Jokaisen oma tarina

”Tiedättekö, kun me ei olla tultu tänne elämään toistemme elämää, vaan meidän omaa tarinaamme. Tarinaa, jonka joka ikinen saa kirjoittaa uudelleen, aloitttaa alusta, kumittaa ja taas kirjoittaa. Ja kun siinä tarinassa me saadaan kaikki päättää itse.”

Näin kirjoitti 17-vuotias Jemina omassa blogissaan, postauksessa Sinä päätät. Mielestäni tämä oli niin hienosti sanottu, että halusin lainata tämän häneltä. Kiitos Jemina, että linkkasit postauksesi minulle. <3 Tähän ajatukseen kun ihan jokainen keskittyisi siellä omassa pääkopassaan! Tämän pohjalle voi rakentaa  paljon!

Mietin sitä, kun kirjoitin miltä näyttää 165cm ja 73kg, että olisinko näin tyytyväinen ja lempeä itselleni, jos raskauskiloja olisikin jäänyt reilusti? Mietin myös, että tuliko postauksestani jotenkin jeesusteleva, koska kyllä minua edelleen kiinnostaa myös ulkonäkö – se ei vain ole enää prioriteetti nro 1. Mutta kyllä minä tykkään näyttää hyvältä edelleen. Mietin, että onko se jotenkin huono asia, jos välittää omasta ulkonäöstään vielä äitinäkin? No ei todellakaan ole! Mietin, että muokkaisin edellistä postaustani ja kirjoittaisin siihen, että edelleenkin tykkään treenata MYÖS sen vuoksi, että kroppani näyttäisi hyvältä. Ajattelin sitten kuitenkin, että kirjoitan tämän uuden postauksen.

Olen miettinyt, että miksi ihmisiä suututtaa se, että toinen treenaa peppu pyöreäksi -tavoite mielessään? Miksei se olisi ihan yhtä hyvä tavoite kuin terveempi ja hyvinvoivempi keho? Olen miettinyt, että miksi ihmisiä suututtaa se, että imettääkö joku toinen lyhyemmän aikaa kuin hän itse? Miksi se, että toinen antaa sormiruokaa ja toinen sosetta on kummaltakaan tai kummankaan omalta lapselta pois? Jos yksi äiti pystyy imettämään ja toinen ei, miten kummankaan ratkaisu on toiselta pois?

Olen miettinyt, että ne asiat jotka eivät vaikuta muiden elämään haitallisesti ovat juurikin niitä meidän omia tarinoitamme, joita voimme itse kirjoittaa. Ja sitten vaikka kumittaa ja kirjoittaa eri tavalla uudestaan jos niikseen tulee. Kun meistä kukaan ei ihan oikeasti ole täällä elämässä kenenkään muun elämää, on ihan hassua pahoittaa mieltänsä toisten ratkaisuista. Jos yksi tykkää treenata sixpäkki kiiluen ajatukissaan ja toinen miettien hyvinvointia, kummatkin tekevät omalla tavallaan eikä kummankaan ratkaisu vaikuta toisen treenaamiseen millään tavalla. Vai vaikuttaako? Jos yksi haluaa asua keskustassa kerrostalossa ja toinen maaseudulla omakotitalossa, eihän kummankaan ratkaisut vaikuta toisen elämään mitenkään. Vai vaikuttaako?

Minkä vuoksi me ihmiset olemme niin hanakoita arvostelemaan toisten tekemiä ratkaisuja? En vain ymmärrä sitä. Se, että ystäväni treenaa tavoitteellisesti fitness-kisoihin ja minä en osaisi kuvitellakaan itseäni siellä lavalla – ei tee kummankaan ratkaisua paremmaksi tai huonommaksi. Se ei myöskään vaikuta meidän ystävyyteemme. Jos ystäväni antaa lapselleen sormiruokaa ja minä haluan soseuttaa bataatit ja porkkanat ja syöttää lusikalla – ei tee kummankaan ratkaisusta parempaa tai huonompaa.

Me ihan oikeasti elämme täällä vain omaa elämäämme, omaa tarinaamme. Jokainen saa itse päättää oman tarinansa sisällön. Ja jos se sisältö ei satuta muita henkisesti tai fyysisesti, on se todella hyvä sisältö. Eikö vain?

Rauhallista ja ihanaa sunnuntaita kaikille! <3