Lomalla tai ei.
Niin on viikko lomaa takana ja toinen vielä edessä.
Me ollaan tehty niin paljon kaikkea ja reissattu ympäri Suomea, että jo nyt tuntuu siltä kun olis ollut kuukauden lomalla. 😀
Eilen teki myös mieli kurkata työsähköpostiin ja tuli myös hetkellisesti sellainen fiilis, että ihanaa kun ensi viikolla tapaa taas asiakkaita ja pääsee hommiin. 🙂
Mutta lomaillaan nyt kuitenkin vielä tämä viikko. 😉
Tämä sama aihe on nyt pyörinyt täällä blogissanikin jo ainakin kerran ja myös muissa blolgeissa. Tottakai kesä ja lomat tämän aiheen ponnahduttaa pinnalle.
Otsikko viittaa loman aikana treenaamiseen ja ruokien perään katsomiseen.
Tällainen ”pt-pariskunta” kun minä ja mieheni olemme, voitaisiin varsin hyvin ottaa vähän rennommin pari viikkoa vuodesta loman ajaksi. Siis syömisten ja treenamisten kanssa.

Aamiainen: rasvaton maustamaton maitorahka, pari lusikallista bulgarian jugurttia, banaani, pinjansiemeniä, kotimaisia vadelmia ja pensasmustikoita. No nam!
Mutta mitä luulette, halutaanko me?
Tiedän, että mieheni ajattelee tästä asiasta samalla tavalla kuin minä, mutta kirjoitan nyt kuitenkin minä-muodossa.
Haluanko mä syödä makkaraa ja vetää siideriä koko loman ajan? Syödä karkkia ja jätskiä kilotolkulla ja jättää kaiken treenaamisen loman ajaksi? Ihan vaan siksi, että lomalla pitää ottaa vähän rennommin.
Ei, en halua.
Myönnän, että oon syönyt loman aikana pari jäätelöä ja karkkiakin. Mutta 99% suuhun menevistä syömisistä ja juomisista on ihan samaa mitä syön muutenkin vuoden ympäri.
Alkoholia en oo lomalla ottanut tipan tippaa ja tuskin tuun ottamaankaan. Ei vaan tee mieli viettää yhtään lomapäivää krapulassa maaten. Eikun otinhan mä yhden lasillisen kuohuviiniä viime sunnuntaina ystävien kanssa lounaalla. 😀
Alkoholi ei kuitenkaan näyttele mulle kovinkaan suurta roolia elämässä. Se on ollut aina mulle vain juhliin/bileisiin liittyvä juttu. En oo koskaan ajatellut, että ”aah nyt kun tapahtui näin hieno asia, niin avaan nyt shampanja-pullon sen kunniaksi.” Tai ”voi kurjuus miten p*ska juttu tapahtui, taidanpa ottaa lasillisen viskiä.”
Nykyään juon vain jos on jotkut hyvät bileet tai ns. ”syy” juhlia hyvässä porukassa.
Mitä treenaamiseen tulee, se on elämäntapa. Joten se kuuluu myös lomalla elämään.
Kroppa ja mieli vaatii treeniä nykyään, joten se ei ole mikään ongelma, että ”voi voi kun nyt on pakko mennä salille vaikka vois vaan maata rannalla”. Me ollaan nytkin loman aikana treenattu ihan saman verran kun normaalissa arjessakin. Joko aamu- tai iltatreeninä. Sitten on ehtinyt koko päivän nauttia myös auringosta ja kropassa hyvä olo kun on päässyt myös treenaamaan.
Kun lähtee rantsuun tai retkille on tosi helppo pakata hyviä ja silti terveellisiä eväitä mukaan.
Ja muutenkin suosittelen sitä, että tekee ne eväät kotona. Se on kukkarolle ja kropalle parempi. 😉 Jos ei ehdi tehdä, niin kaupasta voi ostaa helposti terveellisiä aineksia eväisiin, eikä tarvi turvautua rantsujen pikkukahvioiden munkkikahveihin.
