Salitreenikielto
Niinpä niin. Innoissani aloitin salitreenaamisen jälkitarkastuksen jälkeen joulun tienoilla. Aloitin hyvin rauhallisesti ja varsinkin jalkaliikkeiden kanssa, älyttömän varovaisesti ja pienillä lisäpainoilla. Kyykkyä tai prässiä en tehnyt painoilla lainkaan, vain kehonpainolla peruskyykkyä. Muutenkin tein kaikki liikkeet mahdollisimman hallitusti ja keskittyen.
Viime viikolla ystäväni, osteopaatti Sara Lexmond katsoi vatsalihasteni erkauman tilannetta. Olin jo toiveikas, että erkauma olisi jo miltei hävinnyt. Minulla erkaumaa oli jälkitarkastuksen aikoihin (6 vkoa synnytyksestä) kahden sormen mittainen rako. Se on tosi normaali tilanne tuohon aikaan synnytyksestä. Noh… kuinkas sitten kävikään. 🙁

Sara oli katsonut vatsalihakseni samoihin aikoihin, kun kävin jälkitarkastuksessa. Hän tunsi saman, noin kahden sormen levyisen raon. Sara sanoi silloin, että jos nyt ehdottomasti haluat jo salille mennä, tee siellä ihan huippu varovaisesti ja ihan pienillä painoilla. Itse ajattelin, että tunnen kroppani todella hyvin. Tunnen missä kohtaa mikäkin tuntuu ja osaan hallita keskivartaloani. No enpä ihan osannut.
Viime viikolla Sara tunki sormensa vatsalihasteni väliin ja sinne mahtui KOLME sormea! Eli erkaumani on pahentunut. 🙁 🙁 🙁 Ihan älyttömän tylsä juttu!! Sara sanoi, että hän pistää minut nyt salitreenikieltoon. 😉 Tietysti vain suositteli sitä, mutta minä uskon hänen ammattitaitoonsa ja päätin tehdä kuten hän kehotti. Tällä viikolla jäi siis salitreenit tekemättä ja niin jää nyt muutaman seuraavan viikon ajankin.
Vaikka kuinka tiedän, että mitä liikkeitä kannattaa välttää näin pian raskauden jälkeen, enkä ole ottanut ensimmäistäkään juoksuaskelta, on keskivartalon lihakset vielä niin ”pihalla”, että se oman kropan vahvasti tunteminenkaan ei ole kohdallani riittänyt. Mietin asiaa ja sisäistin nyt vielä paremmin sen, että tosiaan raskauden tuoman erkauman lisäksi, 3 kuukautta sitten alimmat vatsalihakseni leikattiin kahtia sektiossa. Ei siis ole ihmekään ettei keskivartalon hallinta ole vielä kunnossa.

Tätä ei olisi ehkä kanntta tehdä vielä näin pian synnytyksestä..
Mitään vatsalihasliikkeitä en ole tietenkään tehnyt. Enkä tosiaan niitä raskaita jalkaliikkeitä tai ottanut juoksuaskelia tai tehnyt hyppyjä. Silti olen tehnyt jollain tapaa väärin jotain. Sara kertoi, että osalla naisista kudokset palautuvat ja uusiutuvat hitaammin kuin toisilla. Nyt olenkin jo kolmena aamuna lisännyt kollageenia aamusmoothien sekaan. Eihän se yksinään mitään korjaa, mutta voi edesauttaa.
Sen lisäksi käyn Saran Back on Track -kurssilla vielä viisi viikkoa, jonka aikana tehdään osteopaattisia harjoitteita vatsalihasten erkauman palautumiseksi ja lantionpohjan lihasten vahvistamiseksi. Tämän viisi viikkoa olen vielä salitreenikiellossa ja noiden kurssilla opittujen liikkeiden lisäksi ainoa sallittu liikuntamuoto on koira- tai vaunulenkit.
Kun jo pääsin treenaamisen makuun, on tosi tosi vaikea nyt sitten vielä malttaa ainakin viisi viikkoa. 🙁 Treenaminen tuo niin hyvän olon, henkisesti ja fyysisesti. Mutta kun kuulin tämän erkaumatilanteen, tiesin heti, että nyt on himmattava.
Rauhallisin fiiliksin siis tähän uuteen viikkoon! 🙂
Ja ottakaa äidit selvää oman kroppanne tilanteesta ammattilaiselta!! Vaikka kuinka tuntuisi jo hyvältä ja luulisi kaiken olevan kunnossa, se ei välttämättä ole totuus. 🙁 Kannattaa käydä fyssarin tai osteopaatin luona vierailulla synnytyksen jälkeen. Tai vaikka siitä olisi jo kaksi vuotta. Jos erkaumaa on jäljellä, eikä sitä korjata, on riskinä erilaiset tyrät, todella kovat alaselkäkivut, lantionpohjan lihasten pettäminen ja sitä kautta erilaiset pidätyskyvyn ongelmat.. 🙁 Ja ne ei näy heti, vaan pahimmassa tapauksessa sitten 10-20 vuoden päästä.
***
Meidän Hyvinvoiva äiti -tapahtumassa on osteopaatti puhumassa juurikin näistä asioista!! Tapahtumaan on vielä paikkoja jäljellä, mutta vain 20 mahtuu mukaan ja ilmoittautumisia on jo tullut.
Joka tapauksessa iloista viikkoa täältä kaikille! 🙂
Käykääpä muuten kurkkaamassa mun ystävän tekemä sivusto: Mitä harrastaa?

