siihen älyttömän hyvin! Voin sanoa, että hulinat loppuivat samantien! Vauva selvästi rauhottui turvalliseen pakettiin ja yöt helpottuivat. Vaihe meni meillä äkkiä ohi eikä kapalointia tarvinnut kuukausikaupalla tehdä eikä isompi vauva siinä kyllä enää pysykkään :D… Netistä kannattaa katsoa kapalointiohjeita, jos haluaa kokeilla 🙂
Moi Monna!
Meillä on vähän päälle 4kk tyttö ja samoja hulinoita täälläkin! Maratoneja juostaan joka yö, ja vaikka likka itse nukkuukin niin tehdessään, äiti ei 😀 Hän on syönyt parin tunnin välein koko pienen elämänsä, niin oon jotenkin jo tottunut siihen heräämiseen enkä silti koe olevani kovinkaan väsynyt. Ainakaan vielä! Kai tämäkin on kovin yksilöllistä, kuka mitenkin pätkäuniin reagoi. Minäkään en mikään nuori enää ole, joten kuvittelin tämän valvomisen paljon rankemmaksi! Toki tyttö on helppo ja aurinkoinen eikä paljon turhia itke, joten jaksaminen on myös siksi hyvää 🙂 Kuten sanoit niin vaiheita vaiheita! Onhan tää kuitenkin maailman ihaninta seurata oman lapsen kasvua! Aurinkoista kevättä teidän perheelle 🙂
Täällä meillä nukuttiin n.2 kk:n asti hyvin,just jollain parilla syötöllä ja muuten nukkuu. Sen jälkeen alkoi nuo hulinat (heräili parin tunnin välein öisin ja söi sitten varmaan sen viis kertaa yössä.?)Soseuta kun meni puolvuotiaana jo hyvin noi päätettiin kokeilla kerran yöllä syöttämostä,mikä nyt jo sujuukin. Tyttö nyt päälle 7 kk. Ekan kerran heräilee siinä puolen yön aikaan ja saattaa herätä vielä toisenkin kerran mutta nukahtaa pian uudestaan,kun pitää kättä hetken rinnalla. Että parempaan päin mennään.? Jaksamista sinne!
Kun meillä oli lapset pienenpieninä flunssassa niin tukkoisuuteen auttoi ehkä jonkun verran Vicks Vaporub. Sitä ei tietenkään vauvan iholle laitettu vaan esim johonkin leluun (pehmoon) hierottiin mikä oli sängyssä tyynyn vieressä. Siinä tuli sitä mentholin tuoksua vähän. Ja toinen mitä käytettiin niin vesiämpäri missä kuumaa vettä. Saman asian ajaakin varmaan ilmankostutin, meillä ei sellaista vaan ollut. Jaksamista teille flunssaisen vaavin kanssa.
Ihanaa lukea sun tekstejä kun ollaan niin samassa tilanteessa! Täällä ihan sama meininki meidän reilu 3kk pojalla, syntynyt vielä keskosena niin nälkä on kovaakin kovempi kun kiritään kasvua kiinni. Huomaa, että alkaa itsellä olemaan selkeästi ”kisaväsymystä” kun vauva-arkea on eletty jo tovi. Mutta kyllä väsymys on hetkeksi tiessään kun klo 4 herää siihen kun poika juttelee seinällä olevalle hymynaamakuvalle ? Kuulostaa myös tutulta nämä klo 5 aamun aloitukset. Poika vetää pullollisen maitoa ja minä ämpärillisen kahvia hänen höpötellessä ja potkutellessa. klo 6 poika nukahtaa makoisille unille uudelleen ja minä siinä sitten kofeiinilla marinoituna yritän lepäillä huonolla menestyksellä ?
Meillä oli 3kk myös moinen jakso, mutta lääkärin ohjeesta aloitun 3,5kk iässä sitten jo kiinteät ja kun 5,5kk iässä oli jo niin selvä ruokarytmi, pidin pikku unikoulun ja karsin ne selvästi turhat yösyötöt. Kaksi yötä vähän tassuteltiin ja se oli siinä. ? Nyt heppu hippusen päälle 6kk, yö on klo 20-07. Tyyppi nukahtaa itse ja syö 1-2 kertaa yöllä. Hampaiden tulo teki takapakkia, mutta korjaantui yhden yön koululla. 🙂 Eli ei ole ikuista! ??