Esimerkiksi Seurasaareen käytiin ostamassa kaupasta:
– savustettua lohta kalatiskistä
– kaksi ruissämpylää
– hedelmäsalaatin ainekset: banaani, päärynä, mansikoita, mandariini ja vesimelooni
Kun edellisenä päivänä oltiin päätetty Pihlajasaareen tehtävästä päiväretkestä, käytiin illalla jo ostamassa ainekset hyviin eväisiin.
Mun mielestä hyvät eväät ja niiden syöminen on jotenkin ihana juttu. Siitä tulee jotain muistoja jo lapsuudesta. Eväät on retken huippukohta! 😉 Eiks niin? 😀
Termariin kahvit ja pahvimukit laukkuun. Salaattia ja pastaa kipossa ja eväitähän oli päästävä syömään melkein heti kun perille päästiin.
Eilen aamulla käytiin tekemässä hyvä salitreeni ennen rantsuun menoa.
Mulla oli selkä-rinta-treeni edessä.
Lorna Janea ylle ja pyörän selkään.
Pyörällä tosiaan salille, samalla sain alkulämmön.

Rintaa tein vielä muutaman liikkeen verran ja sitten selkää.
Salin jälkeen kotiin suihkuun ja pieni lounas. Edellisenä päivänä tehtyä jauhelihakeittoa napaan ja sitten taas pyörät alle ja menoks.
Munkkiniemen rantaan kävi tiemme ja saatiin siitä retkestä vielä 14km pyöräilyä ”lisätreeniksi”.
Illalla tein vielä iltapalaksi Fastin toista pudding-uutuusmakua: mustikka-vaniljaa.
Ja täytyypä nyt ihan oikeesti jopa yllätyksekseni todeta, että sekin oli hyvää.
Nää uutuusmaut on selkeesti parempia kuin ne vanhat. Mutta täähän on tietysti vain mun mielipide. 🙂

Fastilla on muuten nyt valokuvauskilpailu käynnissä, voi päästä ”Fastin enkeliksi”.
TÄSTÄ linkistä pääsee osallistumaan kisaan. Tekis vähän jopa itekkin mieli osallistua. 😉 Hih!
Nyt mä lähden pyörälenkille. Tuonne ihanaan auringonpaisteeseen.
Kaksi kärpästä yhdellä iskulla! 😉 Eiks ni? Aurinkoa ja treeniä. Ai että. Kyllä nautin.
Aurinkoista alkuviikkoa kaikille!! <3 puspus
28 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


28





















Kuulostaa hyvältä lomalta! <3 Mäkään en tajua, miten treenit voisi jättää loman ajaksi, kun ne vaan ovat osa omaa elämää…? Onhan se välillä hyvä huilia, mutta treeneistä voi lepäillä arkenakin, jos kroppa sitä kaipaa! Heh, vedin viime vuonna viikon lomallani sellaset herkkuöverit, etten kyllä tänä vuonna tee samaa virhettä! HUH, ei todellakaan ollut pirteä ja levännyt olo sen viikon mättäämisen jälkeen 😀
Just näin Petra! Ei sen levon tarvi olla loman aikana, mutta se voi olla. 😀 Kukin päättäköön itse. 🙂 Mutta just se asenne, että ”lomalla pitää ottaa rennosti” voi olla joillekin väkisin vääntämistä. Jos haluaa treenata myös lomalla, niin sitten haluaa. Jos haluaa ottaa rennosti, niin sitten haluaa.
