Hae
Monna Pursiainen

Elämäntapamuutos!

Kesälomat alkaa olemaan jo isolla osalla suomalaisista takana. Tai sitten vedellään vielä pari viikkoa elokuusta lomaillen. 🙂 Monesti kesälomalla ruokailutottumukset ja treenitavat vähän lipsuvat löysemmän puolelle ja syksyllä arjen alettua tekee mieli taas ryhdistäytyä. Mitä jos tällä kertaa ryhdistäytyisi niin, että siitä tulisi elämäntapa – ei vain pikadieetti?

mt personal training

Yhteistyössä MT Personal Training

Pysyvät elämäntapamuutokset tehdään hitaasti, mutta varmasti. Askel askeleelta.
Pikadieetit ja muut tännehetikaikkinyt-kuurit eivät usein kestä kuin muutaman viikon, sitten ne kaatuvat omaan mahdottomuuteensa ja liikaan tiukkuuteen.
Jos haluaa pudottaa painoa, ei auta syödä herkkuja joka päivä. Tai jos haluaa kasvattaa peppua, ei auta katsella vain kuvia hyvistä pepuista. Muutoksen eteen on tehtävä työtä, mutta miten sen tekee, on avain onnistumiseen ja pysyviin tuloksiin.

Meillä on alkamassa 29.elokuuta taas Muutos-valmennus. Tällä kertaa valmennus on jo kahdeksas järjestyksessään. Olemme saaneet valmentaa jo satoja muutoslaisia kohti omia tavoitteita.

IMG_1574-2

Muutos-valmennus on elämäntapamuutos. Valmennuksen aikana (8 viikkoa) on tarkoitus oppia miten syödä ja treenata järkevästi. Miten syödä riittävästi, että saa energiaa eikä keho jää säästöliekille. Miten syödä niin, että paino tippuu hiljalleen ja jää pysyvästi alas. Miten tuoda treeni viikottaiseen elämään ja arkeen. Miten saada treeni-into takaisin. Valmennuksen aikana on mahdollisuus saada tukea, tsemppiä ja motivaatiota myös muilta valmennukseen osallistuvilta ryhmän suljetulta FB-sivulta. Sekä tietysti valmentajilta apua, neuvoja ja tsemppiä.

Ilmoittautuminen on jo alkanut ja valmennus täyttyy taas kerran mukavaa tahtia. ?
Nyt kannattaakin tehdä pian hyvä päätös ja lähteä mukaan!

Saavuta tavoitteesi ja liity satojen tyytyväisten Muutos-valmennuksen läpikäyneiden energiseen joukkoon!

Tässä asiakkaiden kokemuksia Muutoksesta:

Painonpudotus
– ” 2 viikossa -3,7kg! Ei tätä meinaa uskoa todeksi”
– ” 2 viikkoa takana ja pudotus tasan 3 kiloa!! jes!!”
– ” Sunnuntaipaino näytti 5.2kg vähemmän kun muutoksen alussa!”
– ” Tähän asti en ole polulta lipsunut ja kokonaispudotus on 4,9kg. Lähellä tavoitetta ollaan! ? ”
– ” Aika hieno tunne, kokonaispudotus 5 vkoa ja 4.8kg!!!”

Terveys ja fiilis
– ” Parasta tässä muutoksessa on se, että viisi vuotta kestäneet jokapäiväiset vatsakivut on poissa”
– ” Mä taas oon järkyttyny kuinka paljon oikeaa ruokaa pitää syödä! Ennen söin aika vähän ruokaa niin ei oo ihme et suklaalevy/irtokarkit houkutteli iltaisin”
– ” Tää ruokavalion runko on myös oikeasti sellainen, jota pystyy noudattamaan ikuisuuden eli kyse ei todellakaan oo mistään dietistä vaan nimenomaan elämäntavasta.”
– ” Pitää vielä tähän loppuun hehkuttaa, että olette ihan huippuja valmentajia! Kannustatte ja ohjaatte oikealle tielle, mutta loppupeleissä valmennettava saa itse päättää, miten toimii, ettekä tuomitse, vaikka ette ehkä olisikaan asiasta aivan samaa mieltä. Iso kiitos siis!”
– ” Me valmennettavat saadaan kyllä hyvät lähtökohdat loppuelämän kestävälle Muutokselle. :)”

Reseptit
– ” Voi nam mitä herkkua pirteä porkkanasosekeitto oli! Tein meidän pian kolme veelle oman ruoan, kun ajattelin ettei hän piittaa tuosta, mutta syötiin lopuksi molemmat mun lautaselta ja lapsen oma ruoka jäi syömättä.”
– ” Ihana saada vaihtelua ruokiin, tuntuu että aina pyörii samat ruoat viikosta toiseen.
– ” Proteiinipannari on aivan taivaallista! Suosittelen!”
– ” Iso peukku lihapullille, ehkä parhaita mitä oon syönyt! Tosin ei ole huonoa reseptiä tullut vastaan näiden viikkojen aikana!”

