Fasciakäsittely ja mobilisointi
Ja mitä mulla oli oireina? Mulla oli jo pidemmän aikaa tuntunut lapojen alla selässä sellaista ihmeellistä puutumista välillä. Myös huimausta tuntui silloin tällöin ja liikeradat niskan seudulla oli aika heikkoja.
Fasciakäsittely on yksi osa fysioterapiaa. Fasciakäsittely on melko uusi tekniikka fysioterapian alalla, mutta laajenee nyt kovaa tahtia, koska se on todettu erittäin tehokkaaksi.Fysioterapialla hoidetaan ja ennaltaehkäistään erilaisia tuki- ja liikuntaelimistön ongelmia. Fysioterapiaan kuuluu aina fysioterapeuttinen tutkiminen, jonka avulla selvitetään kivun tai oireiden syitä. Hoitoon voi tulla lääkärin lähetteellä tai ilman. Fysioterapialla pyritään lievittämään kipua ja muita oireita.
Fasciakäsittelyssä Tuulia käyttää Myofascial release -tekniikkaa, jota hyödynnetään tuki- ja liikuntaelinvaivoihin. Myofasciaalisilla hoidoilla pyritään vapauttamaan lihaskalvojen kudoksiin muodostuneita jännitteitä, joita voi syntyä esimerkiksi trauman tai lihasten ylirasituksen seurauksena. Tällaiset vammat vaikuttavat koko fasciaverkostoon ja sitä kautta voivat aiheuttaa kipua sekä toimintahäiriöitä lihaksissa ja ihmisen toimintakyvyssä. MFR on kevyesti kuormitettu, pitkäkestoinen venytys myofasciaaliseen kokonaisuuteen sen linjoja noudattaen. Fasciaan kohdistetaan painetta ja terapeutti antaa kudoksen liukua otteen alla spesifiin suuntaan mukaillen tiettyä fasciaalista linjaa. Tavoitteena on palauttaa fasciakudoksen optimaalinen pituus, vähentää kipua ja lisätä sen toimintakykyä.
Fasciakäsittely ei kuulu ainakaan vielä fysioterapian peruskoulutukseen, joten Tuulia on käynyt sen lisäkoulutuksena ja on siis erikoisosaamistaan. Tuulian omat Facebook-sivut löytyvät täältä https://www.facebook.com/fysiothuuls
Tuulia halusi vielä antaa teille mun lukijoille tarjouksen:
52e (ovh.74e) 60 min fysioterapia tai hieronta/fasciakäsittely
Tarjous on voimassa elokuun loppuun asti.
Ajanvarauksen yhteydessä tulee ilmoittaa alennuskoodi: monnatreenaa.
Ja tässä on vielä suora linkki ajanvaraukseen: http://fysiorunteli.fi/ajanvaraus
Niin ja Tuuliahan tekee näitä hoitoja myös Vihdissä! Joten Helsinkiin asti ei ole pakko tulla, jos asuu vähän pidemmällä.
Nyt kivaa illan jatkoa! 🙂
Smoothielicious!
Aurinkoista maantain huomenta! 🙂
Kuka on smoothie-fani? Mä oon!!
Tällä kertaa jaan teille mun suosikkismoothien reseptin.
* 1 banaani
* 2 rkl CocoVi:n SuperMixi
* 1 tl MSM
* 1 rkl chian siemen
* 2 rkl mansikkahera
* 1 tl maca
* kourallinen mansikoita
Kaikki muut ainekset voit laittaa suoraan blenderiin, mutta chian siemenet kannattaa liottaa vedessä ensin. Laita siis 1 rkl siemeniä vesilasiin ja peitä ne tuplamäärällä vettä. Anna olla n.5min ja lisää sitten chiahyytelö blenderiin mukaan.
Sitten ei muuta kuin nauttimaan! 🙂
***
Oletko bloggaaja? Haluatko osallistua Smoothielicious-kilpailuun?
Mitä voit voittaa?
Kaikkien osallistujien kesken arvotaan yksi Vitamix Total Nutrition Center -laite (arvo 599 €) ja kymmenen noin 50 euron arvoista Smoothielicious-pakettia.
Osallistu mukaan klikkaamalla tuosta ylempää kilpailun linkkiä. 🙂
Reipasta maanantaita! <3
xoxoxo
Monna


8