Pöh, lomallahan just on parhautta treenata kun voi tehdä sen mihin aikaan tahansa ja ehtii vielä ottamaan roppakaupalla aurinkoakin! Vuorotyöläisen kesän kohokohta on nimenomaan LOMA, niin ei tartte treenata mitä ihmeellisimpiin aikoihin. Lomalla tulee itselläni ”herkuteltua” lähinnä tuoreiden marjojen muodossa, mansikat njams 😛 Pitkän painonpudotusprojektin päätteeksi en aio hölläillä vaikka työt jääkin kuukaudeksi pois. Kyse on elämäntavasta ja uudet ruokailutottumukset ja liikkumisen ilo niin syvällä selkärangassa että sitä ei katkaista- edes lömällä;)
Niinpä! On niin paljon aikaa kaikkeen, että treenit ei haittaa mitään aikatauluja jos treenata lomalla haluaa! 🙂
Eikä tosiaan elämäntavasta kannata tai tarvi höllätä edes lömällä 😉 Jos ei itse halua!
Heippa Monna,
kesä on ihanaa aikaa treenata 🙂 Vasta oli kaverin kanssa juttua siitä, kuinka hän tykkää ottaa treenit rennommin ja fiiliksen mukaan kesällä (ohjaamme molemmat ryhmäliikuntaa) kun taas mulle tulee mahoton treenidraivi –> ihanaa voi vihdoinkin treenata itteään! 😀 Talvella/liikuntakalenterien aikaan mulla on niin paljon ohjauksia, jotka ei tietty mene minun treenaamisen kannalta yksiin, niin pitää vaan vetää ohjaukset ja huilia välissä. Toki siinä itekki saa liikuntaa, ja ohjaukset on kivoja, mutta vaihtelu virkistää, kuten sanoin kesällä on ihana treenata!! 🙂 Nautiskele, teillä näyttää olevan oikein hyvä lomameininki ja herkulliset eväät, nam!
Joo ihan mahtava kommentti! Just näin.
Ja tosiaan joillekin sopii toisenlainen tapa liikkua lomalla (tai olla liikkumatta) kuin toisille. 🙂
Heippa! Ihan näin alkuun haluan sanoa, että blogisi on ehdottomasti suosikki treeniblogini, juttujasi on ilo lukea ja olet hyvin inspiroiva. Siksi halusinkin kysyä sinulta apua. Aloitin pari kuukautta sitten salitreenin näin pitkästä aikaa ja tavoitteenani on laihtua ja samalla ylläpitää lihasmassaa. Ongelmana on kuitenkin se, että mua hävettää mennä niiden isojen bodareiden keskelle penkkaamaan. Saliohjemaani kuuluu penkkiä ja muutamia muita liikkeitä, joiden tekemiseen salillani pitää mennä vapaiden painojen alueelle, jossa on pääasiassa vain miehiä ja muutama bodarinainen. Mä en vaan kehtaa mennä sinne niiden keskelle tekemään penkkiä jne. sillä en näytä kuuluvani sinne. Muuten salilla treenaamisessa ei ole ongelma, mutta vain tuo yksi paikka salilla häiritsee. Eli kysymys kuuluu, miten saan rohkeutta mennä treenaamaan niiden bodarien joukkoon, kun olen reilusti ylipainoinen möllykkä? Toivottavasti tästä sai jotain selvää 😀 Kiitos vielä ihanasta blogista!
Kiitos Niina paljon! 🙂 Ihana kuulla, että viihdyt blogissani. 🙂
En kyllä osaa sanoa mitään tiettyä keinoa tuohon, muuta kuin että leuka pystyssä ja rinta rottingilla vaan ylpeenä astelet sinne penkin luo. Mitä enemmän nuo salilla käyvät ukot on niitä ”tosibodareita” sitä vähemmän niitä kiinnostaa muiden tekeminen. Ja yleensähän kaikki salilla kävijät vain arvostaa niitä jotka sinne tulee.
Jos tuntuu, ettei penkkipunnerrus ole helppo tai turvallinen liike ja siks pelottaa mennä sinne ”möhlimään”, niin pyydä että sulle vaihdetaan joku toinen liike tilalle.