Saavutukset
– ” Eilen se oli sitten tehtävä eli ostettava pienemmät farkut!  Olihan mahtava tunne!”
– ” Kaikki tähän mennessä opitut asiat tulee jäämään pysyväksi osaksi elämää enkä edes ajattele, että tämä muutos100 projekti jotenkin loppuisi muutaman viikon päästä. Minulla esimerkiksi ruokavaliosta opitut asiat jää ihan varmasti pysyviksi muutoksiksi. ? Olen teille äärimmäisen kiitollinen, että olen saanut teidän kautta apuja, joilla tämä muutos on ollut mahdollinen!”
– ” Kiitos ? ja suurin ylistys kuuluu tietenkin teille ja loistavalle valmennukselle! Huikeaa työtä teette täydellä sydämellä, arvostan!”

Alkulampo Mtpersonaltraining-742x444 OI000104-1-742x417 OI000142-1-742x557

***

Valittavanasi on nyt 2 erilaista valmennusvaihtoehtoa.

– Muutos -verkkovalmennus 8 viikkoa -> 127€
Muutos -verkkovalmennus 8 viikkoa + Syksyn treeniryhmän 56 harjoitusta -> 197€

Halutessasi voit siis Muutos -verkkovalmennuksen lisäksi harjoitella innostavien valmentajien ohjauksessa koko syksyn vaikka 4 kertaa viikossa!

Muutos -verkkovalmennus sisältää:
– Henkilökohtainen ruokavalio
– 60 reseptiä ravintoarvoineen
– Kuntosaliohjelmia
– Videoita kuntosaliohjelmiin
– Treenivideoita kotitreeneihin
– Harjoitusohjelma sisältäen kaikki viikoittaiset harjoitukset
– Viikkotehtäviä ja haasteita, jotka pitävät motivaation korkealla koko valmennuksen ajan
– Valmentajien tuki ja neuvot koko valmennuksen ajaksi.
– Valmennusryhmän tuki ja kannustus Facebook-ryhmässä

Lisätietoa valmennuksesta -> www.tuukkapursiainen.com/muutos

tai -> pttuukka@gmail.com

Ilmoittautumiset -> pttuukka@gmail.com

Lähde mukaan valmennukseen ja tee elämäsi viimeinen elämäntapamuutos hymy huulilla yhdessä MT Personal Trainingin motivoivien valmentajien kanssa!

P2113123-742x600

KUKA LÄHTEE TÄLLÄ KERTAA MUKAAN??

Raskausajan ruokavalioni

Toivepostaus

”Miten olet syönyt raskausaikana? Mitä ruoka-aineita välttelet ja mitä olet ottanut lisää? Mitä tekisi mieli, mutta ei voi syödä raskausaikana ja oletko lisännyt ruokamääriä?”

raskausmaha

Itse asiassa olen syönyt raskausaikana hyvin samalla tapaa kuin ennenkin. Suurin ero päivittäisessä ruokailussa oli silloin viikolta 7 viikolle 14 kun pahoinvointi oli pahinta. Silloin en oikeastaan miettinyt mitään lautasmalleja tai muitakaan, vaan söin mitä pystyin. Esimerkiksi mehukeitot olivat mukana ruokavaliossani sinä aikana, niistä sain kuitenkin jotain energiaa koneeseeni. Hedelmiä meni myös tuolloin paljon. Sokeriherkut taasen ei houkutelleet yhtään, eikä myöskään mikään kovin rasvainen tai tuhti ruoka. Lihaakin oli vaikea syödä, joten otin hetkellisesti rautalisän käyttöön.

Oikeastaan ensimmäisen kolmanneksen jälkeen syöminen on palautunut hyvin normaaliksi, hyvin samanlaiseksi, kuin ennen raskauttakin. Syön samoja raaka-aineita, hedelmiä, kalaa, kanaa, paljon salaatteja lounaaksi. Teen lähes kaikki ruuat itse, ellen käy jossain lounaalla. Eineksiä en osta ikinä, en nyt raskauden aikana enkä ennen sitä.

Syön samoja ruokia kuin ennenkin, mutta nyt huomaan ettei entinen ”kolmen tunnin välein energiaa koneeseen” riitä. Parin tunnin välein on otettava joku, edes pieni välipala, jotta nälkä pysyisi hallinnassa, eikä pahaolo ottaisi valtaa.

FullSizeRender

Suosituksia olen seurannut ja toki välttelen niitä, mitä pitää. Mutta monen raaka-aineen kanssa olen kuitenkin mennyt maalaisjärjellä. Esimerkiksi salmiakkia olen syönyt jonkin verran, myös metwurstia olen joskus laittanut leivän päälle.

Superfoodeista osan olen jättänyt pois, koska kaikista ei ole selkeää tutkittua tietoa raskausaikaan. Mutta osaa olen käyttänyt edelleen, en ihan päivittäin mutta silloin tällöin. (kirjoitan superfoodeista erikseen toisen postauksen)

Tässä on alla esimerkki normipäiväni syömisistä.