20 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


20


Voi että miten tylsä juttu:( Uskon että on nyt rankkaa pitää taukoa kun on päässyt jo vähän treenailemaan. Toivottavasti tauko tuo nyt toivotun tuloksen!
Joo, on kyllä tylsää. Mutta nyt tähän on jo tottunut! 🙂 Juurikin se, että tauko TUO toivotun tuloksen auttaa jaksamaan treenikieltoa. 😉
Moikka,
Voisitko tehdä postausta hyvistä liikkeistä, mitä kannattaisi raskauden jälkeen tehdä? Siis juuri keskivartaloon liittyen 🙂 tulisi todella tarpeeseen, enkä varmasti ole ainoa!
Rauhallista viikkoa sinulle! 🙂
Ne keskivartaloliikkeet, jotka synnytyksen jälkeen vahvistaa lantionpohjan lihaksia ja syviä vatsalihaksia on niin pieniä liikkeitä, että niitä ei oikein pysty kuvien kautta näyttämään. 🙁 Tekisin mielelläni, mutta niitä on aika vaikea selostaa, voin yrittää! 🙂
voi hurja, että noinkin voi käyä että erkauma suurenee 🙁 olen itse aivan pihalla, olen raskaana ja pää niin pyörällä kaikesta että en enää tiedä mitä salilla uskaltaa tehdä ja mitä ei, kun kaikki tuntuu kuitenki hyvältä.. suuri kiitos monna blogistasi,olen kahlannut raskausjuttusi ja vauvakirjoitukset ahmimalla läpi nyt kun ne ovat ajankohtaisia 🙂
Jep! 😀
Ja siis minullahan kaikki myös tuntui hyvältä, niin raskausaikana kuin synnytyksen jälkeenkin. Mutta silti ei keskivartalo vielä toiminut kunnolla.
Tsemppiä raskauteen! 🙂
Mulla on takana sektio ja ennen sektiota jo huono lihaskunto ja edelleen huono lihaskunto. Mulla on selvästi erkaumaa, tosi meillähän neuvolassa ei koskaan kukaan ole minulle tähän mitään kommentoinut tai edes ollut innokas sitä testailemaan pyynnöistäni huolimatta. Itse olen sitä tunnustellut, gyneltä olen yrittänyt saada apua ja nyt lopulta ajattelin hakea apua fyssarilta. Sektiosta on muutama vuosi, mutta toivottavasti vielä ei ole liian myöhäistä tehdä asialle jotain :/…
Fyssarilta varmasti saat apua! Ja ei ole liian myöhäistä! Vuosienkin jälkeen synnytyksestä on mahdollista vielä parantaa erkauma. Toivottavasti löydät hyvän fyssarin! 🙂
Hei, kiitos blogistasi! Juuri pidän viikon ikäistä sylissäni ja malttamattona vain odottelen salitreenejä, ja liikuntaa, kun raskausajan selkäkivut ja supistelut aiheuttivat jo alkumetreillä liikuntakieltoa. On ollut niin ihana lukea vauva-arkeanne ja tullut tajuttua, niin monta asiaa blogisi kautta! Olen yrittänyt löytää Tampereen seudulta jotakuta joka olisi erikoistunut synnyttänäisiin naisiin ja vatsalihaksen erkaumaan, jotta itsekin saisi tilanteen sitten 5vkon päästä tarkastettua. Mutta millä nimikkeellä tällaisen oikein löytää? kun en millään löydä? Ihanaa kevättä ja ei se sali minnekkään onneksi katoa 🙂
http://www.pelvicus.fi/fysioterapeutit.asp
Tuolta voisi löytää apua Tampereenkin seudulla erkaumaan liittyvissä asioissa tai ainakin mailin josta kysyä vinkkejä ?
Moikka!
Yleensä fyssarit ja osteopaatit osaavat tämän asian! Suosittelen jompaa kumpaa! 🙂
Ihanaa kevättä myös sinne ja onnea pienokaisesta!
No voi kurjuuksien kurjuus 🙁 Kun meidän tyttö syntyi niin kukaan ei puhunut minulle vastalihasten erkaantumisesta saati, että ne pitäisi tsekata. Itsehän olin 4 viikkoa sektiosta salilla ja aloittelin kyllä todella rauhallisesti. Ei edes neuvolalääkäri tsekannut vatsoja jälkitarkastuksessa. Eipä ole vielä tähän päivään mennessäkään erkaantumaa tsekattu eli ehkä näin 5 vuotta jälkeenpäin sen voisi tehdä. Voin nimittäin ihan rehellisesti sanoa, että hyppynarulla hyppiminen on välillä..noh, haastavaa!