Tai sitten meet vaan rohkeesti kysymään näiltä ukoilta, että ”hei voisko joku näyttää mulle miten tota penkkiä tehään kun mä haluaisin sen kovasti oppia”. 🙂
TSEMPPIÄ sinulle! Ja mahtavaa kun oot löytänyt tiesi treenin maailmaan! 🙂
Haha, mä treenaan lomalla enemmän kuin normisti, ihan mahtavaa, kun on aikaa. Lisäksi tulee paljon liikuttua paikasta toiseen pyörällä ja kävellen.
Mä kyllä syön jätskiä ihan reilusti, toki sen normiruuan päälle. Mutta mä kuulunkin siihen koulukuntaan, joka uskoo, että jos sen normiruuan verran syö terveellistä ruokaa, on aivan sama, mistä ne liikkumiseen tarvittavat ylimääräkalorit ottaa, ne tulee mun mielestä vaan paljon helpommin ja paremmanmakuisesti yhdestä jätskistä kuin vaikka kahdesta kilosta kurkkua 😀
Ja sen verran napisen, että paljon liikkuva oikeasti tarvitsee energiaa, että jaksaa ja kehittyy, ja esim. semmoista päälle 3000 kcalia on aika haaste vetää pelkästä perusruuasta. Ellei ala kiskomaan jotain ruokaöljyä, joka munsta on vähän hoopoa. Että ei se silloin ole mikään synnintunnustus, jos on syönyt jätskiä, oli loma tai työaika 😀 Ja monesti hyvin valittu jätski on tehty paljon paremmista raaka-aineista kuin vaikka randompalkkari tai prodepatukka.
Hmm…Mun ehkä pitäisi perustaa joku Jätski appreciation society, jossa lobattaisiin jätski superfoodiksi 😀
Hahaha! 😀 Joo perusta tollanen yhteisö! 😀 Mä liityn kanssa heti!
Ei kyllä mä oon tosi samaa mieltä, että välillä voi hyvinkin syödä terveellisen normiruuan päälle sitä jätskiä tai jotain muuta saamaan niitä lisäkaloreita.
Ja napinasi aihe on täysin oikea, AIVAN LIIAN MONI treenaaja syö liian vähän kaloreita päivässä.
Teillä on kyllä ihana loma ollut!! Ootte kyl niin energinen pariskunta 🙂 Ihailen!!! Mielestäni siinä ei ole mitään väärää/kummallista jos lomallakin pitää itsestään huolta (niinkuin arkenakin ympäri vuoden). Toki lomalla voi vähän enempi antaa itselleen lupaa herkutella yms. ottaa rennosti & syödä jätskiä!! 😉
Kyllä Liisi! Näin juuri! 🙂
Onneks noista ”joka päivä” ja ”kilotolkulla” ja ”täysrento” on muitakin muotoja olemassa. Kyllä mulla ainakin näin vuoden ihanimpaan aikaan rutiinit ja tavat on pikkasen erilaisia kuin talvella. Liikuntatunteja tulee jopa enemmän ja kaikkee paljon monipuolisemmin. Jäätelöö kuluu varmasti enemmän kun talvella sitä ei kulu yhtään. En mäkään ymmärrä enkä edes usko, että kukaan vähänkään säännöllisemmin liikkuva ja terveydestään huolta pitävä heittäs loman vuoksi/ajaksi kaikkea tolleen roskakoppaan. Suomessa voi laskea kunnon hellepäivät melkein kahdella kädellä, jonka vuoksi en ymmärrä miksi pitäisi jotenkin kokea huonoa omaatuntoa siitä että sillon ei salille tahdo mennä. Mut niinhän sä tossa just sanot, ”mitä luulette halutaanko me”. Ihan jokainen tekee varmasti niinkun haluaa arkena ja lomallaan, mutta se se on sitä tyhmää että sitten loman jälkeen surkutellaan tekemisiään (tai oikeestaan ikinä tolleen jälkikäteen).
