Hae
Monna Pursiainen

Kyykkyä kyykyn perään

Tervehdys sunnuntai-iltapäivään! 🙂 Täällä on aamupäivä sujunut täysin laiskotellessa ja sohvalla maaten. ♥ Ihanuutta! Katselin tuossa pari tuntia sitten nauhalta Jutta ja puolen vuoden superdieetit-ohjelman viimeisintä jaksoa ja ihan kyynel vierähti. Ehkä paras jakso koko kaudella ja sillä naisella oli kyllä niin asenne kohdillaan ja tahdonlujuutta!
Eilen päivällä kävin vetämässä pt-asiakkaalleni TRX & kuntosali-treenit, joiden jälkeen jäin itse tekemään jalkatreenin salille. Meinas olla jotenkin käynnistymisvaikeuksia treenin kanssa, mutta sitten kun pääsin vauhtiin, niin olisin taas voinut tehdä sitä vaikka kuinka kauan. 🙂
Juttelinkin yhden kaverini kanssa juuri ennen treeniä siitä, että joskus on sellainen olo ettei treeni meinaa käynnistyä. Mutta kun saa ns. alkuhien päälle, niin sitten se on menoa. 😉 Ja niin tosiaan kävi myös eilen.
En ollut täysin suunnitellut mun treeniä etukäteen vaan hetken mielijohteesta päätin vetää koko treenin ”hot-treeninä” uimahallin katsomossa.
Lämmittelyksi vähän hölköttelin edes takaisin ja tein erilaisia potkusarjoja. Ja sitten otin penkin ja hypin boxjumppeja aina 60sek kerrallaan ja pieni tauko. Boxjumppeja tein 4 sarjaa, jonka jälkeen hain salilta 20kg:n levytangon ja rupesin tekemään askelkyykkyjä tanko hartioilla. 40 liikkuvaa askelkyykkyä x 4. Näiden jälkeen tanko suorille käsille ja 10 liikkuvaa askelkyykkyä x 3. Ja toi vika on muuten helvetin haastava. Suosittelen kokeilemaan!
Sitten taas penkkien pariin. 😀 Hain toisenkin penkin, vein tangon pois ja hain kahvakuulan. Ja seuraavana liikkeenä syviä kyykkyjä jalat penkeillä. Oikein on hyvä liike, mitä matalemmalla käy sitä kovemmin se tietysti ottaa joka paikkaan.
 Lähtöasento
 Syvälle (ilme?!)
Ja takas ylöspäin

Tässä vielä video kyseisestä liikkeestä. 🙂
 Sitten vielä penkillenousuja yhdellä jalalla ja pakarat huusi riemusta. Kyllä. 😉
Tosi hyvä treeni oli ja mittarin mukaan meni 573kcal. Unohdin kyllä alun hölköttelyissä ja potkuissa laittaa mittarin päälle, joten ehkä n.600kcal on todellinen määrä.
Treenin jälkeen suihkuttelut Märskyssä ja sitten hyppäsin ratikkaan ja menin ystäväni luokse viettämään iltaa. Oli tosi kiva ilta, soitettiin pianoa ja laulettiin ku hullut ja käytiinpä me Helsingin yössäkin. 🙂

 Tällaista tänne! Mitenkäs teillä on viikonloppu sujunut?
Onko ensi viikolle suuria suunnitelmia? Mulla on nyt kevyempi treeniviikko tiedossa. Tai ainakin kevyt alkuviikko, jos en malta olla koko viikkoa kovaa treenaamatta. 😀
 puspus

Loppuun vielä aivan mun uus suosikkimotto (jonka kuulin Jutta ja SD-ohjelmassa) :
TREENAAMINEN ON SIISTEINTÄ MITÄ VOI VAATTEET PÄÄLLÄ TEHDÄ! ;D

16 kommenttia

  1. Bobby Jean / Heidi kirjoitti:

    Hih, toi sun ilme tuossa kyykyssä on jotenkin ihan supersöpö, semmoinen AAAWWWW -reaktio tulee heti laakista. Ihana! :’) <3

  2. Anonymous kirjoitti:

    Hei. Mikä on toi sun sykemittari? Oletko ollut siihen tyytyväinen? Tässä harkitsen sykemittarin ostoa. Onko sellainen mielestäni hankkimisen arvoinen kapistus? Mitä kaikkea itse seuraat sykemittarista? Tällä hetkellä olen kääntymässä polarin ft60 puoleen. Jos siitä saisi kivan motivaattorin ja treenikaverin:)

    • Monna kirjoitti:

      Se on sellainen kuin Sigma. Se on tosi hyvä kyllä! Mä en nyt kyllä muista mitä se makso, oisko ollut jotain 100-150€:n tienoilla. :DMä seuraan keskisykettä, maksimisykettä ja kalorikulutusta. Eli hyvin perusasioita. 🙂

  3. Anonymous kirjoitti:

    Viikonloppu kulunut ankarassa treenissä (aamuaerobinen + kuntosali/kahvakuula) 😀 Ja myös sohvalla rötvöttäen ja karkkia syöden. Nyt lähössä vielä viimesen kerran tällä viikolla liikkumaan. Onpas haikeaa :’D

  4. Mokkis kirjoitti:

    Sun kroppas on OIKEESTI ihan USKOMATON!! <3 Kellä tahansa ei oo noin upeeta ruumiinrakennetta huhhu!

  5. Anna kirjoitti:

    Toi sumokyykky on niin tykki liike! 🙂

  6. Anonymous kirjoitti:

    Onks toi Samppa Linna tuolla taustalla tuossa viimesessä baarikuvassa? 😀

  7. Tiina Katariina kirjoitti:

    kyykyt on ihan parhautta! ja sun jalat, ou mai gaad! haluan ne!! pitäsköhän munki alkaa tanssimaan vielä lisäksi, varmaan tekis oman osansa… 😉

  8. Tea kirjoitti:

    Sun ja Annan ansiosta mun tänään alkavasta uudesta treenisetistä löytynee toi sumokyykky! Näyttää niin killeriltä liikkeeltä, et pakkohan se oli ottaa omaankin repertuaariin! :))))

Vastaa