Miltä tuntuu vanheta?
8
Miltä se tuntuu, kun vanhenee? Rypyt, silmäpussit jne. joita tulee kuitenkin kaikille iän myötä, miltä ne tuntuu?
Sain tällaisen kysymyksen eräältä seuraajaltani, kun kyselin mitä haluaisitte lukea blogistani. Tää oli mun mielestä tosi mielenkiintoinen kysymys.
Mä oon aina ajatellut, että vanheneminen on sellainen elämän välttämätön asia. Ei sitä vastaan voi mitenkään ”taistella”. Tiedättekö kun on vaan sellaisia asioita, kuin:
- Yksi vuorokausi kestää 24h.
- Viikossa on 7 päivää.
- Pitää syödä, että jaksaa.
- Ihminen vanhenee.
Mä en oo vielä tähän ikään mennessä kokenut ikäkriisiä. Jotkut sanoo, että 30v on kriisin paikka, toiset sanoo, että 40v. No kolmenkympin kriisiä en ainakaan kokenut, enkä oikein usko kokevani nelikymppisenäkään. Mun mielestä elämä on koko ajan jotenkin vaan parempaa. 🙂
En muista oonko täällä blogissani koskaan puhunut kauneusleikkauksista. Tai siis omasta suhtautumisestani niihin. 😀 Mulle ei oo tehty mitään kirurgisia toimenpiteitä. Ainoa”kauneus-operaatio” mitä on tehty on silloin raskausarpien mikroneulaus masuun.
Muistan joskus silloin, kun kauneuskirurgia ei ollut ehkä ihan niin yleistä, kuin nykyään, kyseltiin aina ystävien kesken voisiko joku tehdä jonkun kauneusleikkauksen. Mä vastasin silloin aina, että mä en koskaan haluaisi tehdä jotain sellaista, joka muuttais mun ulkonäköä tosi radikaalisti. En koskaan myöskään halunnut, että alkaisin vanheentuessani tekemään naamastani sellaista mikään_osa_ei_liiku_koska_botoxia_niin_paljon -naamaa. Tiedättekö? 😉
Mä oon edelleen samaa mieltä. Joskus mä katon vaikkapa mun nenää, että juma onko se jotenkin kasvanut? Mutta siis eikös se niin mene, että korvat ja nenä kasvaa koko iän? En kuitenkaan lähtisi tekemään mitään nenäoperaatiota. Jotenkin muutenkin leikkaus kasvojen alueelle tuntuisi itselle isolta operaatiolta.
Oon miettinyt joskus, että voisin ehkä kokeilla niitä meso-lankoja ja myös miettinyt, että yläluomet kaipais pientä nostetta. 😉 Mutta en haluaisi lähteä leikkauttamaan silmäluomia. Jos niihin vois pistää jotkut piikit jotain kiinteytys-taika-ainetta, niin sellaista voisin kokeilla. 😀
Oikeastaan se, mitä kysyjä tässä toivepostaus-aiheessa kysyi, kertookin jo vastauksen. Koska kaikille tulee niitä ryppyjä ja mustia silmänalusia iän (ja elämätilanteen) vuoksi joka tapauksessa, miksi niitä vastaan kannattaisi taistella? Eihän se ole mikään yllätys kenellekään, että jokaiselle meistä tulee ryppyjä! 😀
Niin tai näin, vanheneminen tuntuu musta hyvältä. Iän myötä oon oppinut paljon asioita ja oleminen on vaan jotenkin niin paljon iisimpää kuin nuorempana. Ei tartte hötkyillä enää niin paljon. 😀 Mutta yksi asia on, josta en pidä vanhenemisessa. Kerron teille pienen salaisuuden. Mä nimittäin pelkään kuolemaa.
—
Monna
8 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Kuolema on tosi pelottava asia varmasti suurimmalle osalle ihmisistä. Et taatusti ole yksin pelkosi kanssa. Haluan kuitenkin kysyä, pelkäätkö kuolemaa nyt enemmän, kuin ennen Emmaa? Kuolemanpelko on konkretisoitunut monelle ihmiselle todella, kun on saanut omia lapsia. Täytyy pysyä hengissä, jotta voi hoitaa lapsia. Tai mikä tärkeintä, täytyy pitää lapsi turvassa kuolemalta. Silti ihmisiä kuolee, jopa lapsia, ja vaikkei siitä ehkä ns. selviä, elämän on jatkuttava. Jotain biologiaa, mikä ajaa ihmistä eteenpäin. Tai annettu lupaus läheisen kuolinvuoteella. Eräs 7v poika sanoi äidilleen ennen kuolemaansa, että pärjääthän äiti, lupaathan pärjätä? Äiti lupasi, ja on pärjännyt. Koska lupasi. Kuusikymppinen mies kysyi vaimoltaan kivuissaan, saanko jo mennä, johon vaimo ”anna mennä vaan!”. Antoi luvan kuolla, ei tarvitse kärsiä siksi, että muut eivät kestä toisen poismenoa. Lohduttaudun aina ajatuksella, ettei menehtyvä enää itse tiedä tilastaan, joten ei voi myöskään tuntea tuskaa. Tuska jää eläville. Olen kohdannut lapsen läheltä piti tilanteen, jonka jälkeen hän sanoi minulle, ettei enää pelkää kuolemaa. Minun on hyvin vaikea hyväksyä se, sillä asian ajatteleminen on liian kipeä. Haluan että hän pelkää kuolla, jotta hän eläisi niin, ettei varmasti kuole. Ja silti kuolee. Myös oma kuolema pelottaa, lasten vuoksi. Kuinka he kestävät sen, en halua tuottaa heille niin suurta tuskaa. Poikani oli vuosi sitten riparilla, ja konfirmaation jälkeen pappi kertoi nuorten jättäneen nimettömän viestin perheelleen, kaikki viestit oli liimattu kirkossa seinään. Punaisia sydämiä seinä täynnä, viestejä rakkaille. Etsin omani viestiä ja tunnistin sen heti, en vain käsialasta, vaan myös sisällöstä.
