Sporttipäivän tunnelmat :)
Ensin toivottelen teille kaikille ÄIDEILLE aurinkoista ja ihanaa Äitienpäivää!! 🙂
Sitten kokoan tähän eilisen Sporttipäivän tunnelmia. Paljon kuvasatoa ja kaikkea muuta mukavaa. 🙂 Myös linkkilistaa muutamista bloggaajista, ketkä osallistuivat päivään mukaan.
Aamu starttasi taas aika aikaisella herätyksellä. 8.30 oltiin sovittu jo treffit Kaisankodilla Annan ja mieheni kanssa, jotta saamme kaikki valmiiksi ennen kuin osallistujat saapuvat.
Aivan upea ja mahtava päivä näytti myös sään puolesta tulevan!! Onneksi osa meidän aktiviteeteistä oli ulkona, joten saatiin nauttia kesäisen lämpimästä päivästä.
Meillä oli tosiaan ilo saada päivään mukaan pari huippumerkkiäkin. Scitecin lisäravinteet, sekä Lorna Janen vaatteet. Lorna Janea paikan päälle tuli myymään ihana Senni.

Senni asetteli Lorna Janen esille ja me Annan ja Tuukan kanssa Scitecin ravinteet.
Sitten odoteltiin osallistujia saapuvaksi Vaahtera-kokoustilan edustalla. 🙂
Ja pikku hiljaa alkoi populaa saapumaan paikalle..

Päivä aloitettiin tervetulias-kahveilla ja pienellä tilaisuudella, jossa kerroimme itsestämme, päivän sisällöstä sekä Kaisankodista vähän historiaa.


Tilaisuuden jälkeen lähdettiin suorittamaan ensimmäistä aktiviteettia, joka oli lenkki. Kukin sai valita lähteekö minun ja Annan mukaan reippaalle kävelylenkille vai Tuukan mukaan juoksulenkille. Aika tasan jakautui porukka ja me sitten lähdimme Annan kanssa vetämää porukkaa kohti Myllyjärven Luonnonsuojelualuetta.
Myllyjärvi sijaitsee aika lähellä Kaisankotia ja sinne kivutaan mäkeä ylös, ihan super kaunis ja tyyni järvi odotteli meitä siellä ylhäällä. Oltiin suunniteltu Annan kanssa, että otetaan vähän lihaskuntoa mukaan lenkille, jota on mukava/hyödyllistä yhdistää omilla lenkeillään itse aerobiseen suorituksen tueksi. Saa myös vähän vaihtelua pelkän käppäilyn tai juoksun oheen.

Myllyjärveltä lähdimme sitten talsimaan pientä kiertoreittiä pitkin takaisin Kaisankodille. Vähän yritin kiristää kävelyremmin ”vetojuhtana” tahtia ja loppujen lopuksi 4,5km:n lenkillä kaikki sai mukavan pienen hien päälle. 🙂
Sekä kävely – että juoksulenkin jälkeen oli pieni hetki aikaa käydä suihkussa ja fressautua lounasta varten.
Tässä vaiheessa päivää kello oli n.12 ja super ihana ja terveellinen buffet-pöytä odotteli meitä kartanolla.
Ja kun lounas saatiin napoihimme oli vuorossa Annan pitämä ravintoluento. Luento oli paljon keskustelua herättävä, kuten aina ravinnosta puhuttaessa. Ja se oli toiveemmekin. Anna oli suunnitellut luennon pääosin itse, muutamia juttuja viilattiin kolmistaan ennen päivää. 🙂
Luennon jälkeen suunnattiin kiireen vilkkaa kuntosalille, jossa oli vuorossa Tuukan vetämää tekniikkatreeniä ns. ”raaoille voimaliikkeille”, kuten rinnallevetoon, rinnallevetotyöntöön, tempaukseenja etu- sekä takakyykkyyn.
Samaan aikaan me Annan kanssa pidettiin kuntosalin puolella lopulle porukasta kahvakuultareeniä ja bikinipepputreeniä. Anna hoiti pepputreenin vetämisen ja minä kahvakuulan.
Iltapäivään mahtui vielä minun vetämä jooga/venyttelytunti ja sitten päivä olikin pulkassa.
Hauska yhteensattuma oli, että päivään osallistunut bloggaaja Janika ja minä löysimme yllättävän monia samankaltaisia tatuointeja kehoistamme!! 😉 Esim. nämä My little Ponyt!
Ihan loistava päivä oli kaiken kaikkiaan!! Mahtava porukkaa ja ihana tunnelma ja tekemisen meininki! 😉 Aikaa olisi voinut olla iltapäivällä enempi, mutta ensi kerralla tiedämme järjestettäessä korjata tämän asian.
Päivän päätteeksi jäimme vielä kolmistaan ”puimaan” päivää läpi ja ottamaan super hauskoja kuvia! ;D Tässä teille vielä ”muutama” kuva meistä.





