Siivet sain..
Voi ristus sentään. Nyt on taas vähän tilannekuvaa tämän hetken selästä ja vähän habailukuviakin.. 😉 Hihi. Mutta ennen niitä muuta tämän päivän touhua.
Aamu alkoi aikaisin. Oltiin sovittu uintitreffit ystäväni Lindan kanssa Töölön Urheilutalolle klo 8. Oli taas tiedossa Lindan ihanien lasten uimakoulutunti. 🙂 Ollaan nyt kevään ajan käyty harjottelemassa hai-uintia ja sukeltamista jne.. Ja kyllä ne lapset vaan oppii! Ihan mahtavaa! 

Tällaisina mulle aikaisina aamuina mä en oikein saa alas kunnon aamupalaa, sitä varten mulla on Skyrrejä jääkaapissa varalta. Sellasen saa helposti alas vaikka puoliunessa. Ja kuten huomaatte, alle 5g/100g sokeria! 😉
Uimakoulun jälkeen tulin vielä nopeesti kotiin aamiaiselle ennen kuin piti lähteä seuraavan asiakkaan luokse.
Päivällä ehdin käydä lounaalla rakkaan ystäväni Kapan kanssa, joka tuli yli puolen vuoden reissulta kotiin. 🙂 <3 Ja käydä tekemässä oman treenin salilla ennen kun seuraava asiakas odotti.
Sain sattumalta seuraa salille toisesta rakkaasta ystävästäni Sarasta. Tehtiin selkää ja hartiaa.
Ja enempää mulla ei sitten tällä kertaa salikuvia ole.
Tunnin pituinen treeni tuli ja ihana oli taas tehdä selkää ja hartioita, mä jotenkin tykkään niiden treenaamisesta jalkojen lisäks varmaan eniten. 🙂 Mikä on teiän suosikki?
No sitten olis taas pari tilannekatsauskuvaa tiedossa. Otin tänään aamulla pari kuvaa hauberista ja selästä. Ensin hauberikuva. 😀
Ja sitten vähän sitä selkää, onko mulle kasvamassa siivet? 😉
No mitä te ootte mieltä? 🙂
16 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


16










Ai mitä ollaan mieltä?! Tuskin tarvitsee kahta kertaa miettiä 😉 Great work!
Kiitos daarling! 😉
Aivan uskomattoman upea selkä!! Huimaa kehitystä kahessa kuukaudessa, olen niin uskomattoman kateellinen noille lihaksille!
Kiitoskiitoskiitos! <3 Ja älä oo kade! 😉
Itellä on ehkä jalat se lempparireeni, kun se menee aina yhtä hyvin perille, ja puristaa viimesetkin mehut kropasta! 😀 Ja on kyllä tosi hieno toi muutos 😮 vau mikä selkä! :>
Joo mullakin kyllä jalat tai selkä+hartia on lemppareita! 🙂
Kiitos <3
Ihan mahtavaa tulosta! Kyllä täällä innolla olen kehitystäsi seurannut, itselläni kun ei rasva liikahda mihinkään eikä tulosta näytä millään tulevan….mutta hitaasti vaan eteenpäin, ehkä joskus jotain tapahtuu 😀
Kyllä voit olla todella ylpeä itsestäsi! 🙂
Kiitos Merry! <3 Ei se kyllä itelläkään meinannu rasva millään lähteä alussa mihinkään, mutta kun vaan jaksoi silti tehdä työtä, niin pikku hiljaa se rasva sieltä lähti tippumaan ja lihaserottuvuus kasvamaan. 🙂
Banaaniskyrri, mitäää! Skyrrien suurkuluttajan kiinnostaa tietää, onko tuo banaanimaku uusi vai eikö täällä ole muka vaan missään sitä :O
Joo banaaniskyr on ihan uus juttu! 🙂
Viime viikolla taisin bongata ekan kerran. Tosi hyvää!!
Upeeta Monna!
Ootkos jo uuniomena Skyriä maistanut? Sitä olen kaupoista kytistellyt, löytämättä. Mutta sen havaitsin, että ilmeisesti ovat nyt kaikista vaihtaneet aspartaamin pois. Se on kiva 🙂
Kiitos Maiju! 🙂
Joo oon maistanu uuniomenaa, sekin on hyvää. Mun lemppari noista uutuus-Skyrreistä on ehkä se marjahomma. 🙂
Heiii, todellakin kasvaa siivet. Ootko juonu redbullia vai käyny salilla?! Huikeeta!! 🙂
Hihihihii!! Joo, oon juonu redbullia vaan ihan hulluna! ;D Kiitos Noora <3
Mistä tuo pinkki treenitoppi huipulla.? Aivan ihana. Kyllä on kehitystä tapahtunut, ei voi kuin sanoa että olet yksin parhaista motivaattoreista omiin treeneihin kun näitä kuvia katsoo. 🙂
Se on Lorna Janen. 🙂 Ihana!
Ja kiitos kovasti!! Ihan huippua ja jopa imartelevaa olla motivaattori!!