Mut en tosiaan ymmärrä näitä postauksia, taas niitä alkaa tulla kun kesä lähestyy loppupuoltaan. Luetellaan asioita, jotka ei kuulu mitenkään omaan elämään, joita pidetään vähän paheina tai luetaan herkutteluihin, nostetaan itseä jalustalle… Kun eikö se blogin pointti ole se että lukijalle tulis positiivisia fiilareita? Asioita kannattaisi ehkä esittää toisella lailla kuten esimerkiksi ”kesällä mä herkuttelen tällä tavalla”, ”kesällä mä liikun tällä tavalla”— eikä sen negatiivin kautta ”minä en ainakaan—” ja sitten luetellaan noita edellämainittuja jotka kuitenkin loppujen lopuksi ovat ihan normaaleja asioita varsinkin kohtuudella, eikä kenenkään tarvitsisi kokea mitään huonoa mieltä niistä. Itse ainakin ymmärrän kaikkia jotka tekevät asioitaan erilailla kesällä, koska kuulun itsekin niihin. Enkä myöskään ole mikään ammattiliikkuja tai muukaan, kuhan omaksi huvikseni&hyödykseni heilun. Kesässä tykkään siitä kun ei oo minkäänlaisia suunnitelmia vaan kaikki menee vaan omalla painollaan ja fiiliksen ja kelien mukaan. Eli kyllä sinne salillekin tulee eksyiltyä taikka urheilukentälle tai vaikka mihin, mutta ei oo minkäänlaista aikataulua eikä muutenkaan oikein koordinoi koko hommaa kun kaikki tuntuu yhtä normaalilta kun hengittäminen.
Mut joo, toivottavasti säkin tosiaan olet täysin juomatta alkoholia koko loman ajan ja tyylillä 1 jäätelötuutti per viikko nimenomaan siksi että SINÄ haluat tehdä niin. Etkä esimerkiksi siksi, että on pakko tehdä niin tai muuten se alkaa näkymään kropassa ja tulee huono omatunto jne, ei kehtaa kirjottaa blogiin,,,,, Kaikkien pitäis tehdä just niinku ite tykkää. Jotenkin tästä postauksesta sellanen ei vaan huokunut :/
Hyvä idea tuo savulohi ja hedelmäsalaatti rantaeväiksi! Se on kiva kun löytää kaupasta jotain helppoa rannalle mukaan otettavaa! 🙂
Voih, harmi jos et saanut tästä postauksesta ajatukseni aitoutta.
Mutta tosiaan, näin se mulla menee. 🙂 Tästä mä nautin. <3
Enkä rupee nyt vetää viinaa ja karkkia siks, että joku ajattelee et en oikeesti nauttis tästä tavasta mitä teen. 😀
Eikä postauksella todellakaan ollut tarkoitus olla negatiivis-sävytteinen. Mähän vaan hymyssäsuin kirjoitan siitä miten mä ja me mieheni kanssa lomasta nautitaan. Ja välillä vedetään myös sitä jäätelöä, ilman huonoa omatuntoa.
Ja kuten kirjoitin, olen tästä aiheesta aiemminkin täällä kirjoittanut enkä vain nyt "kesän lopulla". Itseäni en myöskään millään lailla nosta yhtään millekään korokkeelle. Alkoholi on ollut joskus liiankin suuri osa elämääni ja isäni on myös menehtynyt sen vuoksi. Joten nyt vähän varomisia sanoissa jos ei kaikkea taustoista tiedä.
Ihana postaus!
Kiva, että näytät ihmisille, että treenata voi myös lomallakin. Todella moni alkaa moittimaan sitä, ettei ehdi reissussa tai pysty tilojen puutteen takia treenailemaan lomalla. Mutta kyllähän sitä keinot keksii, jos vain on halua.
Itselläni ei ollut mikään pitkä loma, kun oman yrityksen juuri perustin, mutta se lyhytkin loma tuli treenailtua ja liikuttua. Kyllähän lomalla saa ottaa rennommin ja hölläillä treenien kanssa, mutta ei sitä ole pakko tehdä. Kyllähän treenejä voi vähentää, jos siltä tuntuu ja syödä sen jätskin (tai jopa kaksi :D). Mutta tyhmäähän se on pistää ihan ranttaliksi ja jättää treenit kokonaan tekemättä ja rueta syömään kaikkea p**kaa, koska on loma… Ei loma saisi olla mikään syy syödä huonosti.