Vielä tulis pari kuvaa jos jaksatte.. Tai no ne tulee joka tapauksessa.. ;D

Virallisemmat yhteiskuvat… Ja sitten loppuu vielä ei niin viralliset, ja parhaimmat. 😉
Siinä päivä kokonaisuudessaan. 🙂 Tähän loppuun laitan lupaamani linkkilistan blogeihin, joiden bloggaajia oli paikalla päivässä. Jos kaikkien blogit eivät löydy listasta, laittakaa kommenttiosuuteen. 🙂 Toki muutkin, jotka eivät päivään osallistuneet saavat omia blogejaan linkittää tähän.
21 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


21














Kylläpä iski Skotlantiin ikävä Suomen luontoon, kun kuvia katseli. Kiitos siitä.
Tiesitkö muuten sanonnan päivä pulkassa tarinan?
””Nyt on päivä pulkassa”,
on sanottu kautta aikojen. Mitä se tarkoittaa? Oikeastaan oikea sanonta on, että ”päivä on pulikassa”. Se on vain ajan myötä muotoutunut pulkaksi. ”Päivä oli pulikassa” ennen vanhaan, kun ihmiset tekivät ”taksverkkejä” ja pitääkseen itsensä ajan tasalla veistivät isännät aina loven pulikkaan merkiten työmiehelle tehdyn päivän. Töitten loputtua laskettiin sitten vain pulikasta tehtyjen päivien määrä eli lovien lukumäärä.”
Hahaa 😀 Mahtavaa jos noista kuvista välittyi se ihana ilma ja kauniit maisemat! 🙂
En muuten tiennyt tällaista infoa päivä pulkassa-sanonnasta! Aika hauska! 😀
http://training–life.blogspot.fi/
Hahah! Mekin otettiin tänää tyttöjen kanssa reeneissä samanlaisia pelleilykuvia eli kärrynpyörää ja käsillä seisontaa 😀
Hehee 😉 Aika hyvä yhteensattuma! 😀 Pelleilykuvat on just huippuja!
Hei,
järjestättehän uudestaan tämmösen päivän.. harmittaa hirveesti etten pystyny osallistumaan!! 🙂
Juu järjestetään! 🙂 Syksymmällä sitten, ilmoitellaan lähempänä!
Treeniblogien vastapainoksi vähän humputtelumeininkiä siitä kiinnostuneille 😀
http://klubijakaupunki.blogspot.fi
Kiitos Manna! 🙂 Mahtavaa juttua! 😉
Mistä nuo niken(?) siniset kengät on mitkä sulla on noissa kuvissa? 🙂 mukavalta näyttää sporttipäivän meno, tuleehan niitä lisää? voisi itsekin koittaa osallistua! 🙂
Juu Niken on. Ja ne on ostettu 4Runners-liikkeestä Kampista, mutta ne on jo n.vuoden vanhat. Tota samaa mallia kyllä on siellä myynnissä, eri värisenä. 🙂
Ja tulee lisää Sporttipäiviä! 🙂
Vielä tätäkin kautta ihana kuulla, että teidän päivä onnistui 🙂 Ootte kyllä niin tehotiimi, että osallistujat saivat varmasti todella paljon irti tuosta tapahtumasta. Hienoa! <3
🙂 Tehotiimi ollaan <3
Oli tosi kiva päivä. Ensi kerralla otan mieheni mukaan 🙂
Kiitos!
Jei!! 🙂 Mahtavaa!
Mua harmittaa kun en päässyt teidän sporttipäivään, mut seuraavalla kerralla tulen jos sellasia vielä järjestätte. Kuullosti ja näytti niin mielenkiintoiselta päivältä!
Hyvää kesää!
T:Minna K.
pumppiajapoweria@blogspot.fi
Mutta tulet sitten seuraavalla kerralla! 🙂
Ihanaa kesää sinullekin Minna!
En sit tullut mukaan, nyt harmittaa :-/ Toi blogilistan linkki uuteen osoitteeseen ei muuten toimi, eli ei pysty seuraamaan sitä kautta suoraan. T: töölön salin blondi
No voih. 🙁 Tulet seuraavalla kerralla!!
Hei kiitos kun vinkkasit, mä yritän sumplia sen toimivaksi! 🙂
Toivottavasti pääsen syksyn Sporttipäivään, nyt ei päivä sopinut. Kilojen karkoittamista ja liikuntaharrastukseen sytyttelyä voi ihmetellä mun vielä kovin kuvattomassa blogissa 😉
http://elamantavat.blogspot.com/
Toivotaan näin! 🙂