Hae
Monna Pursiainen

Talviturkki heitetty! :)

IMG_20130520_110950

Toppi: Lorna Jane – www.lavli.fi

Eilen vapaapäivä sujui aivan super rennoissa tunnelmissa. Mulla oli koko päivän kännykkä äänettömällä ja mentiin mieheni kanssa ihan vaan fiilisten mukaan koko päivä. Ei mitään aikatauluja tai suunnitelmia. Tekee ihan älyttömän hyvää tällaiselle pariskunnalle, jolla on molemmilla työn ja omien treenien puolesta kovinkin aikataulutettua elämää.

Aamupala

Aamupala

Hyvän aamupalan ja rennon aamun jälkeen päätettiin lähteä käpeksimään meiän vanhoille kotikulmille Helsingin Kallioon. Arska paistoi ja oli +22c lämmintä!! Ihana oli lähteä uudessa Lorna Janen topissa ja kesähousuissa ulos, ILMAN TAKKIA tai pitkähihaista!
Monna treenaa22Meillä kävi tuuri kun pyörittiin siellä vanhoilla kotikulmilla; satuttiin nimittäin samaan aikaan Hesarille kun sitä pitkin kulki jonkinlainen samba-kulkue! 🙂 Ihania värikkäitä ja iloisia ihmisiä ja musiikkia ja tanssia. Pällisteltiin siinä hetki kulkuetta ja napsittiin toki pari kuvaakin. 😉
20130519_131218 20130519_131243 20130519_131411 20130519_131522Sitten päivälliselle kotiin. Ruokalistalla oli meidän omaspessumakaronilaatikko ja vihanneksia.
20130519_151702Illalla päätettiin ihan ex tempore lähteä heittämään talviturkit! Tuli sellanen olo, että nyt joku hauska repäisy vielä tähän viikonlopun päätteeksi.
Heitettiin uikkarit päälle ja pyyhkeet kassiin ja kurvattiin Munkkiniemen rantaan, meriveteen heittämään talviturkki. Tottakai. Ootteko te muuten sitä mieltä, että talviturkin ”oikea” heittäminen tapahtuu vain merivedessä? Että järvivettä ei lasketa? Mun vaari joskus taannoin opetti, että vain meriveteen heitettynä se on oikein. ;D

Rantsussa.

Rantsussa.

 

Jaahas.. Ai tonneko pitäis mennä?!

Jaahas.. Ai tonneko pitäis mennä?!

Meri oli ihanan tyyni ja rantsu hiljainen. Muutama tyyppi siellä hengaili ja oli itsekin käynyt uimassa. Sitten ei muuta kun rohkeasti vaan veteen!

Ensin piti pärskiä kaikki hauet ja muut kalat pois lähettyviltä.. ;) Tottakai.

Ensin piti pärskiä kaikki hauet ja muut kalat pois lähettyviltä.. 😉 Tottakai.

20130519_213539 IMG_20130519_095019Noin ja sitten rohkeasti käsi pois portailta.. 😀
20130519_213612 IMG_20130519_094829On on. On lämmintä. 😀 Ei mutta oikeastikin ihan hämmästytti miten lämpimältä se loppujen lopuksi tuntui. Ja kun mies oli käynyt vuorostaan, niin mentiin vielä toisen kerran yhdessä. 🙂
IMG_20130519_094716
20130519_213821

Tulipahan ihan pirun hyvä fiilis ja päätettiin ottaa tästä joka sunnuntainen tapa! Eli tämän viikon sunnuntaina uusiks! Jei! 🙂

Iltapala

Iltapala

Tänään aamulla mä oon käynyt jo lenkillä. Vedin 7km lenkin. Mulla oli tarkoitus pitää syke aika alhaalla; 110-130 välillä ja siellä se aika helposti pysyikin. Kun nousi yli 130:n niin kävelin. 7km ja 52min. Tosi hyvä fiilis! Lenkilläkin oli jotenkin ihanan lepposa tunnelma, kun ei tarvinnut miettiä mitään. Nyt lauantaihin asti oli vähän kuitenkin jännitystä siitä ExtremeRunista, ja lenkillä aina vähän stressasi. Nyt oli leppoisaa! 🙂
Monna treenaa29Ennen lenkkiä pari kuvaa.. ;D Ja lenkiltä yksi kuva.

Lenkkimaastoa

Lenkkimaastoa

Mittasin muuten eilen pitkästä aikaa mun leposykkeen. Ja 52 oli alin mihin pääsin. Se on tähän asti alin mitä oon mitannut. Mulla on ollut tosi kauan yli 60 leposyke, mutta nyt pikku hiljaa aerobisten treenien lisääntyessä tuo sydämen sykealueen laajuuskin kasvaa. Nyt se on mulla 52-203. 🙂

Loppuun laitan teille vielä pitkästä aikaa kuvakaappaukset HeiaHeiasta viime viikolta. Tältä näytti siis mun viime viikko treenien osalta:
Sieppaa Sieppaa2Nyt mä hyppään töiden pariin ja toivottelen teille ihanaa maanantain jatkoa! 🙂 puspus 😉

7 kommenttia

  1. Aino kirjoitti:

    Aivan älyttömän siisti tuo vihree toppi! Ja sopii sulle ku nenä päähän! 😀
    Mullaki teki eilen mieli käydä nakkaan talviturkki, mutta ihan en vielä uskaltanu. Tuntuu jotenki hassulta, lapsena olin aina synttäreihin mennessä (siis huhtikuun puolessa välissä..) jo käynyt talviturkin nakkaamassa.. ja viime kesänä sitä ei tullu heitettyä ollenkaan 😀

    • Taru kirjoitti:

      Ha ha! Siis näin sisämaan asukkina täytyy sanoa, että tietenkään merivesi EI ole ainoa oikea tapa heittää talviturkki! Jos näin olis, eihän me kaukana merestä asuvat heitettäis talviturkkia sit välttämättä koko kesänä! =D

  2. anna kirjoitti:

    Mie en oo sit koskaan heittänyt talviturkkia paitsi ulkomailla 😉 Eilen en vielä uskaltautunut kotona uimaan, vaan kattelin vain vierestä kun äiti niin leppoisan rauhallisena polskutteli ja huuteli ettei vesi ole edes kylmää… Noh, taitaa olla miun avantouintikerroista jo liian pitkä aika 😉

    KESÄ!! <3 Ja niin ihanan kesäinen Monna!

  3. Saija kirjoitti:

    Mä laskin talviturkin heittämiseksi jo sen Vantaanjoen ylityksen ExtremeRunissa! 😉 Ja tietty järvessäkin voi heittää. Hyvä Monna!

  4. Elina kirjoitti:

    Onko mahdollista saada tuon herkkumakaroonilaatikon ohje, näyttää niin hyvältä? 🙂

  5. maggy kirjoitti:

    Hei mitä tupo herkullinen spessu-makaroonilaatikko sisältää ?? 😉

  6. Marilii kirjoitti:

    Voi Monna <3 miten saatkin kaikki asiat kuulostamaan niin ihanilta, että tekee itekin mieli kokeilla? Nimimerkillä vihaan kylmää vettä, mutta haluan nyt HETI päästä heittämään talviturkkini 😀 Ja talviturkin heittäminenhän onnistuu myös joessa. Sinne oon omani heittänyt joka vuosi kotikonnuilla käydessäni 🙂

    Ps. sait haasteen: http://palanenonnea.blogspot.fi/2013/05/haastetta-kerrakseen.html

Vastaa