”Kiitos kun olette elossa”
Kyllä, pelkään kuolemaa. Omaani sekä muiden.
Joo, ehkä pelkään sitä nyt enemmän kuin ennen Emmaa.
Siis apua miten paljon kylmiä väreitä mulla meni tän kommentin lukiessa. 🙁 Kamala asia, mutta niin totta.
Kuinka ollakaan minä pelkään myös kuolemaa aivan hirveästi. Pelkään sitä omalla kohdalla ja varsinkin kun se tosi asia ei tule olemaan kaukana kun joutuu luopumaan rakkaastaan eli äidistäni. Hänellä kun ikää on jo 84v. Mutta on edelleen mun paras ystäväni ja tuki. Välillä se ajatus tulee kun salama kirkkaalta taivaalta että mitä jos saan kohta soiton että jotain kamalaa on tapahtunut hänelle. Tai hän ei enää vastaakaan puheluuni?. Yritän kuitenkin järkeillä kun hänellä on jo ikää ja paljon fyysisiä vaivoja/särkyjä että sitten kun aika on niin hänellä on parempi olla. Toivon ainakin niin.
🙁 🙁 Niin kamalaa. Mä kun olen menettänyt oman isäni, niin välillä pelkään tosi paljon sitä, että menettäisin liian varhain myös äitini. Lapseni kohdalla en edes uskalla ajatella asiaa.
Se on aina yhtä hämmentävää miksi pitäisi estää vanhenemisen näkyminen. Olen raskasluominen, joten voi tulla iän myötä tarpeelliseksi luomioperaatio, koska näkökenttä pienenee liikaa (tähän on siis selkeät lääketieteelliset kriteerit, toki ei niitä luomia nosteta samalla tavalla kuin täysin esteettisessä kirurgiassa). Mutta täytyy muuten luottaa meikin ja ehostuksen voimaan.
Vanheneminen on upea asia, se kertoo kaikista rakkauksista, mitä olemme kokeneet ja koemme, kaikista haavoista, joista olemme parantuneet, nauruista joita olemme mahan pohjasta nauraneet sekä myllerryksistä, joiden vaikutyksista olemme kasvaneet. Yhteiskunnassamme on käsittämätön ajatusmaailma, että kokemusta tulisi olla kymmeniä vuosia, mutta ikää enintään 25, jotta näyttää edustavalta. ?
Kuolema on pelottava, sillä analysoin asioita, myös tätä aivan liikaa. Se sattuu ajatella lapsen jäävän äidittömäksi ja puolison leskeksi. Ahdistaa ajatus, ettei omaa tietoisuutta ole tai jos se on jossain toisessa muodossa ahdistuneena tai levollisena. Kuka tietää..
Jenna
https://fiksumutsi.blogspot.com/
Joo, munkaan mielestä ei pitäisi estää vanhenemisen näkymistä. 🙂
Kuolema on pelottava.
Kun luin otsikon, ajattelin että ehkä kuolemastakin on mainintaa ja niin oli. Juuri äsken, ennen tulemistani blogiisi, mietin vaikeaa kuolemanpelkoani, joka on pahentunut lapsen syntymän jälkeen. Pelkään mm., että lapseni jää ilman äitiään, eikä tule edes muistamaan minua jne. Pelkään sitä, etten tiedä olevani kuollut, ja juuri tuota mitä joku mainitsi, ettei ole tietoisuutta, jatkuvuuttakaan…
Mulla on aamulla leikkaus (ei kauneus) ja pelottaa enemmän, kuin koskaan. En ole ennen pelännyt mitään operaatioita näin, edes sektiota. Olen tyyliin varma, että kuolen…
🙁 Voi kamala!! Toivottavasti leikkaus on mennyt hyvin!! <3 <3 <3