RUOKAPÄIVÄKIRJA

klo 8.00 aamupala

  • 2 dl alpro soya maustamaton jugurtti
  • 1 banaani
  • 1 rkl maustamaton hera
  • mustikoita
  • kahvia kupillinen ja vettä muutama lasi

klo 11.00 välipala

  • 1 kauraleipäviipale
  • 1 viipale kalkkunaleikettä
  • 1 viipale juustoa
  • puolikas tomaatti
  • vettä

klo 13.00 lounas

  • salaatti
  • lohta / tonnikalaa / kanaa
  • fetaa
  • tomaattia
  • 0,5l vichy / tai vesi

klo 15.00 välipala

  • 1 banaani
  • 1 iso lasi vettä

klo 17.00 päivällinen

  • 3 perunaa
  • jauhelihakastiketta (itse tekemä)
  • 1 iso lasi vettä

klo 19.30 iltapala

  • proteiinilettu, sis:
  • 2 kananmunaa + 2 valkuaista
  • 1 banaani
  • 1 rkl maustamatonta heraa
  • päälle mustikoita
  • 1 iso lasi vettä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta olen minä nyt toisella kolmanneksella herkutellut enemmän. Ekan kolmen kuukauden aikana ei herkkuja tehnyt pahoinvoinnin vuoksi mieli. Mutta nyt kun olo on suht normaali on herkut maistuneet enemmän. Varsinkin kesälomalla on tullut syötyä melkein päivittäin herkkuja.

Olen kuitenkin pyrkinyt pitämään myös herkuttelun jossain rajoissa, koska ei ole sellaista asiaa mielestäni, että ”nyt minä voin herkutella, koska maha kasvaa muutenkin”. Ne kaikki ylimääräiset sokerit ja kalorit, mitä vauva ei kehittyäkseen tarvitse on ihan yhtä ”turhia” kuin ihan normaalistikin liika sokeri ja herkuttelu ihmiskeholle.

Toki olen ottanut vähän rennommin herkkujen kanssa nyt, mutta toisaalta en itse asiassa normaalistikaan ihan hulluna nipota herkuttelusta. Kyllä minä olen herkutellut melkeinpä joka viikonloppu jos siltä on tuntunut, siis jo ennen raskautta.

IMG_0210

Normaalia ruokaa en ole määrällisesti syönyt kovin paljoa enempää, siis kerrallaan. Mutta tosiaan jotain ravintoa pitää koneeseen saada hieman useammin. Joten varmasti päiväkalorimääräni on suurempi, kuin normaalisti. Haluan pitää huolen, että vauva saa tarpeeksi energiaa ja minä myös. Kyllähän sikiö ottaa tarvitsemansa, mutta jos äiti syö liian vähän pitääkseen kilot kurissa raskausaikana, on sillä väistämättä jotain vaikutuksia ainakin äidin hyvinvointiin ja jaksamiseen raskauden aikana.

Olen vältellyt makeutusaineita, maksaa, vakuumipakattua lihaa ja kalaa. Näitä ei ole ollut edes hankala vältellä. Ainoa mikä on tuottanut välillä tuskaa on lakritsin ja salmiakin välttäminen. 😀 Niinä herkkuhetkinäni on kyllä välillä tehnyt niin maan pirusti mieli salmiakkia, mutta kun sitä ei nykyään suositella syötävän juuri lainkaan raskausaikana.

monna

Olen sitten miettinyt, että toisaalta tämä on vain lyhyt aika jolloin muutamat asiat on kiellettyjen listalla, niin kestän sen. Tottakai, että en tarkoituksellisesti tee hallaa sikiölle. Kyllä sitä sitten ehtii taas syömään turkinpippureita ja muita ”ei sallittuja” juttuja raskauden jälkeen.

Paino minulla on nyt noussut 9 kiloa koko raskauden aikana. Ja nyt on käynnissä 26:s viikko. Olen pohtinut tuota painonnousuasiaa sen jälkeen kun kirjoitin siitä muutama viikko sitten. Silloin pauhasin, että olen iloinen kun kiloja on kertynyt vain niin ja niin vähän. Sain kommenttia puolesta ja vastaan ja monia erilaisia kokemuksia painonnoususta. Olin varmasti vähän liian jyrkkä silloin asian kanssa ja olenkin nyt ajatellut, että se on tullakseen mikä tulee. Ja tosiaan, varsinkin loppuraskaudesta kiloja voi kertyä hormonien vuoksi roppakaupalla, vaikka kuinka söisi terveellisesti.

Kuitenkin haluan yrittää pitää terveellisistä ruokailutavoista kiinni raskauden loppuun asti. Herkuttelun aion vähentää siihen kerta viikkoon -tahtiin nyt taas loman jälkeen. Mielummin syön sitä normaaliruokaa enemmän ja pidän niin kehostani kuin sikiön tarpeista huolta parhaalla osaamallani tavalla, kuin että mättäisin roskaruokaa ja karkkia päivittäin nassuuni.