Pitäisi ennemminkin ajatella toisinpäin. Sitten kun on lomalla on enemmän aikaa katsoa mitä syö ja treenata silloin kun itselle sopii (eikä lomalla ainakaan voi vedota ajanpuutteeseen).
Mutta hyvä postaus ja ihana iloinen Monna!! <3 🙂
Joo keinot kyllä keksii!
Nyttenkin kun ollaan menossa mieheni vanhempien mökille muutamaksi päiväksi, niin mukaan lähtee kahvakuula ja siellä on hyppynaru ja oman treenikentän pystyy rakentamaan hetkessä ulos kun vähän käyttää mielikuvitusta. 🙂
Yksityisyrittäjänä joo ei kovin pitkiä lomia voi ainakaan alkutaipaleella viettää. 😉 Tämä munkin 2vkoa on ihan maksimi. 🙂
Kiitos kommentista Lasienkuli! <3
Ihanaakin ihanampi Monna! 🙂 puhut asiaa, suoraan kuin mun suusta ! Mulla on just pitkä loma takana ja mulla oli ja on edelleen Superdieetti käynnissä, loistavin tuloksin. Mun on välillä pitänyt joillekin tuttaville ja kavereille rautalangasta vääntää ja selitellä, miksi en juo alkoholijuomia tai syö herkkuja. Jotkut on jopa suuttuneet kun oon mennyt juhliin ja kieltäytynyt kohteliaasti herkuista ja siideristä :/ Tosiystävät ja perheenjäsenet taas on ymmärtänyt kuinka hyvä juttu tää mulle on ja kuinka paljon oon nauttinut lomasta tällä tyylillä eli dieetaten ja treenaten. Olo on parempi kuin koskaan ennen ja tänään töihin palasi selvästi pirteempi ja hoikistuneempi minä. Ei kanssa huvita haaskata lomapäiviä krapulassa olemiseen. Kaikki on omia valintoja ja tällä tyylillä aion myös jatkaa vaikka dieetti loppuukin. Uudet puddingit on muuten ihania ! Mulla niitä molempia. Aurinkoista loman jatkoa kaunis kesänainen <3 !
Kiitso Aino! 🙂
Joo toi on ikävin puoli kun ruvetaan arvostelemaan siitä terveellisemmästä elämäntavasta. 🙁
Ihanaa kun pidät omista tavoitteistasi ja haluistasi kiinni!! Ja tärkeintähän on, että on itse tyytyväinen omaan elämäntyyliin ja ne lähimmät ja rakkaimmat tukee ja ymmärtää.
Ihanaa kesää sinulle! <3
Tähän blogiin jää aivan koukkuun, ihan mielettömän hyvä. Kumpa itsekin olisi noin pirteä kuin Monna. Muutama kysymys tuli tuossa mieleen kun ostin cocovin maca-jauhetta ja agai-marjoja, niin millä sen macan maun saa piiloon?? 1 tl viä menee, mutta kun alkaa nostamaan määrää niin se maku tulee esiin. Jos olis hyviä vinkkejä aamupirtelöihin tai johonkin hedelmäjuomaan. Vai oletko jo kerinnyt tutustumaan/kokeilemaan, kun jossain postauksessa oli näistä juttua.