Voi ei, tosi ikävä kuulla :/ Tänään viisi päivää yli lasketun, joten äidiksi ei olla vielä edes päästy mutta silti ikävä kuntosalitreeneihin on kova. Tällaiset kirjoitukset muistuttaa kuitenkin aina realiteeteista, kyllähän sinne salille kerkeää myöhemminkin elämässä. Vielä kun saisi pään ymmärtämään saman. 😀 Hyvinvoiva äiti tapahtuma kuulostaa tosi mielenkiintoiselle, ihanaa että sellaisia järjestetään nykyisin! 🙂
http://starbox.fi/tuijastateofmind
Moi! Itseäni on kans stressannut mahdollinen vatsalihasten erkauma. Olen miettinyt, että pitäisikö käydä jollain asiantuntijalla tarkistamassa tilanne, mutta toisaalta minulla ei ole mitään siihen viittaavia oireita. Muuta kuin että mulla on kaksi pientä lasta 😉 Oletko itse yrittänyt kokeilla rakoa ja etkö ole huomannut itse mitään siihen viittaavaa että sitä olisi vielä jäljellä?
Voi tiedän tunteen?mulla täsmälleen sama tilanne,saman ikäinen lapsi ja erkauma joskin isompi ?Tsemppiä! Toivottavasti pian päästäis molemmat treenaamaan?olisi kiva jos jaksaisit vinkata hyviä treeni vinkkejä nimenomaan erkaumaa koskien?
Tosi harmillista Monna! Mutta kiitos, että kirjoitit aiheesta! Näin varmasti monet saavat myös aiheesta ajateltavaa. Synnytyksestä ja sektiosta palautuminen on yksilöllistä, ja mieluiten liikenteeseen liian rauhallisesti kuin liian vauhdilla. Lantionpohjan lihasten treeni (jos osaa aktivoida oikein) aktivoi myös poikittaista vatsalihasta ja palauttaa samalla myös suorien vatsalihasten erkaumaa. Treenien aloittamisessa tulisi lähteä ryhdin harjoittelemisesta vaunulenkeillä ja arkiaskareissa. Keskivartalon syvät lihakset tulee saada kuntoon ennen pinnallisia lihaksia. Neuvoloissa ei harmikseen erkaumaa yleensä tarkistella (mahtava juttu ne paikat, joissa tarkistetaan!) Suosittelen kaikkia kääntymään osaavan fysioterapeutin puoleen asiassa. Häneltä saa oikeanlaiset harjoitteet. Ps. Koskaan ei ole liian myöhäistä, vaikka aikaa olisi jo kulunut useampi vuosi.. 🙂
Terveisin fysioterapeutti (AMK)
moikka kysymykseni ei liity aiheeseen mutta mistä emman ihana tähti mekko on hankittu tai minkä merkkinen on
Mun mielestä on muutenkin outoa ettei jälkitarkastuksessa katota erkaumaa, vaikka se tosiaan on asia joka hoitamattomana saattaa aiheuttaa tosi paljon ongelmia. Kun mulla oli jälkitarkastus noin kuusi viikkoa synnytyksestä, kysyin lääkäriltä että miten noiden vatsalihasten laita on, millon uskaltaa alottaa treenaamisen. Vastaus oli suoraan ’sitten ku tuntuu siltä’, ilman että edes kokeili lihaksia. Jos olisin lääkäriä kuunnellu ni olisin alottanu varmaan saman tien ja luultavasti ollu samassa tilanteessa kun sä nytten. Kotona sitten etin ohjeet että miten se erkauma tunnustellaan, ja reippaasti upposi kaks sormea lihasten väliin.
Nyt meijän tyty on 9kk vanha, ja ite vatsalihaksia oon treenaillu hissukseen vasta muutaman kuukauden. Hiljaa hyvä tulee ??☺
Luulen, että moni ihminen saa tästä tukea järkevään paluuseen treenien pariin. Aika usein tuntuu, että moni bloggari muistaa puhua asiasta, ehkä jotain on vähän kontrolloitukin, mutta silti asiaan paneutumisesta käytännön tasolla jää jotenkin ohkanen fiilis ja treenit on yllättävänkin nopeasti ja isoilla tehoilla käynnissä. Toki jokainen palautuu eri tavoin ja varmasti osa on valmis koviinkin treeneihin todella nopeastikin. Ja tuo oman kropan kuuntelu on vähän niin ja näin… Itsekin koen osaavani kuunnella sitä todella herkälläkin korvalla, mutta oon mm. hiihtänyt murtuneella nilkalla 20km, että ehkei me ihan aina puhuta samaa kieltä :D.
Kurja juttu sun tilanne ja toivottavasti palautuminen lähtee nyt vauhdilla käyntiin :). Hyvä, että kerrot avoimesti asiasta. Joskus on vaan paljon ”kovempi juttu” jättää se treeni väliin, eli respectit todellakin täältä!
Miten onnistuisiko esim pelkkä yläkroppatreeni, vaikka siinäkin keskivartalon tukea tarvitaan?