Täällä vauva reilu 3 kk ja juurikin samat hulinat menossa. Meillä ei saa muuta kuin tissillä vauvaa nukahtamaan, jos silläkään. Ei myöskään nuku omassa sängyssä eikä syö tuttia. Äitiä on hyvä käyttää yöllä potkunyrkkeilysäkkinä. ? Ei nämä onneksi ikuisesti kestä, sen tietää näin toisen lapsen äitinä. ? Vaiheita tulee ja menee, koita nukkua päivällä, kun vauva nukkuu, yhden lapsen kanssa se onnistuu. Tsemppiä siis, et ole ainoa! ☺
Ah niin tutun kuulosta. Meillä noin viikon vanhempi tyttö kuin teidän Emma. Nukkuu omassa sängyssä, mutta imetyksen ajaksi nostan mun viereen syömään. Sitten, kun tyttö on syöny ja nukkuu tyytyväisenä sikeetä unta tissi suussa on aika nostaa tyttö omaan sänkyyn. No siihenhän tietenki herätään ja alkaa tuo aivan hillitön vispaaminen. Säälittää ihan, kun pieni on selvästi väsynyt, mutta ei osaa rauhoittua. Me kokeiltiin ihan pienenä ”oikeeta” kapalopussia, mutta se ei oikeen toiminut. Nyt yleensä, jos ei meinaa rauhoittua niin kapaloin ihan siihen omaan peittoon. Mulla itellä on paha ahtaan paikan kammo niin tuntuu hurjalta toinen laittaa niin tiiviisti, mutta siinä nukahtaa yleensä tosi nopeesti. Tsemppiä meille mammoille, kai tää joskus helpottaa 🙂 Ja onhan se maan mainiointa, kun huonon yön jälkeen toinen naureskelee ja juttelee, parasta ja tärkeintä hommaa on olla äiti <3 Ja pakko vielä lisätä, että viimeyönä kolmen aikaan,kun otin tytön viereen syömään niin ihmettelin mikä märkä osui käteen. Oli tullu kunnon kakat läpi niin ei ihan hirveästi naurattanu vaihtaa yöppäreitä, lakanoita ja tehdä kunnon pesuja siihen aikaan 😀 Pitäis varmaan vaan olla ilonen, että kakka tulee toisella.
Tuota odotellessa 😀 Mistä nuo tänään olen 3 kuukautta -kortit ovat? 🙂
Tukusampi velli voisi pitää pidempään nälän loitolla 🙂
Kuulostaa tosi tutulta. Meidän vauva on pari viikkoa Emmaan vanhempi ja muutama viikko sitten alkoi hulinat. Ennen nukahti niin nätisti ja nyt illat yhtä kitinää. Öisin herää sata kertaa. Aamulla nukkuisi, mutta esikoinen herää jo ennen klo.6.
Moikka!
Muistan muutama vuosi taakse päin, kun vanha työkaverini sanoi – nukut seuraavan kerran hyvin kun lapsi täyttää 5 vuotta. Kyllä pienimmätkin nukkuu vaikka välillä on ”hulinoita”. Aika kultaa muistot. Kaikki on niin hetkellistä. 🙂 Pitää muistaa levätä itsekin kun vauva nukkuu, vaikka ”työt painaa päälle”..
Hei.
Kylläpä kuulostaa tutulta! Tosin meillä tuo on jo historiaa muutaman vuoden takaa ja aikakin kullannut muistoja… Meillä valvottiin yöt läpi ja päivälläkin tyttö nukkui vain 4-5 tuntia n. 1 kk:n ikäisenä. Viikon valvoin lähes nukkumatta, mutta sitten onneksi ymmärsin hakea neuvolasta apua. Unikouluun lähdettiin sairaalaan ja sieltä tuli kullanarvoisia neuvoja (ainakin meillä toimi): Tukkoisuuteen auttaa letku, jolla imetään räkä pois vaivan nenästä (näsfrida ja juu, räkä ei tule omaan suuhun) ja Vicks Vaborub (voideltuna selkään, rintaan ja sipaisu nenän alle). Jos nenä kuiva ja karstainen niin sitten avuksi suolaliuostipat. Levottomuuteen, käsien viuhtomiseen auttaa yläosan kapaloiminen (tyttö nukkui 4-6 kuisena yöt kellon ympäri, sitten ei enää pysynyt kapalossa…).