Hihi! 🙂 Ihana, kiitos Anne! <3
Mä oon saanut Macan maun aika hyvin pysymään poissa sillä, että oon yhdistänyt smootieihin aina vähän myös kookosöljyä ja acai-marjaa. Tai vaihtoehtoisesti kookosöljyä ja raakakaakaota. 🙂
Kunhan palaan lomilta, niin teen jonkun hyvän maca-postauksen. 😉
Mukavan kuuloinen loma on teillä. Ei ne elämäntavat tietenkään muutu lomallakaan silloin kun ne on selkärangassa. Kun lomailee kotona niin on ihana panostaa liikuntaan kun on aikaa. =)
Niinpä. 🙂 Ja toisaalta lomalla voi myös ottaa rennosti jos niin haluaa. Ihan kuten jokaisesta hyvältä tuntuu. 😉
juu mullakin pisti silmään ehkä vähän tuo, että luetellaan asioita mitä jätetään tekemättä,alkoholiin voi muuten suhtautua hyvinkin eri tavalla, oisko eurooppalainen juomakulttuuri oikea sana, viini lasillinen kruunaa hyvän aterian,eikä sillä haeta humalaa,vaan sitä käytetään ihan eri tarkotuksessa, ei sen tarvi olla joku kamala mörkö.
Niin ei se mulle todella mikään mörkö ole! Mä en vaan itse tykkää viineistä, niin en juo viiniä ruuan kanssa. En myöskään paheksu sitä. En myöskään kirjoittanut sanallakaan mistään humalahakuisesta juomisesta.
Välillä vedän ihan olan takaa, mutta nyt juuri tällä lomalla ei ole suunnitelmissa.
Että sillä lailla.
missä se teidän koira on? 🙂 Ei kuvissa näy, mutta onko se teillä reissussa ja rannoilla mukana vai oliko niin että se ei ole teillä vielä, tulossa vasta?
Ihanan rentoa lomafiilistä teillä! 🙂
Juu tuli vasta tiistaina 🙂 Nyt rupee näkymään kuvissa. 😀
Ja mukana pidetään niin paljon kun voidaan.
Vaikka söisikin vähän enemmän herkkuja kesällä, ei se kropassa haittaa kun vain liikkuu myöskin sen eteen. Enkä tarkoita että juoksien vetää karkkia vaan illalla vaikka hölkkä kun masu ei ole niin täynnä 🙂 Painon pudotukseen tottakai vaikuttaa tuo makeinen, mutta olen itselläni huomannut että pakko myöskin pitää pari päivää/päivä viikossa että ottaa hieman ylimääräistä kaloria, joten jaksaa sitten touhottaa salilla ja lenkillä ainakin 3-4 päivää viikossa. Ja vielä arkiruokatottumuksiini kuuluu että syön lähes kolmen tunnin välein(aamupvllä enemmän kuitua, kuten puuroa margariinin kanssa, leipää, riisiä ja perunaa, illalla sitten teen salaatteja, jossa mm kananmunaa, raejuustoa. Välipalana ja iltapalana toimii maitorahka, jossa vaikka banaania tai ananasta. Olen tosi hyvin saanut oman painoni pysymään 57 kilossa. Ja tässä aattelin myös olla.
Rakastan rasvaista kalaa, smetanaa ja kastikkeita, joita kuitenkin pyrin syömään kerran viikossa, mutta en jokapäivä. Kalorini saattavat herkkupäivänä olla 3000, mutta muuten pysyy varmaankin 1500-1700 kalorin kieppeillä. Täytyy vain muistaa, että masua ei saa venyttää muuten tulee äklö olo ihan kaikesta.
Miten rasvaprosentin mittaus onnistuu ja paljonko suurinpiirtein maksaa? Olisi joskus kiva tietää, vai pystyykö sitä itse laskemaan? 😀 Hyvää kesää sinne!
Juurikin näin Ellu! Ja kesällä tulee helposti liikuttua myös enemmän kuin talvella. Siis jopa ihan sellasen hyötyliikunnan kautta, koko ajan johonkin menossa. 🙂
Mulla on tulossa syyskuun alussa taas InBody-mittaus (siitä saa selville myös rasvaprosentin). Se maksaa 25€ tässä tapahtumassa, normaalisti n.40-50€ riippuen paikasta missä mittaus tehdään.
Laitan infoa pian. 🙂