Hae
Monna Pursiainen

Pari hyvää terveellistä herkkua! :)

Moi! 🙂 Se on sitten viikonloppu taas. Ja mulla ihan vapaa sellainen. Tänään on ohjelmassa paljon kaikenlaista, mutta kivoja juttuja. Äidin synttärikahvit, parin vanhan työkaverin tapaamista ja tanssiesitys.
Mutta katsotaanpa ensin nyt mitä eilen tapahtui treenien merkeissä ja muutenkin.. 😉 Aamulla kotona tein vähän työhommia koneella ja klo 12 suuntasin Märskyyn. Siellä oli tanssitreenit ja kuntosalitreeni. Ensin tanssitreenit, joissa sai taas hyvin kropan lämpimäksi ja salilla ei tarvinnut enää erikseen sitten lämmitellä.
Tanssitreenien jälkeen mua väsytti aika paljon, mutta raahauduin silti salille. Jotenkin oli pitkästä aikaa sellainen olo, että ei jaksaisi mennä salille. Mutta kun tiesin etten viikonloppuna pääse, niin oli mentävä. Salilla treenasin selän ja rinnan.
Ei oikein huvita.. 🙁
Jännästi sitä vaan sitten kun rupesi vääntämään, ensin punnerruksia ja sitten salilla penkkiä, ristikkäistaljaa, ylätaljaa, alataljaa jne.. Niin fiiliskin nousi nopeasti ja kun 1h10min oli mennyt ja mun piti lähteä asiakasta treenauttamaan, niin sali-intoa olisi ollut vielä vaikka kuinka. 😀
Ainoa kuva salilta tällä kertaa..

Omien treenien jälkeen sitten lähdin kohti Espoota ja Kartanokylpylä Kaisankotia, siellä uusi asiakkaani jo odottelikin. Ja vedettin hyvä treeni. Tai siis asiakkaani veti hyvän treenin mun ohjeiden mukaisesti. 😉

Tällä viikolla tuli tehtyä 11 treeniä neljän päivän aikana. Mulla oli syy siihen, että tein kaiken ennen perjantai-iltaa. (paitsi että jalkatreeni jäi tältä viikolta tekemättä 🙁 nyyh, mutta onneks spinningissä ja tanssitreeneissä ne jalat on ykkösenä) HeiaHeia sanoi tältä viikolta näin:

Perjantain kohdalla on siksi kaksi kertaa kuntosali-sana, että toinen niistä on joku mitali! 😀 Mutta ilman mitalia siis yksitoista treeniä. Ja mitali on tällainen:

Mutta mitä sitten perjantai-iltana tapahtui? Hih. No minä astelin Töölön katuja pitkin tuttuun paikkaan, nimeltä L Tattoo. Jeee!!! 🙂 Siellä ihana Linda odotteli. Hihiii..

 Neula surisee ja käsivarsi saa päivitystä! 🙂

 Before and after! 😉

Nyt on kuva vielä tieysti hyvin ”turpea” ja rasvasta kiiltävä, mutta oi mä niiiiin tykkään!!  ♥ Samanlaisia dimsuja siis tuohonkin mitä mulla on myös toisessa kädessä ja yks kukkanen lisää plus taustalle pinkkiä. 🙂 Nyt onkin sitten parin päivän liikuntakielto. (paitsi tänään se tanssiesitys, mutta se kestää 2min45sek 😉 )

Sitten otsikon mukaiseen teemaan, eli pariin hyvään ja terveelliseen herkkuun! 🙂 Viikonloppusin kun monesti tekee mieli niitä herkkuja, niin voi valita hyvän mutta terveellisen herkun!
Eilen kun tulin illalla kotiin, niin täällä odotti ihana yllätys. Mieheni oli tehnyt meille hampurilaisia!! Ruisleipää, itsetehtyjä jauhelihapihvejä, salaattia, tomaattia, sipulia, viipale juustoa ja vähän ketsuppia. Ja rinnalle ”ranskalaisia”, jotka olivat siis tehty lantusta! 🙂

Siinä siis ensimmäinen hyvä ja terveellinen vaihtoehto vaikka tälle lauantai-illalle. Toinen on vaihtoehto shipseille ja dipille. Nimittäin vihannekset ja itsetehty dippi. 🙂

Itsetehtyyn dippiin tulee siis: kermaviili (voi olla kevyt), puolikas bulgariajugurtti, pari valkosipulin kynttä pieneksi pilkottuna ja mausteita: mustapippuri, merisuola, ruohosipuli ja tilli. Mausteita toki voi laittaa erilaisiakin. Sitten vihanneksia ja kasviksia oman mielen mukaan. Tuossa lautasella on kurkkua, porkkanaa, kesäkurpitsaa ja keltaista paprikaa. Ja voi nam kun on hyvää!!

Ainiin mulla alkoi nyt yksi kiva yhteistyöproggis Lorna Janen / Lavli Oy:n  kanssa. Jos halajatte seurata pukusuunnittelija Anna Vilppusen MOVE NOURISH BELIEVE-elämäntapamuutosprojektia, niin TÄÄLTÄ pääsette sitä seuraamaan.”Mukana on myös liuta hyvinvoinnin ammattilaisia, kuten Annan Personal Trainer, Monna Pursiainen.” 

Nyt mä toivottelen teille ihanaa lauantaipäivää mun ”leveä selkä”-kuvan kanssa. (joka on näitä sarjassamme ”apua toltako mä näytän”-kuvia) Kuva tuli vahingossa kun mieheni otti kuvaa tosta mun uudesta tatskasta. Haha! Hirvee V-selkä! YÄK sanon minä!

Mutta siis IHANAA LAUANTAITA kaikille!!
Huomiseen asti on aikaa vielä osallistua kilpailuun, ja sinne pääset TÄSTÄ!

8 kommenttia

  1. Crunches not Cookies kirjoitti:

    Hehe, mäkin sain ton 10xsali-mitalin perjantaina 😀 Saakohan seuraavan sit vast kun on 50, hmm.

  2. Anonymous kirjoitti:

    Mä taas katoin että hyvä selkä! 😀 kokoajan timmiydyt, jee..tästä saa puhtia itekki!annina

  3. Anonymous kirjoitti:

    Ei vitsi mikä tatuointi! *kateudesta soikea*Minäkin sain muuten perjantaina tuon 10 kerran kuntosalimerkinnän 😀

  4. Nana kirjoitti:

    Tulipa hieno tatska! Mä olen taas menossa maanantaina poistattamaan omaani alavatsasta, Simbaa. Laitan siihen varmaan jotain päälle, mutta vielä en ole päättänyt mitä 🙂 Kiitos loistavasta hampparivinkistä, voisi toimia vaikka huomisen ruokana, nams!

  5. Maiju kirjoitti:

    IHANA tatska!! Tää vaan lisäsi mun tatuointikuumetta ja antoi vähän uusia ideoita mun suunnitelmille :)Ja miten niin yök mikä selkä!? Sehän on just hyvä! Itse olen ainakin ollut tyytyväinen, kun olen huomannut v-muotoa vähän tulleen omaan selkään.

  6. Anna kirjoitti:

    Sama mitsku ansaittu 😉 Kyllä myö ollaan reippaita, ai että!Toi tatska on taas jotain niin Monnaa <3

  7. Tea kirjoitti:

    Ihana tuo tatuointi! Ja pikkusen kasvaa kuume saada väriä ihoon itselleenkin! 😉

Vastaa