Ja loppuun on pakko kommentoida aiemmin kommentoineen lapsen vieressä nukkumisesta. Samoilla linjoilla… Jos lapsi ei asetu yksin nukkumaan, niin viereen ottaminen ei ole väärin eikä ”virhe, joka ekan lapsen kohdalla tehdään”. Muutama viikko meilläkin yhden vuoden iän maissa pompittiin lapsen sängyn viereen ja takaisin. Sitten ostettiin ekstraleveä sänky ja otettiin tyttö väliin nukkumaan. Näin nukuttiin useampi vuosi ja hyvin nukuttiinkin! Nytkin välillä 7-vee kömpii viereen painajaisen nähtyään tai kipeänä ja se on ok. Ja juu. Meillä on vain yksi lapsi. Mutta hyvällä ystävälläni 2 ekaa lasta nukkuivat omassa sängyssä alusta asti ja omissa huoneissa 10-kuisesta, mutta kolmannen kohdalla ei yöt niin vain sujuneetkaan. Pitkään jaksoivat yökävelyjä, mutta lopulta päätyivät ottamaan pienimmän pojan viereen nukkumaan ja koko perhe saa nyt hyvin nukuttua.
Jokatapauksessa jaksamisia sinne! Ja pitäkää huoli, että saatte itse välillä kunnon yöunet (esim. Vuorotellen pariksi yöksi kaverin luo, hotelliin tms. Yksi yö ei auta, jos valvominen pitkittyy. Ei sitä ensin edes osaa nukahtaa vaikka voisi…) Mummot ja kummit apuun jne.
Maailman paras neuvo, jonka oon saanu vauvoihin liittyen on ollu: Ainoa pysyvä asia on se että mikään ei ole pysyvää. Hyvässä ja pahassa 😀
Meillä neiti nyt 5kk ja 4kk hulinat olleet pahimmat… Silloin syöheräämiset lisääntyi ja päiväunet lyhentyi ja tuntui, että koko ajan ollaan tissillä. Eniten hermoja raastoi syöminen, mistä ei tuntunut tulevan mitään. Tissillä vaan ähistiin ja turhauduttiin! Onneksi meillä neiti muuten nukkuu todella hyvin ja 4kk hulinat meni parissa viikossa ohi! Tsemppiä sinne!
http://www.vauva.fi/blogit/be-mom/4kk-hulinat
Aiheeseen liittymätön kommentti, minkä ei ole tarkoitus olla nillitystä tai kritiikkiä. Mulle vaan tuli heti mieleen, että voiko vauva olla kiltti? Aloin ajatella heti vastakohdan kautta, eli voiko vauva olla tuhma? Jos itkun määrä on kiltteyden/tuhmuuden mittari, niin itkeekö vauva joskus ilkeyttään/tuhmuuttaan? 🙂
Ja tämä kommentti ei todellakaan ole tarkoitettu ilkeilyksi, vaan lähinnä omaa ajtuksenjuoksua ja ajatuksen aihetta!
No ei kai voi.. tarkoitin ehkä ”helppoa” vauvaa enemmänkin.
Kannattaa varautua että hulinat kestää sinne 1 v asti 🙂 hampaat, liikkeelle lähtö ym kyllä hulinoita riittää.
Meidän baba on hulinoinut tasaiseen tahtiin..Nyt ikää 7kk ja taas mennään:D nyt hulinoidaan varmaankin liikkumisen opettelun vuoksi..?? Roikutaan pinniksen pinnoissa,pyöritään mahalleen ja ähistään kun ei pääse unipussissa kääntymään takaisin..huudetaan tunti putkeen,kun ei malttas nukkua….Joskus yllätetään ja nukutaan hyvin,joskus…:)